Sunnuntain alkuperä

• "luopumusta Raamatun ikuisesti voimassa olevasta sapattikäskystä"
• sunnuntai on "katolisen kirkon vallan merkki" ja "paavin asettama väärä lepopäivä sapatin tilalle"
• kristityt ovat sidottuja Vanhan liiton sapattikäskyyn eli lauantaihin
  sunnuntai on "pakanallinen auringonjumalan päivä"
• viimeisinä päivinä sunnuntain viettäminen johtaa "pedon merkin" (Ilm.13) ottamiseen ja on tosiasiallinen syy helvettiin joutumiseen.

Tällä kertaa tutkimme historiallisesti sunnuntain alkuperää ja otamme kantaa adventistien sunnuntaita koskeviin oppeihin. Lue myös aiheeseen liittyen sapatti-artikkeli Vanhan liiton lain sitovuudesta ja sapattikäskystä, jossa osoitan, että sapattikäsky ei ole voimassa uudessa liitossa, eikä koske uuden liiton kristittyjä.

Sapattillakin "pakanallinen" alkuperä

The "Lord's Day" (Sunday) is of Pagan Origin: "The Hebrew Sabbath having been abolished by Christians,the Church made a sacred clay of Sunday, partly because it was the day of the resurrection, but largely because it was the weekly festival of the sun; for it was a definite Christian policy to take over the pagan festivals endeared to the people by tradition, and to give them a Christian significance. But, as a solar festival, Sunday was the sacred day of Mithra; and it is interesting to notice that since Mithra was addressed, as Dominus, 'Lord," Sunday must have been 'the Lord's Day' long before Christian times." (The Paganism in Our Christianity, Arthur Weigall, 1928, s.136) Jewish Sabbath and the Sunday Lord's Day both of pagan origin: "In the early Christian Church there were no festivals, holy days, or Sabbaths" ... "I have, already mentioned that Sunday, too, was a pagan holy-day; and in this chapter I propose to discuss the origin of this custom of keeping one day in the week as a Sabbath, or "day of rest,' and' to show that the practice was forcefully opposed by Jesus Christ. The origin of the seven-day week which was used by the Jews and certain other peoples, but not till, later by the Greeks or Romans, is to be sought in some primitive worship of the moon, for the custom of keeping the day of the new moon and that of the full moon as festivals, which is widely found in antiquity, implies the recognition of a cycle of about 14 days, of which a week of 7 days is the half, the actual length of a week thus determined being 7 3/8 days. Now the Babylonians had a early adopted the seven-day week, and their calendars contain directions for the abstention from certain secular acts on stated days which seem to correspond to seventh days, and were called " Sabbaths "; and though the Jewish Sabbath cannot be directly traced to Babylonian usage, the institution is obviously derived from moonworship and from the concomitant recognition of the number seven as calendrically sacred. The Jews attributed the holiness of the 'seventh day' to the fact that God was supposed to have rested from His six-days' creative labours on that day; but this was itself a legend derived from Babylonian mythology, and was not the original reason why the seventh day was a day of rest."
(The Paganism in Our Christianity, Arthur Weigall, 1928, s. 209-211)

Ei todisteita sunnuntaista Mithran päivänä ennen 260-lukua

Alla lainaus Bacchiocchin tutkimuksesta alkuperäiskielellä.

"The association between the Christian Sunday and the pagan veneration of the day of the Sun is not explicit before the time of Eusebius (ca. A.D. 260-340). Though Christ is often referred to by earlier Fathers as 'True Light' and 'Sun of Justice' no deliberate attempt was made prior to Eusebius to justify Sunday observance by means of the symbology of the day of the Sun." (From Sabbath to Sunday", s. 261, Samuele Bacchiocchi, Seventh-day Adventist historian).

Itse asiassa mitään historiallista todistusaineistoa ei ole sen puolesta, että Mithran palvojat olisivat kokoontuneet sunnuntaisin palvelemaan Mithraa (=mysteeriuskonto, joka tuli Rooman valtakuntaan idästä ja oli suosittu etenkin legioonalaisten keskuudessa). Sunnuntai oli mithralaisille erityinen päivä, mutta aivan samoin jokaiselle viikonpäivälle löytyy jotain uskonnollisia merkityksiä ja palvontamenoja eri uskonnoissa. Lauantai esimerkiksi on saturnuksen päivä (Satur-day) antiikin planeettaviikossa (jokaista päivää vastasi jokin planeetta). Näinollen on täysin harhaanjohtavaa väittää, että sunnuntain viettäminen olisi "pakanallista".

Sitäpaitsi eräs tekijä, jonka takia varhaiskristityt ottivat sunnuntain jumalanpalveluspäiväkseen on juuri se tosiasia, että sunnuntaihin ei entuudestaan liittynyt mitään pakanallisia uskonnollisia menoja kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa eikä juutalaisuudessakaan. Näin ollen ainoa peruste sunnuntain viettämiselle on nimenomaan raamatullinen - Kristuksen ylösnousemus viikon ensimmäisenä päivänä, kun sapattina Hän oli kuolleena haudassa. Sapatti on täten pikemminkin kuoleman päivä kuin elämän päivä. Aivan kuten koko Vanhan liiton laki on kuoleman virka Paavalin mukaan (2 Kor.3). Uudessa liitossa vallitsee Hengen virka, ja missä on Henki, siellä on vapaus ja elämä.

Alkukielisiä lainauksia historiallisista tutkimuksista:

We have yet to determine the reason why many Christians abandoned the seventh day, the Jewish sabbath, for their worship services and selected an entirely different day, "the first day of the week." Since there is no evidence for a pre­Christian use of this day for religious worship on a weekly basis among Greco­Romans or Jews, the only convincing reason seems to be that worship on the first day of the week was a celebration of the day on which Jesus had risen from the dead (Justin I Apol. 67.7)." (Anchor Bible Dictionary, Worship, Early Christian, Vol 6, s. 980.) "Various efforts have been made to find a pre­Christian origin for the Christian observance of Sunday: (1) the pagan day of the sun (although there was a day named for the sun, a day that assumed special importance in the cult of Mithras, there remain no evidence of a Sunday celebration in paganism)" (Encyclopedia of early Christianity, Editor, Everett Ferguson, Sunday, s.873)

Lisää historiallisia todisteita sunnuntain vietosta alkukirkossa

Mitään "paavin valtaa" ei ollut historiallisesti vielä perustettukaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien - kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan laajasti apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa. Ensimmäinen Rooman paavi on historiallisesti Leo I Suuri (440-461), joten on melkoinen historiallinen virhe väittää paavia tai katolista kirkkoa sunnuntain vieton aloittajaksi - tai sunnuntaita paavin "vallan merkiksi". Kun ensimmäinen paavi aloitti toimintansa Roomassa oli sunnuntaita vietetty varhaiskirkossa jo yli 400 vuotta! Adventistien näkemys on yhtä historian vastainen kuin katolisen kirkon oppi, jonka mukaan paavi on apostoli Pietarin seuraaja ja Pietari oli ensimmäinen paavi.

Lisäksi hyvin varhaiset alkukirkon dokumentit todistavat, että alkukirkko vietti sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänään ja nauttien sinä päivänä ehtoollista. Didakhe eli Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä noin vuosilta 70-100 jKr. Lainaus Didakhesta:

"Kun olette Herran päivänä kokoontuneet, murtakaa leipää ja lausukaa kiitosrukous.." (Did.14:1)

"Älkää pitäkö paastoa samanaikaisesti ulkokultaisten kanssa; hehän paastoavat maanantaisin ja torstaisin. Te sen sijaan paastotkaa keskiviikkoisin ja perjantaisin" (Did.8:1)

Didakhe saattaa eräiden tutkijoiden mukaan olla peräti 50-luvulta jKr. peräisin. Joka tapauksessa Didakhe on vanhempi kuin moni UT:n kirjoista. Koko Didakhe ei sano kertaakaan kristittyjen viettäneen sapattia.

Barnabaan kirjeessä (ajoitettu n. 130 jKr.), jota pidettiin vanhan kirkon aikana suuresa arvossa (mm. Klemens Aleksandreialainen ja Origenes) todistetaan varhaiskristittyjen viettävän sunnuntaita sapatin asemasta. Kirjeessä muutenkin vedetään rajaa tuohon aikaan voimistunutta juutalaisuutta kohtaan.

"Siitäpä syystä me vietämmekin iloksemme kahdeksatta päivää, jona Jeesuskin nousi kuolleista, ilmestyi ja nousi taivaisiin" (Barn.15:9).

Samoin hyvin vanhoissa piispa Ignatiuksen kirjeissä Magnesialaisille (n.100-110 jKr.) sanotaan, että kristityt eivät vietä sapattia vaan sunnuntaita, jota sanotaan Herran päiväksi. Ignatios on apostoli Pietarin jälkeen toinen Antiokian piispana. On hyvin mahdollista, että Ignatios on nuoruudessaan tavannut Pietarin ja Paavalin

"Nämä siis elivät elämänsä vanhan järjestyksen vallitessa, mutta pääsivät siitä
huolimatta uuteen toivoon eivätkä viettäneet enää sapattia, vaan
elivät Herran päivää noudattaen,tuota, jona meidän elämämme koitti hänen kauttaan..." (Magn.9:1).

"Ei käy päinsä mainita Jeesusta Kristusta ja elää juutalaisuuden mukaan. Eiväthän kristityt ole tulleet juutalaisuuden uskoon, vaan juutalaiset kristinuskoon".

(Magn.10:3, samoin 8:1 varoittaa elämästä juutalaisuuden mukaan, sillä se osoittaa, että emme ole saaneet armoa vielä. Ignatios opettaa samassa hengessä Paavalin kanssa).

Nämä varhaiskirkolliset dokumentit on myös suomennettu nimellä Apostoliset isät (suomalaisen teologisen kirjallisuuden seuran julkaisuja 163). Niitä löytyy käännettyinä myös Internetistä.

Vastaavanlaisia sunnuntain viettämisestä todistavia dokumentteja arvostetuilta varhaiskirkon opettajilta on paljon, kuten Tertullianukselta, Origeneeltä, Augustinukselta, Kleemens Aleksandreialaiselta, Eusebiokselta, Cyprianukselta ym. kirkkoisiltä 110-luvulta 500-luvulle jKr. Esimerkiksi Justinus Marttyyri, vanhan kiron tunnettu kristillisen uskon apolegeetti (puolustaja) todistaa samoin kristittyjen kokoontuvan sunnuntaina, ylösnousemuksen päivänä. Hänen kirjoituksestaan vuodelta 150 jKr. lainaus.

"But Sunday is the day on which we hold our common assembly, because it is the first day of the week and Jesus our saviour on the same day rose from the dead." (First apology of Justin, Ch 68)

Täten adventistien väitteiltä, että paavi/katolinen kirkko olisi tuonut sunnuntain kirkkoon on täysin vailla historiallisia ja teologisia perusteita.

Eräs protestanttien erehdys sunnuntain teologiassa

Varhaiskristityt eivät koskaan pitäneet sunnuntaita lepopäivänä tai ns. uutena sapattina. Ensimmäisen kerran kristikunnassa mainitaan sunnuntaista lepopäivänä vuonna 220 jKr. kirkkoisä Origeneen kirjoituksissa. Tästä alkoi harhaanjohtava, vieläkin monissa kirkkokunnissa vallalla oleva käsitys, että sunnuntai on "kristillinen sapatti" ja että sunnuntaita pitäisi viettää lepopäivänä ja että olisi syntiä jos ei lepää nimenomaan sunnuntaina.

Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia määräyksiä luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle pakolliseksi lepo- tai jumalanpalveluspäiväksi. Paastopäivistä puhumattakaan, vaikka juutalaisilla oli omat paastopäivänsä perinteisesti.

Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan evankeelinen vapaus - kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista uskovaa).

Jos ajatellaan Mooseksen lain sapattikäskyn tarkoittavan uudessa liitossa viikon ensimmäistä päivää, ollaan vaarassa joutua sapatinpitäjien hämäämäksi. Hehän voivat helposti osoittaa, että Mooseksen laki vaatii pyhittämään seitsemättä päivää eikä viikon ensimmäistä, joten jos oletetaan, että sapattikäsky on vielä voimassa, on epäjohdonmukaista vaatia sen perusteella sunnuntain pyhittämistä. Tie on silloin auki adventismin ja vastaavien sabbatariaanien ansaan - takaisin vanhan liiton lain orjuuteen ja tekoihin perustuvaan uskonnollisuuteen. Mutta kuten heprealaiskirjeessäkin todetaan (Hebr. 8:13), vanhan liiton tilalle on tullut uusi ja parempi liitto. Vanha liitto, jonka merkkinä oli sapatti, on väistynyt pois tarpeettomana.

Mutta UT ei koskaan vetoakaan vanhan lain sapattikäskyyn perusteena sunnuntain viettämiselle, eikä UT todellakaan aseta mitään päivää uudeksi velvoittavaksi lepopäiväksi. UT:n teologiassa korostetaan nimenomaan hengellistä lepoa uskossa Kristukseen, joka on Vanhan liiton (mukaan lukien lauantaisapatin) lain loppu ja täyttymys eli päämäärä (Room.10:4;14:1-18;Kol.2:14-23; 1 Kor.10:23-26; Ef.2:14-19).

Jumalan valtakunta ei ole -toisin kuin vanha liitto ja esim. adventismi- sen tarkkailua, mitä me syömme ja juomme tai mitä päivää me noudatamme, tai miten me pukeudumme. Olemme vapaat kaikista sellaisista säännöistä (niin VT:n kuin ihmisten keksimistä määräyksistä). Jumalan valtakunta on iloa, rauhaa ja vanhurskautta, jotka Pyhä Henki antaa.

Vielä on tärkeää huomata apostolisen kokouksen päätös Apt.15 luvussa. Eräät juutalaiskristityt olivat alkaneet vaatia pakanakristittyjä noudattamaan Mooseksen lakia pelastumisen ehtona, mitä vaatimusta apostoli Paavali jyrkästi vastusti evankeliumin vastaisena. Tämän kokouksen päätöksessä muista kansoista kääntyneitä kristittyjä ei velvoitettu noudattamaan sapattia. Juutalais- ja pakanakristittyjen yhteiselämä ratkaistiin siten, että pakanakristittyjen tuli välttää verta, epäjumalille uhrattua lihaa ja haureutta eli VT:ssa kiellettyjä sukulaisavioliittoja. Näitä asioita kokous piti kohtuullisina vaatimuksina, sillä Mooseksen laki oli tullut tunnetuksi viikoittaisissa synagogien jumalanpalveluksissa, joita "jumalaapelkäävät" pakanat olivat kuunnelleet. (Apt.15:19-21). Mooseksen lakia Pietari sanoi "sietämättömäksi ikeeksi", jota he eivät olleet jaksaneet kantaa itsekään - se sisältää sapatinkin, joten Pietarille laki ei ollut mikään "etuoikeus" kuten adventistit ovat väittäneet.

Kristuksen sanat sapatista ja Talmudin todistukset sunnuntaista

Hyvin mielenkiintoisia ovat juutalaisten raamatunselityskokoelman Talmudin merkinnät, että Jeesus opetti seuraajiaan viettämään sunnuntaita jumalanpalvelus päivänään sapatin asemasta. Juutalaisille oppineille tämä oli tietysti harhaoppia.

Abhodah Zarah, 6a, sanotaan:

"He is called a Christian who follows the false teachings of that man, who taught them to celebrate the feast on the first day of the Sabbath, that is, to worship on the first day after the Sabbath".

"A Nazarene is one who follows the false teachings of that man who taught them to worship on the first day of the Sabbath.

Erottautuminen juutalaisuudesta on jo kristinuskon perusteissa

Jeesuksen julistama evankeliumi sai aikaan myllerrystä aikansa juutalaisessa uskonnollisuudessa. Alunperin vielä pelkkä usko ylösnousseeseen Jeesukseen ei merkinnyt juutalaisuuden ulkopuolelle asettumista. Juutalaisuus ei ollut yksi yhteinen opillinen kokonaisuus, vaan juutalaisuudessa oli erilaisia suuntauksia ja alussa Jeesukseen uskovatkin olivat eräs juutalainen "lahko".

Jeesus Nasaretilainen ei suhtautunut Mooseksen lakiin sinänsä kielteisesti. Jos Jeesus olisi kategorisesti hylännyt koko lain ja hyökännyt lakia vastaan, ei lakikysymys olisi mitä ilmeisemmin ollut polttava teologinen ongelma alkuseurakunnissa vielä monien kymmenien vuosien ajan Jeesuksen jälkeenkin. Jeesus kyllä epäilyksettä arvosteli eräitä nimenomaan Mooseksen lakiin sisältyviä käskyjä ja käytäntöjä. Hän pani viralta koko vanhatestamentillisen ulkoisiin asioihin perustuvan puhtauslainsäädännön (Mark. 7).

Voidaan sanoa, kuten eksegeettisessä tutkimuksessa on tehty (Räisänen, Uuteen uskoon: Kristinuskon itsekritiikistä uskontojen vuoropuheluun), että ei Jeesus eikä Paavali perustaneet uutta uskontoa, vaan Stefanoksen kaltaiset hellenistit, jotka olivat Jeesuksen ja Paavalin välissä. Hellenistijuutalaisten kristittyjen vaikutus käänsi kehitystä juutalaisuudesta ulos lähtemisen suuntaan.

Paavali omaksui lakiin liberaalimmin suhtautuvien hellenistijuutalaisten lakiteologian ja vei sitä vieläkin pitemmälle päätyen hyvin radikaaleihin, ja myös keskenään ristiriitaisiin näkemyksiin Vanhan liiton laista.

Erottautuminen juutalaisuudesta ja kokonaan oman kristillisen identiteetin rakentaminen pääsi toden teolla käyntiin uuden radikaalin ja liberaalin lakiteologian myötä. Tähän kokonaisuuteen asettuu luontevana osana sapatin vieton vaatimisen kieltäminen, kuten myös ympärileikkauksen ja kultillisten ruokalakien hylkääminen. Lain sisältö kiteytettiin lähimmäisen rakkauden vaatimukseen (tai tarkemmin sanottuna rakkauden kaksoiskäskyyn). Samalla Mooseksen lain muu (ei-juutalaisille käsittämätön) sisältö voitiin selittää merkitykseltään vertauskuvalliseksi, eikä laki enää päässyt häiritsemään luontevaa yhteydenpitoa pakanoiden kanssa.

Mutta ei vain uudenlainen radikaali paavalilainen lakiteologia, vaan muutkin keskeiset tekijät vahvistivat uutta kristillistä identiteettiä sekä juutalaisuuteen pesäeron tekemistä. Jo puhe siitä, että evankeliumi merkitsee uutta liittoa ja kokonaan uutta pelastustietä perinteisen lain vaatimaan uhraamiseen, katumiseen ja Jahven laupeuteen luottamisen tilalle. Uusi liitto ei ollut mikään vanhan liiton laajennus, vaan vanha liitto on kertakaikkisesti päättynyt ja kumottu eikä se ole enää voimassa olevaa todellisuutta.

Pelkkä juutalaisena oleminen ja ympärileikkaus ei merkitse mitään, vaan kaikkien (myös juutalaisten) tuli kääntyä, uskoa Jeesukseen ylösnousseena Messiaana sekä ottaa kaste. Jumalan lupausten nähtiin täyttyneen Jeesuksessa ja Hänen seuraajistaan tuli uusi valittu kansa, uusi Israel ja uusi papisto fyysisen Israelin ja sen temppelipapiston tilalle.

Tämä kaikki oli jo niin radikaalia, ettei kristityille ollut enää tilaa juutalaisuuden sisällä. Mutta ei myöskään juutalaisten perinteisillä traditioilla kuten sapatilla, ympärileikkauksella eikä ruokasäännöillä ollut tilaa eikä olemassa olon tarkoitusta uuden liiton seurakunnassa.

Ylös