Esimerkkejä elämän epä-älyllisyydestä ja satunnaisuudesta

Mullistukset, kärsimys ja kuolema ennen ihmisiä ongelma syntiinlankeemus-myytille

Johdanto: ohjaamaton evoluutio on erittäin hyvin sopusoinnussa Maan elämän historian kanssa, mutta älykäs suunnittelu on vaikeuksissa

Älykäs suunnittelu-oletukselle eli uusimmalle versiolle amerikkalaista kreationismia rationaalista ja luonnontieteellistä kritiikkiä. Samoin kritisoin perinteistä teleologista ajattelua, jonka kaikella on jokin tarkoitus (tähän liityy myös joidenkin suosima oletus, että evoluutiolla on tarkoitus ja päämäärä, jonkin älyllisen suunnittelijan/jumaluuden asettama).

Elämänhistoria ja Maan geologinen raju menneisyys kyseenalaistavat oletukset älykkäästä ja ja varsinkin hyväntahtoisesta ohjaavasta suunnittelijasta tai luojajumalasta. Sen sijaan ohjaamaton evoluutio selittää parhaiten löytömme ja havaintomme elämän kehityksestä ja myrskyisästä historiasta lukuisine sukupuuttoineen ja mullistuksineen.

Mullistukset ja katastrofit ovat elämän välttämättömiä moottoreita

Meidän aurinkokuntamme, maapallon ja maassa olevan elämän alkuperä ja muodostuminen nykyisenlaiseksi ei ole kaiken saatavilla olevan tieteellisen tiedon perusteella ollut mikään nopea kertakaikkinen teko, jossa kaikki eloton ja elävä tehtiin kerralla valmiiksi suunnitellusti ja jotain tiettyä tarkoitusta varten sadunomaisen ”viattomuuden paratiisin” aikana, jolloin ei olisi ollut katastrofeja, kuolemaa, hävitystä ja kärsimyksiä. Elämän evoluution moottoreina ja suorastaan välttämättöminä edellytyksinä ovat olleet vaikutuksiltaan laajat laattatektoniset, vulkaaniset sekä kosmiset mullistukset (kuten asteroidien törmäykset maahan). Ilman 6-8 suuren kappaleen törmäystä protomaapalloon ei maapallo edes olisi muodostunut massaltaan riittävän suureksi, jotta olosuhteet olisivat tulleet suotuisiksi elämälle. 

Maapallonlaajuiset jääkaudet ja evoluution harppaukset eteenpäin

Maapallolla on tapahtunut kaksi maailmanlaajuista superjääkautta (2,2 miljardia ja n. 650 miljoonaa vuotta sitten), jotka aiheutuivat yksisoluisten eliöiden vaikutuksesta: yhteyttämään pystyvät syanobakteerit (Cyanobacteria) syntyivät meressä ja niiden tuottama happi hapetti bakteerien tuottamaa metaania ilmakehästä. Metaani on hiilidioksidia n. 23 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu. Ilman kasvihuonekaasuja maapallon keskilämpötila olisi -18 astetta. Maailmanlaajuiset jääkaudet päättyivät miljoonien vuosien jäätikkövaiheen aikanakin jatkuneen vulkaanisen toiminnan vaikutuksesta, joka jälkimmäisen globaalin jääkauden loputtua n. 650 milj. vuotta sitten kasvatti kasvihuonekaasujen määrää niin että lämpö kohosi lopulta + 50 asteeseen maapallolla, koska meret eivät jään peittäminä tasapainottaneet hiilidioksidin määrää.

Hypersyklonit riehuivat kuuman ilmaston ansiosta saavuttaen jopa 10 000 km/h tuulen nopeuden. Hypersyklonit sekoittivat merivedet ja meren pohjalle globaalin jäätiköitymisen aikana kerääntyneet ravinteet pääsivät pintavesiin ja eliöiden käyttöön. Olosuhteiden parannuttua suotuisammaksi muodostuivat ensimmäiset monisoluiset eläimet, Ediacara-eläimistö (635-542 milj. vuotta sitten). Syanobakteerit vapauttivat happea ilmakehään, jonka happipitoisuus kasvoi, mikä oli välttämätön edellytys monisoluisten eläinten syntymiselle. Ediacara-eläimistö pääsi syntymään koska  happea oli tarjolla niin runsaasti, jotta sitä riitti kollageenin tuottamiseen, mitä tarvitaan kudoksien rakentamiseen. Ilman riittävää happipitoisuutta eliöille ei voinut kehittyä monisoluisia rakenteita ja uudenlaisia elimiä, mihin kollageeni on välttämätön rakennusaine. Solujen rakentamisessa ja energian vapauttamisessa käytetään happea sekä eräitä muitakin aineita.

Permikausi – lähes kaikki elämä pyyhkiytyi pois

Permikauden jo aika monimuotoisiksi kehittyneissä ekosysteemeissä elivät nisäkäsmäiset matelijat (Synapsidit), jotka ovat vähän tunnettuja suuren yleisön keskuudessa, mutta nisäkäsmäisten matelijoiden luustossa ja hampaistossa oli yhteisiä piirteitä sekä matelijoiden että nisäkkäiden kanssa. Nisäkkäät ovatkin polveutuneet nisäkäsmäisistä matelijoista, kynodonteista eli Cynodontia (koiranhampaisista matelijoista), jotka olivat pienehköjä kärppämäisiä kalaa syöviä matelijoita. Toinen esimerkkilaji nisäkäsmäisistä matelijoista on jossain määrin koiramainen Massetognathus. Permikauden päätteeksi tapahtui viidestä tunnetusta joukkosukupuutosta suurin tunnettu massasukupuutto, joka pyyhki pois silloiset  ekosysteemit hävittäen eri arvioiden mukaan 90-99% kaikista eläin-ja kasvilajeista, joka tapauksessa lähes kaiken (myös merien lajeista. Permikauden sukupuuttoaalto ei ole yleisesti niin tunnettu kuin liitukauden lopun katastrofi – itse asiassa useita katastrofaalisia tapahtumia – , jonka seurauksena dinosaurukset tuhoutuivat). Joukkotuhon syy ei tullut avaruudesta kuten Liitukauden lopussa, vaan isku tuli maapallon sisältä kun Siperiassa käynnistyi voimakas laakiopurkaus (laakiobasalttipurkaus), joka oli maapallon historian suurin tunnettu vulkaaninen purkaus (laava peitti Ranskan kokoisen alueen).

Tämän laakiopurkauksen käynnistimenä oli mannerlaatoista laattatektoniikan vaikutuksesta maan ytimeen valunut sula kiviaines, joka sai aikaan sen, että maan ytimestä nousi pluumi, suuri tuhat km leveä materiapurkaus 245-250 miljoonaa vuotta sitten (permikaudella oli yksi jättimanner Pangaia ja yksi suuri meri Panthalassa). Joukkotuhon syinä saattoi olla muitakin katastrofeja. Erilaisia jättimantereita tunnetaan viisi kappaletta ja tulevaisuudessa, noin 250 miljoonan vuoden kuluttua on odotettavissa uusi supermanner, Pangaia Ultima, joka mullistaa ilmasto-olosuhteet jälleen johtaen todennäköisesti uuteen joukkosukupuuttoon.

Hirvittävän raivoisa vulkaaninen toiminta johti toiseen mullistukseen, voimakkaaseen kasvihuoneilmiöön, joka nosti maapallon lämpötilaa monta astetta (pohjoisilla leveyksillä eniten), sai aikaan suurta kuivuutta ja ilmakehän happipitoisuuden putoamisen 30 %:sta 10 %:iin (meristä vapautui lämmön sulattamasta metaanihydraatista ilmakehään tehokasta kasvihuonekaasua metaania, joka hapettui ilmakehässä ja lämmitti entisestään ilmastoa, jonka lämpeneminen taas lisäsi metaanihydraatin sulamista entisestään).

Hyvä hengityselimistö tuli avaintekijäksi selviytymiselle näissä tuhoisissa mullistuksissa. Nisäkkäiden esi-isät kynodontit selvisivät pätsimäisissä niukkahappisissa oloissa. Kynodonteista kehittyneet päästäismäiset nisäkkäät pääsivät voittajiksi kun elämä vähitellen ja hitaasti toipui permikauden joukkotuhon seurauksista. Eivätkä vain nisäkkäät, vaan dinosauruksienkin esi-isä selviytyi ja noiden katastrofien jälkeen koittikin dinosauruksien 140 miljoonaa vuotta pitkä valtakausi, jonka aikana nisäkkäät elelivät hirmuliskojen varjossa matalalla profiililla.

Linnutkin ovat saaneet esi-isiltään dinosauruksilta hyvän hengitysjärjestelmän, joka linnuilla kehittyi vieläkin tehokkaammaksi. Dinosauruksien valtakauden päätti uusi katastrofi kun asteroidi törmäsi Chicxulubiin 65 milj. vuotta sitten lopettaen Liitukauden ja pyyhkien dinosaurukset pois maan päältä (40% dinosauruslajeista oli jo kuollut sukupuuttoon sitä ennen muiden dinosauruksille katastrofaalisten luonnon muutoksien tähden).

 Ei dinosauruksia samaan aikaan ihmisten kanssa, toisin kuin nuoren maan kreationistit väittävät

Sen jälkeen ei dinosauruksia ole esiintynyt maapallolla. K-T-rajan (liitukauden ja tertiäärikauden välinen rajavyöhyke) alapuolella löydetään paljon dinosauruksien fossiileita (mutta ei esimerkiksi yhtään ihmisten tai apinoiden jäännöksiä!) eikä K-T-rajan yläpuolisista kerrostumista löydy yhtään dinosauruksien fossiileita – ihminen ei ole siten todistettavasti koskaan elänyt dinosauruksien kanssa samanaikaisesti.

Maan mannerlaattojen liikkeet edellytyksenä nisäkkäiden voittokululle ja jättilintujen tuhoutumiselle

Nisäkkäät eivät kuitenkaan päässeet heti kehittymään uusiksi maapallon valtiaiksi dinosauruksien sukupuuton jälkeen, sillä 10-15 miljoonaa vuotta Liitukauden jälkeen ravintoketjun huipulla dominoivat jättilinnut, joita esiintyi muilla mantereilla paitsi ei Aasiassa. Diatryma oli Euroopassa ja Amerikassa esiintynyt aikansa mini-tyrannosaurus, 2 m korkea tehokas ja vahva saalistaja. Juuri Aasiassa nisäkkäiden evoluutio pääsi etenemään ja siellä nisäkkäät pääsivät ravintoketjun huipulle ensimmäisenä. Aasiassa kehittyivät ensimmäiset varteenotettavat petonisäkkäät, kun taas muilla mantereilla nisäkkäät eivät vielä olleet kovin kehittyneitä eivätkä tarjonneet kunnon vastusta jättilinnuille.

Aasiassa kehittyi ensimmäinen voimakas, nopea petonisäkäs, hyeenodontti. Mutta hyeenodontit eivät päässeet Euroopan puolelle, koska maayhteyttä Aasiasta Eurooppaan ei ollut Turgain salmen tähden. Lisäksi kylmän ilmaston takia Aasian ja Amerikan yhdistävä kannas oli lumen ja jäätiköiden vallassa, eivätkä hyeenodontit päässeet sitä kautta levittäytymään Amerikkaan eivätkä Amerikan eläimet Aasiaan. Diatryma sai sen tähden olla rauhassa Euroopan ja Amerikan valtiaana 10-15 miljoonaa vuotta ja esteenä nisäkkäiden valta-asemalle.

Nisäkkäiden valtaannousua auttoi jälleen uusi laattatektoninen mullistus ja siitä aiheutunut ilmaston muutos 55-50 miljoonaa vuotta sitten, mistä jälkiä löytyy Grönlannin läheltä merenpohjasta. Maan vaipan magman kiertovirtaus eli konvektiosai magmaa tunkeutumaan maankuoreen, mikä käynnisti muutoksen mannerlaatoissa: Grönlanti erkani Euroopasta. Lämpö on perimmältäänm keskeinen tekijä maankuoren liikkeille.

Kuitenkin konvektiovirtaukset mannerliikuntojen syynä ei vastaa nykykäsitystä. Mannerlaatat eivät lepää passiivisesti kuin liukuhihnalla, vaan todellisuudessa litosfäärillä on hallitseva vaikutus sen alla olevan Maan vaipan virtauksiin. Nykytiedon mukaan tärkein mannerlaattojen liikettä ylläpitävä voima on merenpohjan laatoissa syntyvä vajoamisveto jäähtyvän ja tiivistyvän laatan reunan upotessa Maan vaippaan (TIEDE 9/2007 s.20).

Liitukauden lopusta nykyaikaan asti mannerliikunnot ovatkin olleet suurimpia koko maapallon historian aikana. Tämä magman tunkeutuminen maankuoreen aiheutti metaanihydraattien sulamisen meressä, jolloin valtavasti metaania vapautui ilmakehään aiheuttaen ilmaston lämpenemisen. Metaania purkautui niin valtavasti, että se syttyi tuleen joutuessaan kosketuksiin hapen kanssa. Grönlannin merenpohjan muodostumista on saatu viitteitä, että metaania vapautui merenpohjasta räjähdysmäisesti, jopa 1000 km korkeina tulipatsaina palaen. Tämä 5 miljoonaa vuotta kestänyt lämmin kausi puolestaan sulatti jäätiköt Aasian Amerikkaan yhdistävältä kannakselta.

Tie aukeni Aasian hyeenodonteille Amerikkaan, jossa ne ilmeisesti tappoivat diatryma-jättilinnun sukupuuttoon. Sen jälkeen ei ollut estettä nisäkkäiden, mukaan lukien kädellisten evoluution etenemiselle. Carbolestes oli ilmeisesti vanhin kädellisten (Primates) lahkon edustaja. Carbolesteksella oli peukalo, mikä mahdollistaa esineisiin tarttumisen. 

Viisi miljoonaa vuotta kestänyt lämmin kausi sai lehtipuiden evoluution etenemään kunnes maapallosta tuli vihreä lehtimetsien peittämä planeetta. Tämä muutos toi kädellisille uusia ekologisia lokeroita ja lehtipuissa kädelliset pääsivät kehittymään turvassa maan päällisiltä petonisäkkäiltä. Eläminen lehtipuissa puolestaan aiheutti valintapainetta silmän evoluutiolle: kehittyi stereonäkö, kyky nähdä kolmiulotteisesti, mikä oli hyvin tarpeellinen (puusta puuhun hyppiminen tuli helpommaksi ja turvallisemmaksi).

Seuraava laattatektoninen ja ilmastollinen muutos vauhditti silmän evoluutiota

Lämmin kausi ei kestänyt loputtomasti. Uusi laattatektoninen mullistus ja ilmaston muutos tällä kertaa viileämmäksi oli ovella. Etelämanner, Australia ja Etelä-Amerikka olivat muodostaneet yhteisen maamassan, jolla vallitsi lämmin subtrooppinen ilmasto, sillä merivirrat pääsivät tuomaan lämmintä vettä päiväntasaajalta lämmittämään eteläistä maamassaa. Mutta sitten Etelä-Amerikka ja Australia erkaantuivat Etelämantereesta ja kulkeutuivat pohjoiseen. Tässä tilanteessa Etelämanner jäi eristyksiin ja entiset lämpimät merivirrat eivät enää päässeet lämmittämään Etelämannerta, sillä maan pyörimisliike esti aikaisempien lämpimien merivirtauksien pääsemisen päiväntasaajan alueelta Etelämantereelle, jonka ympärillä alkoi kiertää kylmä merivirtaus.

Tämä uusi kylmä merivirtaus eristi Etelämantereen kylmää syleilyynsä ja Etelämanner alkoi jäähtyä ja se aikaansai koko maapallon ilmaston viilenemisen: lehtimetsät alkoivat vähetä ja hupenevien elinympäristöjen tähden kädelliset joutuivat kilpailemaan vähenevistä resursseista 33 miljoonaa vuotta sitten.

Silmän evoluutiolle tuli uusissa ilmasto-oloissa valintapaine kehittyä: silmään kehittyi luinen väliseinä erottamaan silmäkuoppa muusta kallosta ja pitämään silmämuna vakaasti paikallaan silmäkuopassa sekä verkkokalvon syvennys (fovea) eli paljon valoherkkiä soluja sisältävä tarkan näkemisen piste, joka pysyy tarkasti näköakselilla.

Fovea on muilla kädellisillä paitsi puoliapinoilla. Lisäksi värinäkö kehittyi trikromaattiseksi eli kolmivärinäöksi: foveaan muodostui myös punaisen värin havaitsevia valoherkkiä soluja aikaisempien sinisen ja vihreän havaitsevien valoherkkien solujen lisäksi. Punaisen värin näkeminen toi kilpailuetua kädellisille, jotka havaitsivat sen avulla helposti punaiset tuoreet, kypsymättömät ja myrkyttömät lehdet, jotka olivat kelvollisia syötäväksi. Hedelmien vähetessä lehtipuumetsien huvetessa lehdet tarjosivat lisäravinnon lähteen.

Silmän evoluutio (stereonäkö, luinen väliseinä, fovea ja trikromaattisuus) paremman ja monipuolisemman viestinnän ja sosiaalistumisen, missä kädellisten monipuolisilla ilmeillä ja tarkalla näköaistilla oli avainasema. Vain ihmisellä on silmän evoluution viimeisin vaihe, silmänvalkuainen (muilla lajeilla siitä olisi haittaa koska se paljastaa katseen kohteen), joka mahdollistaa katseessa ilmenevän koossapitävän voiman ihmisten yhteisöissä: tarpeen elää yhdessä.

Ihmisen evoluutio: vaaroja, sukupuuttoja ja mullistuksia evoluution liikkeellepanijoina

Ensimmäiset hominidit kehittyivät noin 7 miljoonaa vuotta sitten, jolloin ne erkanivat apinoiden ja ihmisten yhteisestä kantamuodosta. Hominideja tunnetaan vähintään 20 lajia ja 19 niistä on kuollut sukupuuttoon. Ainoastaan nykyihminen Homo sapiens sapiens, joka kehittyi n. 250 000 vuotta sitten Afrikassa on säilynyt elossa ja älykkyytensä ansiosta pystynyt kansoittamaan maan. Ihminen Homo sapiens sapiens on kädellisten lahkon (Primates) ihmisapinoiden heimon (Hominidae) laji. Ihmisapinoiden heimoon kuuluvat myös simpanssit, gorillat ja orangit. Monesti hominidit olivat vähällä kuolla sukupuuttoon erilaisten luonnonmullistuksien kanssa ja kerran olisi yksi suuri tulivuorenpurkaus riittänyt hävittämään ihmissuvun maan päältä.

Ihmisten kehityskin on ollut myrskyisää ja sisältänyt paljon sukupuuttoja ennen kuin nykyihminen pääsi voitolle. Laattatektoniikka ja sen aikaansaamat ilmastomuutokset olivat ihmistenkin evoluutiolle tärkeitä moottoreita. Himalajan vuorijonon synty Intian laatan törmätessä Aasian laattaan ja Himalajan aiheuttama muutos kosteus-ja tuulioloihin, jotka kuivattivat Afrikan ilmastoa saaden aikaan aavikoitumista ja sademetsien vähenemistä ja savannien lisääntymistä Afrikassa. Lisäksi Afrikan hautavajoamaan liittyvä maankuoren aktiivisuus loi uusia ekologisia lokeroita nisäkkäille ja myös kädellisille.

Lihansyönti oli tutkimuksien mukaan mitä ilmeisemmin keskeinen tekijä siinä, että liharavinnon valinneilla ihmisten esi-isillä (Homo ergaster) aivojen tilavuus kasvoi kun taas kasvisravintoon pitäytyneet voimasleukaiset Paranthropukset kuolivat sukupuuttoon, sillä niiden aivot eivät kasvaneet, vaan jäivät samankokoisiksi kuin simpansseilla (500 cm³). Aivot ovat eniten energiaa vievä elin ja lihasta saa paljon proteiinia aivojen energiaksi ja niiden kasvuun. Ja mitä enemmän lihansyönnin valinneet esi-isämme Homo ergasterit käyttivät aivojaan keksiäkseen parempia metsästystapoja ja keinoja suojautua pedoilta sitä älykkäämmiksi he tulivat ja saivat entistä paremmin lihaa – eli takaisinkytkentä näkyy tässäkin.

Nisäkkäitä eikä ihmisiä olisi ilman toistuvia katastrofeja ja sukupuuttoaaltoja

Ilman toistuvia suuria mullistuksia, sukupuuttoaaltoja katastrofeja ja ilmastonmuutoksia ei evoluutio olisi edennyt eikä todennäköisesti ihmislajiakaan olisi koskaan kehittynyt. Juuri maan sisuksissa olevat voimat: maan vaipassa tapahtuneet muutokset – konvektiovirtaukset, jotka saavat aikaan mannerliikuntoja ja myös maan magneettikentän – ovat evoluution moottoreita. Vanhat ekosysteemit elämänmuotoineen täytyy poistaa, ilmaston on muututtava ja uusien ekologisten lokeroiden on synnyttävä, jotta jotain uutta voisi syntyä evoluution kautta. Laattatektoniset mullistukset ovat asettaneet eliöt, mukaan lukien ihmisen esi-isät toistuvasti uusien sopeutumista vaativien haasteiden eteen. Piti joko sopeutua tai kuolla sukupuuttoon. Tuo kaikki  merkitsee aina kärsimystä ja kuolemaa vaikka mitään ”syntiä” tekeviä ihmisiä ei ollut olemassakaan miljardeihin vuosiin.

Kärsimys, kuolema ja hävitys ei siten mitenkään ole johtunut oletetun ”täydellisen ja viattoman” ensimmäisen ihmisen ”syntiinlankeemuksesta” jonkin ”kielletyn hedelmän” syömisen tähden.
Kuka ne muutokset tekee ja kuka ne ekosysteemit poistaa – ei kukaan, eikä niitä kukaan suunnittele tietoisesti. Ei ole mitään tietoista älyllistä ”suunnitelmaa”, eikä evoluutio ole teleologinen (eli sillä ei ole jotain tietoista tarkoitusta kehittää esimerkiksi juuri ihminen eikä ihminen ole evoluution viimeinen sana ja lopputulos). Ei ole mitään havaintoa tietoisesta agentista, joka ohjailee maan vaipan ja konvektiovirtauksien toimintaa tai sinkauttaa sopivassa vaiheessa asteroideja iskeytymään maahan (jos sellainen ohjaileva entiteetti on olemassa niin se on piilottanut itsensä täydellisesti ja on puhtaasti uskon asia). 

Kaikki tapahtuu luonnonlakien mukaisesti. Takaisinkytkentä ja systeemien herkkyys muutoksille alkuehdoissa ovat keskeisiä periaatteita asioiden ymmärtämisessä. Ilman matemaattisia yksityiskohtia on idea kiteytetysti, että muutaman yksinkertaisen säännön avulla ja niitä toistamalla tarpeeksi monta kertaa muodostuu kompleksisia rakenteita (myös esim. eläinten turkispeitteessä olevia kuvioita ja erilaisia elimiä).

Virheellisiä uskonnollisia todellisuutta koskevia väitteitä

Näistä luonnontieteellisistä tutkimustuloksista (ja niiden perustana olevista konkreettisista havainnoista) seuraa, että tietyt kristilliset perinteiset olettamukset maailman varhaishistoriasta falsifioituvat eli ne eivät ole todellisuuden kanssa sopusoinnussa.

Tällaisia falsifioituvia, virheellisiä raamatullisperäisiä, monien kreationistien tosiksi väittämiä uskomuksia todellisuudesta ovat (ainakin nämä):

1. alussa on ollut paratiisillinen ”viattomuuden” aika ilman kuolemaa, kärsimystä ja katastrofeja
2. elämä on tehty yliluonnollisena luomistekona lyhyessä ajassa (6000 – 10 000 vuotta sitten) eikä elämänmuotojen kehitykseen liittynyt katastrofeja, kuolemaa ja hävitystä
3. ihminen on elänyt samaan aikaan kaikenlaisten eläinlajien kanssa (dinosaurukset, trilobiitit yms.)
3. luojajumala on ”muovaillut maasta” ihmiset erityisenä luomistekona ja ihminen on erityisasemassa ”luomakunnassa” muiden lajien yläpuolella luonnon valtiaana
4. kuolema, sukupuutot, luonnonmullistukset ja kärsiminen aiheutuu ensimmäisen ihmisen synnistä
5. maa ja elämä ovat nuoria, muutaman tuhannen vuoden ikäisiä
6. makroevoluutiota ei ole, uusia rakenteita ja uusia lajeja ei voi syntyä (koko käsite ”makroevoluutio” on oikeastaan aika turha, on vain evoluutiota, joka kumuloituu ilman mitään kasautumista estävää mekanismia).

Jos joku haluaa tehdä metafyysisen ratkaisun ja olettaa, että on kuitenkin olemassa transsendenssi entiteetti, joka ohjailee laattatektoniikkaa, maan vaipan konvektiovirtauksia, ja avaruuden kappaleiden törmäyksiä maahan niin kannattaa muistaa, että se on puhtaasti metafyysinen olettamus, jota on mahdoton todistaa: ei ole mitään havaintoa, merkkejä eikä viitteitä sellaisesta taustalla vaikuttavasta Suunnittelijasta saati suunnitelmasta. Evoluutiolla ei ole havaittu olevan mitään tietoista suunnitelmaa tai päämäärää. Se oletus on vain ja ainoastaan uskoa – uskoa, joka nousee inhimillisistä tarpeista, toiveista ja peloista (perimmältään ihmisaivoista, jotka ovat evoluutiossa kehittyneet sellaisiksi, että niiden on vaikea hyväksyä tarkoituksen puutetta. Ihminen on uskossaan aktiivisten aivojensa uhri, sillä ihmisellä on toisin kuin muilla lajeilla runsaasti aivokapasiteettia, jota ihmisellä on aikaa käyttää elämän tarkoituksen ja metafyysisten kysymyksien pohtimiseen).

Se, että me ihmisetkin olemme maapallolla on edellyttänyt välttämättä kuolemaa ja edeltäneiden elämänmuotojen poispyyhkimistä. Jos elämänmuodot olisivat kuolemattomia ei tällä planeetalla olisi jonkin ajan kuluttua enää tilaa eikä resursseja täydellisen optimaalisesti lisääntyville eliöyksilöille, sillä ne alemmat (so. yksinkertaisemmat)  elämänmuodot olisivat käyttäneet loppuun elämän tarvitsemat aineelliset resurssit. Tästäkin näemme, että ei ole voinut olla sellaista aikaa maapallon historiassa, jolloin kuolemaa ei olisi ollut, vaan se on ollut luonnollinen osa elämää alusta alkaen, kuten erilaiset elottomia objekteja kohtaavat tuhot (taivaankappaleiden törmäykset esimerkiksi). Näin ollen ei ole tosiasiapohjaa perinteiselle kristilliselle oletukselle, jonka mukaan kuolema, kärsimys ja mullistukset ovat ”Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksen seurausta”.

Ei ole mitään salaperäistä ”elämänhenkeä”. DNA murskaa ihmisen erikoisaseman

Elämä on informaatiota, ei ”henkeä” tai jotain ”elämänliekkiä”. Geneettinen koodi ei ole mitään tietokoneohjelmien koodia esim. Javan kaltaisella ohjelmointikielellä funktioineen, ehtorakenteineen yms. ominaisuuksineen, vaan se koodi on 64 kolmiemäksistä yhdistelmää, jotka koostuvat nukleiinihapoista. Ei ole mitään mystistä ”elämänhenkeä”, joka puhalletaan jostain transsendentista todellisuudentasosta ”henkeyttämään” eläimet, sienet ja kasvit eläviksi.

Ennen DNA:n löytämistä voitiin vielä jotenkin perustella oletusta, että ihminen on erikoisasemassa luonnossa jonain ”luomakunnan kruununa”, jolla on ”kuolematon sielu”. Mutta DNA:n löytämisen jälkeen ihmisen erikoisaseman olettamiselle ei ole tieteellisiä perusteita. DNA liittää ihmiset kiinteästi osaksi muuta biosfääriä, niin eläin- kuin kasvikuntaa. Kaikella tunnetulla elämällä on lähes identtinen perimäjärjestelmä, mikä antaa hyvin perustellun syyn päätellä kaiken elämän saaneen alkunsa yhteisestä lähtökohdasta. Ihminen, vehnä, simpanssi, kirjosieppo, lehtisammakko, laakamato, ameba, punikkitatti…kaikki yhtä ja samaa elämän kudelmaa ja sukupuuta. Toiset lähempänä ja toiset kauempana meistä ihmisistä.

Evoluutio selittää 99% luonnon biologiasta

Kaikki elämä ei kuitenkaan palaudu välttämättä yhteen ainoaan alkukopioitujaan, vaan alkukopioitujia on voinut olla vaikka kuinka monta. DNA:n synty kuten elämän syntyminen (kemiallinen evoluutio, abiogenesis) ovat vieläkin avoimia ja ratkaisemattomia kysymyksiä. Ei ole silti aihetta epäillä, etteikö noissakin asioissa tapahtuisi edistystä. Evoluutio selittää 99% luonnon biologiasta kuten evoluutiobiologi R. Dawkins on sanonut eli vain 1 % on vielä ratkaisematta – ei liene kohtuutonta, olettaa, että se viimeinenkin prosentti tullaan lopulta selvittämään tieteen keinoin. Se, että emme tiedä nyt jotain kertoo vain siitä, että meillä ei ole nyttietoa ko. asioista. Se tiedon puute tällä hetkellä ei ole todiste, että juuri siinä tiedon aukossa olisi Jumala tai henkiä eikä myöskään todiste Jumalan olemassaolosta.

Eräitä kriittisiä kysymyksiä suunnitelman ja tarkoituksen osalta

Miten Intelligent Designg-aatteen ja teistisen luomisuskon olettamaan ”tarkoitukseen” tai ”suunnitelmaan” liittyy rationaalisesti se, että suunnaton määrä eliölajeja, itse asiassa enemmistö eläneistä lajeista (permikauden lopussa 95% kaikista lajeista) on kuollut sukupuuttoon? Miksi tuo hirveä elämänmuotojen tuhlaus ja hävitys? Mikä tarkoitus oli jollain suhteellisen lyhyen aikaa eläneellä lajilla? Entä mikä tarkoitus maapallolla ja sen elämänmuodoilla oli ne miljardit vuodet, joina ihmisiä ei edes ollut, jos oletetaan, että kaikki on olemassa ihmistä varten ja ihminen on ”kaiken keskus ja päämäärä”, se luomakunnan kruunu? Mikä tarkoitus on jossain 10 miljardin vuoden päässä olevalla kvasaarilla, jota emme edes tietäisi olevan olemassa ilman moderneja kaukoputkia, mitä merkitystä kvasaareilla – jotka nykyään lienevät jo sammuneet sitä paitsi – on ihmisille, jos ihminen on luomakunnan valtias ja tarkoitus?

Entä evoluution umpikujat – on ollut paljon epäonnistuneita aloituksia sekä kuolleita kehityshaaroja? Mikä ”tarkoitus suunnitelmassa” niillä oli ja miten ne todistavat oletusta Suunnittelijasta, saati Suunnittelijan ”älykkyydestä”? Eikö pikemminkin älyn ja tiedon puutteellisuudesta ja käsittämättömästä hapuilusta toimivia ratkaisuja etsiäkseen yritä ja erehdy- periaatteella,  kun se oletettu suunnittelija ei selvästikään näytä tietävän mikä toimii ja mikä päätyy umpikujaan, ja suunnittelija joutuu alkamaan alusta sekä hävittämään entiset työnsä maan päältä (laattatektoniikan, ilmastomuutoksien ja asteroiditörmäyksien avulla)? Enemmänkin voisi kysyä – onko ko. väkivaltaisia metodeja työssään käyttävä Suunnittelija luonteeltaan hyvä, oikeudenmukaisen  ja rakastava? Teodikea-ongelmaa unohtamatta.

Suunnittelijan olettaminenkaan ei ole ratkaisu, vaan avaa uuden kysymyksen: kuka sitten sen suunnittelijan suunnitteli jos kaikki on tehty suunnittelemalla? Jostain sen suunnittelijankin on pitänyt tulla ja vaihtoehdot ovat a) toinen suunnittelija (ja ketju jatkuu loputtomiin) b) suunnittelija syntyi evoluution tuloksena tai c) se perinteinen Jumala-käsitys. Jos suunnittelija syntyi evoluution kautta niin miksi sitten ei elämä kaiken kaikkiaan ole voinut syntyä evoluution tuloksena? Ja Jumala-oletus meneekin jo avoimesti uskonnolliselle kentälle, mutta sehän on Intelligent Design-liikkeen tarkoituskin.

Entä miten mielekästä on olettaa, että kaikella on jokin sama ”tarkoitus”: hiivasienellä, arkkibakteereilla, kookospalmulla, neutronitähdellä, hurrikaanilla, merianturalla, fasaanilla ja ihmisellä? Mitä osaa esimerkiksi nuo eliöt ja elottomat objektit näyttelevät jossain kosmisessa suunnitelmassa? Tuskin ne ainakaan ihmisen ”pelastusta” edesauttavat millään tavalla. Tarkoituksen olettaminen erilaisille elollisille tai elottomille objekteille (koivu, galaksi, kuussa olevat kivenpalaset, Himalajan vuorijono…) ei perustu muuhun kuin subjektiiviseen inhimilliseen näkökulmaan. Se on sukua maagiselle animistiselle ajattelulle, jossa luonto ”sielutetaan”, inhimillistetään. Havainnot luonnosta ovat eivät anna tukea oletukselle, että luontoa on ”suunniteltu” tai ”järjestetty” jonkin suuren kosmisen suunnitelman mukaisesti.

Luonnonlaitkaan eivät ole kenenkään ”säätämiä” kuten valtioiden lait, vaan ne ovat tieteen tekemiä kuvauksia tietyistä säännönmukaisuuksista luonnossa, ja havaitut lainalaisuudet eivät ole iankaikkisia, vaan ne ovat muuttuneet ja niiden lakien lukumääräkin on muuttunut sitä mukaa kun tiede on edistynyt. Luonnonlakien määrä on sitä paitsi vähentynyt kun on havaittu yhden ainoan lain selittävän kokonaisen joukon asioita, joita ennen selitettiin usealla luonnonlailla. Luonnon selittämiseksi tarvittavien käsitteiden määräkin on muuttunut tieteen eteenpäin menon johdosta: käsitteitä tarvitaan harvempia ja ne ovat yksinkertaisempia. Voidaan jo puhua ”syvästä yksinkertaisuudesta” – elämä ja muut kompleksiset ilmiöt ovat vain ”pinnan monimutkaisuutta” jotka kumpuavat syvästä yksinkertaisuudesta kaiken ihmisen näkökulmasta monimutkaiselta näyttävän takana (ks. John Gribbin: Syvä yksinkertaisuus. Kaaos, kompleksisuus ja elämän synty. URSA 2005). Biologia on riippuvainen fysiikasta lähtemättömästi, sillä elolliset oliot rakentuvat elottomasta aineesta ja atomien keskinäinen vuorovaikutus on mukana elämän prosesseissa.

Evoluutioteorialle ei tuollaisia selitysongelmia tule eivätkä sukupuutot ja umpikujat ole ylipäätään ongelma ja luonnollisesti mitäänteodikea-ongelmaakaan ei ole (jos Jumala on hyvä ja rakastava ja vieläpä kaikkivoipa niin miksi maailmassa on pahuutta ja kärsimystä). Toisin sanoen ylimääräisten muuttujien ja oletuksien tarve minimoituu (occamin partaveitsen mukaisesti). Evoluutio on luonteva ja toimivaksi tieteellisesti todettu selitys (99%:sti tähän mennessä) sille, mitä on luonnossa havaittu. Maapallolla on ollut suotuisat olosuhteet elämälle (myrskyisten vaiheiden tuloksena) ja elämä on sopeutunut olosuhteisiin, jotka ovat maapallolla kulloinkin vallinneet: ne elämänmuodot, jotka ovat sopeutuneet ovat selvinneet elossa ja sopeutumattomat ovat kuolleet sukupuuttoon. Uudet ekologiset lokerot ovat kansoittuneet niihin sopeutuneilla eliölajeilla. Kysymyksessä ei ole mikään ”vahvimman selviytyminen”, kuten monesti virheellisesti luullaan, vaan parhaiten sopeutuvan selviytyminen.

”Älykäs suunnittelu”- oletuksen perusargumenttien tieteellinen kumoaminen

Keskeinen argumentti älykkään suunnittelun tueksi on biokemisti Behen keksimä ”palautumattomasti monimutkainen rakenne”, jonka mukaan on olemassa rakenteita – tunnetuin esimerkki bakteerien siimahäntä, siimamoottori – , jotka ovat suunniteltu toimiviksi kokonaisuuksiksi, jotka eivät voisi toimia jos yksikin osa rakenteesta puuttuisi. Kyseessä olisi kerralla valmiiksi suunnittelut rakenteet, jotka eivät olisi voineet kehittyä vähitellen eikä niillä voisi olla mitään toiminnallisuutta vaillinaisina. Tämä oletus ei ole tieteellisesti pätevä. Kuten professori Kenneth Miller on osoittanut tutkimustietoon viitaten, voi bakteerien siimamoottorista puuttua 80% sen osista ja silti bakteerilla on toimiva rakenne – ruisku. Kyseinen ruisku, eli ”pumppu” on eräiden proteiinien erittämisen patogeeniselle bakteerille salliva eritysjärjestelmä, joka on bakteerin uintisiimaa yksinkertaisempi, mutta rakenteeltaan samanlainen kuin uintisiima. Toisin sanoen yksinkertaisemmista rakenteista voi kehittyä vähitellenmonimutkaisempia ja monimutkaisempaa rakennetta edeltävä, vähemmän osia sisältävä rakenne on toimiva elin.

Kreationistit käyttävät todennäköisyyslaskentaa harhaanjohtavasti

Babtistien teologisen oppilaitoksen matemaatikko Demski puolestaan käyttää väärin ja harhauttavasti todennäköisyyttä. Hänen perusvirheensä – joka tekee pätemättömiksi hänen johtopäätöksensä – on käyttää nykytilannetta (nykyistä biosfääriä) todennäköisyyslaskelmissaan: Demski ottaa nykytilanteen lähtökohdaksi ja koettaa laskuillaan osoittaa, että nykyiseen tilanteeseen eliökunnassa ei voi päästä sattumalta mitenkään, vaan se olisi käytännössä mahdotonta. Kyseessä on täysin sama virhe kuin korttipakka-esimerkisssä, jota professori K. Miller on käyttänyt havainnollistamaan Demskin tekemää tahallista virhettä. Jaetaan korttipakka pelaajille ja katsotaan millaisen käden (korttien yhdistelmän) kukin pelaaja sai. Sitten alettaisiin laskea tästä nykytilanteesta käsin taaksepäin ja laskettaisiin mikä todennäköisyys olisi saada juuri tuollainen, äsken saatu käsi eli korttien yhdistelmä. Päädyttäisiin siihen, että vaikka pelaajat pelaisivat elinikänsä eivät he ikinä saisi sellaista kättä, joten sellaisen käden saaminen olisi mahdotonta. Tämä on todennäköisyyslaskennan vääristelyä ja tällaista taaksepäin päättelyä Demski käyttää uskonnollispohjaisessa evoluution kritiikissään todistellakseen ”älykkään suunnittelijan” tarpeellisuutta. Mutta kyse on vain jokseenkin huonosti harkistusta käsitteiden sekoittamisesta tarkoitushakuisesti.

Lähteet:
Prisma, evoluutio vai Jumala (YLE1 04.09.2006)
Maa, ihmeiden planeetta -sarja. Prisma, YLE 1. Kevät 2006
TIEDE 9/2007 ”Kohti uutta Pangaiaa”
Lisää luettavaa ihmisen ja muiden kädellisten evoluutiosta (tämän sivuston ulkopuolelta)
Kädellisten (Primates) evoluutiosta tietoa
Ihmisen lajinkehityksestä lisätietoa

Palautumaton monimutkaisuus luonnossa – evoluutioteorian tuhoko?

Bakteerimoottori, älykäs suunnittelu ja evoluutio

Johdanto: onko bakteerimoottori falsifioinut (osoittanut virheelliseksi) darwinistisen evoluutioteorian?

Monet biologian tutkijat katsovat ”älykkään suunnittelun” (Intelligent Design) -liikkeen väitteiden ja argumenttien nousevan tietämättömyydestä tai tahallisesta evoluutioteorian väärinymmärtämisestä, eikä olekaan vaikeaa löytää todisteita molempien vaihtoehtojen tueksi älykkään suunnittelujen kannattajien julistuksesta. Tässä artikkelissa käyn käsiksi älykkään suunnittelun kannattajien kuten älykkään suunnittelun liikkeeseen kuuluvan biokemisti M. J. Behen hellimiin ”ikoneihin” väitetystä palautumattomasta monimutkaisuudesta.

Erityistä huomiota saa osakseen bakteerimoottori (bakteerien siimamoottori), jonka osalta esittelen tiivistetysti bakteerin siiman (flagellum) evolutiivisen alkuperän tutkimuksen kokeellisesti testattavia malleja. Muitakin älykkään suunnittelun väitteitä analysoin ja näytän niiden heikon, epäonnistuneen logiikan ja tosiasioita vastaamattomuuden.

Mitä ilmeiset biologisten olioiden suunnitteluvirheet, hämmentävät piirteet, outoudet ja tehottomat ratkaisut kertovat oletetun suunnittelijan  (tai luojan) älystä ja motiiveista vai voisimmeko odottaa juuri sellaisia kummallisuuksia biologisissa ilmiöissä jos ne ovat muodostuneet evoluution prosesseissa ilman ulkoista ohjausta?

Palautumattomasta monimutkaisuudesta yleisellä tasolla

”Palautumaton monimutkaisuus” ideana ei liity vain biologiaan, vaan voimme nähdä monia erilaisia rakenteita, joita voidaan nimittää palautumattomasti monimutkaisiksi, eli ne eivät toimisi jos yksikin osa poistettaisiin, vaikka kyseisen termin Irreducible Complexity keksi älykkään suunnittelun-liikkeen eräs vaikuttaja, kristitty biokemisti Michael Behe vuonna 1996 kirjassaan Darwinin musta laatikko (Darwin’s Black Box).  Mutta kuten kemisti A. G. Cairns-Smith tuo esille teoksessaan Seven Clues to the Origin of Life (Seitsemän vihjettä elämän alkuperästä), meillä voi olla lopputuote, joka valmiissa muodossaan näyttää ”mahdottomalta rakentaa pala kerrallaan” ja joka näyttää ”romahtavan heti jos yksikin pala otetaan siitä pois”. Cairns-Smith käyttää esimerkkinä kaarta, joka on rakennettu laastia käyttämättä karkeasti hakatuista kivistä, mutta silti tämä vapaasti seisova kaari on kestävä rakennelma. Miten ihmeessä tuollainen kivinen kaari on voitu tehdä, jos siitä ottaa yhdenkin kiven pois, se romahtaa saman tien? Se kaarihan olisi pitänyt tehdä kerralla valmiina – vai pitäisikö? Vastaus on kuitenkin varsin helppo. Voidaan koota suuri määrä kiviä, joita sitten poistetaan yksi kerrallaan huolellisesti. Kaari rakennettiin vähitellen ja aivan samoin on monenlaisia palautumattoman monimutkaisia rakennelmia, jotka tehtiin tukien avulla, jotka poistettiin kun työ oli valmis.

Ilman tukea valmis lopputuote on vakaa. Mikään ei estä sitä, että myös biologiset ilmiöt ovat voineet rakentuneet samalla periaatteella, syntyvaiheen (nykyisten elämänmuotojen alkumuotojen sisältämien) vähitellen sopeutumien ja muutosten avulla syntyneiden, esi-isille valintaetua antaneiden ”tukirakenteiden” avulla, jotka ovat poistuneet tarpeettomina kun elin on valmis (Dawkins s.143).

Miksi biologien tiedeyhteisö ei ole vakuuttunut Behen & co suunnitteluargumentista?

Ei ole vaikea nähdä, minkä takia ”älykkään suunnittelun” liikkeen käyttämää ikivanhaa suunnittelu-argumenttia ei tervehditä riemulla. Perusteen torjuvaan suhtautumiseen saamme M. J. Behen omista julkaisuista (kreationistien hellimiä naiiveja salaliittoteorioita ”antikristillisestä salaliitosta”, jonka takia ”tiedemiehet eivät saa myöntää totuutta” en edes viitsi kommentoida). Behellä ei ole yleisiä lakeja, malleja tai selityksiä kuinka väitetty suunnittelu on tapahtunut. Ei myöskään testattavia ennusteita eikä mitään mahdollista tapaa falsifioida hänen ”hybridi evoluutio/älykäs suunnittelu”-hypoteesinsa. Behe perimmältään vain väittää, että suunnittelu on tosiasia, joka voidaan helposti jäljittää biokemiallisista systeemeistä (kuten bakteerimoottorista). Mikään tästä ei ole tieteen standardien mukaista, vaikka Behe henkilönä onkin biokemisti. Behe ei viitatussa artikkelissaan tarjoa tapaa tunnistaa suunnittelu, vaan itse asiassa hän ehdottaa keinon falsifioida asteittainen darwinilainen evoluutio ja sitten, darwinistisen evoluution eliminoinnin kautta, päätellä suunnittelu.

Hiirenloukkukaan ei puolla Behen suunnittelu-argumenttia

Behen eräs suosikkiesimerkki on hiirenloukku, joka edustaa hänestä palautumatonta monimutkaisuutta. Toisin sanoen systeemi, kuten hiirenloukku, ei voisi toimia, elleivät kaikki sen osat ole paikoillaan. Behen päättely etenee siten, että luonnonvalinta voi valita vain olemassa olevista, jo toimivista systeemeistä, ei ole tietä, jota pitkin darwinilainen evoluutio voisi tuottaa monimutkaisia systeemeitä kuten eläviä soluja. Ja jos ne eivät ole kehittyneet vähitellen, niiden on oltava suunniteltuja.

Mutta tämä päättely ei ole pitävää. Oletettujen palautumattomasti monimutkaisten systeemien osilla voi olla erilaisia, mutta silti hyödyllisiä, toimintoja. On ironista, että Behen oma esimerkki hiirenloukku kumoaa Behen päätelmän. Otetaan erilleen kaksi osaa hiirenloukusta saadaan laite, joka toimii paperiliittimenä. Poistamalla jousi saadaan kaksiosainen avainketju. Puinen pohja hiirenloukusta toimii erillisenäkin hyvin – paperipainona vaikkapa. Pähkinänsärkijänkin voi saada hiirenloukun osista. Luonnontieteissä on jo pitkään tiedetty, että oletettujen palautumattoman monimutkaisten laitteiden osilla voi olla erilaisia mutta käyttökelpoisia toimintoja.

Michael Behen keskeinen väite, jonka mukaan jokaisella minkä tahansa biokemiallisen tai mekaanisen laitteen jokainen osa pitää olla koottuna sen lopullisessa muodossa ennen kuin mitään hyödyllistä voi syntyä, on yksinkertaisesti virheellinen. Evoluution luonnollisten prosessien avulla syntyy mutkikkaita biokemiallisia laitteita kopioitumalla, muokkaantumalla ja yhteenliittymällä proteiineja, joilla on ollut aikaisemmin muita toimintoja. Eikä esimerkkien löytämiseksi tarvitse viitata kuin Behen itsensä esille ottamiin biologisiin ilmiöihin. Behe väittää, että kun ”melkein jokainen” bakteerisiiman osa on poissa, bakteerin siima ei toimi. Mutta kuitenkin, pieni ryhmä siiman proteiineja todella toimii ilman loppuosaa siimamoottorista. Monet bakteerit käyttävät sitä (proteiiniryhmää) laitteena, jolla ne ruiskuttavat myrkkyjä toisiin soluihin. Vaikka tämän pienen osan suorittama toiminto on erilainen, kun se toimii yksin, se kaikesta huolimatta voi olla luonnonvalinnan suosima (osasta ilman siimamoottoriakin tulee valintaetua bakteerille).

Verenhyytymissysteemi on myös hyvä esimerkki evoluutiosta

Verenhyytymiseen osallistuvat avainproteiinit sopivat yllä kuvattuun evolutiiviseen mekanismiin hyvin. Ne proteiinit ovat muuntuneita versioita ruuansulatusjärjestelmän käyttämistä proteiineista. Russell Doolittle on tutkimuksessaan näyttänyt kuinka evoluutioprosessissa nämä proteiinit ovat kahdentuneet, uudelleenkohdistuneet ja muuntuneet tuottamaan verenhyytymisjärjestelmän. Evoluutio toisin sanoen näkyy solutason biokemiallisissa systeemeissä.

Behen oma antautuminen tutkimuksellisten haasteiden edessä ei todista, että biokemiallisia ilmiöitä ei voitaisi tutkia ja selvittää niiden syntytapaa

Vaikka Behe itse vain luovuttaisi ja sanoisi, että hän ei pysty käsittämään, miten solut tai bakteerimoottori ovat voineet muodostua, se ei todista, että biokemialliset solutason ilmiöt olisivat kaikille muillekin pysyvästi ratkaisemattomia arvoituksia, joiden edessä voi vain nostaa kädet pystyyn. Ja turvautua sitten uskonnollisiin ”selityksiin” luojasta/suunnittelijasta, joka ei edes selitä mitään millään tavalla. Biologit ovat edistyneet solujen ymmärtämisessä ja ovat suuresti eri mieltä Behen kanssa. Jo vuonna 1998 Cell-julkaisussa (cell = solu) James Rothmanin johtama ryhmä tutkijoita Sloan-Kettering Institutessa kuvaili sen merkittävän yksinkertaisuuden ja yhdenmukaisuuden, jolla proteiineja liikuttavat komponentit kehittyvät soluissa. Rothmanin tutkijaryhmä totesi lisäksi, että nämä mekanismit viittaavat luonnolliseen tapaan, millä monet ja erilailla osiin jakautuneet aitotumalliset solut ovat alun perin kehittyneet.

Biokemisti M. J. Behen bakteerimoottori älykkään suunnittelun kiisteltynä keulakuvana

M. J. Behe toi kreationismin biokemian ja solubiologian kentälle, sillä Behe piti hedelmällisempänä etsiä kreationismin tarvitsemia aukkoja biokemiasta kuin kreationismin klassisista tietämyksen aukkojen louhimoista, fossiileista, silmistä ja siivistä. Paras ehdokas, minkä Behe löysi, oli bakteerimoottori (bakteerien siimamoottori).

Mikä bakteerimoottori on?

Useilla (muttei kaikilla) bakteerilajeilla on erikoinen rakenne, proteiineista koostuva kompleksi. Se perustuu bakteerin aktiivisen liikkumisen mahdollistavien piiskamaisten siimojen pyörittämiseen käyttäen vapaasti pyörivän akselia, joka ei heilu piiskan tavoin puolelta toiselle, vaan se kääntyy laakerinsa sisällä kaiken aikaa pienen molekyylimoottorin voimalla. Tämä pyörivä akseli on ainoa vastaava tunnettu rakenne ihmisten teknologian ulkopuolella. Erittäin huomionarvoista on se, että millään suurella (paljain silmin nähtävällä) eläimellä ei ole sellaisia pyöriviä rattaita, sillä kyseiset rakenteet olisivat Dawkinsin mukaan aidosti palautumattomasti monimutkaisia. Suurten eläinten pyörivät ”moottorit” olisivat siten erittäin vakuuttava kandidaatti suunnittelun esimerkiksi (mikä vielä itsessään ei todistaisi mitään mahdollisesta tai suorastaan todennäköisestä suunnittelijasta tai suunnittelijoista – niitähän voisi olla useita – eikä myöskään suunnittelijoiden tarkoitusperistä tai edes olemassaolosta nykyään). Lankamaista potkuria muistuttavalla siimallaan bakteerit pääsevät aktiivisesti etenemään vedessä (bakteeri ei itse asiassa ”ui”, sillä vesi tuntuu bakteerin kokoiselle eliölle erilaiselta kuin ihmiselle, vaan kuin hyytelölle).

Bakteerien siima (flagellum) kiinnittyy sen juuren erittäin pienen, nanoluokan kokoisen, koukun avulla bakteerimoottorin solukalvon proteiinilevyyn. Energiansa bakteerimoottori saa joko protonigradientista tai Vibrio-bakteerilla natriumioneista ja tätä voimanlähdettä saadaan protonien pumppaamisen avulla solukalvon sisäiseen tilaan. Kun protonit vuotavat ulos solulimaan takaisin syntyy moottorin pyöriminen ja moottori voi pyöriä niin myötä- kuin vastapäiväänkin. Signaalikaskaadiverkosto on mutkikas bakteerin moottorien liikkeen säätelijä bakteerin solulimassa (Lähde).

Bakteerimoottori on todellinen rotaattori ja se muistuttaa siltä osin sähkömoottoria (tai Wankel-moottoria), mutta bakteerimoottori on verrattuna teknisiin laitteisiin ja myös biologisiin järjestelmiin

 ”huikaisevan tehoton” (Dawkins s. 144).

 

Silmästä saatava varoitus bakteerimoottori-kysymykseen – miksi bakteerimoottori olisi ”palautumattoman monimutkainen”?

Kuten aiemmassa artikkelissani näytin, silmän synty evoluutiossa luonnonvalinnan kasautuvan valinnan mekanismin avulla pitäisi olla varoittava opetus sille, että emme julistaisi hätäisesti – tämänhetkiseen tiedon aukkoon tai vielä nyt jäljellä oleviin ongelmiin vedoten – mitään biologista ilmiötä ”palautumattomasti monimutkaiseksi”, ”todisteeksi Jumalasta” tai ”suunnittelijasta” ja ”osoitukseksi evoluutioteorian epäonnistumisesta”. Ratkaisut ovat kerta toisensa jälkeen löytyneet kaikkiin elimiin ja rakenteisiin, jotka hätäiset kreationistit ovat julistaneet ”suunnittelun merkeiksi” ja ”redusoimattomasti monimutkaisiksi”. Ei ole kovin selvää edes, miksi juuri bakteerimoottori on silmää enemmän palautumattoman monimutkainen (Davies s.207). Bakteerimoottorin kehitys ymmärretään jo nyt pääpiirteissään evolutiivista tietä pitkin, vaikka emme juuri nyt tiedä jokaista bakteerimoottorin kehityksen vaihetta. Lisäksi tiedetään kuinka eräitä bakteerimoottorin osia olisi pystytty käyttämään alun perin muihin tarkoituksiin ja miten ne sittemmin päätyivät komponenteiksi bakteerimoottoriin (Davies s.207).

Bakteerimoottorin evolutiivisesta kehityksestä ja sen mahdollisuudesta tutkimustietoa

Bakteerimoottoria on aktiivisesti tutkittu biologiassa (Behen vastakkaisista väitteistä huolimatta). Vaikka työ on vielä kesken, on jo selvää edistystä saavutettu tutkimuksissa bakteerimoottorin evoluutioreittien selvittämisessä. On oletettu, että luonnonvalinta ei toimisi kunnes kaikki monimutkaisen bakteerimoottorin komponentit ovat paikalla ja että osilla ei ole aikaisemmin ollut muita biologisia funktioita kuin ne, mitkä niillä nyt ovat. Thornhill ja Ussery ovat jäsennelleet ääriviivat darwinilaisen evoluution mekanismeille moniosaisten systeemien tuottamiseksi. Kuitenkin aiemmin julkaistuissa yrityksissä selittää siimamoottorin alkuperää on ollut epämääräisyyttä ja ne olivat epäyhteensopivia viimeaikaisten löytöjen kanssa. Uusi ehdotettu malli perustuu kahteen pääargumenttiin:

i) jo hyvin karkea liikkuvuus voi olla analyysien mukaan hyödyllinen suurelle bakteerille
ii) homologia (samankaltaisuus, kuvaa yhteistä alkuperää) flagellaaristen (siimaan liittyvien) ja ei-flagellaaristen (siimaan kuulumattomien) proteiinien välillä viittaa niitä edeltäneisiin systeemeihin, joilla on ollut muita toimintoja kuin liikkuminen. Uusi malli koostuu kuudesta päävaiheesta (kuten tarttumissysteemi). Kunkin vaiheen valikoitavuus on dokumentoitu hyödyntäen nykyään olemassa olevia systeemeitä. Tämän uuden mallin perusteella päädytään seuraaviin johtopäätöksiin:

• on vahva mahdollisuus, jota ei ole aiemmin oivallettu, että bakteerin siimassa on muitakin homologioita (kuljetusjärjestelmä ja F1F0-ATP synteesi).
• suuri osa siiman (flagellum) monimutkaisuudesta kehittyi sen jälkeen kun karkea liikkumiskyky oli olemassa, sisäisten geenien kahdentumisten ja alitoiminnallisuuden kautta
• vain yksi pääsysteemin toiminnonmuutos ja neljä pienempää siirtymää toiminnallisuudessa tarvittiin käynnistymään bakteerin siiman alkuperän selittämiseksi; tähän sisältyy viisi alisysteemi-tason rinnakkaista, myötävaikuttavaa tapahtumaa
• siirtymät kunkin vaiheen välillä ovat evoluution silloittamia yhden uuden sidoksen avulla, mikä liittää toisiinsa kaksi olemassa ollutta alisysteemiä, mitä seurasi co-evoluutionaarinen (”kanssa-evoluutio”) osien optimointi
• näin ollen, kuten silmän evoluution kohdalla, huolellinen analyysi osoittaa, että ei ole mitään suuria esteitä siiman asteittaisen evoluution tiellä.

Evolutiivinen malli siiman kehittymiselle on, kuten asiaan kuuluu luonnontieteessä, testattavissa olevia.

Bakteerimoottorin siiman spesifin systeemin alkuperän selittämiseksi yllä esitetyn teorian täytyy toimia yhdessä saatavilla olevan todistusaineiston kanssa yksityiskohtaisesti etenevän testattavan mallin tekemiseksi. Yksityiskohdat evolutiivisessa skenaariossa bakteerin siiman syntymisessä tekevät niistä entistä paremmin testattavia. Kuten Cavalier-Smith kirjoittaa:

”Tarkasti määritellyt siirtymävaiheet, joissa on huomattavasti yksityiskohtia, eivät ole epäoikeutettua spekulointia, vaan tie tehdä ideat riittävän täsmällisiksi niin että ne ovat helpommin testattavissa ja kurinalaisesti arvioitavissa” – T. Cavalier-Smith: Early evolution: from the appearance of the first cell to the first modern organisms (review). Quarterly Review of Biology. 76 (2), 233, 2001

Ihanteellisessa mallissa kukin proteiini, mitä siimassa tarvitaan, täyttää kolme kriteeriä:

i) otaksuttu proteiinin esi-isä, jolla on erilainen toiminto (homologia, jota voidaan järkevästi tulevan kysymykseen siiman edeltäjänä) pitäisi tunnistaa.
ii) proteiinin rinnakkaisvalinta pitäisi ilmetä järkevän todennäköisessä mutaatiossa (esim. mutaatio tuottaa yhden uuden sidoksen sallien yhden proteiinin toimia toisen kanssa). Aluksi tämä uusi kompleksi toimii karkeasti, mutta se voi asteittain valmistua täysin toimivaksi lopputuotteeksi kanssa-evolutiivisessa kahden proteiinin optimoitumisessa (eli kahden proteiinin rinnakkaisessa evoluutiossa)
iii) valikoiva suosiva proteiinien rinnakkaisvalinta pitäisi tunnistaa.

Jokaista näistä kriteereistä voidaan testata vasten uutta dataa ja tutkia niiden toimivuutta. Hypoteettiset homologiat (yhteiset alkuperät) voidaan vahvistaa uudella tutkimustiedolla, kuten yksityiskohtaisella proteiinien rakenteen sekvenssianalyysillä tai vertailemalla proteiinien rakenteita. Mutaatioiden aikaansaamien kehitysaskelien uskottavuus voidaan testata tutkimalla samanlaisia mutaatioita, joita tapahtuu nykyään. Valintapaineen todellisuutta voidaan arvioida tutkimalla analogioita valintapaineessa ja matemaattisella mallintamisella. Evolutiivisella mallilla voi olla kaiken tuon lisäksi muitakin testattavissa olevia seuraamuksia toisilla kentillä: jos biologinen systeemi on oletetusti johdettu homologisesta systeemistä (yhteinen kantamuoto), samanlaisuuksia kahden systeemin mekanismien välillä voidaan odottaa löytyvän – jos niitä löydetään, polveutuminen yhteisestä alkumuodosta saa tukea.

Tosiasia, että kaikkea tietoa ei ole saatavilla, mitä biologit haluaisivat ja epävarmuuden suuruus eivät ole ainutlaatuisia ongelmia vain evolutiivisille malleille. Pikemminkin samat ongelmat ovat yhteisiä kaikessa edistyksellisessä luonnontieteessä – eikä muilla luonnontieteen alueilla yleensä kukaan tule vaatimaan jumalallisia voimia ”selittämään” jokin ongelma. Vaikka siis biologiassa on julkaistu useita keskenään ristiriitaisia malleja bakteerin siiman mekanismin ja moottorin alkuperälle ja useimmat elleivät kaikki olivat virheellisiä, ei tämä pysäytä uusien, aikaisempia parempien ja niiden virheistä opiksi ottavien mallien esittämistä. Jos jokin malli falsifioituu, olemme silti päästy eteenpäin ja tiedämme, että ainakaan sillä tavalla kyseinen ilmiö ei syntynyt (lisäksi on voinut herätä tuoreita näkökulmia, joista voi tulla uusi hedelmällisempi tutkimusohjelma). Luonnontiede etenee esittämällä uusia testattavia hypoteeseja (ja falsifioimalla ne tarvittaessa) eikä suinkaan julistamalla etukäteen jokin ilmiö ratkaisemattomaksi tai ”palautumattoman monimutkaiseksi”.

Lukuisat suunnitteluvirheet ihmisessä ja muissa eliöissä tukevat organismien syntyä evoluution avulla eikä suunniteltuina/luotuina

Kuten Paul Davies toteaa, eliöt ovat sen hetkisten olosuhteiden sallimista rojuista ”kokoonkyhättyjä värkkejä” biologian tutkimuksen perusteella (Davies s. 207). On nimenomaan odotettavissa, jos suunnittelematon evoluution prosessi on tuottanut elävät oliot, että sellaisella vähittäisellä kasautuvalla tavalla syntyneet elimet ovat toisaalta kauniisti toimivia ja tehokkaita, mutta niissä on toisaalta paljastavia puutteita ja organismille joissain oloissa jopa haittaa tai vaaraa aiheuttavia piirteitä. On paljon hätäratkaisulta näyttäviä ratkaisuja eliöissä, vaikka ne täyttävät tehtävänsä. Evoluution avulla, ilman ”älykästä suunnittelijaa, syntyy toimivia ratkaisuja ja se riittää eliöille. Niiden ei tarvitse olla biologisia loistoautoja.

Ihmisen kehon vakavista suunnitteluvirheistä voidaan mainita vaarallinen ruoka- ja hengityskanavien yhtyminen kurkussa, minkä seurauksena ihminen voi tukehtua ruokaan tai johonkin vieraaseen pieneen esineen (esimerkiksi apinat eivät voi tukehtua ruokaansa). Tai heikot polvet ja suonikohjujen vaivaamat laskimot. Selkärankamme on myös liian heikko tällaiselle kahdella jalalla kulkevalla olennolle. Kurkunpäähämme palaava hermo näyttää elegantisti olevansa suunnittelemattoman evoluution tulosta, sillä kyseinen hermo tekee pitkän ja tuhlaavan matkan saavuttaakseen määränpäänsä. Kärsimme useista vaivoista (alttius poskiontelotulehduksille, alaselän kivuista, tyristä, kohdun laskeumista jne.) koska me kävelemme keholla, joka oli alun perin kehittynyt liikkumiseen neljällä jalalla miljoonia vuosia sitten (miksi meille suunniteltiin häntäluu?).

Kreationistien tyypillinen väistöliike on syyttää kaikesta negatiivisesta luonnossa ”syntiinlankeemuksen seurauksena tullutta turmeltumista” – mutta miten ihmeessä se oletettu ”synti” joskus oletetun kaiken valmiiksi ja hyväksi luomisen jälkeen pystyi reitittämään uudelleen ihmisen ja vaikkapa kirahvin hermostoa monen ylimääräisen epätaloudellisen mutkan kautta tai tekemään nännit miehelle? Kaikista muista valtavista ja nopeista muutoksista puhumattakaan lukemattomien eliölajien ominaisuuksissa (kasvien ja sienien myrkyllisyys, petoeläinten varustelu saalistamista varten, lihansyöjän suolisto, saaliseläinten naamiointi ja muut vastatoimet)?

Niinpä Paul Davies lausuu oikeutetusti:

”Jos suunnittelija on olemassa, tuo olento ei selvästikään hallitse prosessia kovin hyvin mikrotasolla” (Davies s. 208).

Entä sitten saalistajat ja saaliseläimet? Kumpien puolella oletettu luojajumala on, jos hän ”suunnitteli” saalistajat saamaan tehokkaasti saaliinsa ja saalistajat pakenemaan yhtä tehokkaasti? Elävissä olennoissa on monenlaisia toimimattomia kummallisuuksia (miksi esim. miehillä on nännit vaikka miehet eivät imetä?), surkastumia ja tuhlaavasti tehtyjä ratkaisuja, joita ei voi parhaalla tahdollakaan minkäänlaisen ylivertaisen superälykkään olennon aikaansaannoksina, vaan virheitä tekevän, kömpelön, erilaisia asioita kokeilevan ja umpikujiin päätyvän, mutta silti riittävän hyvin toimivien elintoimintojen aikaansaajana pitkien aikojen kuluessa. Mutta juuri tällainen biologinen todellisuus on täysin yhteensopiva evoluutioteorian kanssa ja juuri tällaisen eliökunnan voisimme odottaa löytävämme, kun se on syntynyt evoluution luonnollisten prosessien avulla.

Älykkään suunnittelijan käsittämättömyys

Suunnittelija ja hänen tarkoituksensa sen sijaan näyttää täysin käsittämättömältä ja mystiseltä noiden lukuisien outouksien ja kömpelyyksien ja suorastaan joissain tapauksissa vaarallisten ratkaisujen tähden, jotka eivät ainakaan helpota ”suunnittelijan” luomuksien elämää. Ja miksi piti suunnitella niin paljon erilaisia loisia kiusaamaan isäntiään, eikö jotain humaanimpaa ravinnonsaamisen keinoa voitu keksiä, jos suunnittelija oli hyväntahtoinen olento?

Älykkään suunnittelu -oletuksen falsifioimattomuus: mitkä ovat kriteerit osoittaa älykäs suunnittelu virheelliseksi?

Älykkään suunnittelun hypoteesin eräs ongelma on sekin vielä, että sitä ei voi oikeastaan falsifioida (osoittaa vääräksi) millään tavalla. Aina voidaan paeta vetoamaan ”suunnittelijan” salattuihin motiiveihin ja johonkin muuhun pseudofilosofiseen ja testaamattomaan ad hoc -hätäselitykseen. Todellinen tieteellinen teoria – kuten evoluutioteoria – tarjoaa falsifioinnin kriteerit ja antaa joitakin reaalimaailmassa havaittavissa olevia testattavia ennusteita siitä, mitä voisimme odottaa löytävämme – mitä ennusteita älykäs suunnittelu voi tarjota ja jos voi niin mitkä niistä ovat toteutuneet?

Muita yleisiä, älykkään suunnittelun kannattajien edelleen toistamia ja monesti kumottuja kestämättömiä argumentteja

Viite: John Derbyshire: INTELLIGENT DESIGN ROUND-UP
Just a round-up of points from the ID folder.

”Fossiiliaineisto on epätäydellistä”

Mitä ihmeellistä siinä on, että fossiililöydöt eivät ole täydellisiä? Fossiloituminen tapahtuu vain tietyissä epätavallisissa olosuhteissa. Jonkin tietyn eliön – vaikkapa juuri jonkun tällä hetkellä puuttuvan välimuodon – fossiiliksi päätymiselle ja sitten vielä löytymiselle miljoonien, jopa miljardien vuosien jälkeen on häviävän pieni. Mannerliikunnot ja eroosio hävittävät tehokkaasti fossiileita. On oikeastaan ihmeellistä, että meillä on näinkin paljon fossiileita (esimerkiksi hyvä todistusaineisto valaiden evoluutiosta ja monia muita).

”Fossiiliaineiston vajavaisuuden tähden tutkijoilla ei ole oikeutta tehdä kuvailevia teorioita elämän kehityksestä, koska aineisto on niin niukkaa”

Mutta luonnontieteilijät tekevät teorioita paljon vähemmästäkin aineistosta kuin evoluutiobiologit. Miksi heitä ei estellä? Kosmologiassakin lähdettiin rakentamaan alkuräjähdysteoriaa hyvin vähästä ja todistusaineiston kerääminen oli hidasta ja työlästä mutta kuinka ollakaan, alkuräjähdysteoria on saanut havaitsevan tähtitieteen tuen eikä alkuräjähdysteorialle ole olemassa nykyään vakavia kilpailijoita. Silti kosmologiassa on suuria arvoituksia edelleen, joiden parissa riittää tutkittavaa.

”Evoluutio ei ole tieteellistä, koska sitä ei voida testata laboratoriossa”

Tällainen vaatimus ”tieteellisyyden kriteeriksi” on mahdoton: sehän merkitsisi, että suurin osa tiedettä tulisi epäpäteväksi. Miten historiaa testataan laboratoriossa? Tai tähtien syntymistä? Silti tutkijat ovat saaneet selvitettyä tähtien rakenteen ja energiantuotantotavan vaikkei tähtiä voida testata laboratoriossa. Argumentti on silläkin tavalla virheellinen, että evoluutiota pystytään pian tekemään laboratoriossa.

”Järjestynyt monimutkaisuus ei voi syntyä yksinkertaisuudesta luonnollisten prosessien avulla”

Mistä älykäs suunnittelija-oletuksen kannattaja sen tietää, miten hän sen todistaa? Se, että emme vielä kokonaan ymmärrä järjestäytyneen monimutkaisuuden syntytapaa ja sen taustalla olevia lainalaisuuksia, ei todista, että emme voisi koskaan saada selville kyseisiä luonnonlakeja. Nykyisestä tietämättömyydestä ei loogisesti seuraa puheena olevan ilmiön mahdottomuus tai kyvyttömyys saada koskaan siitä tietoa, edes pääpiirteissään. Kaikkinan historian aikoina on ollut ilmiöitä, joita sinä aikana ei olla ymmärretty eikä tunnettu, eikä nykyaika ole poikkeus. Ei ole mitään loogista tai tieteellistä perustetta, miksi kaikki vastaukset kaikkiin avoimiin kysymyksiin pitäisi olla nyt saatavilla – ja jos niitä ratkaisuja ei ole, seuraisi siitä jonkin yliluonnollisen voiman tai jumalolennon tarve.

Historiallisena esimerkkinä voidaan mainita ranskalainen filosofi Auguste Comte (k. 1857), joka väitti vuonna 1842, että emme voi koskaan tietää mitään tähtien kemiallisesta tai minerologisesta rakenteesta. Kuinka väärässä hän olikaan ja kohta hänen kuoltuaan tähtien spektristä saatiin se sormenjälki, josta voidaan lukea tähtien kemia ja rakenne.

Niinpä on silkkaa ylimielisyyttä lähteä julistamaan (lähinnä oman henkilökohtaisen epäuskonsa tai tietämättömyytensä voimalla tai koska ei halua edes asiasta saatavan tietoa joiden ideologisten motiivien tähden), että asiasta x emme voi koskaan saada selvyyttä. Emme voi tietää, missä kohtaa tieteen rajat lopultakaan ovat, vaikka monet ovat historian aikana innokkaasti niitä rajoja asettaneet.

Edelleen on syytä muistuttaa myös kaaosteoriasta, joka valaisee miten monimutkaisuus nousee perimmäisestä syvästä yksinkertaisuudesta (Gribbin). Elottomassa luonnossa tapahtuu itseorganisoitumista, mutkikasta säännönmukaisuutta ja ja järjestyneitä rakenteita (Davies s.208). Ei ole poissuljettua, että elävissä olioissa voisi olla samanlaista, elottomassa maailmassa niin yleistä itseorganisoitumista. Ks. tarkemmin Stuart Kaufman: At Home in the Universe (Kotona maailmankaikkeudessa), jossa Kaufman tarjoaa vankat perustelut sen puolesta, että biologiassakin esiintyy itseorganisoituvuutta.

Sitä paitsi tietokoneiden avulla pystytään simuloimaan organisoitunutta monimutkaisuutta: evoluutiota simuloidaan käyttäen pieniä tietokoneviruksia, jotka saadaan tekemään yksinkertaisia laskutoimituksia syöttämällä niitä numeroilla. Kun viruksien annetaan lisääntyä kymmeniä tuhansia sukupolvia ”omalla painollaan” (tähän tarvitaan muutamia minuutteja), saadaan hämmästyttäviä tuloksia: mutkikkaita aritmeettisia algoritmeja, joissa on jopa 19 askelta syntyy itsestään organisoituen. Ja kaikki ne askeleet ovat algoritmeissa täysin oikeissa paikoissa suhteessa toisiin.

”Ei voi olla puolikkaita silmiä/keuhkoja/mitä elintä tahansa”

Kyllä voi, kuten biologiassa hyvin tiedetään: luonnossa on paljon eläimiä, joilla on sellaisia elimiä ja ne eläimet voivat hyvin omassa ekologisessa lokerossaan.

”Todisteita suunnittelusta on kaikkialla ympärillämme, mikset sinä näe niitä?”

Täysin yhdenveroisesti voidaan kysyä päinvastaista: ”todisteita evolutiivisen kasautuvan luonnonvalinnan avulla syntyneistä biologisista ilmiöistä on kaikkialla, miten ihmeessä et tunnista niitä?” Voitaisiin myös kysyä: ”luonnonmullistus tappoi tuon ihmisen tuosta sattumalta, mutta jätti vieressä olevan eloon – miksi et huomaa sokean sattuman toimintaa”?
Vaikka useista ihmisistä, ellei useimmista, luonnossa näyttää olevan jonkinlaista suunnittelua, ei se henkilökohtainen tuntemus tai intuitio ole tietoa, eikä se ole tieteellinen todiste suunnittelusta (tai minkään nimenomaisen, ideologisten syiden tähden toivotun suunnittelijan olemassaolosta). Tuollaista intuitiivista, vaistonvaraista uskomusta suunnittelusta ei voida mallintaa matemaattisesti. Sekään ei ole todiste suunnittelun tai suunnittelijan olemassaolosta, että ilmeisesti useimmat ihmiset uskovat niin (kannattajien paljous ei ole todiste väitteen totuudesta).

”Todennäköisyys sille, että tällainen järjestynyt universumi olisi syntynyt sattumalta on olemattoman pieni”

Niin onkin – ydin on siinä, että tiede ei väitä maailmankaikkeuden ja elävien olentojen syntyneen ”sattumalta”. Sattuma ei ole tieteen ”jumala”. On räikeä virhe ottaa todennäköisyyslaskennan lähtökohdaksi nyt vallitseva tila ja laskea siitä taaksepäin epätodennäköisyys nyt nähtävissä olevalla universumille ja biosfäärille. On sitä paitsi monia hyvin epätodennököisiä asioita, mutta silti ne tapahtuvat joskus jossakin: sekoita korttipakka huolella ja vedä sieltä vaikka viisi korttia. Mikä todennäköisyys on sille, että sait juuri ne viisi korttia etkä muita? Kuitenkin se erittäin pieni todennäköisyys toteutui. Tai heitä noppaa kymmenen kertaa päällekkäin ja minkä silmäluvun saat päällimmäiseksi – miten todennäköistä on saada sellainen kymmenen silmäluvun sarja?

Tieteessä pyritään mahdollisimman säästäväisiin teorioihin (”occamilaisittain” – vaikka Occamin partaveitsi ei palaudukaan Occamin omaan kirjalliseen tuotantoon – yksinkertaisin, vähiten ylimääräisiä tekijöitä selittämisessä tarvitseva teoria on yleensä parempi kuin monimutkainen). Kaikkein yksinkertaisinta olisi, että maailmankaikkeutta ei edes olisi, mutta silti se on olemassa. Maailmankaikkeuden olemassaolon kysymystä on pohdittu ilmeisesti niin kauan kuin Homo Sapiens on ollut, emmekä voi olla varmoja, että kysymme edes oikeita kysymyksiä – tai ovatko metafyysiset klassiset ongelmat ylipäätään mielekkäitä (looginen positivismi). Mutta älykkään suunnittelun kannattajien metodi kaivella tieteen tämänhetkisiä aukkoja biologiasta tai kosmologiasta kristillisen Jumalan löytämiseksi (tai kenties jopa todistamiseksi tieteen aukkojen kautta) on, (itse Jumalaan uskovan) John Derbyshiren sanoin,

”eräänlaista sarjakuvakirjametafysiikkaa, pettävää hirveää mielikuvituksen puutetta ja täydellistä ajan tuhlausta”.

Kirjallisuutta

R. H. Thornhill  & D. W. Ussery: A classification of possible routes of Darwinian evolution. J Theor Biol. 203 (2), 111-116, 2000
Richard Dawkins: Jumalharha, 2007
Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle, URSA 2007
T. Cavalier-Smith: Early evolution: from the appearance of the first cell to the first modern organisms (review). Quarterly Review of Biology. 76 (2), 233, 2001
T. Cavalier-Smith: The neomuran origin of archaebacteria, the negibacterial root of the universal tree and bacterial megaclassification. Int J Syst Evol Microbiol. 52, 7-76, 2002
T. Cavalier-Smith: The phagotrophic origin of eukaryotes and phylogenetic classification of Protozoa. Int J Syst Evol Microbiol. 52, 297-354, 2002
Pallen & Matzke: “From The Origin of Species to the origin of bacterial flagella.” Nature Reviews Microbiology, 4(10), 784-790. Advanced Online Publication on September 5, 2006
Mark Perakh: Unintelligent Design, 2004

Internet-tietolähteitä:

Access Research Network, haku artikkeleihin kyselyllä ”Behe irreducible complexity”
Kenneth R. Miller, biologian professori: Design on the Defensive
Kenneth R. Miller: Brown University Evolution Resources
Intelligent Design? a special report reprinted from Natural History magazine
The Academic Guide to Evolution News and Research

Antrooppinen periaate ja elämän alkuperä

Miksi älykäs suunnittelu epäonnistuu haastamaan evoluutioteorian?

Johdanto: rationaalinen tilastollinen vaihtoehto suunnitteluoletukselle

Teistit tavallisesti pitävät antrooppista periaatetta liittolaisenaan, tukena jumalauskolle ja suunnittelu-argumentille. Periaatetta ei oltu alunperin tarkoitettu viittaamaan nimenomaan ihmiselämään ja oikeampi nimi periaatteelle olisi ”tiedettävyyden periaate” sen esittäjän Brandon Carterin mukaan (periaate sinänsä on paljon vanhempi, sillä jo G.W. Leibniz oli esittänyt samansisältöisen periaatteen). Tutkijat halveksivat koko antrooppista periaatetta ”puoliuskonnollisena roskana”, mutta heikossa muodossaan antrooppinen periaate oikeastaanhan vain toteaa sen itsestäänselvyyden, että me olemme täällä perimmäisiä kysymyksiä pohtimassa, koska maailmankaikkeus on elämälle suotuisa.

Päinvastaisessa tapauksessahan meitä ei olisi. Mutta edistyminen fysiikan lakien luonteen ymmärtämisessä uudella tavalla, niin että ainakin osa fysiikan laeista ei ole mitään kiveen hakattuja sääntöjä, vaan ”efektiivisinä”, vähemmän ehdottomia (Davies s.10). Tämä uusi ymmärrys fysiikan laeista käänsi tilanteen mielenkiintoisesti ylösalaisin: antrooppinen periaate alettiin nähdä vaihtoehtona suunnittelulle (ja luomisuskolle).

Näin antrooppinen periaate oli samanaikaisesti sekä tieteellinen vaihtoehto suunnittelulle että puoliuskonnollinen teoria jonkinlaisesta jumalallisesta suunnitelmasta – ja tästä hämmentävästä tilasta onkin seurannut paljon sekaannusta. Antrooppinen periaate planetaarisell tasolla todellakin tarjoaa rationaalisen tilastollisen tavan selittää elämän alkuperä ja mahdollisesti se soveltuu myös eräiden suurien evoluution olemassa olevien aukkojen selittämiseen, minkä lisäksi antrooppinen periaate tekee suunnittelu-oletuksesta tarpeettoman.

Antrooppinen periaate ei sovi kuitenkaan tavallisen, arkisen, jatkuvan luonnonvalinnan ja elämän monimuotoisen sopeutumisen ilmiöitä luonnossa (tämä on tärkeää evoluutioteorian väärinymmärtämisen välttämiseksi). Tässä artikkelissa on aiheena antrooppinen periaate planetaarisella tasolla sekä älykkään suunnittelun kannattajien mahdollisuus kritiikkiin antrooppiseen periaatteeseen nojautumisen tähden – sekä vastaus älykkään suunnittelun edustajien argumentteihin. Miksi älykäs suunnittelu ei ole tasaveroinen vaihtoehtoinen teoria evoluutioteorian kanssa? Tämän artikkelin jälkeen käsittelen antrooppisen periaatteen kosmologista versiota.

Elämän alkuperä, suunnittelu- ja luomisoletuksien kannattajien suurin aukko Jumalalle tai ”älykkäälle suunnittelijalle”

Aukkojen Jumalan etsijät – tai ylipäätään Jumalalle tai ”älykkäälle suunnittelijalle” jotain tarpeellista toimenkuvaa tavoittelevat – pitävät erityisen lupaavana tiedon aukkona elämän syntymistä. Vielä parempana Jumalan työpaikkana kuin jonkin yksittäisen elimen kuten silmän tekemiseen osallistumista hetkellisessä biologisella tai atomitason väliintulolla. Evoluutio alkaa siitä, kun on jotain olemassa olevaa elämää niin että evoluution mekanismit luonnonvalinta, muuntelu ja perimä pääsevät vaikuttamaan. Totta on vielä toistaiseksi, että elämän evoluution alku ei-biologisessa kemiassa (kemiallinen evoluutio) on selvittämättä ja se on hyvin suuri aukko, mutta myös elämän alkuperän selvittämisessä tutkijat tekevät työtä eivätkä suinkaan tuomitse kysymystä pysyväksi arvoitukseksi (mikä tosin sopisi hyvin älykkään suunnittelun kannattajille).

Elämän on tarvinnut syntyä yhden kerran. Elämän syntyminen on siten valtavan monta kertalukua epätodennäköisempi tapaus kuin sen jälkeiset lukemattomat evoluution askeleet kasautuvan valinnan ja muiden evoluutiomekanismien toimiessa eliöissä. Nämä elämän syntymisen jälkeen tapahtuneet ovat toistaneet itseään suuremmassa tai pienemmässä määrin samantyyppisesti ja itsenäisesti monissa miljoonissa eliölajeissa yli kolmen miljardin vuoden aikana. Sen tähden on virheellistä soveltaa elämän monimuotoisuuden ja monimutkaisten elinten kehittymiseen ei-ainutkertaisessa evoluutiossa samaa tilastollista päättelyä kuin käytetään elämän itsensä syntymiseen elottomasta aineesta. Jatkuvan, toistuvan ja epäuniikin biologisen evoluution tapahtumat eivät voi olla hyvin epätodennäköisiä (Dawkins s. 148). Lisäksi on syytä muistaa, että evoluutioprosessit eivät valmista eliöitä tai elimiä yhdellä kertaa valmiina, eikä ”pelkän sattuman voimalla”, vaan todennettavien, testattavien mekanismien avulla vähitellen kasautumisen voimalla.

Antrooppinen periaate planetaarisena versiona

Antrooppinen periaate palautuu matemaatikko Brandon Carterin työhön vuodelta 1974 (fyysikot Barrow ja Tipler käsittelivät antrooppinen periaatetta laajemmin). Carter katsoi myöhemmin, että parempi nimitys olisi ”tiedettävyyden periaate” (Carter: ”The anthropic principle and its implications for biological evolution”, Philosophical Transactions of the Royal Society of London A; 310, s. 347 – 363, 1983). Vaikka antrooppista periaatetta käytetään tavallisesti maailmankaikkeuden mittakaavassa, se toimii myös planetaarisesti. 

Maa on kiistatta elämälle otollinen planeetta, joka sijaitsee juuri jatkuvasti lähes ympyrämäisen (lievästi elliptisen) kiertoratansa ansiosta elämän mahdollistavalla ”kultakutrivyöhykkeelle”, missä vesi on nestemäistä (ei ole liian kuumaa kuten Venuksessa eikä liian kylmää kuten Jupiterissa ja muilla kauempana olevilla planeetoilla, vaan sopivan lämmintä). Olkoon elämä muualla avaruudessa miten epätodennäköistä tai todennäköistä tahansa, on Maa silti planeetta, jolla elämän synty oli mahdollista tässä aurinkokunnassa. Muita juuri Maan elämälle suotuisasti vaikuttavia tekijöitä ovat:

• Kuu, joka vakauttaa Maan pyörimisakselia ja tukee muutenkin elämän monimuotoistumista evoluutiossa (vuorovesi-ilmiö)
• jättiplaneetta Jupiter, joka puhdistaa aurinkokuntaa Maata uhkaavilta elämälle tuhoisilta asteroiditörmäyksiltä,
• Aurinko ei ole kaksoistähti: kaksois- ja useampikertaisten tähtien ympärillä on planeettoja, mutta sellaisia tähtisysteemeitä kiertävien planeettojen radat ovat kaoottisempia, jolloin elämän synty ja evoluutio ovat ongelmallisempia,
• Maan laattatektoniikka, joka antaa evoluutiolle paljon tilaisuuksia muovatessaan lakkaamatta Maan pinnanmuotoja, jolloin syntyy uusia ekologisia lokeroita. Lisäksi laattatektoniikalla on hyvin voimakas vaikutus ilmakehän kehitykseen (Tähdet ja avaruus 1/2008, s.25).

Antrooppinen periaate on rationaalinen vaihtoehto kaikille suunnittelijan tai luojan sisältäville oletuksille ratkaisemaan kysymys, miksi olemme elämälle suotuisalla planeetalla

Koska Maa on näin suosiollinen elämälle, on esitetty kaksi päävaihtoehtoa selitykseksi.

i) suunnittelu-oletus: Jumala tai muu älykäs suunnittelija on asettanut Maan ja muut elementit aurinkokunnassa kohdalleen (ihmisen näkökulmasta) yliluonnollisilla voimillaan (esim. Keplerin mukaan Pyhä Henki pitää planeettoja radoillaan, minkä uskomuksen Newtonin löytämät fysiikan lait kumosivat tarpeettomana).
ii) antrooppinen selitys, jossa on ”heikosti darwiaaninen sävy” (Dawkins s.150).

Reilusti enemmän kuin puolet maailmankaikkeuden planeetoista ei kierrä keskustähteään (tai tähtiään) elämän tuntemassamme muodossa sallivalla kultakutrivyöhykkeellä. Näin ollen millään noilla planeetoilla ei ole elämää. Ei ainakaan meidän tuntemaamme nestemäiseen veteen perustuvaa. Muunlaisesta elämästä meillä ei ole toistaiseksi varmuutta, vaikka periaatteessa toisenlainen elämä voisi olla mahdollista. Käsityksemme elämästä voi olla liian rajoittunut. Jopa maapallolla voi olla nykykäsityksellemme vierasta elämää, mutta emme osaa sitä etsiä ja sellaista elämää voi löytyä aurinkokunnastakin. Maan elämä voi olla jopa Marsista kotoisin. Ks. aiheesta tarkempi esitys Peter D. Ward & Donald Brownlee: Tuntematon elämä – vieraan elämän synteesi ja Nasan tutkimukset maanulkoisesta elämästä, URSA, 2003.

Siitä huolimatta miten vähän on sellaisia planeettoja, joilla on sopivat olosuhteet elämälle, Maa on väistämättä yksi niistä vähemmistössä olevista planeetoista – muussa tapauksessa emme olisi täällä ajattelemassa tällaisia kysymyksiä.

Vaikka teistit arvelevat antrooppisen periaatteen tukevan heidän luomisuskoaan tai älykkään suunnittelun oletustaan, on antrooppinen periaate kuitenkin nimenomaan rationaalinen ja luonnontieteellinen vaihtoehto kaikille väitetyille yliluonnollisille toimijoille aivan samoin kuin luonnonvalinta on tieteellinen vaihtoehto suunnittelulle biologiassa (Dawkins s.150). Antrooppinen periaate ei edellytä mitään suunnittelijaa tai luojaa, vaan se tarjoaa järkevän selityksen sille, miksi me olemme täällä, planeetalla joka on sopivasti kultakutrivyöhykkeellä. Ilmeisesti teisteille syntyy mielikuva antrooppisesta periaatteesta suunnittelu-oletuksen puolustuksena, koska se on esillä lähinnä vain silloin kun puhutaan sen ratkaisemasta ongelmasta eli miksi me olemme elämälle soveltuvalla planeetalla. Mutta on syytä huomioida se merkittävä asia, että ongelmaan on kaksi vastakkaista ratkaisuvaihtoehtoa - rationaalinen antrooppinen periaate ja oletus luojasta tai suunnittelijasta.

Tilastollisesti toimiva antrooppinen periaate – suurten lukujen mahdollisuudet epätodennäköisten asioiden syntymiselle

Antrooppisen periaatteen kanssa pääsemme etenemään seuraavalla tavalla: tilastollinen vaihtoehto suunnittelijalle/luojalle, joka teki kemiallisen ihmeen kokoamalla ensimmäisen solun alkumaapallolla ja jätti sen sitten evoluution mekanismien haltuun yliluonnollisen väliintulonsa jälkeen. Kaikesta epätodennäköisyydestä ja kaikista vaikeuksista huolimatta elämä syntyi Maassa kerran (tai päätyi tänne Marsista, kuten on myös oletettu, jolloin elämä olisi alkanut Marsissa). Katsotaanpa millaisten suurten tilastollisten lukujen kanssa voimme toimia.

• Linnunradassa arvioidaan olevan 1 – 30 miljardia planeettaa
• universumissa on noin 100 miljardia galaksia
• konservatiivisen arvion mukaan (Dawkins s. 151) maailmankaikkeudessa on miljardi miljardi planeettaa (ja tämä oli varovainen arvio!)
• oletetaan DNA:n syntyminen erittäin epätodennäköiseksi tapahtumaksi näiden tähtitieteellisten lukujen jälkeen
• otaksutaan epätodennäköisyys niin suureksi, että DNA syntyy ainoastaan yhdellä planeetalla miljardista
• saatu todennäköisyys tällä äärimmäisen häviävän pienellä todennäköisyydellä on silti, että miljardilla planeetalla elämä on voinut syntyä
• Maan tarvitsee olla vain yksi niistä planeetoista, joilla elämä alkoi.

Näiden hämmästyttävien kosmisten lukujen johdosta tilanne on todellakin se, että kaikesta mahdollisesta epätodennäköisyydestä miljardilla planeetalla elämä on voinut syntyä kaikista planeetoista universumissa. Avaruuden syövereistä elämää kantavan planeetan löytäminen on todella vaikeaa neulan etsintää kosmisesta heinäladosta – mutta jo aloittaessamme sen etsinnän olemme itse sellaisella planeetalla.

Tietämättömyyden taso muuttuu tietojen lisääntyessä: havaitsevan tähtitieteen uudet löydöt ja teoriat tukevat elämän löytymisen mahdollisuuksia muilla planeetoilla

Kaikkiin todennäköisyyteen liittyviin väittämiin kuuluu jokin tietämättömyyden taso. Mitä enemmän voimme tietää planeetasta, sitä parempia arvioita saamme todennäköisyydelle. Uutta tietoa tuleekin tiheään tahtiin ja monesti uudet teoriat ja havainnot parantavat elämän löytymisen mahdollisuuksia ulkoavaruudesta (tai jopa tästä aurinkokunnasta). Esimerkiksi hiljattain on (6.11.2007) amerikkalaiset tähtitieteilijät löysivät tähteä 55 Cancri (Kravun tähdistössä) kiertävän viidennen eksoplaneetan, joten sillä tähdellä on pieni aurinkokunta – ja viimeksi löydetty kaasujättiläinen sijaitsee kultakutrivyöhykkeellä eli alueella, jolla vesi voi olla nestemäistä.

Vaikka kaasujätillä itsellään ei elämää olekaan – ainakin nykykäsityksien mukaan – niin sen jollain kuulla voi olla vettä ja mahdollisuus elämän syntymiselle. Puheet Auringon ainutlaatuisuudesta voidaan myös jo lopettaa, sillä McDonald-tähtitornin astronomit löysivät Aurinkoa hyvin paljon muistuttavan ”sisartähden”: HIP 56948 Lohikäärmeen tähdistöstä 200 valovuoden päästä (Tähdet ja avaruus 1/2008, s.10).

Elämälle otollisen planeetan ei kuitenkaan tarvitse olla Maan kaltainen pieni kiviplaneetta. Supermaapalloilla, jotka ovat jopa 10 kertaa Maata massiivisempia, elämä selviytyy paljon pitempään kuin Maan kaltaisella pienellä planeetalla. New Scientist-lehden julkaiseman tutkimuksen mukaan supermaapallolla elämä voi jatkaa olemassaoloaan 11,9 miljardia vuotta, kun Maassa elämän kestoajaksi tulee 8,8 miljardia vuotta. Planeetan keskustähden ihanteellinen massa on laskelmien mukaan 0,9 Auringon massaa, jotta tähden elämänkaari olisi pitempi niin että supermaapallolla voidaan hyödyntää elämän pitempää kestoaikaa (Tähdet ja avaruus 1/2008, s.11). Millaisia elämänmuotoja voikaan kehittyä tuollaisilla planeetoilla kun aikaa on nelisen miljardia vuotta enemmän – se on pitempi aika kuin Maassa on tähän asti ollut elämää!

Kuten ylempänä toin esille, mannerlaatoilla (laattatektoniikka) on suuri merkitys elämälle ja ilmakehän kehitykselle. Uusien tutkimuksien mukaan supermaapalloillakin on mannerlaattoja, mitä ei ole tiedetty aikaisemmin. Diana Valencian lokakuussa 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan supermaapalloilla täytyy olla laattatektoniikkaa eli Maan kaltaista pinnan kierrätystä. Osa supermaapalloista voi olla kultakutrivyöhykkeellä ja niillä voi siten olla nestemäistä vettä sekä elämää, Diana Valencia sanoo. Emeritusprofessori Juhani Kakkuri ei pidä todennäköisenä, että täysin vedettömät kiviplaneetat ovat yleisiä avaruudessa. Vulkaanista toimintaa tapahtuu muillakin taivaankappaleilla jo tässä aurinkokunnassa, ei vain Maassa vaan sitä on ollut Marsissa ja sitä esiintyy eräillä kuilla. Tulevaisuuden suuret teleskoopit voivat pystyä todentamaan tai falsifioimaan tarjolla olevat teoriat eksoplaneettojen laattatektoniikasta tai sen puuttumisesta, sillä planeettatutkija Craig O’Neill uskoo Maan olevan vain poikkeustapaus (Tähdet ja avaruus 1/2008, s.24 – 25).

Elämän syntyminen selittyy viittaamalla planeettojen valtavan suureen lukumäärään tilastollisen luonnontieteen avulla

Antrooppisen periaatteen kannalta riittää tällä erää se, että jotkin planeetat voivat siis olla enemmän  maankaltaisia kuin toiset, mikä voi vaikuttaa elämän syntymisen todennäköisyyteen. Vaikka päätyisimme kemiallisessa mallissamme elämän synnylle otollisten planeettojen määrästä hyvin varovaiseen lukumäärään, on niitä kuitenkin paljon (vaikka ei edes miljardia niin miljoonia tai satoja tuhansia) ja Maa on yksi niistä. Antrooppisessa periaatteessa on eleganttia, että kemiallisen mallin tarvitsee ennustaa elämän syntyvän vain yhdellä planeetalla niistä miljardista miljardista avaruuden planeetasta. Richard Dawkins ei pidä epätodennäköisyyttä niin suurena, että ”vain” miljardilla planeetalla on voinut syntyä elämää. Toiset tutkijat ovat pessimistisempiä, toiset optimistisempia, mutta sillä ei sinänsä ole merkitystä, vaan pessimistisimmänkin arvion mukainen elämän spontaanin syntymisen todennäköisyys riittää mitätöimään kaikki oletukset, joissa turvaudutaan suunnittelijaan tai luomiseen. Vaikka elämän syntymisen aukko voi tuntua mahdottomalta sulkea kiinni, on tuonkin aukon täyttäminen helppo tehtävä tilastollisella luonnontieteellä (Dawkins s. 153).

Elämän evoluution biologiset ilmiöt ja elämän olemassaolo Maassa ovat eri asioita, eivätkä ne selity samalla argumentilla

On tärkeää huomata, että suunnaton planeettojen lukumäärä selittää elämän syntymisen sinänsä – argumentti ei selitä Maassa havaittavia lukemattomia biologisen sopeutumisen ja monimutkaisuuden ilmentymiä elävissä olioissa. Elämän evoluutio, sen jälkeen kun elämä sai alkunsa, on kokonaan oma asiansa: elämän tarvitsi syntyä vain kerran, mutta eliöiden sopeutuminen muuttuviin ympäristöolosuhteisiin on jatkuvaa kaiken aikaa kaikkialla luonnossa tapahtumaa biologista toimintaa. Maan luonnossa on käynnissä globaali taukoamaton yleistetty eliölajeja optimoiva ja sopeuttava prosessi. Kyseessä on toistuva, elämänhistorian tallenteisiin (fossiilit) ikuistettu toistuva ja ennustettava ilmiö, jonka tuloksina ovat olleet kymmenet miljoonat lajit – niin jo sukupuuttoon kuolleet, nyt elävät ja meidän jälkeemme tulevat lajit. Tässä evolutiivisessa jatkuvassa prosessissa ei ole kyse ainutkertaisesta tapauksesta eikä mistään tilastollisesta onnesta, vaan tunnetusta, dokumentoidusta mekanismista, luonnonvalinnasta.

Antrooppinen periaate ei sovi selittämään eliöiden yksityiskohtia ja monimutkaisia rakenteita. Mutta Darwinin löytämä ”loiva ramppi epätodennäköisyyden vuorelle” ja ”nostokurki” (Dawkinsin kielikuvia lainaten) selittää Maan luonnon monimuotoisuuden sekä tekee tyhjäksi ihmisille vaistomaisesti, lapsuuden intuitiivisen eriytymättömän ajattelun jäänteenä, ominaisen illuusion suunnittelusta luonnossa. Mutta elämän itsensä syntyä ei voida selittää luonnonvalinnalla, koska siinä elämän puuttuessa ei vielä ole mitään, mistä valita. Ja siihen aukkoon, elämän syntyyn, tulee rationaaliseksi vastaukseksi antrooppinen periaate, joka on vaihtoehto suunnittelijalle: ja vaihtoehto on valtava määrä elämälle suosiollisia planeettoja, joista vaikka vain yhdellä elämän tarvitsi syntyä. Luonnonvalinnan käynnistyminen

”tarvitsee hieman onnea” (Dawkins s. 155)

ja antrooppinen periaate tarjoaa sen onnen järkevällä tavalla. Erittäin epätodennäköinen ja harvinainen ilmiö – jos elämä on todella erittäin harvinaista, mitä emme vielä tiedä varmuudella – voi silti joskus tapahtua jossakin. Antrooppinen periaate voi soveltua myös eräiden muiden vielä jäljellä olevien suurin evolutiivisten aukkojen ratkaisuksi. Mark Riddleyn (The Cooperative Gene) mukaan aitotumaisten (eukaryoottisten) solujen syntyminen on jopa elämän syntymistä tilastollisesti epätodennäköisempi ja hankalampi kehitysaskel (Riddleyn mukaan seksuaalisuus salli monimutkaisen elämän nousemisen evoluutioprosesseissa). Tietoisuuden syntyminen on vielä yksi edelleen olemassa oleva aukko, jota ei ole selvitetty. Ei ole poissuljettua, että antrooppisen periaatteen oikeuttama ”onnen ruiske” (Dawkins  s. 155) on ollut tarvittavana ”sysäyksenä” luonnonvalinnan käynnistymiselle niin että evoluutiomekanismit ovat ylittäneet nuo ja jotkin muutkin suuret, erittäin harvinaiset läpimurrot.

Voi olla, että evolutiivisia prosesseja tullaan täydentämään uusilla mekanismeilla tai korjaamaan joiltain osin

Kreationisteille/älykkään suunnittelun kannattajille vastaiskun mahdollisuus? Antrooppinen periaate ”onnenruiskeineen korvike Jumalalle”?

Voi kuitenkin olla, että noiden ”suurten harppauksien” (aitotumainen solu, tietoisuus yms.) taustalla on vielä kokonaan tuntemattomia luonnollisia mekanismeja, joiden taustalla on niin ikään vielä löytymättömiä luonnonlakeja tai biologisia prosesseja, jotka löytyessään korjaavat joiltain osin tai täydentävät darwinistista evoluutioteoriaa (ja elämän alkuperän osalta vaikuttavat käänteentekevästi kemiallisen evoluution teorianmuodostukseen). Jo nykyään tutkijat käyttävät sellaisia vasta Darwinin ajan jälkeen biologisia prosesseja, jotka siten täydentävät ja parantavat alkuperäistä Darwinin teoriaa (geenisiirtymät, symbioosi jne.). Ei minkään teorian ole pakko pysyä ikuisesti samanlaisena tai jäädä kiinni sen alkuperäisen esittäjän johtopäätöksiin.

Älykkään suunnittelun edustajien mahdollisuus kritiikkiin ja vastaus vastaväitteeseen

Älykkään suunnittelun kannattajilla ja ”peruskreationisteilla” on epäilemättä kiusaus huomauttaa, että Dawkinsin ja muidenkin korostaman antrooppisen (planetaarisen ja kosmologisen) periaatteen avulla perusteltu ”onnenruiske” tai ”onnen hiven” elämän syntymisen, aitotumaisten solujen ja tietoisuuden alkuperän selityksenä ovat analogioita luojajumalaan tai suunnittelijaan vetoamiselle: ”Dawkins turvautuu hyvään onneen Jumalan korvikkeena, onni on hänelle samanlainen selitys kuin Jumala, johon hän ei halua uskoa”.  Tai vaikka näinkin he voisivat esittää kritiikkiä: ”eikö se onnen hiven ole taas sitä sattumaan vetoamista, evoluutio tarvitsee siis kuitenkin sattumia toimiakseen?”

Rajoitetulla tasolla tavallaan niin onkin: evolutiivisessa selityksessä tarvitaan pelkkien biologisten ja kemiallisten mekanismien lisäksi jotain ylimääräistä ja se lisätekijä on antrooppisen periaatteen antama tilastollinen ratkaisu, jonka avulla oikeutetaan suotuisa ”onnenkantamoinen” alkusysäyksen antajana evoluutiomekanismeille. Tämä ylimääräinen, tai oikeastaan evoluutiomekanismeja edeltävä tekijä on kuitenkin rationaalinen, sillä antrooppisessa periaatteessa viitataan useisiin todellisen maailman muuttujiin, joista meillä on mahdollisuus saada ainakin jotakin tietoa (ja sitä tietoa tulee lähes kaiken aikaa enemmän). Tämä edeltävä tekijä ei ole siten mielivaltainen, järjetön eikä varsinkaan mystinen ”salainen toimija X”, jota ei voida havaita.

Ovatko kemiallinen ja biologinen evoluutio sitten samalla viivalla tasaveroisina vaihtoehtoina kreationistisen luomis-oletuksen ja älykkään suunnittelun kanssa niin että vain ”uskon kohde” – Jumala tai ”hiukkanen onnea” – ovat erilaisia?

Miksi evoluutioteoria – tai mikä tahansa muu tieteellinen teoria – ei ole samanarvoinen ”älykkään suunnittelun/kreationismin” kanssa?

Tilanne ei ole kuitenkin noin yksinkertainen kuin pintapuolisesti katsoen näyttää ja perustelut ovat seuraavanlaiset (johonkin niistä olen viitannut jo aikaisemminkin):

1. Mikään filosofinen tai luonnontieteellinen syy ei vaadi, että juuri nyt tiedemiesten tulisi osata vastata tyhjentävästi kaikkiin avoimiin kysymyksiin ja esittää kaikenkattava vastaus elämän, aitotumallisten solujen sekä tietoisuuden syntymiselle. Niin monta tuhatta vuotta kuin tiedettä on harjoitettu eri kulttuureissa, muinaisesta Mesopotamiasta ja Kreikasta lähtien, on aina ollut selittämättömiä kysymyksiä. Useimmat helpot kysymykset kuten miksi Aurinko nousee lännestä eikä idästä, veden kierto ja miksi omena putoaa aina Maahan eikä koskaan ala leijua avaruuteen olivat arvoituksia tuhansia vuosia, mutta 1900-luvun puoliväliin mennessä karkeasti sanottuna kaikki yksinkertaiset kysymykset ovat saaneet tieteellisen vastauksensa. Jäljellä ovat nimenomaan ne vaikeat ongelmat sekä toki myös jo olemassa olevien vastauksien hienosäätöä ja mahdollista täydentämistä tarpeen vaatiessa.  Peter Atkins summaa kosmologiaa ja fysiikkaa käsittelevän kirjansa lopussa näin rohkeasti (Atkins näyttää kuitenkin liioittelevan kun hän pitää luonnonvakioiden arvoja – ”kultakutritekijää” eli universumin suotuisuutta elämälle – epäoleellisena. Ks. professori Paul Daviesin esitys teoksessa Kultakutrin arvoitus, 2007):

”…perustiede saattaa olla lopussa ja se on ehkä viety päätökseen sukupolven aikana… tämä ei merkitse, että tieteen kokonaisuudessaan tarvitsee koskaan käydä nukkumaan. On äärimmäisen vaikeita ja tärkeitä kysymyksiä, sellaisia jotka koskevat biologisen toiminnallisuuden yksityiskohtia… kun olemme käsitelleet perusvakioiden arvoja näkemällä, että ne ovat välttämättä sellaisia, ja olemme hylänneet ne epäoleellisina, olemme saapuneet täyteen ymmärrykseen. Perustiede voi levätä. Me olemme melkein perillä. Täysi tieto on ulottuvillamme. Ymmärrys liikkuu yli Maan kasvojen, kuten auringonnousu” – Peter W. Atkins: Creation Revisited loppusanat.

Väliaikainen agnostisismi hyväksyttävänä tieto-opillisena suhtautumistapana tiedon aukkoihin

Jos emme tiedä tällä ajanhetkellä vastauksia jäljellä oleviin suuriin kysymyksiin, siitä ei loogisesti seuraa, että niitä ei voitaisi koskaan tietää eikä että niihin ei olisi luonnollisia vastauksia. Siinä tapauksessa, että ihmiskunta ei koskaan saisi vastauksia selville, ei se todista että luonnollista selitystä ei olisi. Suurimman osan aikaa ihmiskunnan historiasta ei tiedetty helppojenkan kysymyksien selityksiä, vaikka niihin on luonnollinen ratkaisu ja useimmat ihmiset turvautuivat – turhaan – maagisiin, yliluonnollisiin toimijoihin ”selityksinä”. Vastauksen puuttuminen elämän syntymisen ongelmaan (ja muihin evoluution aukkokohtiin) nyt antaa tieto-opillisesti hyväksyttävän syyn olla väliaikainen agnostikko (tietoa ei ole tällä hetkellä, mutta ei ole mahdotonta, että  saada ratkaisu saadaan selville ainakin kohtuullisella varmuudella). On rationaalisempaa olla ottavatta ehdotonta kantaa mihinkään suuntaan, kuin sitoutua absoluuttisella ”varmuudella” johonkin nyt näkyvillä olevaan ratkaisuun, on se sitten teistinen (sisältää luojajumalan, jota sanotaan ”älykkääksi suunnittelijaksi” tai materialistinen.

On hyvin mahdollista, että koskaan ei saada selville yksityiskohtaisen tarkkaa evoluution etenemisen koko kuvaa 3,5 miljardin vuoden ajalta, mutta se ei oikeuta turvautumista magiaan aukkojen täyttämisessä (Davies s.208). Olisi ylimielistä julistaa tässä vaiheessa, kun elämän synty ja muut ongelmalliset asiat ovat avoimia, jokin tietty ratkaisu ehdottomasti ainoaksi oikeaksi selitykseksi tai kiistää oman ”tietonsa”/henkilökohtaisen epäuskonsa perusteella, että kukaan muukaan ei voi koskaan saada vastauksia selville – mistä kukaan voi nyt tietää, mitä ei tulla koskaan missään tapauksessa tietämään?

Henkilökohtaisesti en itse ole ollenkaan varma, että perinteinen mustavalkoinen vastakkainasettelu suunnittelija (tai luoja) eli yliluonnollinen kanta vastaan tyypillinen materialistis-fysikalistinen näkemys ovat ainoat mahdolliset vaihtoehdot – tai edes siitä, kysymmekö oikeita kysymyksiäkään. Vastaus voi löytyä kolmatta tietä pitkin, jota ei ole vielä löydetty tai josta on vasta epäilyjä.

2. Älykkään suunnittelun liikkeen matemaatikko William A. Dembski vaatii etsimään ”erityistä monimutkaisuutta (”specified complexity”) eliöistä ja väittää, että se todistaa älykkään agentin suunnitelleen eliön. Virhe tässä Demskin väittämässä on, että hän määrittelee älykkään suunnittelun negatiivisesti eli sellaisena, mikä ei ole sattumaa eikä välttämättömyyttä. Mutta määritelmä ei ole pitävä, sillä

• välttämättömyys, sattuma ja suunnittelu eivät ole molemminpuolisesti toisensa poissulkevia kategorioita,
• ne eivät tyhjentävästi kata kaikkia mahdollisuuksia.

Näin ollen ei voida jäljittää älykästä toimijaa luonnossa eliminoinnin avulla, kuten Demski ehdottaa, vaan tiede edellyttää positiivisia todisteita omalle hypoteesille. Mikään teoria ei voi elää toisen teorian aukoilla, selittämättömillä kysymyksillä (eikä edes virheillä). Erityisen vahvasti tämä pätee jos esitetään, kuten Demski ja muut älykkään suunnittelun kannattajat, hyvin epätavallisia, ei-luonnollisia, väitteitä biologisen monimutkaisuuden suunnittelusta.

Filosofisesti kyseenalainen tapa heijastaa inhimilliset kausaatiot (käsitys, että psyykkiset ominaisuudet tai tilat aiheuttavat fysikaalisia vaikutuksia) oletettuun älylliseen agenttiin

3. Demskin ohjelma älykkään suunnittelijan löytämiseksi samoin kuin SETI:n maanulkoisen älykkään elämän etsintähanke ovat kumpikin ongelmallisia taustaoletuksissaan: Demskin ja SETI:n ääneenlausumaton lähtökohta on nojautuminen inhimilliseen älykkyyteen ja motivaatioon samoin kuin kausaalisiin (mentaalinen kausaatio) prosesseihin. Inhimillinen älykkyys ja motivaatiot heijastetaan joihinkin näkymättömiin agentteihin ”tuolla ulkona”, joko älykkääseen suunnittelijaan tai SETI-projektissa niihin maanulkoisiin älyllisiin olentoihin muilla planeetoilla (mistä ei ole edelleenkään saatu mitään varmoja objektiivisia todisteita) olettaen meidän voivan tunnistaa sekä sen suunnittelijan että ne älykkäät alienit. Mentaalisen kausaation filosofisista ongelmista ks. lisätietoa tai Heta Gylling et al. (toim.) SYY, 2007.

4. Älykkään suunnittelun kannattajat eivät sitoudu mihinkään falsifiointikriteereihin, joilla voitaisiin osoittaa heidän oletuksensa vääräksi, vaan

”huolimatta viimeiset puolitoista vuosisataa jatkuneesta aukkojen täyttämisestä aukkojen Jumalan kannattajat vain siirtävät maalitolppia ja etsivät uusia aukkoja” (Davies s. 207).

Evoluutioteoria sen sijaan on falsifioitavissa – onkin hämmästyttävää, että 150 vuotta jatkuneista sinnikkäistä ponnisteluista huolimatta kumota evoluutioteoria ovat kaikki yritykset epäonnistuneet ja yhtä ihmeellistä on, että niin paljon haukuttu teoria selittää luonnon elämän niin hyvin.

Älykkään suunnittelun liikkeen kyvyttömyys nähdä ero evoluution tosiasian ja mekanismien välillä. Koulukuntakiistat eivät todista teorian olevan ”kriisissä”

5.  Älykkään suunnittelun liikkeen julistusta vaivaa sekaannus, jonka taustalla on kyvyttömyys tehdä erotusta evoluution tosiasian ja evoluution mekanismien välillä. Toistuvasti saamme kuulla älykkään suunnittelun ja kreationismin kannattajien väittävän ”evoluutioteorian olevan kriisissä” heidän viitatessaan biologien kiistoihin ja koulukuntaeroihin. Kiistelyt biologian tiedeyhteisössä koskevat evoluution mekanismeja, eikä evoluutiota tosiasiana sinänsä. Väite minkä tahansa teorian ”kriisistä” (sisältäen vihjauksen sen epäluotettavuuteen) sen takia, että sen tieteenalan sisällä on koulukuntia ja tutkijoiden välisiä kiistoja tai avoimia kysymyksiä tekisi kaikesta tieteestä yhtä suurta kriisipesäkettä – ei vähiten teologiasta ja filosofiasta! Siinäkin tapauksessa, että evoluutioteoria olisi väitetyssä ”kriisissä”, ei se merkitse sitä, että elämä ei olisi hyvin vanhaa ja kehittynyt vähitellen yli 3 miljardin vuoden aikana kun uusia lajeja ja uusia elimiä on syntynyt. Jo fossiiliaineisto tarjoaa

”musertavat todisteet siitä, että elämä on todellakin kehittynyt ainakin 3,5 miljardin vuoden kuluessa vaatimattomasta alustaan yksinkertaisina mikrobeina” (Davies s.205).

Vaikka jokin evolutiivinen mekanismi falsifioituisi tai koko teoria muokattaisiin radikaalisti uudesti, täytyy uudenkin version evoluutiosta pystyä sisällyttämään itseensä kaikki se, mikä jo elämän kehityksestä tiedetään ja mistä on empiiristä todistusaineistoa.

6. Älykäs suunnittelu ei ole samanveroinen ”teoria” (se on korkeintaan hypoteesi) kuin evoluutioteoria, sillä evoluutioteoriassa on määritelty selvät testattavat seuraukset, joita voidaan etsiä luonnosta, kun taas älykäs suunnittelu ei sisällä mitään sellaista. Älykäs suunnittelu on pikemminkin filosofis-teologinen ja ideologinen projekti (kuten Discovery Instituutin kiilastrategiasta käy selkeästi ilmi).

7. Eräs sekaannuksen lähde älykkäästä suunnittelusta ja evoluutiosta käytävässä keskustelussa on kyvyttömyys tai haluttomuus erottaa elämän alkuperä elämän evoluutiosta. Ongelmia elämän syntymisen selvittämisessä ja vastauksen puuttumista (nyt) ei voi käyttää argumenttina biologista evoluutiota vastaan, koska elämän alkuperä ei kuulu biologiseen evoluutioon. Vain sen tähden, että me emme osaa tässä vaiheessa selittää elämän alkua,

ei tee elämästä ihmettä (Davies s.209).

8. Tieteellä ei ole metodologisia keinoja tutkia asioita ja niiden syitä muuten kuin luonnollisin keinoin (naturalistiset syyt vastakohtana yliluonnollisille, transsendenteille voimille). Tiede ei löydä menetelmillään minkään väitetyn näkymättömän agentin, Jumalan tai muiden, sormenjälkiä luonnosta. Tiede voi toimia vain luonnollisten syiden kanssa ja juuri siltä pohjalta tieteen ja soveltavan teknologian saavutukset on tehty ja ne toimivat. Loput jäävät filosofialle ja uskonnolle – ja juuri noihin kategorioihin älykäs suunnittelu kuuluu, eikä tiedeopetukseen kouluissa tai yliopistoissa.

Teologi Paleyn kelloseppävertauksen ja biologisen suunnittelun argumentin voima on käytännössä kumoutunut

Yhteenvetona kaikesta edellä olevasta professori Paul Daviesin johtopäätös on asianmukainen: darwinilainen evoluutioteoria uudempine laajennuksineen, mikä on vakuuttavasti antanut luonnollisen selityksen elävien olioiden suunnittelun vaikutelmalle, on haihduttanut Paleyn todistuksen Jumalan olemassaolosta biologisen suunnittelun argumentin avulla (Davies s.209).

Miksi suunnittelu ei ole uskottava selitys elämän monimuotoisuuden selittämiselle Dawkinsin mukaan?

Luonnonvalinta toimii yhteen suuntaan vievänä parannuksiin johtavana tienä, jossa muutokset kasautuvat vähitellen (tai välillä nopeasti). Mutta suunnittelu ei ole kasautuvaa. Suunnittelu synnyttää sen tähden vain uusia ongelmia – ei vähiten itse oletetun suunnittelijan alkuperä – sen sijaan että se ratkaisisi ne. Kohtaamme luonnon elämänmuodoissa kauniisti toimivien hienojen toimintojen lisäksi – ja omassa kehossamme – paljon outoja, tuhlailevan epätaloudellisia, heikkoja, osin jopa vaarallisia ratkaisuja, vaikka eliöt ovat kuitenkin tarpeeksi hyvin toimivia. Eliöiden elinten ei tarvitse olla Rolls-Royceja. Sille, että elämme elämälle suotuisalla planeetalla on siis kaksi rationaalista syytä:

i) antrooppinen: miljardien planeettojen joukossa on niitä (edes yksi), joilla elämän spontaani synty on mahdollinen ja Maa on väistämättä eräs niistä.
ii) luonnonvalinta, joka selittää, miksi elämä on kehittynyt kukoistavaan monimuotoisuuteensa lähes kaikkialla Maassa (jopa hyvin äärimmäisissä oloissa kuten rikkihapossa, säteilyssä ja kuumuudessa elävät superbakteerit).

Kirjallisuus:

Mark Riddley: The Cooperative Gene : How Mendel’s Demon Explains the Evolution of Complex Beings, 2001
Peter W. Atkins: Creation Revisited, 1993
Brandon Carter: ”The anthropic principle and its implications for biological evolution”, Philosophical Transactions of the Royal Society of London A; 310, s. 347 – 363, 1983
Richard Dawkins: Jumalharha, 2007
Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle, URSA 2007
Peter D. Ward & Donald Brownlee: Tuntematon elämä – vieraan elämän synteesi ja Nasan tutkimukset maanulkoisesta elämästä, URSA, 2003
Tähdet ja avaruus 1/2008

Online-resursseja:

Intelligent Design? a special report reprinted from Natural History magazine
Mentaalinen kausaatio

Älykkään suunnittelun kannattajien tunnustuksia makroevoluutiosta ja ihmisen polveutumisesta

Älykkään suunnittelun huippunimet tarkistaneet entisiä jyrkempiä puheitaan evoluutiosta

Johdanto: älykkään suunnittelun liikkeen tutkijajäsenten lausuntoja evoluutiosta

Jyrkän linjan kreationistien ei oikeastaan kannattaisi liikaa nojautua Michael Beheen ja Michael Dentoniin, sillä heillä on selvästi myönteistä sanottavaa ”makroevoluutiosta” (koko käsite on aika turha ja lähinnä kreationistien esilläpitämä) eli polveutumisesta toisista lajeista.

Behe ei ole myöskään nuoren maan kreationisti eli ei usko 6000 vuotta vanhaan maailmaan. Behe kannattaa elämän kehitystä ohjatusti, älykkään suunnittelijan aikaansaamana. Kuitenkin nyt kun Behen uusin kirja Edge of Evolution on saatavilla voimme eräissä keskeisissä kohdissa torjua kreationistien propagandan lainaamalla heidän erästä suurta ”guruaan” ja hänen mainitsemaansa vahvaa todistusaineistoa makroevoluution puolesta. Me polveudumme myös Behen mukaan aiemmin eläneistä eläinlajeista ja kaikki lajit ovat sukua toisilleen biologisesti.

Michael Behe- järkytys kreationisteille?

Lehighin yliopistossa biokemian professorina toimiva ID-kreationisti Michael Behe, ”evoluution biokemiallinen haastaja” ja teoksen ”Darwin’s Black Box” kirjoittaja, on tunnustanut jo vuonna 1995, että ihmisellä ja gorillalla on yhteinen esi-isä. Behe myönsi myös selvästi, että evoluutio tuottaa uusia lajeja. Toisin sanoen hän hyväksyy makroevoluution (vaikka hän jokatapauksessa ID-kreationisti onkin).

Alla biologian professori Kenneth R. Miller kertoo keskustelustaan Behen kanssa. Behellä ja professori Millerillä on sama -evoluutioteorian eikä luomisopin mukainen – näkemys maan elämän historiasta ja fossiiliesiintymien merkityksestä: nykyään elävät eliöt ovat muodostuneet niiden muinaisista esi-isistä. Behellä oli selvä, vahva näkemys tästä asiasta (lihavoinnit minun tekemiäni)

”Perhaps the single most stunning thing about Darwin’s Black Box, Michael Behe’s ”Biochemical Challenge to Evolution,” is the amount of territory that its author concedes to Darwinism. As tempted as they might be to pick up this book in their own defense, ”scientific creationists” should think twice about enlisting an ally who has concluded that the Earth is several billion years old, that evolutionary biology has had ”much success in accounting for the patterns of life we see around us (1),” that evolution accounts for the appearance of new organisms including antibiotic-resistant bacteria, and who is convinced that all organisms share a ”common ancestor.” In plain language, this means that Michael Behe and I share an evolutionary view of the natural history of the Earth and the meaning of the fossil record; namely, that present-day organisms have been produced by a process of descent with modification from their ancient ancestors. Behe is clear, firm, and consistent on this point. For example, when Michael and I engaged in debate at the 1995 meeting of the American Scientific Affiliation, I argued that the 100% match of DNA sequences in the pseudogene region of beta-globin was proof that humans and gorillas shared a recent common ancestor. To my surprise, Behe said that he shared that view, and had no problem with the notion of common ancestry. Creationists who believe that Behe is on their side should proceed with caution – he states very clearly that evolution can produce new species, and that human beings are one of those species.” Lähdesivu

Behen mustan laatikon merkityksestä tieteelliseltä kannalta

Prof. Behen hypoteesit eivät ole jääneet tieteellisesti perusteltuja vastauksia vaille. Esimerkiksi prof. Richard Dawkins toteaa kritiikissään, että Behe ei tarjoa yleisiä lakeja, malleja eikä selityksiä kuinka Behen esittämä ”älykäs suunnittelu” olisi tapahtunut. Behe ei anna mitään mahdollisuuksia falsifioida hänen ID-hypoteesiaan. Behe vain väittää, että suunnittelu on tosia, joka on helposti havaittavissa biokemiallisissa systeemeissä. Behen yritys falsifioida asteittainen darwinistinen evoluutio ja päätellä sen seurauksena luominen tapahtuneeksi on itse päinvastoin falsifioitu eli osoitettu virheelliseksi. Behen keskeinen perustelu hypoteesinsa tueksi eli väite, jonka mukaan monimutkaiset biologiset järjestelmät eivät voi syntyä asteittain vähittäisellä evoluutiolla kasautuvan valinnan avulla on väärä.
 

But read this argument carefully. Behe is not offering a way to detect design, he is offering a way to falsify gradual Darwinian evolution, and by elimination, conclude design. But there is one big problem- his falsifier has been falsified. The conclusion that an ”irreducibly complex system cannot be produced gradually by slight, successive modifications of a precursor system” is simply wrong.

Prof. Richard Dawkinsin Behe-kritiikki

Uusimmassa kirjassaan Edge of Evolution Behe hyväksyy edelleen yleisen polveutumisen eli makroevoluution oikeana. Behe toteaa uusimpien DNA-tutkimuksien tuloksien vakuuttaneet hänet kuten useimmat muutkin tiedemiehet siitä, että Darwinin teorian eräs perustus – yleinen polveutuminen – on oikein. Behen mukaan ei ole mitään syitä epäillä Darwinin oikeassaolemista siinä, että kaikki eliöt maan päällä ovat biologisia sukulaisia keskenään (Behe viittaa pseudogeeneihin ”vahvana todistusaineistona”).

”Over the next few sections I’ll show some of the newest evidence from studies of DNA that convinces most scientists, including myself, that one leg of Darwin’s theory – common descent – is correct.”

…

”Strong evidence from the pseudogene points well beyond the ancestry of humans. Despite some remaining puzzles, there’s no reason to doubt that Darwin had this point right, that all creatures on earth are biological relatives.”

Michael Behe: Edge of Evolution, s. 65, 72 (2007).
 

Välihuomautus ID-kreationismin johtohahmosta Johnsonista

Johnsonin Intelligent Design (ID)-kreationismi (”älykäs suunnittelu”) on kasvattanut suosiotaan uskonnollisissa piireissä YEC:n (nuoren maan kreationismin) kustannuksella viime vuosina. Mutta myös ID-liikkeen tieteellinen anti on jokseenkin olematon. ID-liikkeen Peer Review – tulokset loistavat poissaolollaan tiedelehdissä. ID-liikkeen johtohahmo Phillip E. Johnson (oikeustieteen professori Berkeleystä) on sanonut avoimesti, että heillä ei ole tavoitetta edes tieteeseen, vaan he tähtäävät uskontoon ja filosofiaan(lihavoinnit minulta).

” These advocates carry out their business in popular books and the proceedings of their own conferences; no article demonstrating ID has appeared in a peer-reviewed journal. But, as Johnson admits, his goal is not about science at all, but about religion and philosophy. ID proponents have no intention of playing the game of science.”
-SCIENCE VOL 295 29 MARCH 2002 2373

 

Suomessa Matti Leisola (bioprosessitekniikan professori ) ja Pauli Ojala ovat merkittävimpiä ja näkyvimpiä ID-kreationisteja. Kummallakin on luonnontieteellinen tausta biologian alueelta.

Michael J. Denton – kreationistien ennen niin innolla lainaama

Denton julkaisi vuonna 1985 kuuluisan teoksensa Evolution A Theory in Crisis, jota kreationistit ovat runsaasti lainanneet todisteluissaan. Mutta Denton tullut toisiin ajatuksiin makroevoluutiosta 1990-luvun lopulla. Alla on tri Douglas Theopaldin kuvaus asiasta (lihavoinnit minun tekemiä).

’Interestingly, it appears that Denton may have finally rectified his misunderstanding about nested hierarchies and common descent, since in his latest book he unconditionally assumes the validity of the nested hierarchy, common descent, and the ”tree of life” (Denton 1998, pp. 265-298). For example, in the chapter entitled The Tree of Life from NATURE’S DESTINY, Denton discusses the phylogeny of several closely related species (the primates) and directly contradicts his previous misstatements presented by Camp above:

”In the case of primate DNA, for example, all the sequences in the hemoglobin gene cluster in man, chimp, gorilla, gibbon, etc., can be interconverted via single base change steps to form a perfect evolutionary tree relating the higher primates together in a system that looks as natural as could be imagined. There is not the slightest indication of any discontinuity.” (Denton 1998, p. 277) ’

Lähdesivu

 

Lisäksi Laurence Moran tekee kiintoisan kommentin Dentonin näkemyksien muuttumisesta (lihavointi minun):

’Denton’s latest book is NATURE’S DESTINY – published in 1998. In that book Denton argues that the original laws of chemistry and physics were established by God when He created the universe. The universe was designed in the beginning for the evolution of life and, ultimately, of humans.’

’This point of view is substantially different from that expressed in hisearlier book EVOLUTION: A THEORY IN CRISIS. Part of the problem is that many people over-interpreted Denton’s arguments in his first book and part of the problem is that Denton seems to have softened his objections to evolution and molecular biology. …
They are especially troubled by Denton’s claim that ” … all phenomena, including life and evolution, and the orign of man, are ultimately explicable in terms of natural processes.”
(NATURE’S DESTINY p. xviii).’

 

Ei kannattaisi enää kreationistien tukeutua Dentoniinkaan ainakaan samalla innolla, sillä uudessa kirjassaan Nature’s Destiny (1998) hän lausuu selkeästi elämän, evoluution ja ihmisen synnyn olevan täysin selitettävissä luonnollisten prosessien avulla. Denton on ajan myötä tullut pehmeämmäksi vastustuksessaan evoluutiota kohtaan ja toisaalta innokkaat kreationistit ovat yli-tulkinneet Dentonin kirjoituksia aikaisemmin.

Näyttää siltä, että kreationistien leirissä alkavat (oikeat, eikä jostain raamattukoulusta ”tutkinnon” hankkineet) luonnontieteilijät harventua ja tarkistaa aikaisempia jyrkästi evoluution vastaisia väitteitään maltillisempaan  suuntaan lähentyen evoluutioteoriaa. Epäilemättä tosiasioiden vakuuttavuuden johdosta. Tämä on ilmiselvää kreationismin kriisiä ja selvimmin kriisi näkyy YEC:ssä. Kreationismin ”julistajat” (aatteen kaikissa ilmenemismuodoissa) ovat suurimmaksi osaksi muita kuin biotieteiden tai geologian tutkijoita: lääkäreitä, lainoppineita, insinöörejä, teologeja yms. Lääkäri Pekka Reinikainen on näkyvimpiä suomalaisista nuoren maan kreationisteista, jotka ovat käyneet epätoivoista, mutta aggressiivista taisteluaan tosiasioita vastaan.

Eikö ole perusteltua ja myös todennäköisintä, että evoluutiomekanismien toimivuudesta seuraa sekin, että elämän syntyminen maapallolla on evoluution tulosta sekä täysin evoluution mekanismeilla selitettävissä – mukaan lukien ihmisen alkuperä?