Ateismiin liittyvistä uskovien olkiukoista. Rajallisuuteen suostuminen

Monilla uskovilla kummallinen irvikuva ateisteista

Epävarmuuteen suostuminen ei ole pelottavaa. Rajallisuutensa hyväksyminen on realismia

Miten minulla menee yli vuoden jälkeen ilman minkäänlaista kristillistä uskoa?

Aikaakin jää enemmän hyödyllisempiin ja hauskempiin asioihin - sekä olemassa oleville ihmisille - kuin hartauden harjoitukset ja kuivat luterilaiset kirkonmenot tai toisessa ääripäässä karismaattinen mielipuolinen sekoilu, "ylistys" ja elämyksien metsästys (jotka "ylistyskokouksen" ulkopuolella sitten haihtuvat olemattomiin, eikä niitä mahtavia "hengen kosketuksia" saa yksin kotona, vaan nimenomaan niiden generoimiseen omistetussa tilaisuudessa toisten samassa tunnelmassa olevien kanssa suggestion ja lavahypnoosin keinoin).

Löydän vastaukset kysymyksiin elämäni mielekkyydestä, merkityksestä, perusturvasta ja mielenrauhasta itsestäni henkilökohtaisessa oppimis-, ymmärtämis- ja tutkimisprosessissani. Eikä minun tarvitse ottaa kantaa kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin ja ongelmiin, vaan voin jättää ne avoimiksi, jos en katso voivani sitoutua johonkin tarjolla olevaan vastausvaihtoehtoon. En näe toimivaksi ratkaisuksi omalla kohdallani uskottelua joihinkin arkielämälle vieraisiin ja toimimattomiin muinaisiin uskonnollisiin oppeihin tai erilaisten uskomusolentojen näkymättömään vaikutukseen. Kristinuskon tärkeinä pitämät asiat - syntien anteeksianto, pelastus, ikuinen elämä, "Jumalan lapseus", Jeesuksen "seuraaminen", Jumalan tahtoon alistuminen [varsinkin jonkin elämänkielteisen lahkolaissaarnaajaan omien suppeakatseisten ja keskiaikaisten näkemyksien inkarnaationa] - eivät vaan puhuttele eivätkä kiinnosta itseäni.

Minkä näen Dawkins-Dennett-Harris -ateismiprojektin ytimenä, jonka hyväksyn?

En usko mitään sellaista yksityisessä elämisenfilosofiassani, mikä ei toimi käytännössä eikä kestä arjen testiä ja kokemuksien koetusta. Viimeisiä asioita, mitä koen tarvitsevani on kristinusko tai mikään muukaan järjestäytynyt "ilmoitususkonto", jumalaksi kutsuttu mielikuvitusystävä tai vastaava kosminen uninalle, jonka "rakastavassa sylissä" minun tarvitsi kuvitella regressiivisesti (= taantumista pikkulapselle ominaiseen ajatteluun) makailevani kuin jokin vauva äidin sylissä. On runsaasti kulttuurihistorian ja uskontotutkimuksen tuottamaa tietoa siitä, miten erilaiset uskonnot, myös Lähi-idän monoteistiset kirjauskonnot, ovat kulttuurisesti määräytyneitä ja ehdollisia inhimillisiä tulkintayrityksiä ihmisten metafyysisiin perimmäisiin kysymyksiin ja mystisiin kokemuksiin. Uskonnot ovat minulle enää vain teoreettisen kriittisen tutkimuksen kohde (ja sellaisena hyvin kiinnostava ja tärkeä) sen Dennett-Dawkins-Harris - projektin mielestäni olennaisimman ytimen mukaisesti, joka on tämä:  uskontojen sisältämiä tosiasiaväitteitä tulee voida arvioida, tutkia ja arvostella samalla tavalla kuin mitä tahansa muitakin tosiasiaväitteitä, eikä ole rationaalisesti vakuuttavia perusteita sille, että juuri uskonnot ansaitsevat jotain erityistä "kunnioitusta" niin että uskonnot pitäisi kohottaa erikoisasemaan kritiikin ja normaalin tieteellisen tutkimuksen yläpuolelle. Uskontoja ympäröivä lumous tulee murtaa, kuten filosofi Daniel Dennett painottaa. Pidän kiinnostavana ja tärkeänä oppia mahdollisimman monipuolisesti ymmärtämään uskontoja ja syitä, miksi niihin uskotaan ja miksi uskonnot ovat niin elinvoimaisia instituutioita.

Kokonaan toinen kysymys on Dawkinsin, Dennettin, Harrisin ja muiden aktiivisten uskontokriitikkojen ("neoateistien") argumentoinnin sisältö ja tapa esittää asiansa, joita voi kyllä pitää varsin aggressiivisena, militanttina ja oikeastaan yhtä mustavalkoisena, ehdottomana ja omassa asiassaan dogmaattisena kuin se varsinkin fundamentalistinen kristillisyys, joka on heidän tähtäimessään. En pidä ateistisia ajattelijoitakaan kritiikin yläpuolella olevina "auktoriteetteina".

Dawkinsia ja Harrisia parempaa uskontokriittistä kirjallisuutta käännettäväksi

Sivumennen sanoen en ole ollenkaan varma oliko paras mahdollinen julkaisupäätös suomentaa nimenomaan juuri Richard Dawkinsin ja Sam Harrisin pamfletteja, ei vain niiden kärjekkään tyylin takia, vaan myös niiden amerikkakeskeisyyden tähden. Suomalaiset tai edes eurooppalaiset uskontokriittiset esitykset olisivat minusta toivotumpia. Epäillä voi sitäkin miten hyvin nämä "neoateistit" loppujen lopuksi palvelevat omaa agendaansa, ainakaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Pitäisin parempana suomentaa kristinuskosta luopuneiden teologien, apologeettojen ja pastorien teoksia, joista osa on myös tasokasta teologisten ja historiallisten tieteiden popularisointia. Teologian professori Robert M. Price, maailman johtava tekstikriitikko ja UT:n historian asiantuntija Bart D. Ehrman ja entinen apologeetta, pastori ja teologi John W. Loftus muutamina hyvinä esimerkkeinä konservatiivisista kristityistä teologeista, nykyisistä kristinuskon hylänneistä agnostikoista tai ateisteista, joiden tasapainoiset ja teologisesti asiantuntevat teokset ansaitsisivat paljon paremmin tulla suomennetuiksi. Heidän kohdallaan ei voida väittää, että he eivät tietäisi mistä kristinuskossa ja Raamatussa on kysymys tai että he keskittyvät "kaivelemaan jotain marginaalisia ja äärimmäisiä" kristinuskon ilmentymiä.

Uskontojen selittämisestä. Spiritualiteetti, hiljentyminen, olemassaolon mysteeriluonne. Uskontojen elinvoimaisuus

Uskontojen selittäminen ei ole niiden solvausta tai puolustelua, vaan uskonnot ovat selittämisen ansaitseva osa inhimillistä kulttuuria (liittyen Pascal Boyerin ajatuksiin uskontojen selittämisestä). Selittääksemme uskontoja meidän tulee saada tutkia niitä monitieteellisesti ja vapaana dogmaattisista rajoituksista ja vaatimuksista päätyä jollekin taholla (kirkolle tai ateisteille tai mille muulle ryhmälle tahansa) mieluisiin lopputuloksiin.

Tunnen myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joita hämmennetään, pelotellaan ja painostetaan uskonnolla, varsinkin kristinuskolla tai islamilla, ja jotka kärsivät uskovaisten harjoittamasta hengellisestä väkivallasta (ja islamin tapauksessa myös fyysisestä). Tieto, looginen ja rationaalinen, älyllinen uskonnollisten väitteiden analysointi sekä uskonnon "myllystä" vapaaksi päässeiden omakohtaisten kokemuksien lukeminen voivat auttaa niitä, jotka pyristelevät pois ahdistavasta ja toimimattomaksi huomatusta uskonnollisesta maailmankuvasta ja kokemastaan hengellisestä aivopesusta - siksipä nämäkin sivut, artikkelit ja pdf-kirjat.

Mutta kysymys uskoon tulemisesta ja siitä luopumisesta on paljon monisyisempi toisiinsa vaikuttavien yksilön sisäisten prosessien ja ulkoisten vaikutteiden summa, eikä pelkkä tieto tai looginen päättely riitä, aivan samoin kuin uskoon tuleminenkaan ei ole viileän rationaalisen päätelmäketjun lopputulos. Jos jotkut edes voivat välttää saman kamppailun läpikäymisen, jonka itse jouduin käymään - vaikkakin toisaalta uskosta sain positiivisena antina myös tukea, toivoa ja lohtua monta vuotta - ja kristinuskon synkän dualistisen (kaksijakoisen) mustavalkoisen, asiat naiivisti yksinkertaistavan ja rajoja ihmisten välille rakentavan maailmankuvan, niin olen tyytyväinen ja työni on tuottanut hedelmää.

Uskonnot, kristinusko ja islam varsinkaan, eivät kuitenkaan katoa maailmasta mihinkään pitkään aikaan ja niiden kuolema - jos ne joskus katoavat kokonaan - voi tapahtua vasta monien tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien jälkeen (kristinusko todennäköisesti menettää uskottavuuttaan nopeammin ja pahemmin kuin islam). Lukuisia uskontoja on taantunut marginaaliseksi (esim. zarathustralaisuus, joka oli aikoinaan Persian valtauskonto) tai kuollut kokonaan maailmasta, kuten faraonisen Egyptin kolmetuhatvuotinen uskonto, joten myöskään "Aabrahamin uskonnot" eivät voi taata itsensä kuolemattomuutta. Mutta yhden kadonneen uskonnon tilalle voi tulla uusia uskontoja ja todennäköisesti tuleekin, olkoon sitten vaikka miten liberaalia ja suvaitsevaista ja jumalakuvaltaan erittäin abstraktia.

Varsinainen "vakaumuksellinen ateismi" ja skeptisyys ovat nykyään ja tulevaisuudessakin hyvin todennäköisesti harvojen herkkua ja pienen vähemmistön toimintaa (mutta käytännöllisiä ateisteja eli ajattelultaan ja elämäntavaltaan arjessaan kuin ilman jumalaa eläviä tai uskontoa sekä kirkkoa kohtaan välinpitämättömiä maallistuneita ihmisiä on hyvin paljon, vaikka heistä useimmilla lienee jonkinlainen hiljainen, rauhallinen usko johonkin epämääräiseen korkeampaan voimaan tai henkeen, mikä on täysin harmitonta, eikä siinä ole mitään pahaa ja sellainen usko voi toimia psyykkisenä voimavarana arjen paineissa). Ihmiset eivät yleensä ratkaise maailmankatsomustaan pelkillä kylmillä tiedollis-älyllisillä ja tietoteoreettisilla perusteilla, vaan keskeisiä tekijöitä ovat myös tunne-elämä ja yhteisöllisyys.

Sellainen "sieluton teleketjuateismi", kuten eräs tuntemani kristinuskoon kriittisesti suhtautuva henkilö ajatuksen ilmaisi, joka menee siihen ääripäähän, missä ihmettely, hiljentyminen, pyhyyden ja syvähenkisyyden (tai hengellisyyden, spiritualiteetin), olemassaolon mysteerisyyden ja elämän merkityksen tai tarkoituksen löytäminen kielletään, kiistetään tai niitä vähätellään, ei erittäin todennäköisesti voi saavuttaa kuin hyvin minimaalisen aseman. Itse asiassa sanoisin, että hyvä niin! Voi olla, että sekä ateismi että teismi jäävät vanhentuneiksi ja tarpeettomiksi jos onnistumme löytämään kokonaan uudenlaisia lähestymistapoja olemassaolon mysteeriin ja maailmankaikkeuden arvoitukseen - kenties tarvitsemme kokonaan uusia kysymyksiä, joita emme vielä ymmärrä edes kysyä.

Ateistien, vapaa-ajattelijoiden ja skeptikoiden tarve olla myös itselleen kriittisiä ja tiedostaa omat irrationaaliset uskomuksensa

Uskalla ajatella itse, siihen ei kuole!

Vapaa, itsenäinen, omaa järkeään kriittisesti käyttävä ihminen, joka ei anna uskontokauppiaiden pelottelujen ja uhkailujen tai lipevien siirappisten, elämälle vieraiden kaunopuheisten lupailujen vaikuttaa itseensä, vaan vaatii uskonnon myyntitykkiä todistamaan jokaisen uskonnollisen tosiasiaväitteen on parasta mitä voi olla, mitä uskonnollisen julistuksen käsittelyyn tulee - sellainen ihminen on juuri sitä, mitä "ilmoitususkontojen" kauppiaat pelkäävät ja mitä vastaan heillä ei ole vahvoja aseita. Tai ehkä paremmin sanoen: ei sellaisia aseita, jotka uskonnollista uskoa joukkona tosiasiaväitteinä pitävä epäilijä omassa luottamuksessaan analyyttisen tiedon ylivertaisuuteen katsoisi päteviksi. Uskovaisellahan on yleensä ainakin jotain perusteita, joillain jopa omasta lähtökohdastaan katsoen todisteitakin uskonsa tueksi, eikä niin että usko olisi "sokeaa". Teistisen uskovaisen todisteet ja perustelut eivät vain vakuuta jos lähtökohtana ovat naturalistis-fysikalistiset metafyysiset taustaoletukset ja tietynlainen tietoteoria. Tilanne muuttuu ainakin jossain määrin toisenlaiseksi, jos tunnustamme muitakin teitä tietoon ja tiedon lajeja kuin analyyttinen tieto (puhtaimmillaan vielä luonnontieteellisenä eksaktina mitattavana ja matematisoitavana tietona), nimittäin synteettinen, intuitiivinen tieto. Viimeistä, kiistatta ratkaisevaa sanaa ei ole ateismi vastaan teismi - debatissa sanottu (ei Dawkinsin eikä Harrisinkaan kiistanalaisten kirjojen jälkeen) ja tuskin sanotaankaan jommankumman "leirin" taholta.

PS. Jos joku uskovainen "kokee kehotusta" rukoilla puolestani niin säästä aikaasi ja anna olla. Kuinka voit uskotella, että sinun hokemisesi ja litaniasi voisivat vaikuttaa millään tavalla siihen, mitä ajattelen ja teen, vai asemoiko Jumala (jos leikitään argumentin vuoksi olettamalla, että kristillinen jumala on) aivoni kvanttikentät ja välittäjäaineet jollain mystisellä tavalla uuteen asentoon niin että "tulen uskoon" jälleen? Jos Jumala tekee sellaista väkivaltaa aivoissani vasten tahtoani niin missä sitten on se niin sanottu ihmisen vapaus ja vapaa tahto, eikö Jumalan pitänyt olla pakottamatta ketään mihinkään? Mikä edes on se rajapinta, jonka kautta se kristillinen jumala operoi ihmisten aivoissa ja lukee heidän ajatuksiaan? Ja jos Jumala on ennaltamäärännyt minun pelastumaan joka tapauksessa, teenpä mitä tahansa niin mitä hyötyä sinun rukoilustasi on? Jos sen sijaan en ole ennaltamäärätty pelastumaan, vaan minut on jätetty valitsematta niin joudun helvettiin siitä riippumatta, mitä teen - tai sinä teet. Joten mitä merkitystä on rukoilla puolestani "pelastusta" tai kenenkään muunkaan puolesta, ellei ihmisen rukouksilla ole vaikutusta Jumalan päätöksiin?

Ylös