"Ateismi on pelkkää uskon puuttumista jumaliin": ateismin klassikko Bradlaugh todistaa toisin

Vapaa-ajattelija Charles Bradlaughin 'A Plea For Atheism' todistajana: ateismissa on sisältö ja vaikutuksia

Viime kerralla toin esiin englantilaisen vapaa-ajattelun (ateismin) puolestapuhujan Charles Bradlaughin ateismin uudelleenmäärittelyn eräänä kantaisänä. Mutta ei siinä kyllin, Bradlaugh voidaan marssittaa todistajanaitioon antamaan lausuntonsa sen osoitukseksi, että ateismilla on kuin onkin sekä sisältöä että vaikutuksia inhimilliseen elämään ja toimintaan. Bradlaughin julkaisu A Plea For Atheism vuodelta 1864 on luettavissa onlinessa infidels.org-sivustossa (alla olevat lainaukset löytyvät viitatulta sivulta). Bradlaughin tavoite oli poistaa ateismiin ja sen kannattajiin liittyviä ennakkoluuloja, joten voidaan olla varsin varmoja, että hän esitti ateistisen ajattelun mahdollisimman oikein (mitään yhtä oikeaa oppia tai auktoriteetteja ei kuitenkaan ole ateismissa). Kaikki lihavoinnit ovat minun lisäämiäni.

Ateismi tarjoaa jumalauskoa paremmat mahdollisuudet onneen, hyveellisyyteen ja oikeamielisyyteen

"Excepting to each of the above allegations, I maintain that thoughtful Atheism affords greater possibility for human happiness than any system yet based on, or possible to be founded on, Theism, and that the lives of true Atheists must be more virtuous -- because more human -- than those of the believers in Deity, the humanity of the devout believer often finding itself neutralized by a faith with which that humanity is necessarily in constant collision." (suomennan ydinkohdat) ...kannatan sitä, että huomaavainen / syvällinen ateismi tarjoaa suuremman mahdollisuuden inhimilliselle onnelle kuin mikä tahansa jo perustettu tai mahdollisesti perustettava teismi, ja että tosi ateistien elämän täytyy olla hyveellisempää - koska [ovat] inhimillisempiä - kuin jumaluuteen uskovien...

Ateismi kunnollisesti ymmärrettynä ei ole pelkkää epäuskoa, vaan se on sydämellinen kaiken totuuden vahvistus ja korkeinta inhimillisyyttä

"Atheism, properly understood, is no mere disbelief; is in no wise a cold, barren negative; it is, on the contrary, a hearty, fruitful affirmation of all truth, and involves the positive assertion of action of highest humanity." Ateismi, oikein ymmärrettynä, ei ole vain epäuskoa ... ei  hedelmätöntä kielteisyyttä, se on päinvastoin sydämellinen, hedelmällinen kaiken totuuden vahvistus / vakuutus, ja siihen sisältyy korkeimman ihmisyyden toiminnan puolustaminen.

Ei vaikuta ollenkaan siltä, että ateismi ei liity mihinkään eikä vaikuta mitään eikä selitä mitään. Ateismihan - nimenomaan kunnollisesti ymmärrettynä - maalataan Bradlaughin runollisella kuvauksella eteemme suorastaan hyveellisyyden, korkean inhimillisyyden ja onnellisuuden lähteenä sekä kaiken totuudellisuuden vahvistuksena. Bradlaugh toteaa selkeästi, että ateismi ei ole pelkkää epäuskoa / epäilyä. Sen tähden voidaan oikeutetusti sanoa, että ateismissa on sisältöä, se vaikuttaa ja motivoi toimintaan jopa niin että ateistit ovat - Bradlaughin mukaan - teistejä hyveellisempiä (ateistien ja teistien moraalisuuskilpailussa jäänee yksikäsitteinen voittaja silti ratkaisematta). Miten "pelkkä puuttuminen" voisi tarjota mahdollisuuksia mihinkään aktiivisuuteen?

Myös filosofi J.L. Mackie (ateisti) näkee ateismilla olevan yksilöille moraalisia seurauksia, kuten teismissäkin

Kuten Bradlaugh kirjoitti voimallisesti ateismin hyvistä vaikutuksista, niin ateistinen filosofi J.L. Mackie käsittelee vakavasti kysymystä ateismin moraalisista seurauksista (The Miracle of Theism: Arguments For and Against the Existence of God, 1983). Mackie ei väistele eikä vähättele hämäämällä, että ateismi ei selitä ihmisten tekoja mitenkään, eikä ateismilla ole mitään moraalisia vaikutuksia, vaan myöntää rehellisesti, että ateismiin kuten teismiinkin liittyy moraalisia seurauksia ateismin tai teismin omaksuvien yksilöiden elämässä.

Mackie käsittelee syvällisten ihmisten vaikeuksia hyväksyä ateismi ja raivatakseen perimmäisen esteen hän tekee pienen tutkimuksen ateismin moraalisiin seuraamuksiin. Mackie otsikoi katsauksensa "The Moral Consequences of Atheism" ("Ateismin moraaliset seuraukset") sivulla 254.

"Epäilen, että viimeisin este ateismin hyväksymiselle on pitkään kestänyt käsitys, että sellainen hyväksyntä olisi moraalisesti ja käytännössä tuhoisaa. Siksi saattaa olla relevanttia lopettaa lyhyellä katsauksella ateismin moraalisiin seurauksiin" - Mackie, s. 254.

Käytyään läpi 4 erilaista näkemystä moraalin yleisestä luonteesta ja asemasta Mackie toteaa (s. 254): jos henkilö oli ollut alunperin teisti, joka oli nähnyt moraalisuuden olennaisesti riippuvaiseksi jostain jumalasta (engl. "some god"), teistisestä uskosta luopuminen voi johtaa hänen tapauksessaan moraalin perusteiden murentumiseen. Tällöin, kuten Mackie jatkaa, välitön moraalinen seuraus hänen (kursivointi Mackielta) ateismistaan saattaa olla surkea (engl. "deplorable").

Mackie asettaa kysymyksen, onko teismin vai ateismin vastakkaisista moraalisista seuraamuksista parempaa, empiiristä todistusaineistoa? Hän vastaa, että

"ainoa yksinkertainen vastaus tähän kysymykseen on, että ei ole yksinkertaista vastausta. Ei teisteillä eikä ateisteilla ole monopolia paheisiin eikä hyveisiin. Ei myöskään tilastollisilla tutkimuksilla voida osoittaa mitään selvää syy-yhteyttä uskonnollisen uskon tai sen puuttumisen hyväksi siitä, että jompikumpi rohkaisisi paheisiin tai hyveisiin." - Mackie, s. 255.

Mackie jopa myöntää, että vaikka olisi jokin positiivinen vastaavuussuhde ateismin ja hyveiden välillä, sekään ei muodostaisi syy-seuraus-suhdetta ateismin eduksi hyveiden edistäjänä (s. 255).

Bradlaughin ei-kognitiivinen ja kognitiivinen kaksoisnäkemys jumala-puheesta sisältää sekä Jumalan kieltämisen että ilman Jumala-käsitettä olemisen

"The Atheist does not say "There is no God," but he says: "I know not what you mean by God; I am without idea of God; the word 'God' is to me a sound conveying no clear or distinct affirmation. I do not deny God, because I cannot deny that of which I have no conception, and the conception of which by its affirmer, is so imperfect that he is unable to define it to me.

If, however, 'God' is defined to mean an existence other than the existence of which I am a mode, then I deny 'God,' and affirm that it is impossible such 'God' can be.That is, I affirm one existence, and deny that there can be more than one." The Pantheist also affirms one existence, and denies that there can be more than one but the distinction between the Pantheist and the Atheist is, that the Pantheist affirms infinite attributes for existence, while the Atheist maintains that attributes are the characteristics of mode -- i.e., the diversities enabling the conditioning in thought."

(pääkohdat suomeksi) Ateisti ei sano "Jumalaa ei ole", mutta hän sanoo: "En tiedä mitä sinä tarkoitat Jumalalla; olen ilman Jumalan käsitettä; sana 'Jumala' ei ilmaise minulle selvästi erotettavaa väitettä. En kiellä Jumalaa, koska en voi kieltää sellaista, mille minulla ei ole käsitettä / mielikuvaa, ja väittäjän Jumala-käsitys on niin epätäydellinen että hän ei kykene määrittelemään sitä minulle. Jos kuitenkin 'Jumala' määritellään tarkoittavan jotain muuta olemassaoloa kuin minun kaltaisen olemassaolo, silloin minä kiellän 'Jumalan' ja väitän olevan mahdotonta, että sellainen 'Jumala' voisi olla (olemassa). Tämä merkitsee, että myönnän yhden(laisen) olemassaolon ja kiellän, että voisi olla useampaa (olemassaoloa) kuin yksi.

Yllä oleva lainaus on hyvin merkittävä, sillä se valottaa Bradlaughin kaksitahoisen tavan käsitellä Jumala-puhetta². Tekstijakso on avain sen ymmärtämiseen, mitä hän tarkoittaa kun ensin toteaa, että ateisti ei väitä "Jumalaa ei ole", mutta toisaalta kieltää "Jumalan" (kun Jumalalle on annettu määritelmä jonain toisenlaisena olemassaolon lajina). Bradlaugh liittyy niiden ateististen filosofien perinteeseen, jossa puhetta Jumalasta pidetään mielettömänä, merkityksettömänä, "roskana", sillä käsitteelle 'Jumala' ei voida tämän perinteen mukaan antaa mitään selkeää määritelmää. Lause "Jumala on olemassa" ei sisällä ei-kognitivismin (engl. "non-cognitivism") kannattajille mitään väitelausetta (propositiota) - niinpä ei ole, ateistin kannalta, mieltä käydä "kieltämäänkään" sitä. Tässä tapauksessa, kun ateisti kannattaa ei-kognitivismia Jumalan käsitteen ja jumala-puheen suhteen, hän todellakin pätevästi on "ilman käsitettä Jumala" (se ei ole sama asia kuin "minulta puuttuu usko"-väite).

Bradlaugh ei harrasta hämäävää kielipeliä väittämällä, että hänellä ei ole kantaa eikä väitteitä, eikä hän varsinkaan kiistä kieltävänsä tiettyjä näkemyksiä Jumalasta ja olemassaolon muista muodoista

Mutta Bradlaugh ottaa huomioon sen vaihtoehdon, että Jumalalla on jokin määritelmä, jota voidaan arvioida käyttäen argumentteja. Kognitivismin hyväksyvä ateisti ottaa tietyn positiivisen kannan, nimittäin sen, että hän pitää väitettä "Jumala on olemassa", sekä muita mahdollisia Jumalaan liittyviä väitteitä ja oletuksia, epätosina. Hän toisin sanoen hylkää teismin virheellisenä ja valitsee ateistisen kannan - hän väittää ja uskoo, että ei ole (määritelmän mukaista) Jumalaa. Tällainen ateisti ei suinkaan jää mihinkään ikään kuin tiedottomuuden tyhjään tilaan, jossa hänen mielessään ei ole mitään käsityksiä Jumalasta, eikä hän voi piiloutua semanttiseen sumuun väittämään, että "minulta puuttuu usko". Bradlaughin ei ryhdy kiemurteluun retorisilla silmänkääntötempuilla ja sanoilla leikittelyllä. Bradlaugh ei ollut kuin liukas saippuapala yrittäen piilotella ateisminsa selkeitä ontologisia uskomuksia (tai oletuksia jos se kuulostaa paremmalta), jotka koskivat

a) Jumalan olemassa olemattomuutta (ei ole edes mahdollisuutta, että Jumala olisi)
ja
b) jotain muuta olemassaolon muotoa tai lajia kuin tämä hänen tuntemansa: on vain yksi olemassaolon muoto eikä mitään muita.

Nämä ovat erittäin jyrkkiä ontologinen oletuksia, tai jos niin halutaan sanoa, uskomuksia. Todistustaakan ja kritiikin kohteeksi alistumisen välttäminen on mahdottomuus riidatta (voidaan kysyä, mistä Bradlaugh ja ne ateistit, jotka hänen tavallaan olettavat samoin sen tietävät ? Millä perusteella sitten Bradlaugh on niin varma kannastaan kieltäessään sekä Jumalan että muunlaisen olemassaolon kuin hänen tuntemansa (lihavointi minulta)?

Bradlaugh: ateisti kieltää tietyillä ominaisuuksilla varustetun henkilöidyn Jumalan olemassaolon rationaalisten argumenttien avulla

"When the Theist affirms that his God is an existence other than, and separate from, the so-called material universe, and when he invests this separate, hypothetical existence with the several attributes of personality, omniscience, omnipresence, omnipotence, eternity, infinity, immutability, and perfect goodness, then the Atheist in reply says I deny the existence of such a being"; and he is entitled to say this because this Theistic definition is self- contradictory, as well as contradictory of every-day experience."

Kun teisti väittää, että hänen Jumalansa olemassaolo on erilaista ja erillään ns. materiaalisesta universumista, ja kun hän varustaa tämän erillisen, hypoteettisen olemassaolon useilla persoonallisilla ominaisuuksilla, kaikkitietävyydellä, kaikkialla läsnäolemisella, kaikkivaltiudella, ikuisuudella, äärettömyydellä, muuttumattomuudella ja täydellisellä hyvyydellä, silloin ateisti lausuu vastauksenaan (että) "minä kiellän sellaisen olennon olemassaolon" ja hänellä on oikeus sanoa tämä, koska tämä teistinen määritelmä on itsensä kanssa ristiriidassa, samoin kuin se on ristiriidassa jokapäiväisen kokemuksen kanssa."

Näin päätellessään Bradlaugh ajattelee kognitivistisesti: Jumala on selvästi määritetty olento tietyin ominaisuuksin, joita voidaan arvioida rationaalisesti. Bradlaugh vetoaa argumentteihin ateismin tueksi teismiä vastaan. Hänen argumenttinsa koskee väitetyn persoonallisen Jumalan olemassaolon mahdottomuutta, koska kyseinen olento "sisältää itsensä kanssa ristiriidassa olevia ominaisuuksia ja siten kumoaa itsensä", minkä lisäksi "arkipäiväinen kokemus on ristiriidassa" kyseisen teistisen jumalakäsityksen kanssa. Oheisten argumenttien lisäksi Bradlaugh esittää julkaisussaan monia muitakin perusteluja, miksi tuollainen Jumala ei voi olla olemassa ja miksi teismi on virheellinen käsitys.

Millä edellytyksellä julistus "olen ilman jumalakäsitystä, niinpä en kiellä Jumalaa" on ainakin jossain määrin oikeutettua ja milloin ei?

Bradlaugh on nyt esittänyt todistajanlausuntonsa ja hän voi poistua aitiosta. Hänen esseensä ateismista - kunnollisesti ymmärrettynä ja väärinkäsityksistä vapautettuna - on paljon puhuva, minkä lisäksi se tarjoaa avaimen sen ymmärtämiselle, mistä ajattelusta "olen ilman jumalakäsitettä, en kiellä Jumalaa" - näkemys nousee. Avain on jakolinja ei-kognitivismi ja kognitivismi koskien puhetta Jumalasta: ovatko Jumalaan liittyvät lauseet (ja koko käsite 'jumala') mielekkäitä ja sisältyykö niihin propositio (väitelause), jolla on totuusarvo (tosi tai epätosi) vai ei. Jopa sama ateistiyksilö, kuten Bradlaugh, voi yhtäältä sanoa uskottavasti, että hän "ei kiellä Jumalaa" ja toisaalta yhtä perustellusti, että hän kieltää Jumalan olemassaolon ja jopa sen Jumalan olemassaolon mahdollisuudenkin näkökulmasta riippuen. Ks. myös edellisestä artikkelista filosofi Ernest Nagelin luokitus kahdesta eri ryhmästä ateistisia ajattelijoita, missä heijastuu vastakkainasettelu kognitivismi ja ei-kognitivismi.

Silloin ja vain silloin kun ateisti on omaksunut ei-kognitivistisen kannan jumalapuhetta ja käsitettä "jumala" kohtaan ateistilla on legitiimi asema julistaa, että hän on "ilman jumalakäsitettä" - kyseenalaiseksi jää silti onko tässäkin vain retorista savusumutusta ja sanoilla pelaamista, mikä peittää sen tosiasiallisen lopputuloksen, että myös jumaluus itse kielletään reaalisesti olemassa olevana oliona. Ainakin jossain määrin oikeutettuna voisin pitää sitä, että ei-kognitivistista ateistia ei sanottaisi  "jumalankieltäjäksi", kun hän argumentoi, että hän on "ilman jumala-käsitettä, niinpä en kiellä 'Jumalaa'". Ei-kognitivistisen ateistin kannalta katsottuna näkemys vaikuttaa varsin johdonmukaiselta: "minulla ei ole edes mielekästä, selvästi määritettyä käsitettä, en siten kiellä mitään jumalolentoakaan". Näkemys on kuitenkin haavoittuva kritiikille, josta alla näyte.

Voidaan kysyä onko Jumalan "käsitteen" kieltäminen / hylkääminen vain hämäävää kielipeliä, joka merkitsee tosiasiassa Jumalan olemassaolon kieltämistä

Väittelyssä Jumalan olemassaolosta Anthony Flewin kanssa teologi Terry Miethe lausui kriittisen arvionsa negatiivisesta ateismista: sen päätepiste ei itse asiassa poikkea perinteisestä  positiivisesta ateismista. Negatiivinen ateismi on nähty teistien taholla kielipelinä, jonka oikeutus ei ole selviö:

"...negatiivinen ateisti päätyy kieltämään Jumalan olemassaolon aivan yhtä paljon kuin "positiivinen ateisti". Uskovaiselle (ja todellisuudessa) Jumalan käsitteen kieltäminen on Jumalan tosiasiallisen olemassaolon kieltämistä ei väliä sillä, mitä kielipeliä sinä haluat pelata. Muistakaa, Hans Küng on varsin oikeassa huomauttaessaan, että on myös "ateistinen kielipeli", joka ei ole itsensä oikeuttava... Me emme saa - emme voi - mielivaltaisesti "määritellä" pois olemassaolosta suurta määrää todellisuutta yksinkertaisesti koska ne eivät sovi meidän ennalta määrättyyn määritelmäämme.

Ei ole tarpeeksi, jos sanoo että minulla ei ole käsitettä Jumala ja sen tähden en kiellä lainkaan "hänen" tosiasiallista olemassaoloaan. Sinun täytyy tutkia koko todellisuutta ja vastata siihen, miksi miljoonat ovat ajatelleet, että heillä on asianmukainen käsitys tai mielikuva Jumalasta, suurista filosofeista tavalliseen kansaan" - Does God Exist?: A Believer and an Atheist, 1991 Debate, 1991.

Miethen ja hänen viittaamansa katolisen teologin Hans Küngin kritiikissä on ansionsa, mutta kritiikissä paljon riippuu nimenomaan siitä, katsotaanko argumentointia ateistin vai teistin näkökulmasta. Teistille ei ole mitenkään irrationaalista päätellä, että kieltää ja hylätä jokin käsite epäselvänä "roskana" on tosiasiassa myös käsitteen oletetun kohteen olemassaolon kieltämistä ja pitämistä epätotena. Tehdään esimerkki: jos pitäisin käsitettä "puu" epäselvänä ja mielettömänä ja alkaisin halkoa hiuksia sanoilla pelaten, en ainoastaan hylkää termiä "puu", vaan minua voitaisiin epäillä myös niiden olioiden konreettisen joku olemassaolon kieltämisestä, johon "puu" viittaa (en oikeastaan uskoisi puihin sen enempää kuin käsitteeseen puu). Ellei hyväksy käsitettäkään pitäessään sitä epäselvänä, miten olisi sen kohdettakaan sen enempää? Jos käsite on tyhjä ja se tarkoittaa tyhjää (merkityksetöntä "roskaa"), ei käsitteen oletettu kohdekaan ole kuin tyhjää.

Jos ateisti on kognitivisti, niin tällaisella ateistille puhe jumaluudesta on merkityksellistä ja sisältää väitelauseita kuten "Jumala on olemassa", joilla on jokin totuusarvo. Sen tähden kognitivistisella ateistilla ei ole missään tapauksessa puolustusta modernille selitykselleen, että hän olisi ilman mitään kantaa jumalakysymyksessä, eli niin sanotussa "minulta vain puuttuu usko, minulla ei ole väitteitä, ei vakaumusta [eikä minulla ole todistustaakkaa]" -asemassa.

Ei ole mitenkään virheellistä nimittää ateismin historiallisen ja klassisen merkityksen sekä termin jatkuvasti väestön keskuudessa yleisen käyttötavan mukaisesti kognitivistisia ateisteja "jumalankieltäjiksi". Hehän nimenomaan kieltävät sen, että väitelause 'Jumala on olemassa' olisi totta, vaan he pitävät sitä epätotena (syystä tai toisesta). Vahvat eli positiiviset ateistit saattavat väittää, että tieteen avulla voidaan suorastaan kumota juutalais-kristillisen Jumalan olemassaolo, kuten esimerkiksi Victor Stenger teoksessaan God the Failed Hypothesis?: How Science Shows That God Does Not Exist  ("Jumala, epäonnistunut oletus? Kuinka tiede näyttää, että Jumala ei ole olemassa").

Sekä ei-kognitivistisella että kognitivistisella ateistilla on jokin maailmankuva ja filosofia, jossa jumalakysymys on yksi osa

Siitä riippumatta kannattaako ateisti kognitivismia vai ei-kognitivismia on hänellä positiivisia väitteitä, uskomuksia ja oletuksia olevaisuudesta, olemassaolosta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Samoin ateistilla on näkemyksiä ja oletuksia ontologian kanssa vääjäämättä läheisessä yhteydessä olevasta tieto-opista, joka käsittelee tiedon luonnetta sekä tietämisen mahdollisuuksia ja rajoja (tietoteoria ei siten ole millään muotoa puolueetonta maaperää). Ontologiset oletukset vaikuttavat myös ihmiskäsitykseen ja kasvatukseen. Tällöin kuitenkin mennään syvällisiin ja laajoihin filosofisiin pohdintoihin ja seikkaperäiseen käsitteiden määrittelyyn, missä ateistinen todellisuuskäsitys ja filosofia joutuu itsekin todistustaakan alle esittämään asianmukaiset perustelut noille väitteilleen ja oletuksilleen tietyistä asiantiloista. Ateistin katsomukset ja oletukset voidaan kyseenalaistaa, problematisoida tai jopa kumota ja vähintäänkin osoittaa älyllisesti, että ateistinen kanta - täsmällisesti: ateismi yhdessä esim. metafyysisen naturalismin oletuksien kanssa - ei ole ainoa rationaalisesti perusteltu ja johdonmukainen mahdollisuus tulkita olevaisuutta ja kokemuksiamme siinä. 

On syytä vielä korostaa, että ateismi ei todellakaan ole rationaalisen päättelyketjun kaikki asiat ratkaiseva lopputulos. Se on pikemminkin ajattelun keskiväli. Ateismia edelsi päättely, joka johti ateistin joko pitämään jumalapuhetta mielettömänä - jolloin hänellä ei edes ole käsitettä 'jumala', jolla olisi jokin selkeä merkitys - tai kieltämään väitelauseen "Jumala on olemassa" epätotena olettamuksena. Tässä vaiheessa ateistilla ei ole vielä vastauksia metafyysisiin, tieto-opillisiin ja eettisiin ongelmiin, mutta ateismin valinnasta (filosofi George H. Smith kirjoitti nimenomaan tärkeästä valinnan tekemisestä ateismin ja teismin välillä) seuraa (tai siitä alkaa jos niin halutaan sanoa) päätelmien ja oletuksien tekeminen niiden kysymyksien osalta. Ateismi on siten yksi rakennuspala jotain laajempaa kokonaisvaltaista maailmankuvaa ja -katsomusta, jotain filosofista järjestelmää, joita tyypillisimmin ovat metafyysinen naturalismi tai fysikalismi (joka on usein yhdistetty materialismiin. Sekulaari humanismi on myös melko tavallinen ateistinen elämänkatsomus).

Tuonnempana artikkelisarjassani analysoin lisää monien (mutta ei kaikkien!) ateistien tapaa rekrytoida pikkulapset - ja jopa eläimet - ateistien riveihin ja tehdä ateismista "oletusarvo" (joka on kuitenkin kuin tyhjiö, jossa ei ole mitään sisällä). Aikaisemmin jo annoin erään ateistisen filosofin Ernst Nagelin hylätä tämän ilmeisesti paroni d'Holbachiin juurensa juontavan suosituksi käyneen "teorian".

On metafyysisiä katsomuksia, joihin ateismi kuuluu joko kuin sisäänrakennettuna tai ainakin hyvin yleisesti

Materialistinen metafysiikka, jonka mukaan aine ja energia ovat todellisuuden perusta ja kaikki olevaisuudessa on palautettavissa aineellisuuteen ja luonnollisiin fysikaalisiin tapahtumasarjoihin, kieltää lisäksi henkisten, aineettomien olentojen olemassaolon. Näin ollen ontologinen materialismi on täysin epäyhteensopiva sekä idealismin (todellisuuden perusta on henkinen, mutta ei välttämättä juuri jumaluus) että jumalauskon kanssa. Teismikin asettuu metafyysisesti idealismin puolelle. Materialismiin on itse asiassa kuin sisäänrakennettuna ateismi sen yhtenä elementtinä. Materialismi edustaa monismia, eli kantaa, jonka mukaan todellisuus koostuu vain yhdestä substanssista, joka on aineellinen (energiakin sisällytetään aineeseen) eikä henkinen.

Myös metafyysiseen naturalismiin liittyy useissa tapauksissa ateismi tai ainakin agnostisismi, vaikka naturalismi ei automaattisesti eikä ehdottomasti sulje pois jumalauskoa. On olemassa uskonnollista naturalismia (engl. "Religious Naturalism"), jota on kolmea eri tyyppiä (myös sellaista, joka on avoin mahdollisuudelle, että jumalapuhe ei ole vain metaforista, vaan todella viittaa johonkin luonnon "takana" olevaan perimmäiseen todellisuuteen). Eräs tunnetuimpia uskonnollisia naturalisteja oli Spinoza, jonka jumalkäsitys oli panteistinen ("Jumala eli luonto"). Jo antiikin filosofien joukossa oli uskonnollisia naturalisteja. Yleensä kuitenkin metafyysinen (ontologinen) naturalismi sisältää ateistisen aineksen: teismin olettama yliluonnollinen todellisuuden "taso" ja luonnon "yläpuolella" olevat henkilöidyt jumalat, muut henkiolennot (myös ihmisen sielu) sekä niiden vaikutus fysikaalisen maailman asioihin (luominen, ihmeet, johdatus) hylätään ja kaiken katsotaan selittyvän pelkästään luonnollisilla syillä ja mekanismeilla.

Materialistit (tai fysikalistit) sekä naturalistit ovat vastaansanomattomasti todistustaakan alaisia ja velvollisia perustelemaan muille metafyysisen mallinsa pätevyyden, aivan kuten teistit ja muut idealistit. Materialismia ja naturalismia voidaan myös arvostella rationaalisesti, samoin kuin niihin enemmän tai vähemmän sisältyvää ateismia. Järki ja logiikka eivät ole yksinoikeudella vain ateistin ja skeptikon työkaluja, vaan niitä voidaan käyttää myös ateistis-skeptisen argumentoinnin ja sen taustalla olevien alkuoletuksien arvosteluun, niiden heikkouksien paljastamiseen ja kilpailevien todellisuuden tulkintojen puolustamiseen.

Ateismi ei ole irrallinen kanta kuin jossain mihinkään vaikuttamattomassa tyhjiössä, vaan se liittyy laajempaan viitekehykseen

Konflikti ateismin ja teismin välillä keskittyy ydinkysymykseen onko jumaluus olemassa vai ei. Kuten George H. Smith mainitsee, tähän ongelmaan kietoutuu kaksi filosofisen ajattelun päähaaraa, metafysiikka ja epistemologia eli tieto-oppi (Atheism The Case Against God, s.20). Näin ollen, vaikka ateismin "asia" on "lyhyt" - kieltävä, hylkäävä, epäilevä vastaus teismin väitteeseen jumaluuden olemassaolosta (ja vaikutuksista maailmassa) - ei ateismi jää "asiansa" kanssa yksin erilliseksi eikä irralliseksi kuin johonkin  "tyhjiöön", vaan se asettuu ateistin ajattelussa yhdeksi osaksi laajempaa katsomuksellista viitekehystä: ontologiaa, tietoteoriaa, ihmiskäsitystä, etiikkaa, koko todellisuuskäsitystä.  Kuten lähdetiedot antiikin ajan ateismista näyttävät,  "taivaiden spekuloinnit" johtivat antiikin kreikkalaisia ajattelijoita ateismiin - esim. auringon jumalallisen luonteen kumoamiseen ja korvaamiseen luonnollisella selityksellä - ja johtopäätöksenä saavutettu ateismi vei ateisteja eteenpäin tekemään lisää teorioita esim. uskontojen ja jumalien alkuperästä.

 Ateistilla, joka omaksuu jonkin ateistisen todellisuuskäsityksen ja filosofian, ateismi heijastuu eri tavoin yksilön ajatteluun, tunne-elämään ja toimintaan sekä sitä myöten ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin (eri yksilöillä eri tavalla. Ateismi voi liittyä sekä demokratiaan ja eettiseen humanismiin että totalitäärisiin ideologioihin ja tuhoisaan, pessimistiseen nihilismiin). Ei teismikään rajaudu pelkäksi erilliseksi väitteeksi "jumaluus on olemassa" (muine jumaluuteen liittyvine uskomuksineen), vaan aivan samoin teismikin vaikuttaa teistiyksilön ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan (sekä positiivisesti että negatiivisesti, teistien uskon sisällöstä ja yksilöistä riippuen) levittyen seurauksina teistin ympärille niin hyvässä kuin pahassa.

Jumalakysymys on kuin filosofinen solmukohta, jossa kohtaavat toisensa monimutkaiset eri suuntiin vievät filosofiset ongelmat ja kysymykset

On yhtäältä tieteellisiä teorioita (esim. Richard Dawkins kertoo evoluution ymmärtämisen johtaneen hänet ateismiin)³, joita skeptikot käyttävät älyllisenä perusteena kiistää luojajumalan olemassaolo tekemällä metafyysinen laajennus eräistä tieteellisistä teorioista, jotka itsessään eivät sisällä mitään kantaa jumalakysymykseen suuntaan tai toiseen. Toisaalta on loogisia argumentteja kuten teodikea-ongelma, jonka avulla johdetaan tietyntyyppisen, judeo-kristillisen Jumalan olemassaolon kieltäminen (teodikea-argumentti ei itse asiassa ole enää niin voimallinen "ase" ateistien kristinuskon vastaisessa arsenaalissa kuin joskus on ollut, sillä filosofisessa keskustelussa on tapahtunut edistystä kristilliselle teismille myönteisempään suuntaan Jumala ja paha-problematiikan käsittelyssä, mutta siihen teemaan palaan myöhemmin erikseen). Kun johtopäätös - ei Jumalaa - on saavutettu tavalla tai toisella (tai kumulatiivisesti erilaisten argumenttien yhteistuloksena), tästä päätelmästä saadaan ateistisessa maailmankatsomuksessa välivaihe, josta käsin tehdään lisää oletuksia ja väitteitä (kuten vastauksien etsintä alla oleviin kysymyksiin).

Jos teismi, sanotaan nimenomaisesti kristillinen jumalausko dogmeineen, ei ole totta, vaan joukko virheellisiä väitteitä, niin mikä sitten on totuus? Jos olevaisuuden perusta ei ole jumaluus eikä mitään transsendenttia, tuonpuoleista todellisuutta ole, niin mitä on olemassa, mikä on todellisuuden pohjimmainen luonne ja mitkä ovat olioiden keskinäiset suhteet (ontologia)? Mitä on tieto, mitä ja miten voimme tietää (epistemologia)? Mitkä ovat inhimillisen ymmärryksen rajat, voidaanko kaikki saada joskus selville vai ei (sekä millä perusteilla)? Jos moraalin lähde ei ole jumaluus niin mikä on moraalin perusta ja sisältö, onko edes objektiivisesti mitään oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa? Jos elämän tarkoitus ei ole sielun pelastus iankaikkiseen elämään niin mikä tarkoitus elämällä on vai onko elämä tarkoituksetonta? Ellei ihminen ole Jumalan kuva, jolla on kuolematon sielu, niin mikä on pätevä ihmiskäsitys? Jos uskonnon alku ei palaudu jumaluuteen, esim. kristinusko kristillisen Jumalan ilmoitukseen itsestään, niin miksi sitten uskontoja on, mikä on uskontojen ja niiden jumalakäsityksien alkuperä? Miksi usko jumaliin on niin yleistä?

Ellei maailmankaikkeutta ole luotu, niin miten maailmankaikkeus sai alkunsa (alkuräjähdysteoria on täsmällisemmin sanottuna teoria maailmankaikkeuden kehityksestä ja laajentumisesta, ei sen synnystä. Universumin nollahetkeen ei päästä, ts. suoraa havaintoa alkuräjähdyksen hetkestä itsestään ei voida saada)? Mikä "puhaltaa liekin" fysiikan kaavoihin?  Mitä syvällisin on kysymys miksi  jotain on olemassa sen sijaan, että ei olisi mitään? Todellisuudessa meistä kukaan ei tiedä varmuudella miksi maailmankaikkeus edes on olemassa (eikä sitä, miksi se on juuri tällainen), sen sijaan ettei maailmankaikkeutta olisi.

Länsimaalaisilla, kristinuskon vaikutuspiirissä elävillä ateisteilla on tyypillisesti lisäksi useita kovia uskontokriittisiä väitteitä ja oletuksia varsinkin kristinuskosta:

- Jumalasta ("Jumala on mielikuvituksen tuotetta", "ihmiset ovat heijastaneet toiveensa Jumalaan, jonka he ovat itse keksineet taivaalliseksi projektioksi"),
- teismin perusteista ("ei ole mitään objektiivisia, tieteellisiä ja päteviä todisteita Jumalasta eikä Jumalan vaikutuksista maailmaan")
- ihmeistä ("mitään ihmeitä ei tapahdu eikä ole yhtään luotettavia todisteita ihmeiden esiintymisestä koskaan", "Raamatussa kerrotut ihmeet ovat pelkkää sepitettä eivätkä ne ole tapahtuneet"),
- Raamatusta ("Raamatussa ei ole mitään jumalallista ilmoitusta, se on lammaspaimenien tarukokoelma, vanhentuneita ja virheellisiä myyttejä ja legendoja"),
- Jeesuksesta ("Jeesus on myyttinen hahmo, jota ei ole ollut olemassakaan", "Jeesus oli eräs juutalainen kiertelevä rabbi, joka jälkeenpäin korotettiin Jumalaksi"),
- moraalista ("Raamatussa on paljon moraaliohjeita, jotka eivät sovi nykyaikaan", "Raamatun Jumala ei kelpaa moraaliseksi esikuvaksi, hän on epäoikeudenmukainen suvaitsematon pikkumainen - kansanmurhaaja", "ateistien ja sekulaarien humanistien moraali on korkeammalla tasolla kuin uskovien, jotka tekevät tekonsa palkkion toivosta tai helvetin pelosta").

Ateisti voi toki yhtä hyvin myös olla väittämättä mitään yllä olevista uskontokriittisistä näkemyksistä. Uskonnolliset kysymykset voivat olla hänelle täysin yhdentekeviä ja epäkiinnostavia, mutta hän elää arkeaan sillä oletuksella, että jumaluutta ei ole, eikä sellainen jumaluus, vaikka kenties olisikin olemassa, vaikuta hänen eloonsa mitenkään. Ateisti, joka vain elää elämäänsä jumalakysymykset epäoleellisina välinpitämättömästi ohittaen ja filosofisiin tai uskontokriittisiin väittelyihin osallistumatta, ei tietenkään ole velvollinen perustelemaan muille mitään. Välinpitämättömyys ainakin ulospäin osoitettuna uskonnollisia kysymyksiä kohtaan (sellainen suhtautumistapa ei suuresti eroa apaattisesta agnostisismista, jota sanotaan ignostismiksi tai apatismiksi) ei liene kovin harvinaista länsimaissa.

1. osa: Ateismi antiikin kulttuurissa 2. osa: Ateismin määritelmä ja käyttö historiallisesti 3. osa: Ateismin moderni määritelmä "pelkkänä uskon puuttumisena" analyysissä I 5. osa: Ateistisen ajattelun palautuminen perimmältään uskoon ja perusteisiin, joiden oikeellisuus jää osoittamatta 6. osa: Ateismin etymologiaa: ei jumalaa vai uskon poissaoloa?

Viitteet

1. Jumalaa koskevien väitteiden koeteltavuudesta loogisessa empirismissä: Jumalaa koskevan puheen ongelma

   Filosofiassa on analysoitu Jumalaa (tässä yhteydessä viittaan kristinuskon Jumalaan) koskevaa puhetta ja sen mielekkyyttä. Looginen empirismi (alussa loogisen positivismi) tarjoaa erään näkemyksen, joka sopii lisätiedoksi ei-kognitivismin esittelyyn.  Loogisen empirismin mukaan kaikkien mielekkäiden väitteiden tulee olla koeteltavissa edes teoriassa. Kyseessä on "verifikaation kriteeri" (fyysikko Moritz Schlick). Myöhemmin filosofi Wittgenstein ajattelussa tämä kriteeri tunnetaan nimellä verifikoitavuuspostulaatti. Merkittävä seikka väitteiden koeteltavuudessa on, että kyseessä on periaatteellinen eikä tosiasiallisiin mahdollisuuksiin perustuva keino ratkaista väitteen totuus.

   Pystymme muodostamaan mielekkäitä lauseita, vaikka niiden totuutta tai epätotuutta ei kyetä käytännössä tällä hetkellä määrittämään (esim. puutteellisen tekniikan tähden). Sen sijaan puhe Jumalasta on mieletöntä loogisen empirismin näkökulmasta, koska Jumalaa koskevien väitteiden totuutta tai epätotuutta ei voida ratkaista eikä koetella eli se ei täytä verifikaation kriteeriä. Loogisen empirismin kannalta Jumala-puhe jää mielettömäksi sen tieto-opillisen ongelmallisuuden tähden, koska meillä ei ole keinoja koetella Jumalaa koskevien väitteiden totuusarvoa (ovatko ne tosia vai epätosia). Niinpä mitään Jumalaa koskevaa lausetta ei voida falsifioida (osoittaa vääräksi). Sen tähden käyvät ateismi, teismi  ja agnostisismi tarpeettomiksi loogisessa empirismissä (eikä ole myöskään mitään mieltä nimetä itseään ateistiksi, teistiksi tai agnostikoksi. Ei ole mitään "kiellettävää", ei ole mitään uskottavaa eikä mitään, jonka suhteen jättäytyä kantaa ottamattomuuteen). [↩]

2. Filosofi Michael Martin ateistisen ajattelun esityksessään Atheism: A Philosophical Justification (1992) käyttää samoin kaksoisstrategiaa: Martin argumentoi sen puolesta, että teismi on mieletöntä ja jos kuitenkin teismi olisi mielekästä, teismi on virheellinen. Martinia vastaan voidaan huomauttaa, että hänen yrityksensä tehdä teismistä mieletöntä ei ole vakuuttavaa jo siitäkään syystä, että useimmat ei-teistitkin katsovat teismin esittävän merkityksellisiä väitteitä, joilla on jokin totuusarvo. Aivan kuten Bradlaughin kaksitahoinen teismin torjunta (jumalakäsite on epäselvä ja jos Jumala määritellään tietyllä tavalla, hän kieltää sen Jumalan olemassaolon) niin myös Martinin tupla-argumentointi vähentää hänen väitteensä uskottavuutta, että teismi olisi vailla mielekkyyttä. Teismiä torjuessaan Martin kuitenkin näyttää ajattelevan siten, että teistisillä väitteillä on merkitys, joka voi olla tosi tai epätosi. Tosin Martinin tapa käyttää mielekkyyttä on ankarasti analyyttinen ja epistemologinen (tietoteoreettinen): Martin kohtelee analyyttisen filosofian perinteen mukaisesti metafysiikkaa tyhjänä puheena tyhjistä käsitteistä (vaikka voimme toki käsittää yleisellä tasolla, mitä teologiset väitteet tarkoittavat ja väitellä niiden "oikeista" merkityksistä). [↩]
3. Richard Dawkinsin haastattelu [↩]

Kuka on vapaa-ajattelija
Indidels: Theodore M. Drange, 1998

Terry L. Miethe & Antony Flew: Does God Exist?: A Believer and an Atheist, 1991 Debate, 1991
William Lane Graig & Walter Sinnott-Armstrong: God? A Debate between a Christian and an Atheist (Oxford University Press), 2004
William Reese: Dictionary of Philosophy and Religion, 1996
Cambridge Dictionary of Philosophy, 1995
American Heritage Dictionary of English Language, 1996
Cambridge International Dictionary of English, 1995
Stanford Encyclopedia of Philosophy,2004
Routledge Encyclopedia of Philosophy, 1998
Etymological Dictionary of English Language, 1958
Oxford Dictionary of English Etymology, 1966
Perry & Bratman: Introduction to Philosophy, Oxford University Press, 1986
Hurme-Pesonen-Syväoja: Englanti-suomi suursanakirja, WSOY, 8 p., 1996
Oxford Dictionary of English Etymology, 1966
Etymological Dictionary of English Language, 1963
The Academic American Encyclopedia, 1993
Robert Audi (toimittaja): The Cambridge Dictionary of Philosophy, Cambridge University Press; 2 edition, 1999
Ted Honderich (toimittaja): The Oxford Companion to Philosophy, Oxford University Press, 1995
The World Book Encyclopedia, 2002
Encyclopedia Americana, 1992
Paul Edvards (toim.): The Encyclopedia of Philosophy, 1973
The Encyclopedia of Religion, 1 edition,1987
The Funk and Wagnall's New Encyclopedia, 1983
Peter Adam Angeles (toim.): Critiques of God: Making the Case Against Belief in God, 1997
Kielitoimiston sanakirja, 2004. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone
Paroni d'Holbach: Good Sense, 1772
Charles Bradlaugh: A Plea for Atheism, 1864.
Charles Bradlaugh: The Freethinker's Text-Book (London, 1876)
Annie Besant: Why I Do Not Believe in God, 1887
J.M. Robertson: A History of Freethought in the Nineteenth Century (London, 1929)
Edward Royle: Victorian Infidels, 1974
George H. Smith: ATHEISM: The Case Against God, 2003
J. L. Mackie: The Miracle of Theism: Arguments For and Against the Existence of God, 1983
Michael Martin: Atheism: A Philosophical Justification, 1992

Ylös