Ateismin uudelleenmäärittely "pelkäksi uskon puutteeksi" ei pelasta ateistia uskomiselta

Ateistisia nykyfilosofeja, jotka määrittävät ateismin Jumalan olemassaolon kieltämisenä tai näkemyksenä, että Jumalaa ei ole

William L. Rowe: ateismi on minkälaisen jumalallisen olennon tai todellisuuden tahansa olemassaolon kieltämistä

Teoksessa Evidential Argument from Evil (toim. Daniel Howard-Snyder) filosofi William L. Rowe määrittää ateismin sekä leveässä että kapeassa mielessä: ateisti leveässä merkityksessä on tarkoittaa minkä tahansa jumalolennon tai jumalallisen todellisuuden olemassaolon kieltämistä.

"to deny the existence of any sort of divine being or divine reality"(s.26).

Ateisti kapeassa mielessä merkitsee, että tällainen ateisti kieltää sellaisen jumalolennon olemassaolon, joka on kaikkitietävä, kaikkivaltias ja täydellisen hyvä (esimerkiksi teologi Paul Tillich ei ollut ateisti leveässä merkityksessä, mutta kapeassa kyllä).

"...in the narrow sense, for he [Paul Tillich] denied that there exists a divine being that all-knowing, all-powerful, and perfectly good" (s.26).

Filosofi Rowe määrittää ateistin siten sekä leveästi että kapeasti jumalan olemassaolon kieltämiseksi. Rowe itse käyttää tutkielmassaan ateismia sen kapeassa merkityksessä. Hän kehittää ateismia tukevaa argumenttia kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan olemassaolon kiistämiseksi perustuen (voimakkaan) pahan olemassaoloon, mitä voidaan käyttää ateismin rationaalisena perustuksena - jos argumentin premissit ovat rationaalisesti hyväksyttävissä, kuten Rowe huomauttaa (s. 28).

Walter Sinnott-Armstrong: ateismi on positiivisilla argumenteilla tuettu näkemys, että Jumala ei ole olemassa

Teistinen filosofi Willian Lane Graig ja ateistinen, skeptinen filosofi Walter Sinnott-Armstrong ovat väitelleet Jumalan olemassaolosta. Väittely on toimitettu kirjaksi nimellä God?: A Debate between a Christian and an Atheist (Point/Counterpoint Series, Oxford). Tässä teoksessa filosofian professori Walter Sinnott-Armstrong on otsikoinut kappaleen 4 kritiikissään Graigia vastaan sanoin

"Some Reasons to Believe that There Is No God". Joitakin syitä uskoa, että Jumalaa ei ole (s. 81).

Walter Sinnott-Armstrong esittää positiivisia argumentteja ateismin puolesta. Ateismi on Sinnott-Armstrongin määrittelemänä näkemys, että Jumalaa ("God") ei ole olemassa.

"I will go further and present positive arguments for atheism, which is the wiew that God does not exist. Why would anyone argue against the existence of God? If you feel sure that God does not exist, why come out of the closet and announce your reasons publicly?" Menen eteenpäin ja esitän positiivisia argumentteja ateismille, joka on näkemys, että Jumala ei ole olemassa. Miksi kukaan väittäisi Jumalan olemassaoloa vastaan? Jos sinusta tuntuu varmasti, että Jumalaa ei ole olemassa, miksi tulla ulos kaapista ja julistaa syysi julkisesti? (Sinnott-Armstrong, s. 81).

Sinnott-Armstrong vastaa syyksi, että hän on filosofi ja opettaja. Hän haluaa auttaa lukijoitaan pääsemään selvyyteen todistusaineistosta Jumalan olemassaolon puolesta ja sitä vastaan, jotta he voisivat ratkaista itse [onko Jumala olemassa].

"That is why I want to help readers get clear about the evidence for and against the existence of God, so that they can decide for themselves. If you look at the evidence with an open mind, then you will conclude that God does not exist, or so I believe. But even if you do not reach this conclusion, if you do achieve a better understanding of the evidence on both sides, then I will have achieved my main purpose".... Jos katsot todistusaineistoa avoimin mielin, tulet johtopäätökseen, että Jumala ei ole olemassa, tai niin minä uskon. Mutta vaikka et päädy siihen johtopäätökseen, jos saat paremman ymmärryksen molempien osapuolien todistusaineistosta, silloin olen saavuttanut päätarkoitukseni (Sinnott-Armstrong, s. 81).

Sinnott-Armstrong ei kuitenkaan tässä yhteydessä väitä, että ne jotka päätyvät erilaiseen johtopäätökseen kuin hän itse, olisivat älyllisesti vajavaisia tai mielenvikaisia (eikä edes "älyllisesti epärehellisiä", saatikka "luopuneet järjen käytöstä").

Filosofi Michael Ruse pitää ateismia todistamattomana eikä lue itseään ateistiksi

Tieteen filosofi Michael Ruse pitää itseään skeptikkona eikä niinkään ateistina: Ruse katsoo, että ateismi on todistamaton, vaikka hän ei usko mihinkään uskonnolliseen uskomukseenkaan. Rusen varovainen kanta on, että hänellä ei ole vastauksia perimmäisiin kysymyksiin (tämä onkin maltillinen ja perusteltu näkemys - kuka muka voi osoittaa, että juuri hän tietää totuuden perimmäisistä metafyysisistä kysymyksistä ja että hänellä on kiistattomat todisteet "tiedolleen"?). Rusen viittaus ateismiin sisältää epäsuorasti sen, että hän(kään) ei pidä ateismia "tyhjänä", vaan hän näkee ateismilla olevan positiivisen sisällön (väitteen), jonka puolesta voidaan argumentoida, mutta perustelut tai todisteet eivät ole olleet riittäviä tai kiistattomia, joten ateismi jää  todistamattomaksi oletukseksi.

Ateismin sisältö ja sen sisällön altistuminen sekä kritiikille että todistustaakan alle

Jos ateismi on vain "uskon puuttumista", eikä ateismissa varsinkaan ole mitään "väitteitä" eikä "olettamuksia" - ja varsinkaan ei mitään "uskomusta" - niin kuinka sitten Jumalan olemassaoloa epäilevillä ja ateistisilla filosofeilla edes voi olla mitään positiivisia "todisteita" (engl. evidence = todiste, todistusaineisto), jotka tukevat ateismia? Mutta ateismihan ei selvästikään ole mitään "tyhjyyttä", vaan niin ateismin klassikoiden kuin tämän ajan ateististen filosofien tuotannon perusteella ateismissa

1. on uskomuksia -> usko, että Jumalaa ei ole,
2. väitteitä -> Jumala ei ole olemassa / kielletään Jumalan olemassaolo (kuten Rowe määrittelee ilman semanttisia, saivartelevia hämäysliikkeitä),
3. perusteita ja todistusaineistoa -> niiden avulla oikeutetaan rationaalisesti johtopäätös, että Jumalaa ei ole,
4. muita metafyysisiä oletuksia ja alkuehtoja, joista käsin tehdään lisää oletuksia ja päätelmiä siitä, mitä on olemassa, millainen maailma on olemukseltaan ja rakenteeltaan sekä millaisia suhteita on olemassa oleviksi katsottujen olioiden välillä.
5. Nämä ateistisen ajattelun ontologiset, oppia olemassaolosta koskevat, oletukset ovat kiinteästi yhteydessä tietämistä ja tiedon mahdollisuuksia sekä rajoja koskeviin oletuksiin ja edelleen myös ihmiskäsitykseen ja kasvatusta koskeviin oletuksiin - kuten että "lasten uskonnollinen indoktrinaatio [karkeammin ilmaistuna "aivopesu"] pitäisi kieltää", mitä militantit ateistit vaativat (mutta ateistisen filosofian iskostaminen lasten mieliin ei kenties olekaan niin paha asia).

Kaikkia ateismin tueksi (so. kristinuskon Jumalan tai minkä muun jumalan olemassaolon kiistämiseksi) esitetyt argumentit, perustelut ateistisille metafyysisille, maailman perimmäistä luonnetta ja tieto-oppia koskeville oletuksille ja muu ateistien tarjoama evidenssi (todisteet) voidaan asettaa rationaalisen tarkastelun ja kritiikin kohteeksi. Kuten myös se esitetty kritiikki ja niin edelleen.

Huomion ansaitsevaa on myös se, että vaikka meillä kaikilla olisi samat havainnot, kokemukset ja tiedot ja vaikka me hyväksyisimme samat premissit, me voimme rationaalisesti hyväksyttävästi, älykkäästi päätyä täysin päinvastaisiin johtopäätöksiin (yksi ateismiin, toinen teismiin ja kolmas johonkin muuhun, vaikka panteismiin). Ja se johtuu asian luonteesta: kysymykset ontologiasta, jumaluudesta ja uskonnollisesta uskosta eivät ole mitään mitattavaa, punnittavaa ja matemaattisesti laskettavaa täsmätiedettä, vaan hyvin syvällekäyviä, monimutkaisia filosofisia ongelmia. Uskonnollista uskoa voidaan kylläkin tutkia myös uskontotieteen ja muidenkin asianmukaisten tieteenalojen keinoilla, eikä uskonto ole enää mikään käsittämätön arvoitus, vaan se on joukko ongelmia, joille voidaan yrittää löytää perusteltuja ratkaisuja (Pascal Boyer: Ja ihminen loi jumalat. Miten uskonto selitetään, s.16), mutta uskonnollisen uskon väitteiden totuusarvo jää kumoamatta (Boyer, s. 44).

Ateisteillakin on viime kädessä uskolla omaksuttuja alkuehtoja, joita he eivät voi todistaa aksiomaattisen järjestelmänsä sisäpuolelta

Olen viime osassa sarjaani näyttänyt, että ainakin joidenkin ateistien väite "ateismi ei selitä mitään tekoja" [eli itse asiassa että ateismilla ei ole mitään vaikutusta psykologiaan ja moraaliin] on kestämätön, eivätkä edes kaikki ateistiset filosofit edusta sellaista kantaa: esimerkiksi Mackie käsittelee nimenomaan ateismin moraalisia seurauksia (Smithillekään ateismin psykologis-moraalinen ulottuvuus ei ole lainkaan vieras, runollisen kaunopuheisesta Bradlaughista puhumattakaan). Nyt otan pöydälle kysymyksen siitä, onko ateismissa ja ateisteilla uskoa (tai "uskoon perustuvia oletuksia"). "Uskoa" ei tässä yhteydessä pitäisi yhdistää uskonnolliseen auktoriteetteihin nojautuvaan dogmatismiin, mikä suomen kielen uskomista koskevien sanojen köyhyyden tähden voi olla tavallinen väärinkäsitys (usko ei rajoitu eikä kohdistu vain johonkin uskonnolliseen oppijoukkoon). Jos lukija niin haluaa, "uskon" voi seuraavassa korvata "olettamisella".

Logiikan ja aksioomien luonteesta: ei voida todistaa logiikan avulla, että valittu perusväitteiden joukko on tosi

Logiikan avulla voidaan tehdä muodollisesti virheettömiä päättelyketjuja, sekä oikeuttaa täysin päinvastaisia tekoja. Mutta logiikan avulla voidaan vain arvioida, onko päätelmien muoto oikea vai virheellinen (eli sisältyykö päätelmään argumentointivirhettä). Muodollisesti pätevä päätelmä - esimerkiksi loogisesti kelvollisesti muotoillut perusteet täysin vastakkaisille teoille - ei vielä todista, onko päätelmä ja sen alkuehdot tosi vai ei. Logiikka on vain työkalu, jonka avulla saatavat lopputulokset perustuvat aina lähtökohdaksi valittuihin aksioomiin. Siinä on logiikan vahvuus ja heikkous.

Aksiooma on perusväite, joka omaksutaan "annettuna", selviönä (toisin sanoen, aksioomat hyväksytään uskon kautta, ei todistettuna tietona, eikä niiden epäilyä pidetä perusteltuna). Sen tähden, riippuen siitä mitkä aksioomat valitaan ja hyväksytään "annettuina", voidaan loogisesti oikeuttaa ja perustella oikeastaan mitä tahansa. Ainoastaan sillä tavalla sinun logiikkasi - valitsemiesi aksioomien pohjalta - voi olla minulle mielekäs, että minä hyväksyn sinun omaksumasi aksioomat (tosiksi alkuehdoiksi). Mutta minä joudun loppujen lopuksi uskomaan sinun aksioomiisi, koska ei ole keinoa todistaa juuri sinun aksioomiesi totuutta loogisin keinoin. Logiikka on vain järjestelmä, jonka avulla voidaan argumentoida loogisesti pätevästi, mutta logiikan avulla ei voida todistaa, että alkuehdot, perusväitteet, ovat tosia.

Aksioomeista koostuva järjestelmä pitää arvostella kollektiivisesti, järjestelmänä, eikä yksitellen aksiooma aksioomalta. Se johtuu siitä, että jonkin yksittäisen väitteen todistaminen todeksi edellyttää, että me jo tiedämme toisten väitteiden olevan tosia. Me voimme tietää niiden toisten väitteiden olevan tosia, aivan kuten kaikkien tosiksi tietämiemme väitteiden totuuden, perimmältään sen aksioomeista koostuvan järjestelmän perusteella - ja sen aksiomaattisen järjestelmän me hyväksymme ilman todisteita. Sen tähden todisteemme eivät ole ikinä yhtään vahvempia kuin se aksioomeista koostuva systeemi, joka on maailmankuvamme, todellisuuskäsityksemme, perustuksena. Tämä asiantila koskee yhtälailla ateistiakin ja meitä kaikkia. Näitä lähtökohtina olevia aksioomia ei voida määritelmänsä mukaisesti (nehän eivät olisi perusväitteitä, jos niiden taustalla ja perusteina olisi vielä perustavammanlaatuisia lähtökohtia) todistaa käyttämällä toisia väitteitä, jotka me jo tiedämme tosiksi. Tiivistetysti: koska ne ovat aksioomia, niitä ei voida todistaa [niiden sisäpuolelta].

Jotkut ihmiset vetoavat intuitioonsa perusteluna maailmankuvansa alkuehdoille, mutta intuitio - vaikkei intuitiota sinänsä pidäkään väheksyä millään muotoa - ei ole luotettava ohjenuora aksioomien valinnassa todellisuuskäsityksen pohjaksi.

Matemaatikko ja filosofi Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreema. Luonnontieteen metodilla ei päästä ateistisen todellisuuskäsityksen perusteisiin

Gödelin kuuluisan ja filosofisesti hyvin merkittävän epätäydellisyysteoreeman mukaan jokin aksiomaattinen systeemi voidaan näyttää ristiriidattomaksi vain laajemman järjestelmän sisällä, ja sitä laajempaa systeemiä ei kyetä todistamaan ristiriidattomaksi. Gödelin epätäydellisyysteoreema ei merkitse vain sitä, että matematiikasta ei saada varmuudella ristiriidatonta jos se aksiomatisoidaan huolella. Ateismin ja teismin vastakkainasettelun kannalta Gödelin teoreemasta seuraa, että ateistien ontologiset ja niihin kiinteästi nivoutuvat tieto-opilliset perusväitteet (aksioomat) eivät todistu tosiksi minkäänlaisen ateistisen aksiomaattisen systeemin sisäpuolelta lähtien. Ateistisen todellisuuskäsityksen, millainen se sitten eri ateisteilla onkin, lähtökohtia ei voida saavuttaa luonnontieteen (analyyttiseen, luokittelevaan tiedon lajiin kuuluvalla) menetelmällä sen tähden, että se luonnontieteellinen menetelmä itsessään nousee aksiooman - annetun, uskon kautta hyväksytyn perusväitteen - asemassa olevasta oletuksesta (uskomuksesta) siihen, millainen on maailman perimmäinen luonne.

Tieteelliset olemassaolon ja maailmankaikkeuden kokonaisselitykset edellyttävät jotain uskoa ja ainakin joitain perusteita, joita ei ole osoitettu tosiksi

Vaikka fysiikassa kehitettäisiin "Kaiken Teoria" (mikä ei ole mitenkään itsestään selvää, ks. esim. Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle), ei sitä voitaisi osoittaa todeksi sen Kaiken teorian muodostavan aksioomien järjestelmän sisäpuolelta. "Kaiken Teoriakin" lepää joidenkin pohjimmaltaan uskon avulla hyväksyttyjen alkuehtojen varassa, joita itseään ei ole todistettu oikeiksi. Koska Kaiken Teoriaa ei ole mahdollista osoittaa todella sellaiseksi teorian oman aksioomien joukon puitteissa, on käytettävä jotakin lisäaksioomaa, joka puolestaan ei sisälly Kaiken Teorian lähtökohtiin eikä se täydentävä aksiooma kuulu fysiikkaankaan. Täydentävä perusväite joudutaan vastaanottamaan uskolla Kaiken Teorian perimmäiseksi tukipönkäksi - ilman oikeaksi todistamista, joten Kaiken Teorian pohjalla on tietty usko ja ainakin jokin perustelu, jota ei ole osoitettu oikeaksi.

Mitä tulee kysymykseen jumalallisen, yliluonnollisen todellisuuden olemassaolosta, voimme vastata siihenkin kysymykseen vain arvioimalla kollektiivisesti aksioomien systeemiä, josta se on yhtenä osana. Väite "jumaluus on olemassa" ja sen vastakohta "jumaluutta ei ole olemassa" on arvioitavissa vain sen (teistisen tai ateistisen) maailmankuvan kokonaisuudessa, jonka perustana on tietty aksiomaattinen systeemi.

Lukuisissa muissakin asioissa, mukaan lukien terveydenhoito, talous, politiikka, joudutaan jossain kohtaa vain omaksumaan "annettuina" kyseenalaistamattomina selviöinä uskon avulla jotkin pohjimmaiset "fundamentit", alkuoletukset, jotka itsessään jäävät todistamattomiksi niiden sisältä lähtien.

Seuraukset ateisteille, "jotka eivät usko eivätkä tee uskoon perustuvia oletuksia"

Tämän kaiken edellä olevan lopputuloksena ateistit ja kaikki ateistiset maailmankäsitykset (naturalismi, materialismi, fysikalismi tai mikä muu tahansa) ovat riippuvaisia uskosta, tarvitsevat uskoa, eivät tule toimeen aksiomaattisen järjestelmänsä kanssa ilman uskoa. Ateistit eivät voi todistaa todeksi perusväitteidensä ja alkuehtojensa järjestelmää sen sisäpuolelta lähtien, eivätkä ateistit voi osoittaa kaikkia perusteitaan päteviksi - hekin pysähtyvät jossain vaiheessa ja loppujen lopuksi uskovat johonkin ilman todeksi näyttämistä (tai jos "usko" on joillekin ruma sana niin korvatkoon uskomisen verbillä olettavat).

Niinpä voidaan sarkasmia tavoitellen kuvailla, kuinka ateisti heittää etuovesta ulos vakaumuksen, uskon, väitteet ja asenteen kieltäen omaavansa sellaisia, mutta laskee ne takaovesta takaisin jatkaen väittämistään, uskomistaan, olettamistaan ja asennoitumistaan (jumalakysymykseen ja siihen läheisesti liittyviin aiheisiin). Sen hän kuitenkin torjuu, koska ateismi on "vain puuttumista", eikä "ateistin tarvitse todistaa mitään, hän vain odottaa, että teistit esittävät todisteita jumalistaan".  Lennokkaimmat ateistit voivat argumentoinnissaan "hylätä ontologian" ja jatkaa samaan hengenvetoon ontologisten väitteiden tekemistä (puhuen peräti "tosiasioista"). Tällaisen arvion tekeminen ei ole vaikeaa, jos tarkastelee modernia ateistista keskustelua ja kirjallisuutta sekä käy perkaamaan nykyistä tyypillistä ateistista argumentointia osiinsa. Älyllisesti rehellistä ja suoraselkäistä toimintaa? Kenties joistakuista, mutta minusta ei. Varsinkin tämä ateismin nykytrendi on heikkoa filosofiaa.

Uskontokriittisen Infidels-sivuston perustaja Jeffery Jay Lowder myöntää, että ateistillakin on todistustaakka

Se, joka väittää mistä tahansa asiantilasta jotakin - kuten "Jumala on olemassa" tai "Jumalaa ei ole olemassa" - on velvollinen hankkimaan jotain rationaalisia argumentteja tai muuta todistusaineistoa (jos se on väitteen kohdalla mahdollista) perusteluiksi. Teisti ei ole ainoa, joka väittää uskontokysymyksissä jotakin. Myös ateistit väittävät (itse asiassa heillä on hyvinkin paljon väitteitä), vaikka heistä huomattava osa itsepintaisesti haluaakin vetäytyä pois "mitään väittämättömyyden" ja "uskon puute ei ole uskoa" - retorisen sumupilven suojiin. Kaikki ateistit eivät kuitenkaan julista vapautuksen evankeliumia todistustaakasta eroon pääsemisestä.  Todistustaakka-asia ei ole muutenkaan niin yksinkertainen ja itsestään selvä kuin suomaisten foorumikeskustelujen perusteella voisi kenties olettaa (tähän teemaan palaan erikseen myöhemmin).

Artikkelissaan Is Atheism Presumptuous? ateistinen vaikuttaja Jeffery Jay Lowder (ateistien ja skeptikoiden Infidels-sivuston perustaja) on kuitenkin myöntänyt olevansa samaa mieltä Paul Copanin kanssa, joka oli kritisoitunut Anthony Flewin ateismitulkintaa (Flew, joka oli maailman tunnetuimpia ateistisia filosofeja nykyaikana, ei ole enää ateisti, vaan hän päätyi deistiseen jumalauskoon rationaalisen perustein. Ks. hänen teoksensa  There Is a God: How the World's Most Notorious Atheist Changed His Mind, 2007):

"Olen samaa mieltä [Copanin kanssa], että kenen tahansa, joka väittää "Jumala ei ole olemassa", täytyy kantaa todistustaakka aivan samoin kuin jokaisen, joka väittää "Jumala on olemassa". Is Atheism Presumptuous? A Reply to Paul Copan (2000), Jeffery Jay Lowder

Jotkut ateistit väittävät eläintenkin olevan ateisteja - mihin raja vedetään: eläimet, kasvit, autot, tähdet, atomit?

Jotkin ateistit menevät niinkin pitkälle, että he väittävät kissojen olevan ateisteja ja kaikkien olioiden, jotka eivät ymmärrä jumaluuden käsitettä

"Is my cat an atheist?
Your cat is an atheist by definition. All things which cannot understand the concept of a deity are atheists. The false premise here is that they have never been mentally exposed to the concept of theism. They can't understand it. They have made no choice to remain atheists. The difference is that mentally mature humans who are exposed to theism are capable of making the choice to remain an atheist. A cat can't make this choice...as far as we know" (ateisti Donny Kay Lonovy teistin ja ateistin välisessä argumentoinnissa ateismin määritelmästä CARM:ssa).

Miksi ihmeessä eläimetkin kuten kissan pitäisi saada liitettyä ateistien riveihin - jopa määritelmän mukaisesti. Jos eläin ei ymmärrä "jumaluuden käsitettä" niin mikä mieltä on sekoittaa eläimet puhtaasti ihmisille ominaiseen kiistakysymykseen onko jumaluus olemassa ja jos on niin millainen? Eläimet eivät ymmärrä sen enempää muitakin inhimilliseen kieleen ja kulttuuriin liittyviä käsitteitä ja niistä käytävää keskustelua. Onko eläin siten myös ei-sosialisti, koska eläin ei ymmärrä sosialismia? Tai onko jokainen vastasyntynyt lapsi, eläin ja kivi esimerkiksi ei-feministi, koska niillä ei ole feminismin käsitettä? Tuolla logiikalla lapset, eläimet, kivet ja kasvit tai vaikka planeetat saadaan minkä tahansa "ismin" negaation kannattajien riveihin, mutta mitä järkeä siinä oikeastaan on?

Mihin asti oikein mennään erilaisten asioiden sisällyttämisessä ateistien riveihin: kasvit, kivet, kirjat, autot, lentokoneet, planeetat, tähdet, kaasusumut, pilvet, pöytäliinat, atomit, protonit? Eivätkö eläimet, kasvit ja elottomat kappaleet voisi olla vain sitä mitä ne ovat ilman että ne pitää vetää mukaan ateismi vs. teismi-kamppailuun minkään osapuolen hiljaisiksi reserveiksi (joku agnostikko saattaisi vaikka väittää, että eläimet ja elottomat kappaleet ovatkin agnostikkoja, koska ne eivät tee ratkaisua sen välillä onko jumaluutta vai ei, jättäen kysymyksen avoimeksi)? Ateismin (tai agnostikkojen) kannattajien lukumäärän väkinäiselle kasvattamisellekin sentään soisi jotain kohtuutta ja mielekkyyttä. Miksi ylipäätään juuri kysymys jumaluudesta pitäisi olla sellainen, että lapsetkin ja kaikki luontokappaleet pitäisi vetää siihen osapuoliksi jonkin suhtautumistavan leiriin?

Kielipeliä esimerkkien avulla - ateistinen hiusten halkominen poikki ja pinoon

Hämääviä ja loppujen lopuksi varsin läpinäkyviksi jääviä kielipelejä sekä semanttisia saivarteluja voi pelata toisinkin päin, eikä vain ateistien ehdoilla. Miltä kuulostaisi esimerkin vuoksi jos samaa strategiaa sovellettaisiin teismiin?:

- 'teismi on vain uskon läsnäoloa'
- 'teismi ei väitä mitään eikä siinä ole mitään hypoteeseja [niinpä teistin ei tarvitse todistaa mitään]'
- 'teismin avulla ei voi perustella mitään tekoja'.

On täysin epäuskottavaa, että ateistit hyväksyisivät teistien selitystä, jos teistit väittäisivät noiden hassujen esimerkkien tavoin, mutta ateistisen hiusten halkomisen tyylisesti, vaan ateistit todennäköisesti huomauttaisivat teistien pyrkivän hämmentämään ja hämärtämään teismin sisältöä typistämällä sen liian suppeaksi ja kiistämällä jumalauskoon liittyvät laajemmat filosofiset ulottuvuudet samoin kuin erilaiset uskovien elämässä vaikuttavat kausaaliset tekijät, jotka ovat sidoksissa heidän jumalauskoonsa.

Määritelmän muutosta ja sen vaikutusta asiasisältöön voidaan analysoida vaihtamalla kohdistusta.

1. 'En usko, että kaikki suomalaiset eroavat luterilaisesta kirkosta' on täysin samaa merkitsevä kuin lause 'uskon, että kaikki suomalaiset eroavat luterilaisesta kirkosta' -> siitä ei seuraa, että olisin tilassa, jossa minulla ei olisi mitään uskomuksia sen suhteen, eroavatko kaikki suomalaiset kirkosta (itse asiassa minä kummassakin tapauksessa kiellän ja pidän virheellisenä oletuksena, että kaikki suomalaiset eroavat luterilaisesta kirkosta).

2. 'En usko, että naapurini käveli töistä kotiin' merkitsee aivan samaa kuin lause 'uskon, että naapurini ei kävellyt töistä kotiin' -> tästä ei seuraa, että minulta "puuttuu kaikenlainen usko" sen osalta, kävelikö naapurini kotiin töistä vai ei. Asiallisesti ottaen minä epäilen, kiistän, pidän epätotena ja kiellän sen, että naapurini olisi kävellyt kotiin työpaikaltaan.

3. 'Uskon, että ateismi ei ole uskon poissaoloa' vastaa lausetta 'en usko, että ateismi on uskon poissaoloa' -> se johtopäätös ei seuraa, että olisin ilman mitään uskomuksia koskien ateismin merkitystä. Oikeastaan minä noissa lauseissa kiellän ja hylkään virheellisenä uskomuksena väitteen, että ateismi on uskon poissaoloa.

Jatketaan vielä vähän, otetaanpa esimerkki Marsin elämästä: sanotaan, että uskon Marsin olevan eloton planeetta. Ateistisen retoriikan hengessä voisin harjoittaa hiusten halkomista ja väittää kuitenkin seuraavaa:

- 'minulta ainoastaan puuttuu usko elämään Marsissa, minulla ei ole mitään hypoteeseja eikä väitteitä Marsista ja sen elämästä'
- 'ei saa sanoa, että minä uskon Marsin olevan vailla elämää eikä varsinkaan saa väittää, että minä kiellän Marsin elämän, moinen väite on vain Marsin elämään uskovien propagandaa. Pitää sanoa, että minulta puuttuu usko elämään Marsissa'
- 'a-elämää-marsismi ei ole mikään usko. Uskon puuttuminen elämään Marsissa ei vaadi mitään uskoa'
- 'a-elämää-marsisti ei ole ihminen, joka uskoo, että Marsissa ei ole mitään elämää, vaan hän on ihminen, joka ei usko elämään Marsissa'
- 'minun ei tarvitse todistaa mitään Marsin elämästä, koska en väitä mitään, elämää-marsissa-uskovien pitää todistaa, että elämää on Marsissa [mutta mitään todisteita ei kuitenkaan ole, joten keskustelu elämää-Marsissa-uskovien kanssa on täysin hyödytöntä, sillä he ovat kritiikittömiä ja sokeita järjettömässä uskossaan elämään Marsissa'].

Pysähdytään tähän ennen kuin kielipelissä kieli menee poskelle. Kenties tällainen semanttinen hiustenhalkominen voi hämmentää joitain ihmisiä vähän aikaa, mutta ne, joilla ei ole intressiä sanoilla leikkivään, harhaanjohtavaan kielipeliin ja saivarteluun pystyvät näkemään savuverhon lävitse. Sitä paitsi yllä olevien Marsin elämä -esimerkkien suhteen se tilanne ei muutu miksikään, että epäuskoni elämään Marsissa on väite, joka kantaa mukanaan minun uskomuksiani, oletuksiani tai teorioitani Marsin fysikaalisista olosuhteista ja Marsin historiasta perusteluineen. Minulla on tiettyjä aksioomia, alkuehtoja, jotka hyväksyn uskon kautta päteviksi, enkä voi todistaa niitä tosiksi aksiomaattisen systeemini puitteissa. Asiasisällöllisesti minä noissa esimerkkilauseissa kiellän, että Marsissa on elämää ja pidän väitettä "Marsissa on elämää" epätotena. Mutta en ole missään tapauksessa asemassa vailla minkäänlaista kantaa tai uskomuksia koskien Marsin elämää.

Sitä paitsi epäuskoni Marsin elämään vaikuttaa tekoihini: koska kiellän / kiistän / epäilen elämän olemassaoloa Marsissa, en etsi sitä sieltä, vaan sen sijaan vaikka Saturnuksen Titan-kuusta. Epäuskoni Marsin elämään voisi vaikuttaa moraaliinikin: koska pidän epätotena, että Marsissa on elämää, en välittäisi Marsin elämän suojelutoimista, vaan sallisin Marsin mineraalivarojen hyödyntämisen luonnonsuojelusta piittaamatta (mitä suojeltavaa kuolleissa kivissä on, voisin argumentoida).

Kaksiselitteinen määrittely todellisen kannan piilottamisena. Ateistien ja teistien on perusteltava oma positionsa jumalakysymyksessä

Kuten olen näyttänyt ateistisen kirjallisuuden ja historiankirjoituksen avulla, todistustaakan alta pakenemiseksi ateistit ovat enenevässä määrin vaihtaneet ateismin alkuperäisen määritelmän uudella hämärällä "uskon poissaolo / puuttuminen" sanaleikillä. Yrityksenä on asettaa ateistit asemaan, missä he olisivat ei-mitään-väittämättömyyden tilassa ja edellyttää teistejä tekemään kaikki työ "koska teistit tekevät väitteen". Mutta tämä ei pidä paikkansa, koska sekä ateistit että teistit tekevät Jumalan / jumaluuden olemassaoloa koskevia väitteitä. Kummankin osapuolen, ateistien ja teistien, on puolustettava omaa kantaansa argumenteilla ja todistusaineistolla - niin kuin ateistiset filosofit tekevät nykyäänkin väitellessään teististen filosofien kanssa.

Eräs merkittävä ongelma ateistien "pelkkää-uskon-puutetta"-selityksen kanssa on, että se kätkee ateistien tosiasiallisen aseman ja heidän konkreettisen toimintansa (tämä koskee Dawkinsista alkaen ateisteja, jotka joko Internetissä, kasvotusten tai kirjallisesti väittelevät jumalakysymyksistä teistien kanssa koettaen kaivaa maata uskontojen alta). Tosiasiassa, kun katsellaan ulkomaalaisia ateismin taistelevia lipunkantajia tai suomalaisia vapaa-ajattelijoita ja "nettiateisteja" he ovat kaikkea muuta kuin vailla mitään uskomuksia ja väitteitä suhteessa a) Jumalaan (kristinuskon Jumala on käytännössä heidän kritiikkinsä pääkohde), b) Jeesukseen c) Raamattuun d) kirkkoihin e) uskovaisiin ja f) ihmeisiin.

Väittelyssään ja kirjoittelussaan he tosiasiassa pitäytyvät klassiseen ateismin määritelmään eli Jumalan olemassaolon epäilyyn, epäuskoon ja kieltämiseen (eivätkä ole harvassa tapaukset, jossa ateistit tekevät sitä dogmaattisesti). Mutta kun muut kyseenalaistavat ja kritisoivat näiden ateistien väitteitä, ateistit siirtyvätkin liukkaasti "minulta vain puuttuu usko, ateismi on ainoastaan uskon poissaoloa, ateismi ei väitä mitään, teistien pitää hankkia todisteet Jumalastaan"-puolustukseen.

Todellakin, ollakseen henkilöitä, "joilta vain puuttuu usko Jumalaan" heillä on hyvin runsaasti mielipiteitä, uskomuksia, väitteitä ja "teorioita" aihepiiristä. Ateismin asialle on omistettu kokonaisia blogeja, muunlaisia websivustoja ja ateismin evankeliumin levittämiseksi ja teismin kumoamiseksi on tehty satoja sivuja paksuja kirjoja - hyvä suoritus henkilöiltä, jotka "eivät väitä mitään". Tuollainen kaksoisstrategia argumentoinnissa ei ole älyllisesti rehellinen, ei johdonmukainen eikä uskottava eikä ainakaan edistä ateismin missiota, sillä se on hyvin läpinäkyvä ja haavoittuva ulkopuolisten kritiikille.

1. osa: Ateismi antiikin kulttuurissa 2. osa: Ateismin määritelmä ja käyttö historiallisesti 3. osa: Ateismin moderni määritelmä "pelkkänä uskon puuttumisena" analyysissä I 4. osa: Ateismin modernista määritelmästä "pelkkänä uskon puuttumisena" II: ateismi osana laajempaa kontekstia. Ateismin klassikon mukaan ateismi ei ole vain epäuskoa, vaan ateismista on vaikutuksia 6. osa: Ateismin etymologiaa: ei jumalaa vai uskon poissaoloa?

Viitteet:

Terry L. Miethe & Antony Flew: Does God Exist?: A Believer and an Atheist, 1991 Debate, 1991
William Lane Graig & Walter Sinnott-Armstrong: God? A Debate between a Christian and an Atheist (Oxford University Press), 2004
William Reese: Dictionary of Philosophy and Religion, 1996
Cambridge Dictionary of Philosophy, 1995
American Heritage Dictionary of English Language, 1996
Cambridge International Dictionary of English, 1995
Stanford Encyclopedia of Philosophy,2004
Routledge Encyclopedia of Philosophy, 1998
Etymological Dictionary of English Language, 1958
Oxford Dictionary of English Etymology, 1966
Perry & Bratman: Introduction to Philosophy, Oxford University Press, 1986
Hurme-Pesonen-Syväoja: Englanti-suomi suursanakirja, WSOY, 8 p., 1996
Oxford Dictionary of English Etymology, 1966
Etymological Dictionary of English Language, 1963
The Academic American Encyclopedia, 1993
Robert Audi (toimittaja): The Cambridge Dictionary of Philosophy, Cambridge University Press; 2 edition, 1999
Ted Honderich (toimittaja): The Oxford Companion to Philosophy, Oxford University Press, 1995
The World Book Encyclopedia, 2002
Encyclopedia Americana, 1992
Paul Edvards (toim.): The Encyclopedia of Philosophy, 1973
The Encyclopedia of Religion, 1 edition,1987
The Funk and Wagnall's New Encyclopedia, 1983
Peter Adam Angeles (toim.): Critiques of God: Making the Case Against Belief in God, 1997
Kielitoimiston sanakirja, 2004. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone
Paroni d'Holbach: Good Sense, 1772
Charles Bradlaugh: A Plea for Atheism, 1864.
Charles Bradlaugh: The Freethinker's Text-Book (London, 1876)
Annie Besant: Why I Do Not Believe in God, 1887
J.M. Robertson: A History of Freethought in the Nineteenth Century (London, 1929)
Edward Royle: Victorian Infidels, 1974
George H. Smith: ATHEISM: The Case Against God, 2003
J. L. Mackie: The Miracle of Theism: Arguments For and Against the Existence of God, 1983
Michael Martin: Atheism: A Philosophical Justification, 1992
Pascal Boyer: Ja ihminen loi jumalat. Miten uskonto selitetään, 2007
Crispin Wright: (Anti-)Sceptics Simple and Subtle: G.E Moore and John Mcdowell (vuosiluku ei saatavilla)
Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle, 2007

Ylös