Käsitteiden ateismi ja ateisti historiallinen käyttö ja määritelmä

Ateismi ja ateisti - mitä ne tarkoittavat historiallisesti?

Vaikka nykyään useat elleivät jo lähes kaikki ateistit korostavat ateismin merkitsevän (vain) uskon "puuttumista" tai "poissaoloa" jumalia kohtaan ja ateismia "tyhjänä" käsitteenä, on klassinen ja alkuperäinen ateismin merkitys ollut erilainen. Ateismin määritelmä on historiallisesti - ja laajalti vielä nykyäänkin - ymmärretty hyvin yleisesti ja klassisesti näin: usko (engl. "belief"), että ei ole olemassa jumalaa (jumalia). Tämä klassinen ateismin määritelmä esitetään mm. seuraavissa sanakirjoissa sekä filosofisissa ja yleisissä ensyklopedioissa:

• Oxford Dictionary of English Etymology
• Etymological Dictionary of English Language
• The Academic American Encyclopedia
• The Cambridge Dictionary of Philosophy
• The Oxford Companion to Philosophy
• The World Book Encyclopedia
• Encyclopedia Americana
• The Encyclopedia of Philosophy
• The Encyclopedia of Religion
• The Funk and Wagnall's New Encyclopedia.

Suomalaisista lähteistä voidaan mainita kaksi esimerkkiä. Ateismi on Kielitoimiston sanakirjan mukaan

"Jumalan t. jumalien olemassaolon kieltävä käsitys, jumalankieltäminen" (Kielitoimiston sanakirja, 2004. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone).

Englanti-suomi suursanakirjan antama selitys sanalle "atheism" on  jumalankieltäminen ja sanalle "atheist" jumalankieltäjä (Hurme-Pesonen-Syväoja: Englanti-suomi suursanakirja, WSOY, 8 p., 1996).

Ateismi-sana merkitys on kahden englanninkielisen etymologisen sanakirjan mukaan jumalten (olemassaolon) kieltäminen:

Atheism: a + theos, denying god. Suomeksi ei + jumala, jumalan kieltäminen (Oxford Dictionary of English Etymology, 1966).

Atheism: all are coined words from the Greek atheos, denying the gods, a word introduced into the Latin by Cicero in the form; atheos, a-, negative, prefix, and theos, a god. Muodostettu kreikan sanasta atheos, jumalien kieltäminen. Roomalainen Cicero toi sanan ateismi latinaan kreikasta (Etymological Dictionary of English Language, 1958).

Samoin Stanforfin yliopiston filosofian ensyklopedia Stanford Encyclopedia of Philosophy (2004) ja Routledge Encyclopedia of Philosophy (1998) määrittävät ateismin niin että se on jumalan olemassaolon kieltäminen:

"‘Atheism’ means the negation of theism, the denial of the existence of God." (ateismi merkitsee teismin negaatiota, Jumalan olemassaolon kieltämistä)¹

Ateismi, kreikan sanasta a-theos ("ei-jumala"), on historiallisesti filosofinen kanta, että jumalaa (jumalia) ei ole olemassa. Kreikan kielen jumalaa merkitsevä sana on theos ja etuliite "a" asetettuna substantiivin eteen merkitsee kieltoa, se tarkoittaa "ei" (vrt. a-gnosis [gnosis = tieto] -> agnostikko -> "ei tietoa"). Näin ollen ihminen antiikin Kreikassa tarkoitti "atheos" sanalla, että ei ole jumalia, toisin sanoen hän oli ateisti eli hän kielsi jumalien olemassaolon. Hänen vastakohtansa, jumaliin uskova ihminen, uskoi jumalien olevan olemassa.

Englanninkielisissä sanakirjoissa viitataan ateismin yhteydessä usein sanaan "disbelief" (= epäily, epäusko, olla uskomatta jotain tai johonkin) ja disbelief määritellään kahden sanakirjan mukaan seuraavasti:

"The refusal to believe that something is true. Kieltäytyä uskomasta, että jokin on totta (Cambridge International Dictionary of English, 1995).
"Refusal or reluctance to believe. Kieltäytyminen tai haluttomuus, vastahakoisuus, uskoa (American Heritage Dictionary of English Language, 1996).

Ateismin standardimerkitys: usko tai oppi, että jumalia ei ole olemassa. Epäusko jumalien olemassaoloa kohtaan

Ateismi laajasti ymmärrettynä viittaa vain siihen, että ei uskota jumalaan (jumaliin) ja on sellaisena yhteensopiva agnostisismin kanssa. Tiukemmassa merkityksessä ateismi viittaa uskoon, jonka mukaan jumalia ei ole, mistä on tullut sanan standardimerkitys. Ateismi voidaan erotella teoreettiseen - kielletään itsetietoisesti (engl. "self-consciously") korkeimman olennon olemassaolo - sekä käytännölliseen - eletään kuin jumalaa ei olisi, vaikka uskottaisiin, että korkein olento on olemassa (The Cambridge Dictionary of Philosophy, hakusana atheism, 1999).

Oxfordin yliopiston julkaisemassa filosofian johdantoesityksessä ateismi määritellään "disbelief in God": epäillä, olla uskomatta Jumalaan (Perry & Bratman: Introduction to Philosophy, Oxford University Press, 1986)

William Reesen filosofian ja uskonnon sanakirjassa Dictionary of Philosophy and Religion (1996) ateismi (a = not + theos = god) on

"The doctrine of disbelief in a supreme being" (oppi epäilystä, epäuskosta korkeinta olentoa, kaikkivaltiasta, kohtaan).

Cambridge Advanced Learner's Dictionary palauttaa vastaukseksi kyselyyn "atheism" vastaukseksi:

atheist = "someone who believes that God or gods do not exist" (joku, joka uskoo, että Jumala tai jumalia ei ole olemassa).

Robert Audin toimittamassa filosofian sanakirjassa The Cambridge Dictionary of Philosophy (s.6) esittää ateismille analogisena termin acosmism, joka on maailman perimmäisen todellisuuden kieltäminen:

"a term formed in analogy to 'atheism' meaning the denial of the ultimate reality of the world."

Sivulla 15 The Cambridge Dictionary of Philosophy hakusanan agnosticism (agnostisismi) kohdalla varoitetaan, että sitä ei pitäisi sekoittaa ateismiin, uskoon, että jumalaa ei ole olemassa

"Agnosticism should not be confused with atheism, the belief no god exist".

The Oxford Companion to Philosophy-teoksessa on selitys ateismista, jota on paremminkin länsimaisten ateistien oppi siitä, että kristillistä Jumalaa ei ole olemassa

"Atheism is ostensibly the doctrine that there is no God. Some atheists support this claim by arguments. But these arguments are usually directed against the Christian concept of God, and are largely irrelevant to other possible gods. Thus much Western atheism may be better understood as the doctrine that the Christian God does not exist". Ateismi on näennäisesti oppi, että Jumalaa ei ole. Jotkut ateistit tukevat tätä väitettä argumenteilla. Mutta nämä argumentit ovat tavallisesti suunnattu kristillistä jumalakäsitystä vastaan ja ne ovat laajasti epäoleellisia muiden jumalakäsityksien suhteen. Täten länsimainen ateismi saattaa olla paremmin ymmärrettävissä oppina, että kristillistä Jumalaa ei ole olemassa (s. 63).

Väite ateismin "väitteettömyydestä" on älyllisesti epärehellinen ja nurinkurinen ja tekee ateismista tyhjänpäiväisen käsitteen

Ateismi nähdään The Oxford Companion to Philosophy -teoksen artikkelissa oppina, jolla on sisältö ja se on, että nimenomaan kristinuskon Jumalaa ei ole olemassa. Länsimaisten ateistien oleellisesti juuri kristinusko-keskeiset perusteet Jumalan olemassaoloa vastaan ovat suurelta osin epäoleellisia muunlaisten kuin kristillisen jumalakäsityksen kannalta eivätkä uhkaa niitä kuin vain joiltain osin korkeintaan. Ateistista filosofiaa on kuitenkin esiintynyt jo varhain muissakin kulttuuripiireissä, kuten Mesopotamiassa ja Intiassa. Ateisteilla, varsinkin länsimaissa, on jumaluuden, etenkin kristinuskon Jumalan olemassaoloa koskeva väite -itse asiassa suuri joukko Jumalaa, Raamattua, Jeesusta, kirkkoa ja kristittyjä koskevia väitteitä sekä vaatimuksia - ja ateistiset kirjailijat ja filosofit koettavat tukea niitä argumenteilla ja todisteilla. Sitä samaa teismin kiistämiseen ja kumoamiseen tähtäävää työtä ateistiset vaikuttajat kuten Richard Dawkins tekevät edelleenkin - mitä muuta heidän kirjansa ovat kuin rationaalisilla ja empiirisillä argumenteilla tuettua tietynlaisesta filosofisesta viitekehyksestä ja lähtökohdista nousevaa kritiikkiä teismiä (ja teistejä) vastaan, sadoittain erilaisia väitteitä.

Sen tähden joidenkin ateistien väite, ettei ateismissa ole hypoteeseja tai väitteitä², on virheellinen - sekä älyllisesti epärehellinen - ateismin historiallisen merkityksen ja ateististen filosofien ja kirjailijoiden toiminnan valossa. Ei ole perusteltua typistää ateismi niin tyhjäksi ja ohueksi käsitteeksi, että se käy oikeastaan turhaksi ja pitäisi korvata jollain muulla termillä, vaikka naturalisti tai materialisti (fysikalisti). Vielä oudompaa on aktiivisen ateismin sisällön "alasajon" ja poishaihduttamisen jälkeen käydä tarkkaa, sitkeää ja hiuksia halkovaa väittelyä ateismin "oikein määrittelemisestä" (mutta ateismissahan ei pitänyt olla dogmeja eikä mitään yhtä oikeaa oppia eikä auktoriteetteja, joten miksi yksi määritelmä olisi sen oikeampi kuin toinen?).

15-osaisessa tietosanakirjasarjassa The Encyclopedia of Religion ateismi kuvataan oppina siitä, että Jumala maailman voimallisena viisaana ja hyvänä luojana ei ole olemassa.

"Atheism is the doctrine that God does not exist, that belief in the existence of God is a false belief. The word God here refers to a divine being regarded as the independent creator of the world, a being superlatively powerful, wise and good ". Ateismi on oppi, että Jumala ei ole olemassa, että usko Jumalan olemassaoloon on virheellinen uskomus. Sana Jumala viittaa tässä jumalalliseen olentoon, jota pidetään itsenäisenä maailman luojana, olentona, joka on loistavan voimallinen, viisas ja hyvä (The Encyclopedia of Religion, 1987).

Oheiset esimerkit asianmukaisista englannin- ja suomenkielisistä sanakirjoista sekä erityisesti filosofiaan ja uskontoon liittyvistä sanakirjoista, akateemisista filosofian teoksista ja ensyklopedioista olivat varmaan riittävän runsaita. Ateismin merkitys ei siten ole klassisesti eikä kirjaimellisesti "pelkkää uskon puuttumista" Jumalaan tai jumaliin, vaan ateismi on tiettynä filosofisena kantana (engl. "position") jumalien olemassaoloon kohdistuvaa epäuskoa, epäilyä (engl. "disbelief") ja kieltämistä (engl. "denial") ja ateismi on käsitetty myös "opiksi" (engl. "doctrine"), jolla on siis jokin positiivinen sisältö: Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa, usko (J)jumalan olemassaoloon on virheellinen uskomus. Ateisti on siten henkilö, jolla on jokin nimenomainen kanta jumalakysymykseen - sen sijaan että se kanta vain puuttuisi - ja se kanta on epäusko, epäily tai jumalan olemassaolon kieltäminen (vastakohtana teistille, joka uskoo jumalan tai Jumalan olevan olemassa). Ateisti klassisessa alkuperäisessä mielessä ja kirjaimellisesti ymmärrettynä uskoo, että jumalia ei ole olemassa kuten esimerkiksi Merriam-Webster Online-sanakirja antaa sanan "atheist" merkitykseksi

"one who believes that there is no deity" (se, joka uskoo, että ei ole jumaluutta).

Todiste siitä, että ateistit perinteisesti seurasivat ateismin kirjaimellista merkitystä (= teismin väitteiden kieltämistä ja kumoamista)

Peter Adam Angelesin toimittamassa useiden tunnettujen ateistifilosofien esseitä sisältävässä teoksessa Critiques of God: Making the Case Against Belief in God (1997) eli Jumalan kritiikki. Todisteiden kokoaminen Jumalaan uskomista vastaan saadaan todiste - ateistiselta filosofilta - siitä, millaista ateismin merkitystä ateistiajattelijat ovat seuranneet. Ateistit filosofit tekevät tässä teoksessa (kuten lukuisissa muissakin!) "casen", todistusaineiston, jutun, Jumalan olemassaolon kiistämiseksi ja teismin perusteiden kumoamiseksi rationaalisesti. Heillä on siten tietty agenda, nimenomainen filosofinen katsomus ja päämäärä, jonka tueksi he rakentavat argumentteja ja pyrkivät osoittamaan filosofian keinoin jumalauskon virheelliseksi. Teoksen aiheina ovat mm. Jumalan (engl. "God") olemassaolon merkitys, suhteet uskon, mystiikan, järjen ja tieteen välillä, pahan ongelma, etiikka ilman Jumalaa, kosminen tarkoitus, kuolemattomuus ja uskonnollisten kokemuksien analysointia.

Ateismissa ei ole kysymys kapea-alaisesti vain jumaluuden olemassaolosta, mukaan kietoutuu ihmiskäsitys, teorioita uskonnon alkuperästä, etiikka, tieto-oppi ja metafysiikka

Kuten jo ko. filosofisen kirjan aiheiden runsaudesta ilmenee, ateistinen filosofia ei rajaudu kapeasti vain ottamaan kantaa (kieltävästi) Jumalan tai jumalien olemassaoloon, vaan jumalakysymyksen ympärillä on muita suuria filosofia ongelmia koskien muun muassa tieto-oppia (epistemologiaa) ja etiikkaa. Noista kaikista osa-alueista ateisteilla on väitteitä, joiden oikeuttamiseksi he rakentavat argumentteja ja viittaavat sopivaksi katsomaansa todistusaineistoon (evidenssiin). Niinpä ei ole mitenkään merkillistä ja vielä vähemmän mikään "teistien propagandatemppu" nähdä, kuten eräissä filosofian teoksissa tehdään, ateismissa oppi (semminkin kun monet ateistiset argumentit ovat olennaisesti varsin samantyyppisiä ja myöhemmät ateistiset kirjailijat ovat yleisesti toistaneet edeltäjiensä, jo antiikin sekä varsinkin valistuksen aikana, kehittämiä jumalauskon vastaisia perusteluja ja syytöksiä uskonnon haitoista, joskin ateistinen argumentaatio on toki myös päivittynyt vastaamaan teistien kritiikkiin).

Jumalakysymyksessä kohtaavat toisensa monet merkittävät aiheet, jotka jo itsessään ovat monimutkaisia ja vakavan erillisen tutkimisen ansaitsevia ongelmia. Jumalakäsityksen kanssa käsikkäin kulkee ihmiskäsitys - on hyvin suuri ero sillä tulkitaanko ihminen kristillisesti Jumalan kuvaksi vai yhdeksi ohjaamattomien "sokeiden" evoluutioprosessien tuottamaksi eläinlajiksi muiden joukossa vailla mitään sen erityisempää merkitystä - sekä vaikea kysymys ruumiin ja mielen välisestä suhteesta (mind-body-ongelma). Ateistinen ajattelu sisältää siten varsin kokonaisvaltaisen todellisuuskäsityksen metafyysisine ja tieto-opillisine teorioineen (tai uskomuksineen) ja niille tarjottuine perusteluineen.

On kuitenkin välittömästi huomautettava väärinkäsityksen välttämiseksi, että vaikka voidaan puhua ateistisesta kokonaisvaltaisesta maailmankuvasta tai todellisuuskäsityksestä niin sen sisältö vaihtelee suuresti ateistista toiseen: ateisteilla ei ole mitään yhtä yksimielistä, kaikkien ateistien hyväksymää oppikokoelmaa - auktoriteetista puhumattakaan -, vaan ateistit ajattelevat kukin omalla tavallaan, niin filosofiasta, politiikasta kuin mistä muusta aiheesta tahansa. Näin ollen yhden ateistin maailmankuva ja filosofia voi olla hyvin erilainen kuin toisen ateistin, mutta yhteistä ateisteille on kuitenkin jumaluuden olemassaolon kiistäminen ja epäily vastakohtana teismille ja deismille - ateisti, hylättyään henkilöidyt eli teistiset jumalat, saattaa kuitenkin olla panteisti. Useimmilla  (länsimaalaisilla) ateisteilla, ellei kaikilla, on ihmiskäsityksessään yhteistä se minimi, että ateistit kiistävät ihmisen kuolemattomuuden ja tuonpuoleisen tilinteon velvollisuuden: ihminen ei ole ikuisuusolento, jolla on kuolematon sielu, eikä ihmisen "yläpuolella" ole mitään korkeampaa persoonallista agenttia, jolle ihminen olisi kuoleman jälkeen vastuussa teoistaan, vaan kuolema on loppu (buddhalaisuuden puitteissa ollaan uskonnollisia ateisteja, jumalakysymys ei edes ollut tärkeä Buddhalle).

Ateistinen filosofi Ernest Nagel kiistää ateistien suosiman väitteen, että jumalasta mitään tietämätön lapsi olisi "ateisti"

Edellä viitatussa esseekokoelmassa ateistinen filosofi Ernest Nagel esittää ateismin filosofiset käsitteet ("Philosophical concepts of atheism") kuvaten ateismin merkitystä (lihavoinnit minun lisäämiäni):

"Atheism is not to be identified with sheer unbelief, or with disbelief in some particular creed of a religious group. Thus, a child who has received no religious instruction and has never heard about God, is not an atheist -for he his not denying any theistic claims.

As I see it, atheistic philosophers fall into two major groups; (1) Those which hold that theistic doctrine is meaningful, but reject it either on the grounds that (a) the positive evidence for it is insufficient, or (b) the negative evidence is quite overwhelming; and (2) those that hold that the theistic thesis is not even meaningful, and reject it (a) as just nonsense, or (b) as literally meaningless , but interpreting it as a symbolic rendering of human ideals.

It will not be possible in the limited space at my disposal to discuss the second category of atheist critiques; and in any event, most of the traditional atheistic critiques of theism belong to the first group".

Ensin Nagel kirjoittaa, että ateismi ei samastu epäuskoon jonkin tietyn uskonnollisen ryhmän uskontunnustusta kohtaan.  Mutta sitten Nagel toteaa - päinvastoin kuin paroni d'Holbach aikoinaan ja esim. Richard Dawkins nykyään - että Jumalasta ja uskonnosta mitään tietämätön lapsi ei ole ateisti:

"Täten, lapsi, joka ei ole saanut uskonnollista opetusta eikä ole koskaan kuullut Jumalasta, ei ole ateisti".

Minkä tähden ei ole? Nagel jatkaa:

"sillä hän [lapsi] ei kiellä mitään teistisiä väitteitä".

Ateismin alkuperäinen ja kirjaimellinen sisältö on juuri teismin (jumalausko, tarkemmin sanottuna usko henkilöityneisiin, persoonallisiin jumaliin, kuten Jahve ja Allah) kieltäminen, eikä teistisen uskon poissaolo, puuttuminen. Lapsi ei ole - ateismin kirjaimellisen ja klassisen määritelmän puitteissa - "ateisti luonnostaan (oletusarvoisesti)", sillä lapsi (varsinkin vauva, joka ei edes osaa puhua), jolle ei ole vielä kerrottu mitään mistään jumalasta eikä uskonnosta, ei tietenkään sen enempää kiellä kuin myönnä, epäile tai usko, vaan lapsi on täysin tietämätön, kuin "tyhjä taulu" uskonnon suhteen. Vastasyntyneet lapset eivät ole myöskään sosialisteja, liberaaleja, konservatiiveja, kokoomuslaisia, feministejä eivätkä minkään muunkaan aatteen kannattajia tai vastustajia (tuskin on mielekästä nimetä vauvoja "ei-sosialisteiksi" tai "a-sosialisteiksi", koska heiltä "puuttuu sosialismi").

Lapsien väittäminen "ateisteiksi" on ylipäätään keinotekoista kielipeliä ja tyhjä väite

Muutenkin monien ateistien käsitys pikkulapsista "ateisteina" on sanallista akrobatiaa, joka ei kestä lähempää tarkastelua. Sovinistit voisivat samalla logiikalla väittää, että ihmiset eivät synny maailmaan feministeinä, joten he ovat sovinisteja. Tai feministit voisivat sanoa kaikkien lapsien olevan luonnostaan feministejä, ja vasta kasvatuksen indoktrinoivan heidät sovinismiin. Lapsillahan ei todellisuudessa ole vielä mitään tietoa sen enempää ateismista, uskonnoista, feminismistä, sovinismista eikä mistään muusta aatteesta tahansa -lapsi ei osaa edes puhua eikä kävellä ennen kuin hän kehittyy. Lapsi on tavallaan "tyhjä taulu", joka vähitellen omaksuu sen kulttuurin mihin hän syntyy. Pikkulapset on parasta jättää uskonto vastaan ateismi-väittelyssä ulkopuolelle sen sijaan että heidät "rekrytoidaan" johonkin maailmankatsomukselliseen leiriin. On todellakin kyseenalaista voidaanko lapsia nimittää pelkän biologisen syntymän perusteella ateisteiksi (ei heitä ole mielekästä kutsua kristityiksi tai muslimeiksikaan, vaikka islamin uskossa vastasyntyneitä lapsia pidetäänkin muslimeina).

Ateistiset filosofit asettuvat kahteen pääryhmään, joilla kummallakin on tietty positiivinen sisältö ajattelussaan

Esitellessään ateistista filosofiaa, Nagel ryhmittää ateistifilosofit kahteen pääluokkaan:

1 ryhmä) filosofit, jotka kannattavat käsitystä, että teistinen oppi on merkityksellinen, mutta hylkäävät (engl. "reject") sen joko sillä perusteella, että

a) positiivinen todistusaineisto (engl. "evidence") teismin puolesta on riittämätön
tai
b) negatiivinen todistusaineisto on varsin musertava (teismille).

2 ryhmä) filosofit, jotka katsovat, että teistiset teesit eivät ole edes merkityksellisiä ja hylkäävät teismin
a) hölynpölynä, roskana (engl. "nonsense")
tai
b) kirjaimellisesti mielettömänä, mitään tarkoittamattomana  (engl. "meaningless"), mutta tulkiten teismin väitteet inhimillisten ihanteiden vertauskuvallisina esityksinä.

Ateistit ovat historiallisesti käyttäneet rationaalista, kriittistä arviointia keinona kiistää teismi

Nagel summaa ateistifilosofien luokituksensa todeten, että joka tapauksessa suurin osa perinteisestä teismin kritiikistä kuuluu ensimmäiseen ryhmään (teistinen jumalaoppi on mielekäs, merkityksellinen, mutta filosofit hylkäävät sen joko positiivisen todistusaineiston riittämättömyyden tai negatiivisten, jumalauskon vastaisten, todisteiden ylivoimaisuuden tähden). Näin ollen ateismi-sanan historiallinen käyttö ja merkitys on tarkoittanut arvioinnin, todisteiden ja järkeilyn käyttämistä teismin hylkäämiseen - eli asiallisesti kieltämiseen - , mikä osoittaa sen, että myös ateistit itse ovat perinteisesti filosofiassaan seuranneet ateismin kirjaimellista, klassista merkitystä. Ateististen filosofien ryhmä numero 1 pitää kiinni siitä kannasta, että teismin perusväite - jumala on olemassa - on virheellinen (epätosi, perusteeton, vailla riittäviä todisteita) propositio (väitelause), jonka totuusarvo siten torjutaan.

Toisen ryhmän ateistifilosofeille teismi on merkityksetöntä "roskaa" (loogisen empirismin hengessä itse asiassa sekä ateismi että teismi ja agnostisismikin käyvät tarpeettomiksi, koska puhe jumaluudesta on mieletöntä). Tämä asiantila tarkoittaa sitäkin, että ateistinen väite - jonka eräs historiallinen puolestapuhuja oli J.M. Robertson (hänestä tarkemmin sarjan seuraavassa osassa) - siitä, että ateismi määriteltynä jumalan olemassaolon kieltämiseksi on "uskovaisten propagandaa", kaatuu virheellisenä, historiallisten tosiasioiden vastaisena (joka itsessään on ilmeisen propagandistinen).

1. osa: Ateismi antiikin kulttuurissa 3. osa: Ateismin moderni määritelmä "pelkkänä uskon puuttumisena" analyysissä I 4. osa: Ateismin modernista määritelmästä "pelkkänä uskon puuttumisena" II: ateismi osana laajempaa kontekstia. Ateismin klassikon mukaan ateismi ei ole vain epäuskoa, vaan ateismista on vaikutuksia 5. osa: Ateistisen ajattelun palautuminen perimmältään uskoon ja perusteisiin, joiden oikeellisuus jää osoittamatta 6. osa: Ateismin etymologiaa: ei jumalaa vai uskon poissaoloa?

Viitteet

1. Atheism and Agnosticism (Stanford Encyclopedia of Philosophy) [↩]
2. Vapaa-ajattelijoiden foorumilta löytyvä näkemys [↩]

Ylös