Ateismi häiveuskontona ("stealth religion")

Ateismin kyseenalaisesta mustavalkoisuudesta

Uusateistit yleisesti ottaen vihaavat uskontoa (ehkä vain buddhalaisuutta lukuun ottamatta), sillä uskonto aiheuttaa konflikteja ryhmien välillä ja koska uskonnossa hylätään rationaalisen ajattelun kriteerit. Mutta tuollaiset ongelmat eivät suinkaan rajoitu mitenkään vain uskontoihin eikä ole järkeviä perusteita olettaa, että jos uskonnoista päästäisiin eroon loppuisivat riidat ja sodat erilaisten ryhmien välillä. Fanatismia ei esiinny vain uskontojen piirissä, vaan kyllä aivan maallisetkin "jumalattomat" ideologiat kuten fasismi ja kommunismi ovat ruokkineet fanatismia (sekä nationalismi). Eläinkunnassakin on paljon konflikteja ryhmien välillä kuten muurahaisilla ja leijonilla, vaikka eläimillä ei ole uskontoa. Ihmiset ovat olleet sitä paitsi valmiita kuolemaan muistakin syistä kuin uskonnollisesta kiihkosta - ajatellaan vaikka Japanin kamikazelentäjiä.

Ja mitä rationaalisuuteen tulee niin aivot, joiden on syytä olettaa kehittyneen evoluutioprosessissa (vaikka aivojen evoluutio tunnetaan edelleen vajavaisesti ja siihen liittyy paljon silkkaa spekulointia), ovat ensisijaisesti antaneet ihmisille kyvyn sopeutua ympäristöönsä. Aivojen evoluutiossa ja alkuihmisten selviytymisessä luonnossa ei ollut merkitystä tieteellisellä ja metafyysisellä ajattelulla. Evolutiivinen ajattelu nimenomaan voisi tuoda enemmän värisävyjä modernin ateismin ja uskonnollisen fundamentalismin mustavalkoiseen ateismi vs. uskonto -asetelmaan.

Ateismi ja teismi ovat molemmat rationaalisia on filosofiassa tyypillinen kanta

Yleinen kanta filosofiassa on, että teisti ei voi todistaa sitovasti ja aukottomasti, että jumaluus on olemassa eikä ateisti voi todistaa riidatta ja aukotta, että jumaluutta ei ole olemassa. Jotkut ovat jopa sitä mieltä, että ei voida menestyksellisesti argumentoida sen puolesta, kumpi - jumaluuden olemassaolo vai olemattomuus - on todennäköisempää. Filosofiassa on standardinäkemys, että teistinen uskovainen ei toimi järjettömästi, irrationaalisesti, kun hän uskoo jumaluuteen. Järki tai älyn refleksiivinen käyttö ei ratkaise asiaa teismin tai ateismin voitoksi. Uskomme niin päin tai noin, se on uskon asia. Teisti uskoo, että jumaluus on ja ateisti, että jumaluutta ei ole (ja agnostikko ei ota kantaa, vaan jättää asian auki sanoen, että hän ei tiedä). Filosofiassa vakiokanta on, että ei voida osoittaa jompaa kumpaa käsitystä - teismiä tai ateismia - rationaalisemmaksi kuin toista (J. P. Moreland ja Kai Nielsen: Does God Exists? The Debate between Theists & Atheists, s.49).

Faktuaalinen ja käytännöllinen realismi -jaottelu sekä uskomusjärjestelmät

On eräs tärkeä erottelu, joka valottaa myös ateismi ja uskonto- vastakkainasettelua - sitä voidaan kutsua jaotteluksi faktuaalisen ja käytännöllisen realismin välillä. Faktuaalisesti realistinen uskomus on sellainen, joka tarkasti kuvailee kohdettaan. Uskomus on käytännöllisesti realistinen, kun se saa uskojansa käyttäytymään sopeutuneesti maailmassa. Epärealistisen uskomuksen avulla ei voida toimia onnistuneesti, sillä sellainen uskomus ei toimi. Kuvitellaan, että on Antti ja Juri, jotka ovat toistensa vihollisia. Antti ymmärtää, että Juri on samanlainen tavallinen ihminen kuin hän itsekin on. Juri sen sijaan pitää Anttia epäinhimillisenä pahana hirviönä, täysin toisenlaisena kuin hän itse on. Jos Jurin usko saa hänet taistelemaan tehokkaammin ja määrätietoisemmin, hänen uskonsa lasketaan käytännölliseksi realismiksi, vaikka hänen uskonsa onkin tosiasiassa virheellinen, toisin sanoen se ei ole faktuaalisen realismin mukainen (Anttikin on vain tavallinen ihminen, eikä hirviö). Ajatellaanpa nyt sitten uskontoja ja niiden välistä kilpailua (ja aivoja, jotka luovat uskomuksia), joka kestää tuhansien sukupolvien ajan geneettisessä ja kulttuurisessa evoluutiossa. Voimme ymmärtää, että käsitykset ihmisen mielestä on paljon hienosyisempi ja mielenkiintoisempi kuin uusateistien mission mukainen mustavalkoinen jaottelu ateismi vs. uskonto.

Faktuaalinen ja käytännöllinen realismi eivät aina ole toisilleen vastakkaisia, vaan niiden välinen suhde on mutkikas. Myös erilaiset liikkeet, kuten feminismi ja postmodernismi ovat olleet innokkaita valjastamaan palvelukseensa heidän päämääriään palvelevia käsityksiä. Monet tieteelliset teoriat ovat olleet epäuskottavia silloin kun ne on esitetty, aivan kuten uskonnot. Usein on paljastunut, että ne eivät ole olleet vain vääriä, vaan niitä on käytetty tiettyjen tarkoitusperien ajamiseen. Tieteellisten teorioiden ei voi odottaa kuvaavan todellisuutta silloin kun ne on esitetty, vaan vasta silloin kun empiirinen todistusaineisto on löytynyt tukemaan niitä.

Tämänkaltaisia uskomussysteemeitä ei luokitella uskonnoiksi, koska niissä ei esiinny yliluonnollisia toimijoita, mutta ne toimivat kuten uskonnot kun ne uhraavat faktuaalisen realismin käytännöllisen realismin alttarille. Yliluonnollisten toimijoiden kuten jumalien läsnäolo tai poissaolo uskomussysteemistä on vain eräs yksityiskohta (alkuperäinen buddhalaisuuskin oli ateistista). Itse asiassa ei-uskonnolliset uskomussysteemit ovat suurempi huolen aihe, sillä ne naamioituvat paremmin. Tällaisia naamioituneita uskomusjärjestelmiä voidaan kutsua - kuten biologian professori David Sloan Wilson tekee - stealth- eli häiveuskonnoiksi tai piilouskonnoiksi erotuksena varsinaisista uskonnoista, kuten kristinuskosta tai buddhalaisuudesta.

Onko (uus)ateismin  liikehdintä häiveuskonto?

Palataanpa sitten ateismiin, tarkemmin sanottuna moderniin uusateismin liikehdintään, jonka näkyvimpiä apostoleja ovat mm. Richard Dawkins ja Sam Harris. Tarkkanäköinen ihminen olisi epäviisas, jos hän olettaisi, että ateismi seisoo puhtaan järjen puolella ja perustuu pelkkään järkeen, vain koska ateismissa ei uskota jumaliin. Niinpä on syytä analysoida (uus)ateismia tarkemmin nähdäksemme onko sekin häiveuskonto - vaikka ateismi sinänsä ei toki ole uskonto (mutta ateisteilla ja ateismissa on joka tapauksessa uskomuksia kuten kaikilla muillakin eivätkä ateistitkaan voi perustella kaikkia väitteitään, vaan hekin ottavat jotain "annettuna").

Tosielämä on täynnä sekavia lehmäkauppoja ja vaihtokauppoja. Arvioidessamme käyttäytymistä sillä perusteella, miten se vaikuttaa itseen ja toisiin ihmisiin, se voi olla hyvää sekä itselle että muille, pahaa molemmille, mutta useat eri asiat ovat hyviä joillekin ja pahoja toisille (tai osittain hyviä ja osittain pahoja). Mikä tahansa uskomussysteemi, jonka halutaan kuvaavan tarkasti tosimaailmaa, pitäisi sisältää nämä kaikki mahdollisuudet.

Mutta uskontojen ja häiveuskontojen tarkoitus on erilainen - ne eivät pyri kuvailemaan maailmaa ja sen ilmiöitä mahdollisimman objektiivisesti, vaan motivoida tiettyä käytöstä ja uskomuksia. Eräs keino siinä työssä on tehdä maailmasta tyylitelty, yksinkertaistettu ja mustavalkoinen sekä kuvata varsinkin ideologisten vastustajien uskomukset ja toiminta joko vain hyvinä tai vain pahoina kaikille, niin uskojalle kuin muille ihmisille ympärillä. Sellainen vaihtoehto, että käytöksellä tai uskomuksilla voisi olla toisiinsa sekoittuneina niin hyviä kuin pahoja vaikutuksia, loistaa poissaolollaan. Ja se vaihtoehto puuttuu sen tähden, että se ei selvästi kerro uskovalle, mitä hänen tulee tehdä. Kun maailma kuvataan mustavalkoisena ja yksinkertaistettuna, on helppo luoda me-henkeä ja me (joilla on oikea uskomusjoukko) vastaan muut (ne, jotka ovat harhautuneita ja vailla oikeaa tietoa) asetelma.

Juuri tällä tavalla uskonnolliset fundamentalistit toimivat. Heidän maailmankuvassaan ei ole värisävyjä, maailmassa on vain mustaa ja valkoista, totuus ja harhaoppi. Valitettavasti ainakin eräissä ateismin muodoissa toimitaan samalla tavalla ja mielenmaisema näyttää fundamentalistien kaltaiselta - aivan kuin ainakin osa ateisteista olisi omaksunut juuri sen uskonnollisen fundamentalismin piirteitä, joita he toisaalta inhoavat.

Tämän päivän ateistisessa liikehdinnässä (New Atheism) on nähtävissä kaikki häiveuskonnon tunnusmerkit, mukaan lukien polarisoitunut uskomusjärjestelmä, jossa esitetään asiat joko kokonaan hyvinä tai kokonaan pahoina ("uskonto myrkyttää kaiken"), liikkeen johtajien kyseenalaistamaton arvovalta ja "pahojen" uskomuksien kuvaaminen demonien kaltaisina loisivina meemeinä, jotka pitää ajaa ulos ihmisparoista (Daniel Dennettin teos Lumous murtuu), että he pääsisivät ateistiseen "rationaalisuuteen" ja "alkaisivat käyttää järkeään". Lisäksi modernissa ateismissa tehdään uusitestamentilliseen tyyliin "ellet ole minun kanssani olet minua vastaan" puolensa valitsemisen vaatimus. Ja paheksutaan niitä, jotka lipeävät ateismista "pahaan ja typerään" teismiin - ajatellaanpa vaikka sitä kohua ja eräiden ateistien kärkeviä reaktioita kun Anthony Flew, maailman johtava ateistinen filosofi, luopui ateismista ja omaksui deistisen jumaluskon. Ei saa erota ateismin "seurakunnasta" tai saa maailmakatsomuksellisen petturin leiman kuten ei kristinuskostakaan saisi luopua siihen sisään päästyään. Uusateismissa ollaan yhtä omahyväisen ylimielisiä kuin siinä fundamentalistisessa kristillisyydessä, jota vastaan uusateistit taistelevat: ainoana rationaalisena kantana pidetään ateismia ja uskonnot leimataan "vanhentuneeksi taikauskoksi". Ikään kuin ateistisuus olisi jokin tae ja merkki ihmisen rationaalisuudesta.

Maailmamme on nykyään polarisoitunut: toisaalla ovat uskonnolliset fundamentalistit (niin kristilliset kuin islamilaiset) kaikkine vastenmielisine tekoineen ja tavoitteineen. Toisessa nurkassa ovat ateistit, jotka ojentelevat lihaksiaan uudella itsevarmuudella ja entistä suuremmalla äänekkyydellä kirjoissaan kuten Richard Dawkinsin Jumalharha. Vastakkain ovat siis yhtäällä tiede ja järki sekä toisaalla ummehtunut dogmatismi ja "sokea usko", tehden ilmeisiksi jokaiselle valistuneelle ihmiselle, kenen joukoissa hänen pitäisi seisoa? Ei ihan näin kuitenkaan. Valistuneen ihmisen mielessä pitäisi pikemminkin herätä kysymyksiä ja varauksia sellaista militanttia mustavalkoasetelmaa kohtaan.

Moderni ateismi on häive- eli stealthuskonto, sillä ateismissa vääristetään reaalimaailman tosiasioita ja monimuotoisuutta tarkoituksenaan motivoida ihmisiä toimimaan ja ajattelemaan tietyllä tavalla (tai kuten ateistit välillä sanovat, "lisäämään tietoisuutta"). Tietysti myös uskonnoissa, kuten kristinuskossa ja islamissa, vääristellään ja hämärretään tosiasioita kuvaamalla mutkikkaita ja hienosyisiä asioita mustavalkoisen yksinkertaistetusti, joten kyseessä ei ole vain joidenkin ateistien "synti".

Eivät kaikki ateismin muodot ole häiveuskontoja tai ylipäätään uskontoja

Sellaiset ateismin muodot, joissa annetaan etusija faktuaaliselle, maailman asioita mahdollisimman todenmukaisesti ja tarpeellisella monimuotoisuudella tutkivalle lähestymistavalla, eivät ole häiveuskonnollisia. Moderni ateismi ei ole suinkaan ainoa häiveuskonnollinen ilmiö, vaan esim. ympäristöliikkeessä ja Neuvostoliiton kommunismissa voidaan nähdä samoja piirteitä. Muutenkin on parempi rajata sellaiset liikkeet kuin uusateismi tai kommunismi pois varsinaisten uskontojen joukosta (vaikka jopa jotkut ateistit pitävät kommunismia uskontona, jollaisena sitä ei yleensä pidetä) omaksi ryhmäkseen uskonnollisten ja ei-uskonnollisten ilmiöiden välillä. Jos nimittäin melkein mikä tahansa on uskontoa niin silloin termi uskonto ei selitä enää mitään, vaan se on liian maailmoja syleilevä.

Häiveuskonnollisuuden ei tarvitse olla tiedostettua

Kysymys ei ole siitä, että ateistit (eikä sen puoleen uskovaisetkaan) näkisivät maailman selkeästi ja sitten he tahallaan vääristelevät tosiasioita palvelemaan omia tarkoitusperiään. Ongelma on paljon pahempi ja se sulkee sisäänsä meidät kaikki. Nimittäin näkemämme maailma on jo valmiiksi erilaisten mentaalisten prosessiensa värittämä ja jopa vääristämä, huomaammepa sen tai emme tietoisesti. Tämän tähden on tärkeää nähdä se monimutkainen suhde, mikä vallitsee faktuaalisen ja käytännöllisen realismin välillä evolutiivisesta perspektiivistä sitä katsoen, heijastaen aivojemme ja kulttuurin syvää rakennetta.

Uusi ateismi liikkeenä. Miksi "lisätä tietoisuutta" ellei ole perustamassa liikettä?

Jotkut ateistit korostavat sitä, että ateismi ei ole liike, jolla on tunnustetut johtajansa. Noille ateisteille ateismi on vain kuin lauma omapäisiä kissoja, jotka eivät suostu paimennettaviksi mihinkään suuntaan. Tämä saattaa olla totta ateismin osalta kokonaisuutena, ja varsinkin perinteisen ateismin osalta, mutta nykyinen uusateistinen liike kutsuu omaa väkeään termillä "välkyt" (The Brights), joka nimitys ei ole ottanut tuulta alleen juurikaan. Eikö ole kuitenkin varsin selvää ja ilmeistä, että Richard Dawkins, Daniel Dennett ja Sam Harris yrittävät perustaa liikkeen? Mitä muuta "tietoisuuden lisääminen" voisi olla kuin jonkinlaisen liikkeen perustamista? Ei vaikuta järkevältä ensin lähteä kirjoin ja esiintymisin "herättämään tietoisuutta" ateismista ja sitten kieltää, että kyseessä ei ole liike. Ja liikkeillä on yleensä johtajansa sekä johtajien seuraajat sekin jokin agenda, jota ajetaan.

Ateistisissa piireissä ollaan itse asiassa rakentamassa jonkinlaista liikettä: jumalattomia seurakuntia suunnitellaan humanisteille. Kiintoisa ilmiö, että ateistit matkivat järjestäytymisessään kristillistä seurakuntaa (ilmeisesti kristillisissä seurakunnissa sen eri toimintamuotoineen on onnistuttu yhteisöllisyyden toteuttamisessa niin että ateistitkin sitä jäljittelevät).

Uusateistien uskontokriittisten kirjojen tasosta

Modernien ateistikirjailijoiden teoksia ei kannata pitää tieteellisinä, objektiivisina uskonnollisuuden analyyseinä tai tutkimuksina, vaan ne ovat paremminkin pamfletteja, joilla ateistiset vaikuttajat haluavat herättää huomiota kulttuuristen ideoiden ja uskomuksien markkinapaikalla - ja huomion saamisessa uusateistit ovatkin onnistuneet kiitettävästi. Mutta tässä on pulma. Jos uusateistit eivät perusta heidän uskontokritiikkiään parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen tietoon, vaan sen sijaan mustavalkoiseen polemiikkiin, olkiukko-argumenttivirheisiin ja kuolleiden hevosten ruoskintaan (= arvostelevat sellaista jumalakuvaa, jonka suurin osa kristityistä itsestäänkin on jo hylännyt), silloin uusateistit ovat itse osa ongelmaa, eivätkä suinkaan sen ratkaisu. Uusateismi perustelee väitteitään huonolla tieteellä ja argumentoinnin heikkoudet kätkevällä kovalla retoriikalla, aivan kuten jotkut ympäristönsuojelijatkin tekevät. Ei ole väliä silloin enää sillä, ovatko uusateistien (tai ympäristönsuojelijoiden) tavoitteet itsessään hyviä ja jaloja - heidän aatteistaan on tullut häiveuskonto.

Viitteet:

J. P. Moreland & Kai Nielsen: Does God Exists? The Debate between Theists & Atheists, 1993
David Sloan Wilson: Atheism as a Stealth Religion ja Atheism as a Stealth Religion II: Let's Get Real
The Associated Press: God-less ‘congregations’ planned for humanists

Ylös