FAQ/UKK
Etusivu · Keskustelufoorumi

Onko sivustolla yhteyksiä joihinkin yhdistyksiin tai järjestöihin? Ei ole. Sivusto on täysin riippumaton kaikista järjestöistä, yhdistyksistä ja niiden toimintavoista sekä puoluepoliittisesti sitoutumaton. Sivuston omistaja on Skepsis ry:n jäsen, mutta se ei tarkoita, että Skepsiksen linja uskontokysymyksissä vaikuttaisi tämän sivuston julkaisupolitiikkaan tai linjaan millään tietyllä tavalla.
Saanko levittää sivuston materiaalia omilla kotisivuillani? Voit tehdä vapaasti niin linkittämällä sekä siteeraamalla tekstiä sen verran kuin katsot aiheelliseksi. Muilla tavoin kuten sähköpostitse materiaalin levitys on myös rajoituksetonta, kunhan tekijänoikeuksia ei rikota eli et ota aineistoa omiin nimiisi. Myös sivuston linkkien lisäys muille websivuille kuten foorumeille tai blogeihin on täysin vapaata.
Voinko tilata kaipaamastani aiheesta artikkelin/pdf-kirjan? Se käy päinsä. Puuttuvasta, mutta syystä tai toisesta tarpeeseen olevasta aiheesta voidaan tehdä artikkeli tai pdf-dokumentti. Tosin valmistusmisajasta ei voida antaa sitovia lupauksia, vaan valmistusprosessi riippuu ylläpidon kokonaistilanteesta. Aineistoa koskevan pyynnön voi lähettää palaute- tai webmaster-sivun lomakkeelta.
"Nämä sivut levittävät hengellistä kuolemaa" Tämä on vain tietynlaisesta, ongelmallisesta todellisuuskäsityksestä ja ilmeisesti myös jonkinlaisesta pelosta, uhatuksi tulemisen tunteesta tai epävarmuudesta nouseva mielipide, joka jätetään omaan arvoonsa, eikä se vaikuta sivuston linjaan. Mikä on yhdelle "hengellistä kuolemaa" on toisille pikemmin elämän parantumista, jopa elämän löytämistä suggeroidun hengellisen korvike-elämän asemasta sekä tervehtymistä ja eheytymistä psyykkisesti painostavan uskon haavoista, uusien näköalojen löytämistä ja rohkaisua siirtyä elämässään eteenpäin uskonnollisesta uskosta, joka ei ole toiminut. Ketään ei pakoteta lukemaan näitä sivuja, eikä niitä levitetä väkisin kenenkään postilaatikkoon.

Näin ajattelevat henkilöt eivät ole myöskään ilmeisesti huomanneet sitä, että tarjolla on myös - vähitellen laajentuva - kategoria ateismin kritiikille, missä otetaan esille uskonnon arvostelun sokeita pisteitä ja heikkouksia pyrkien tasapuolisuuteen ja myös itsekriittisyyteen.

"Ei ole kehotusta erota kirkosta/linkkiä eroakirkosta-sivulle" On jokaisen oma asia haluaako kuulua ev-lut. kirkkoon vai eroaako kirkon jäsenyydestä. Kaikille kirkosta eroaminen ei välttämättä ole helppoa esimerkiksi sosiaalisten syiden takia. Sivuston omistajalla ei ole mitään nimenomaista missiota saada ihmisiä eroamaan ev-lut. kirkosta (tai olemaan eroamatta), vaan pidän neutraalia linjaa.
"Nämä eivät ole tieteellisiä sivuja, vaan asenteellista propagandaa" Tällä tavalla jotkut harmistuneet konservatiiviset /fundamentalistiset kristityt valittavat, koska luonnollisesti sivuston sisällöstä huomattava osa on heidän kannaltaan varsin kiusallista, eivätkä he haluaisi nähdä tällaista aineistoa, koska se voi vaikeuttaa heidän käännytystyötään, jos jollain tavalla psykologisoidaan oheistä väitettä (itse asiassa kyse ei edes ole pelkästä psykologisesta oletuksesta, vaan siitä on käytännön esimerkkejä: eräs fundamentalistikristitty on itse kertonut näiden artikkelien avulla hänen yrityksensä julistaa nuoren maan kreationismia epäonnistuneen käännytyksen kohteena olevan ihmisen löydettyä sivustosta tiedot YEC:n kumoamiseksi.

Tähän väitteeseen vastaus on seuraava: ensinnäkin missään ei ole väitetty, että nämä artikkelit ja muu aineisto olisivat virallisia tohtorinväitöskirjoja, vertaisarvioituja tiedejulkaisuja tai pro graduja. Tämä on yksityisen henkilön omistama ja ylläpitämä sivusto, eikä tietenkään mikään "virallinen tiedesivusto". Kyseessä on sivuston ylläpitäjän henkilökohtaisen ja epävirallisen ajattelu- ja tutkimisprojektin tuote, eikä jokin "TotuussivustoTM".

Toisaalta sivuston ylläpitäjä on opiskellut yliopistotasoisesti teologiaa, mukaan lukien filosofiaa, joten akateeminen toiminta, tieteelliset julkaisut ja tieteen kriteerit ovat ylläpidolle tuttuja. Tämän sivuston aineistoa ei tule verrata tieteellisiin, akateemisiin opinnäytetöihin, vaan ennemmin vaikka Tiede-lehdessä tai Skepsis ry:n Skeptikko-lehdessä julkaistuihin artikkeleihin, joissa viitataan asialliseen, julkiseen, tarkistettavissa olevaan tieteelliseen tietoon ja tutkimustuloksiin ja tuodaan yleistajuisesti niitä esille (poislukien kirjoittajien henkilökohtaiset tulkinnat, johtopäätökset ja arvostukset, joille ei ole mitään nimenomaista kirjallista lähdettä). Sivuston ylläpitäjä ja muut sen sisällöntuottajat ovat tiedon esittelijöitä ja kommentoijia, tiedosta nousevien erilaisten filosofisten ja maailmankatsomuksellisten mahdollisuuksien pohtijoita sekä haastajia itsenäiseen ajatteluun ja omiin tutkimuksiin.

Sivuston julkaisuissa esitetään avoimesti myös se kirjallisuus tai onlinetietolähteiden linkit, joka on tämän sivuston julkaisujen lähteenä (kaikissa tapauksissa ei ole mitään yhtä nimenomaista lähdettä, vaan jotkin kirjoitukset perustuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin ja havaintoihin tai summaavat tiivistetysti ja vapaamuotoisesti ko. kirjoittajan monista lähteistä tai henkilökohtaisista keskusteluista keräämiä vaikutteita jopa parin vuosikymmenen ajalta, eikä sellaisia sivuston kirjoituksia ole edes väitetty nimenomaisesti "tieteellisiksi dokumenteiksi"). Halukas lukija voi vapaasti tarkistaa viitatut asiatiedot lähteistä (joukossa on myös Internetin resursseja) ja katsoa onko kirjojen tai muiden julkaisujen aineistoa lainattu tai referoitu asianmukaisesti. Emme harrasta kreationistien rakastamaa quote miningia eli tarkoitushakuista, vääristelevää sitaattien saksimista irti niiden kontekstista esittääksemme jonkun tieteentekijän tuloksien tukevan sivustossa olevan julkaisun esittämää tietoa. Viitatussa kirjallisuudessa on lisäksi vielä paljon enemmän argumentteja, tuloksia ja tietoa kuin mitä sivuston materiaaleihin on mahdutettu, joten ilmoitettuun lähdekirjallisuuteen tutustuminen kannattaa lisätietojen hankkimiseksi.

Emme halua raskauttaa artikkeleitamme ja muita julkaisujamme raskaalla yksityiskohtaisella ammattimaisella viittausapparaatilla, jotta aineistomme olisi helppolukuisempaa ja -käyttöisempää ja soveltuisi mahdollisimman laajalle lukijakunnalle. Käyttämissämme tieteellisissä tai muuten oppineissa ja asiantuntevissa (esimerkiksi laajasti filosofiaan, historiaan ja teologiaan yliopistotasoisesti perehtyneiden kirjoittajien populaarikirjoissa) lähdejulkaisuissa on oma asianmukainen viittaussysteeminsä ja/tai listaus käytetyistä lähteistä.

Vaatimus "ennakkoasenteettomuudesta" on naiivi ja mahdoton

Lisäksi voidaan sanoa, mitä "asenteellisuuteen" tulee, että kyseiset kristityt ovat itse ristiriidassa oman väitteensä kanssa kumoten sen, sillä he tyypillisesti vaativat lukemaan Raamattua sillä ennakko-oletuksella, että Raamattu on "Jumalan (erehtymätön) sana". Eikä siinä kyllin, he vetoavat salaperäiseen "hengessä lukemiseen" ja oletettuun "Raamatun kokonaisnäkemykseen", jotka molemmat perustuvat oikeastaan huomattavalta osin rivien välistä lukemiseen ja siihen, mitä Raamatun teksteissä ei sanota ja väkinäiseen harmonisointiin heidän opillisen traditionsa (helluntailaisen, luterilaisen tai muun uskonsuunnan) silmälasien läpi Raamattua lukemalla. Siihen liittyy myös omien lempioletuksien ja mielipiteidensä kuljettaminen sisään Raamatun teksteihin, jotka joutuvat näin ollen toimimaan vain kuin ponnahduslautana uskovaisen omien ennakkoasenteiden ja -oletuksien oikeuttamiselle "raamatullisena totuutena" (tyypillistä on, että toiseen uskonsuuntaan kuuluva kristitty näkee ne samat tekstit oman "kokonaisnäkemyksensä" ja "hengellisen lukemisen" kautta täsmälleen eri tavoin, joten kenellä uskovaisella se oikea "kokonaisnäkemys" tai "hengellinen näkökyky" sitten on?).

Kaikilla minkä tahansa tekstin lukijoilla ja tulkitsijoilla (kaikki tekstit tulkitaan, kukaan ei pääse "suoraan" sellaisenaan Raamattuun tai muuhun kirjaan) on aina jokin ennakkoasenne tai -oletus, jokin lähtökohta, josta käsin tekstiä tulkitaan. Niinpä yllä olevaan uskovaisten kommenttiin liittyvä piilo-oletus "ennakkoasenteista vapaasta" Raamatun lukemisesta on kertakaikkisesti mahdoton ja siten perusteeton.

Kukaan ei ole objektiivinen omaa eikä "vastustajien" katsomuksia kohtaan

Voidaan sanoa itse asiassa vieläkin voimakkaammin: jo lähtökohtaisesti kristityt uskovaiset eivät voi olla objektiivisia omaa uskontoaan eikä muitakaan uskontoja kohtaan, ei myöskään ei-uskonnollisia katsomuksia kohtaan (ateismi, panteismi, naturalismi jne.). Ei-teistit (ateistit, agnostikot, oikeastaan panteistitkin ovat ei-teistejä eli heiltä puuttuu usko persoonalliseen jumaluuteen) ovat yhtälailla lähtökohtaisesti epäobjektiivisia kristinuskon, kaikkien muiden uskontojen sekä ateismin, agnostisismin, naturalismin jne. osalta. Tämä objektiivisuuden puute on kiistaton lähtökohta kaikille. Objektiiviseen tutkimukseen voidaan silti päästä tietyillä metodeilla ja periaatteilla sekä tiedostamalla oma sitoutumisensa johonkin katsomukseen ja olemalla myös itsekriittinen.
"Nämä sivut ovat kirkon vastaisia" Jos kirkko tarkoittaa Suomen evankelis-luterilaista (tai ortodoksista) kansankirkkoa, ei tämä pidä paikkansa. Nimenomaan Suomen evankelis-luterilainen kansankirkko on itse asiassa positiivinen asia, eikä ylläpito käy mitään "sotaa" kirkkoa vastaan (sivuston omistaja kuuluu edelleen ev-lut. kansankirkkoon). Meidän valtavirraltaan maltillinen ja yhteiskunnalliseen sekä maailmankuvalliseen muutokseen kohtuullisen hyvin sopeutunut melko joustava kansankirkollisuutemme on ollut ja on edelleen hyvä suojakilpi pitämään fundamentalistinen fanaattinen kristillisyys (kreationismeineen) taka-alalla ja varsin marginaalisena, vaikkakin Internetissä äänekkäänä ilmiönä. Ei ole ollenkaan uskottavaa, että kristinusko tai uskonnot ylipäätään katoaisivat maailmasta tai edes Suomesta pitkään aikaan, vaikka voi olla, että Euroopassa uskonnot hitaasti jatkavat liberalisoitumista ja humanistisoitumista ja uskonnollinen suvaitsevaisuus lisääntyy. Toisaalta uskonnollisuuden tai ainakin elämänkatsomuksellisiin ja perimmäisiin kysymyksiin liittyvän kiinnostuksen on havaittu lisääntyneen niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Tulevaa kehitystä on kuitenkin mahdotonta tietää varmasti, vaikka erilaisia trendejä voidaan päätellä. "Vakaumuksellinen ateismi" ja skeptisismi eivät tule todennäköisesti pitkään aikaan nousemaan suurinta osaa kansasta puoleensa vetäviksi (niiden julkisuuskuvakaan ei liene vieläkään kovin positiivinen. Tiedossani ei ole kuitenkaan tutkimuksia aiheesta). Melkeinpä voisi sanoa, että maassa on aina jokin uskonto, vaikka sitten monenkirjavaa ja individualistista tee se itse-uskonnollisuutta. On parempi, että Suomessa ei ole uskonnollista ja seurakunnallista tyhjiötä, jonka täytteeksi voisi tulla paljon ongelmallisempia ja vaarallisimpia amerikkalaisperäisiä karismaattisia, konservatiivisia uskonlahkoja. Niinpä mietin tässä vaiheessa kriittisesti sitä, kannattaako edes pyrkiä heikentämään Suomen ev-lut. kansankirkkoa voimaperäisesti ja houkutella ihmisiä eroamaan kirkosta?

"Tämä on ateismisivusto" Eikä ole. Ylläpido ei sitoudu nimenomaisesti ateismiin, eikä sivustolla ole mitään päämäärää saada kaikista ihmisistä ateisteja. Ne, jotka haluavat lukea kovan linjan ateistista yksipuolista ilosanomaa ja taistelevaa antiteismiä löytävät sellaista paremmin vapaa-ajattelijoiden tai vaikka Richard Dawkinsin sivustoista. Sitä paitsi sivuston ylläpito suhtautuu kriittisesti myös ateistisen ajattelun ja asioiden esittämistavan varsin moniinkin piirteisiin ja näkee niissä filosofisia ongelmia (Internetissä varsinkin näkyvästä keskustelutyylistä puhumattakaan). Sivustossa on paljon aineistoa, jolla ei ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Tarkoitus on pikemminkin haastaa ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti ja olemaan terveesti skeptinen: "uskalla ajatella" (Immanuel Kant) sopii sivuston sloganiksi varsin hyvin. Ylläpito ei väitä, että ainoa oikea, jokaiselle rationaaliselle olennolle väistämätön ja kiistaton johtopäätös olevaisuuden edessä on ateismi (tai jonkinlainen materialismi).

Luonnollisesti "uskalla ajatella"-kehotus kohdistuu myös ateismiin sekä militanttiin antiteistiseen liikehdintään (Dawkins, Harris, Dennett, Hitchens jne.). Naturalismi, materialismi, reduktionismi ja skeptisyyden ylilyönnit eli pseudoskeptisyys tulevat saamaan niin ikään filosofista kritiikkiä. Sivustoon on jo avattu kategoria "Ateismin kritiikki" vastapainoksi uskontokritiikille. Niin kuin teismissä on rationaalisia ongelmia, on niitä myös ateismissa sekä niissä filosofisissa katsomuksissa, joihin ateismi (jumaluuden olemassaolon epäily, epäusko tai teistisen uskon kieltäminen epätotena väitteenä) sisältyy.