Jeesus – myyttinen hahmo vai historiallinen henkilö?

Jeesus historiallisena vai myyttisenä hahmona - monitahoinen historiallinen ongelma

Jeesuksen historiallisuuden tutkimisessa asenteellisuuden ja henkilökohtaisten uskonvakaumuksien sulkeminen pois johtopäätöksien muodostamisessa ei ole helppoa (ja päinvastaista kantaa edustavien on helppo kuitata omalle näkemykselle epäedulliset päätelmät ”asenteellisuudeksi”, ”ennakkoluuloiksi”, ”poleemisiksi ja tarkoitushakuisiksi” tms.). Mutta asenteellisuudesta ja erilaisten vakaumuksien mukana olosta huolimatta Jeesuksen historiallisuus-kysymyksessä voidaan päästä eteenpäin, sillä kenenkään havainnot ja johtopäätökset lähdemateriaalin äärellä eivät ole a priori arvottomia tai vääriä tutkijan henkilökohtaisen vakaumuksen, maailmankatsomuksen tai ennakkoasenteen tähden.

Oppineita tutkimuksia, jotka kiistävät Jeesuksen historiallisuuden

Kirkollisen uskontunnustuksen mukainen Jeesus Kristus ei ole historiallisesti uskottava eikä todennäköinen

Tässä kirkon virallisessa, evankeliumien ristiriitaisuudet ohittavassa Kristus-kuvassa jälkikäteen luodut tulkinnat, teologia ja antiikkinen filosofia peittävät alleen historian Jeesuksen (jos hän todella oli olemassa). On hämmästyttävää, että noin merkillisestä ja huomiota herättävästä henkilöstä, jos sellainen olisi ollut, ei ole enempää lähdemateriaalia, ja että roomalaiset ja juutalaiset kirjoittajat eivät tiedä hänestä paljoakaan (eräissä tapauksissa ainakin roomalaiset kirjoittajat ovat voineet vain toistaa kuulemiaan olemassa olevia kristillisiä uskomuksia). On vaikea ymmärtää, että Jeesus olisi ollut yleisesti tunnettu ja tärkeä henkilö, suurten kansajoukkojen huomion kohde, kuten evankeliumeista voisi päätellä.

Kristinuskon useiden oppien alkuperä on antiikin filosofioissa ja uskomuksissa eikä Raamatussa

”apuna käytetty kunkin aikakauden filosofiaa. Antiikin filosofia (Platon, Aristoteles) ei ole vaikuttanut vain kristillisen tradition muotoon; myös monien oppien lähtökohdat ovat selkeämmin antiikissa kuin Raamatussa. Raamatun ja muun tradition suhde onkin usein muodostunut kiistanalaiseksi” (prof. Heikki Räisänen teoksessa Pentikäinen –Pentikäinen, s. 176. Lihavointi minulta).

Platoninen ylhäällä-alhaalla-ajattelutapa omaksuttiin hellenistiseen kristinuskoon juutalaisperäisen eskatologian rinnalle

”Hellenistisessä miljöössä juutalaisperäinen eskatologia sai rinnalleen platonilaisen ’ylhäällä –alhaalla’ –ajattelun. Ratkaisevaa ei enää ollut, että uusi aikakausi pian syrjäyttäisi nykyisen, vaan että taivaalliset voimat vaikuttivat jo maan päällä. Kansallinen eskatologia väistyi individualistisen tulkinnan tieltä...Se, joka uskoi häneen [Jeesukseen, joka oli voittanut demoniset voimat], sai kuoltuaan elää hänen kanssaan Jumalan luona. Ajatus, että Jumala oli korottanut Jeesuksen uuteen asemaan, vei huomion tulevaisuudesta Jeesuksen persoonaan, jossa nähtiin yhä jumalallisempia piirteitä” (Prof. Räisänen teoksessa Pentikäinen –Pentikäinen, s.177).

Van Voorst: Jeesukseen liittyvä aineisto ristiriitaista. UT:n jälkeisillä kristillisillä kirjoituksilla ei todistusarvoa

Van Voorstin Jeesus-myyttiteoriaan kohdistaman kritiikin heikkouksia

Vaikenemiseen perustuva argumentointi

Ensiksi Van Voorst katsoo Wellsin tulkitsevan väärin Paavalin vaikenemisen lähes täysin Jeesuksen elämän yksityiskohdista (tarkka elinaika, ihmeteot, Pontius Pilatuksen tuomio jne.). Van Voorst esittää, että on väärin olettaa olemassaolon puuttumista sen tähden, että asioita tai yksityiskohtia ei mainita. Vaikenemisen perusteella argumentointi, tässä tapauksessa raamatullisten tai Raamatun ulkopuolisten Jeesukseen viittaavien mainintojen puuttuminen on erityisen vaarallista hänen mukaansa.

Kaksoisstandardi-virhe

Mutta Van Voorst tekee tässä kohtaa itse kaksoisstandardi-virheen argumentoinnissaan, kuten konservatiiviset kristityt tapaavat usein tehdä. Kun on puhe Jeesuksen historiallisuudesta niin silloin kristityt väittävät, että argumentointia vaikenemisen perusteella ei voi pitää pätevänä. Mutta kun on puhe Jeesuksen tyhjästä haudasta niin silloin kristityt halukkaasti itse käyttävät argumentointia vaikenemisen perusteella: ”hauta oli tyhjä, koska ei ole mitään todisteita siitä, että juutalaiset viranomaiset olisivat kieltäneet haudan olleen tyhjä”. Tuollaiseen väitteeseen voitaisiin viitata Van Vorstia mukaillen, että ”juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia, pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita tyhjästä haudasta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”. Toinen samankaltainen vastaväite voitaisiin tehdä samalla periaatteella, jos Van Voorstin logiikka hyväksytään: roomalaiset ja juutalaiset, jotka olivat alkukristittyjen aikalaisia pitivät tyypillisesti kristillisiä tarinoita Jeesuksen olemassaolosta niin heikkoina ja outoina, että he sivuuttivat ne täydellisesti, eivätkä pitäneet tarpeellisina edes kommentoida niitä”.

Ei pitäviä perusteita evankeliumien ajoitukselle

Seuraavaksi Van Voorst arvostelee Wellsin tekemää evankeliumien ajoitusta vuoden 100 tienoolle. Van Voorst kannattaa nykyään aikalailla standardiajoitusta, jonka mukaan Markus on tehty vähän ennen vuotta 70 ja Matteus sekä Luukas 80-luvulla ja Johannes viimeisenä. Mutta evankeliumien ajoittaminen perustuu erinäisiin olettamuksiin ja todennäköisyyspäätelmiin. Van Voorstin ajoitukset voivat olla tosia, mutta niin voi olla Wellsinkin ajoitus. Van Voorst ei tarjoa mitään perusteita ajoitukselleen, hän vain olettaa – eikä sano, miksi juuri hänen ajoituksensa pitäisi ottaa totena. Lisäksi voidaan vielä todeta, että ”Kristus-myytin” kannalta evankeliumien syntyaika ei ole tärkein asia (ei Paavalinkaan kirjeitä tarvitse ajoittaa vuoteen 100 jos lähtee argumentoimaan Jeesuksen historiallisuutta vastaan).

Seuraavaksi Van Voorst toteaa, että evankeliumitraditioiden kehitys ja niihin liittyvät historialliset vaikeudet eivät välttämättä merkitse, että kaikki olisi keksittyä eivätkä vaikeudet todista olemassa olemattomuutta. Tähän voidaan sanoa, että Wells ei väitä, että traditioiden kehitys ja historialliset vaikeudet välttämättä todistavat Kristus-myytin puolesta. Ne kuitenkin voivat antaa erään aiheen ja vihjeen olettaa Jeesuksen olevan myyttinen, mutta itsessään ja pelkästään historialliset ongelmat ja traditioiden kehitysprosessi ei sitä vielä todista. Vähintäänkin evankeliumiperinteiden epäyhtenäisyys ja vähittäinen kehitys kaikkine historiallisine ongelmineen tukee maltillista teesiä siitä, että Jeesuksen historiallisuus - olettaen hänen olleen olemassa - ja se, mitä hän oikeastaan teki ja opetti sumentuvat näkyvistämme piiloutuen kirkollisen teologisen perinteen ja apologian (uskon puolustuksen) sekä missionääristen motiivien pilven taakse: emme tiedä juuri mitään todellisesta historiallisesta Jeesuksesta, jos hän oli olemassa.

Toistuva vaikenemiseen vetoava argumentointi Jeesus-myyttiä vastaan

Neljänneksi Van Voorst rakentaa kritiikkinsä vaikenemisen perusteella argumentoinnin varaan (jälleen): Wells ei pysty tyydyttävästi selittämään miksi, jos kristityt keksivät Jeesuksen vuoden 100 tienoolla, juutalaiset ja pakanat, jotka vastustivat kristinuskoa, eivät kieltäneet Jeesuksen historiallisuutta tai edes kyseenalaistaneet sitä.

On totta kyllä, että 1. vuosisadalta ei ole löytynyt lähteitä, joissa Jeesuksen historiallisuutta olisi kyseenalaistettu. Mutta sellaisten lähteiden puuttuminen ei ole sinänsä todiste Jeesuksen historiallisuuden puolesta, eikä tee Jeesuksen olemassaolosta vielä todennäköistä. Olipa Jeesus ollut olemassa tai ei, niin kristinusko oli vain pieni lahko, joka näytti roomalaisista taikauskoiselta kultilta. Mitä syitä, kiinnostusta tai tarvetta kenelläkään roomalaisella olisi ollut nähdä vaivaa 1. vuosisadalla sen todistamiseksi, että mitään Jeesusta ei ole ollut olemassa vain kumotaksensa pientä, vähämerkityksistä lahkoa, joka alussa oli vielä juutalaisuuden sisällä?

Tutkijoiden yleiseen konsensukseen vetoamisen argumentointivirhe: kannattajien lukumäärä ei ratkaise väitteen totuutta

Viidenneksi Van Voorst arvostelee Wellsin näkemyksiä ei-kristittyjen lähteiden, etenkin Tacituksen ja Josefuksen luotettavuudesta sillä perusteella, että tutkijoiden parissa on ”vahva konsensus” siitä, että kyseiset lähteet ovat luotettavia. Tämä on naiivi ja heikko argumentti – se on vetoamista siihen, että miljardi kärpästä ei voi olla väärässä. Entä jos ne ovat kuitenkin väärässä? Mistä Van Voorst sen tietää, että tutkijoiden nykyinen konsensus on tosi?

Vetoaminen Jeesus-myytin kannattajien "antiuskonnollisuuteen" argumenttina

Kuudes vastaväite Van Voorstilla on sekin lapsellinen: Wells ja toiset (Kristus-myytin kannattajat) näyttävät tekevän olettamuksiaan ei objektiivista historiallisista syistä, vaan erittäin tarkoitushakuisesti ja antiuskonnollisesti. Entä sitten ne, jotka puolustavat Jeesuksen historiallisuutta (saati ne, jotka puolustavat Jeesuksen kirjaimellista ylösnousemusta)? Onko heidänkin väitteensä sivuutettava huonona historian tutkimuksena ja tarkoitushakuisena, kristinuskoa puolustavana ja poleemisesti ateismia sekä skeptisyyttä vastustavana asenteellisuutena? Tällä tavalla mikä tahansa argumentti voidaan sivuuttaa arvottomana ja sitä edes tarkemmin tutkimatta, koska sillä on arveluttavia motiiveja ja tavoitteita tai ”vääriä” ennakkoasenteita takanaan. Ovatko kristilliset ennakkoluulot ja asenteet ainoat oikeat, missä se on todistettu? Eikö uskovaisten teologien ja tutkijoiden väitteet kristinuskon puolesta pitäisi samalla logiikalla hylätä, koska ne ovat "uskonnollisia" ja eivät ole objektiivisia, vaan tähtäävät tiettyyn päämäärään - pitäisi, jos toimitaan Van Voorstin logiikalla.

Vakuuttavin argumentti Jeesus-myyttiä vastaan

Robert Funk, Jeesus Seminaarin puheenjohtaja, on todennut Jeesuksen historiallisuuden ja
evankeliumien luotettavuuden osalta:

“As an historian, I do not know for certain that Jesus really existed, that he is anything more than the figment of some overactive imaginations. In my view, there is
nothing about Jesus of Nazareth that we can know beyond any possible doubt….And the Jesus that scholars have isolated in the ancient gospels, gospels that are bloated with the will to believe, may turn out to be only another image that merely reflects our deepest longings.” (The Fourth R, January-February 1995, s.9).

Funk siis sanoo, että historioitsijana hän ei tiedä varmuudella oliko Jeesus todella olemassa, että hän oli mitään enempää kuin yliaktiivisen mielikuvituksen tuote. Funkin näkemyksen mukaan ei ole mitään Jeesukseen liittyvää, jonka voisimme tietää olevan epäilyksen tuolla puolen. Tutkijoiden evankeliumeista eristämä Jeesus voi olla vain kuva, joka heijastaa meidän syvimpiä kaipauksiamme.

Tutkimuksia ja tulkintoja Jeesuksen historiallisuudesta ja Jeesus-myytistä

Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? Acacia Press, 1999.

Tämän teoksen mukaan Jeesus ei ole edes historiallinen henkilö, vaan rakentaen vahvasti Nag Hammadin gnostilaisten evankeliumien perustalle tekijät päättelevät, että Jeesus-usko on synkretistinen gnostikkojen uudelleentulkinta pakanallista "jumalanmiehistä" (godman). Osiris, Dionysus, Attis ja Mithra ovat kaikki ilmentymiä yhdestä kultista, jossa on kuoleva ja kuolleista nouseva "jumalanmies". Kirjan tekijät käyttävät siitä nimitystä Osiris- Dionysos. Literalistinen "oikeaoppinen" kristinusko ei ollut gnostilaisen kristillisyyden edeltäjä, vaan se on myöhemmin kehittynyt, ja se kirjoitti historiaa uusiksi saadakseen literaalin (kirjaimellisesti tekstejä tulkitsevan) kristillisyyden näyttämään gnostilaisuutta vanhemmalta. Kristinusko on kirjan tutkijoiden mukaan juutalaistettu versio pakanallisista mysteeriuskonnoista.

Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, Thomas Allen, 2004.

Tutkimuksen mukaan, viitaten sellaisiin oppineisiin kuten Alvin Boyd Kuhn, kristinuskon keskeiset myytit muotoiltiin Egyptissä tuhansia vuosia ennen evankeliumien kirjoittamista. Harpur kiinnittää huomiota egyptiläiseen Horus-jumalaan, jonka ihmeellisen syntymän sanansaattajana oli tähti itäisellä taivaalla, ja joka kastettiin kastajan toimesta, joka myöhemmin mestattiin (vrt. Johannes Kastaja). Horuksella oli 12 opetuslasta, hän käveli veden päällä, ajoi pois demoneita, paransi sairaan, kirkastui vuorella, ristiinnaulittiin kahden varkaan väliin, haudattiin kallioluolaan ja nousi kuolleista ja lisäksi Horus tunnettiin nimellä KRST tai "se, joka on voideltu" (juutalaisten "messias" ja kreikan Kristus tarkoittavat "voideltua"). Horus oli myös hyvä paimen, jumalan karitsa, elämän leipä, ihmisen poika, Sana ja kalastaja. Harpurin mukaan Horus-myyttiä ei koskaan tarkoitettu kirjaimellisesti otettavaksi ylimaallisesta olennosta nimeltä Horus.

Harpurin mukaan Jeesus ei ole historiallinen henkilö, vaan eräs versio muinaiseen Egyptiin ja kreikkalais-roomalaisiin mysteeriuskontoihin palautuvasta myytistä. Jeesus oli olemassa Harpurin mukaan vain symbolisena esityksenä yleismaailmallisista hengellisistä periaatteista. Harpur haastaa kristikuntaa uudistumaan ja tarjoaa universaalisen hengellisyyden, ”kosmisen Kristuksen”, ideaa kirjaimellisesti UT:n kertomuksia tulkitsevan selitysperinteen tilalle. Tätä newage-henkistä kosmisen hengellisyyden mainostamistendenssiä voi oikeutetusti pitää ongelmallisena ja lisäksi on perusteltua paikoitellen kysyä, vetääkö Harpur lähteistään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Horus on symboli ihmisyydelle itselleen Harpurin mukaan. Edustaessaan sekä meidän (kuten gnostilaisuudessa ajatellaan) jumalallista että inhimillistä puoltamme Horus on jokamies ja jokanainen. Horuksen tarina on ihmisen tietoisuuden gnostilainen tarina. Legenda Horuksesta nousee pinnalle uudestaan myöhempien vapahtajien/pelastajien myyteissä, kuten Tammuz, Adonis, Mithra, Dionysos, Krishna ja Buddha. Purkamalla palasiksi todisteet historiallisesta Jeesuksesta Harpur rakentaa johtopäätöksensä siitä, että Jeesus-kertomus on yksinkertaisesti vain yksi muunnelma tästä arkkityyppisestä usein ja useissa uskonnoissa toistuneesta teemasta.

Tom Harpur on eräs kunnioitetuimpia ja tunnetuimpia Kanadan kristillisistä ajattelijoista. Hän on entinen anglikaanisen kirkon pappi ja hän on toiminut Uuden testamentin professorina Toronton yliopistossa 1964–1971. Harpurin maineen johdosta hänen kirjansa ei ole jäänyt perinteistä kristillisyyttä puolustavilta tahoilta vastausta vaille. Konservatiiviselta evankelikaaliselta suunnalta on tehty Harpurin teosta vastaan kumoamiskirja: Stanley E. Porter Stephen J. Bedard: Unmasking the Pagan Christ (2006). Jeesuksen historiallisuus vs. epähistoriallisuus on teema, joka ei jätä helpolla kylmäksi.

Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000.

Dohertyn tekemien tutkimuksien johtopäätös on, että Jeesus ei ole historiallinen, vaan myyttinen henkilö, ja kristinusko alkoi mystisestä juutalaisesta lahkosta. Dohertyn väite ei ole: "Jeesus ei ole ollut olemassa, sen tähden kristikunta alkoi mystisenä lahkona", vaan "kristikunta syntyi mystisenä juutalaisena lahkona, sen tähden Jeesus ei ole historiallinen henkilö". Dohertyn yleisesti ottaen huolellinen argumentointi poikkeaa ratkaisevasti aikaisemmista Jeesuksen historiallisuuden kiistäneistä näkemyksistä (Jeesus-myytti). Doherty ei rakenna argumentointiaan hiljaisuuden varaan, vaan positiivisille todisteille ja varsinkin sellaisille todisteille, jotka ovat muutoin hyvin erikoisia seikkoja ja joita perinteisesti on sivuutettu tai selitetty heikosti. Doherty tekee pääsääntöisesti vakuuttavasti perustellen uskottavan teorian, jonka mukaan kristinusko syntyi mystisenä lahkona juutalaisuudessa (a mystical-revelatory religion).

Professori George Albert Wellsin kannanmuutos

Emeritusprofessori George Albert Wells sen sijaan on nykyään luopunut kannattamasta teoriaa Jeesus-myytistä peruuttaen aikaisemmissa teoksissaan (The Jesus Legend ja The Jesus Myth 1990-luvulta) esittämänsä johtopäätöksen, että Jeesus ei ole historiallinen henkilö. Wellsin nykyinen kanta on, että kaikki jälki-paavalilainen (Paavalin ajan jälkeen tehtyjen synoptisten evankeliumien taustalla oletettavasti olevaan ja mahdollisesti joiltain osin noin vuoteen 50 jaa. ajoittuvaan Q-lähteeseen palautuva) Jeesus-perinne ei ole mytologista. Mutta Wells ei ole löytänyt mitään asiaperusteita luopua useista kriittisistä näkemyksistään koskien evankeliumeja ja niiden historiallista luotettavuutta, vaikka Jeesuksen historiallisuutta koskevassa nimenomaisessa asiassa Wells hyväksyi konservatiivisen eksegeetin J.D.G. Dunnin kritiikin Jeesus-myyttiä vastaan, vaan Wells on edelleen kriittinen monia Dunnin oletuksia kohtaan.

Jeesuksen historiallinen olemassaolo ja sen merkitys erilaisille maailmankuville ja -katsomuksille

Lopuksi on vielä syytä huomauttaa, että Jeesuksen historiallinen olemassaolo tai olemattomuus ei ole millään muotoa kynnyskysymys tai elinehto maailmankatsomuksellisesti millekään skeptiselle ja ei-teistiselle (= ei pidä käsitystä persoonallisesta maailmasta erillisestä ja maailmassa vaikuttavasta jumalolennosta uskottavana) kristinuskoon suhtautumisen tavalle: Jeesuksen (mahdollinen) olemassaolo historiallisena henkilönä ei edellytä eikä todista oikeaksi kristillistä uskonnollista maailmankuvaa erilaisine yliluonnollisine olentoineen (Jumala, Jumalan poika, pyhä henki, saatana, enkelit) tai "paikkoineen"/todellisuuden "tasoineen" (taivas, helvetti). Kristillisen maailmankuvan erilaisia elementtejä voidaan analysoida erikseen kohta kohdalta ja tutkia niiden filosofisia (tietoteoreettisia ja metafyysisiä) perusteita ja logiikkaa. Ainoastaan kristinuskoon sen klassisessa muodossa sitoutuneille uskoville kaikki seisoo ja kaatuu sen varassa, että Jeesus Kristus - juuri sellaisena kuin vanhakirkollisissa uskontunnustuksissa määritellään - on todella ollut historiallinen henkilö. Mutta esoteeris-gnostilaisesti Jeesukseen uskovat eivät tarvitse kirjaimellisesti historiallisesti olemassa ollutta Jeesusta.

Aivan samoin profeetta Muhammadin olemassaolo, hänen julistuksensa ja hänestä puhuvat traditiot eivät ole todiste, joka näyttäisi toteen islamilaisen maailmankuvan ja siihen kuuluvien tuonpuoleisten olentojen oikeellisuuden, eikä Buddhan historiallisuus (ja häneen liittyvä kertomusperinne) todistaa buddhalaisuuden totuusarvoa.

Kirjallisuus

Juha Pentikäinen, Katja Pentikäinen (toim.): Uskonnot maailmassa, 2. painos, 1993
Robert E. Van Voorst: Jesus Outside the New Testament: An Introduction to the Ancient Evidence, 2000
Timothy Freke & Peter Gandy: The Jesus Mysteries: Was the 'original Jesus' a Pagan god? 1999
Tom Harpur: The Pagan Christ; Recovering the Lost Light, 2004
Earl Doherty: The Jesus Puzzle: Did Christianity Begin with a Mythical Christ? Challenging the Existence of an Historical Jesus, 2000
Robert M. Price: Deconstructing Jesus, 2001
Robert M. Price: Incredible Shrinking Son of Man: How Reliable Is the Gospel Tradition? 2003
Dennis R. MacDonald: The Homeric Epics and the Gospel of Mark (Yale University), 2000
Matti Myllykoski: Jeesuksen viimeiset päivät, 1994
George Albert Wells: Can We Trust the New Testament? Thoughts on the Reliability of Early Christian Testimony, 2003

Ylös