Ex-kristitty teologi ja apologeetta selittää, miksi hän jätti kristinuskon

"Vuosien ajan olen sanonut, että kristillinen apologia [kristinuskon puolustaminen älyllisin keinoin] on vastaamista kysymyksiin, joita kukaan ei kysy. Oppinut [akateeminen] epäily on paljon hienostuneempaa, paljon enemmän puolustettavissa olevaa kuin kukaan meistä haluaisi uskoa. John Loftus on oppinut [teologiassa] ja entinen kristitty, joka musertui epäpätevän apologetiikan vaarallisesta valmistautumattomuudesta ja oppineen epäuskon hienostuneisuudesta" (Loftuksen kirjan takakannesta).

Lukijaa voi häiritä jossain määrin, että Loftus edellyttää jokaisen hänen kirjansa lukijan tulevan hänen kanssaan samaan lopputulokseen kristinuskosta (eli hylkäävän sen), mutta toisaalta Loftus tiedostaa ja myöntää kristittyjen voivan löytää vastaväitteitä hänen argumenttejaan vastaan. Loftus kuitenkin sanoo näistä vastaväitteistä, että ne eivät vakuuta häntä. Loftuksen teos on oivallista luettavaa kaikille, joilla on älyllisiä epäilyjä ja kysymyksiä koskien kristinuskon oppeja ja Raamatun kertomuksia, sillä Loftus ei ainoastaan kuvaa henkilökohtaista prosessiaan ja kokemuksiaan kristitystä apologista ja pastorista ateistiksi, vaan kaivautuu syvälle kristinuskon oppirakennelman ristiriitoihin, ongelmiin ja epäloogisuuksiin unohtamatta Raamattuakaan tutkimuksessaan.

Kumulatiivinen eli kasautuvan argumentoinnin/todistusaineiston metodi kristinuskon virheellisyyden osoittamiseksi

Menetelmä, jolla Loftus kerää todistusaineistoa kristinuskoa - ja Raamattua "jumalan sanana" nähtynä -  vastaan on erittäin voimallinen: kasautuvan (kumulatiivisen) todistusaineiston tosiseikasto. Kristinuskon virheellisyys ei perustu yhteen ainoaan argumenttiin tai tosiasiaan - mikä itsessään ei vielä olisi välttämättä kyllin vakava haaste kristinuskolle - vaan monille erilaisille ja toisiaan täydentäville argumenteille ja näkökulmille, jotka sisältävät myös Loftuksen henkilökohtaiset kokemukset kristinuskosta ja kristillisestä elämästä. Loftus sai nähdä, että tositilanteessa, kun hän lankesi kristillisen uskon ihanteista vaikeassa elämäntilanteessaan, kristityiltä ei löytynytkään sitä kuuluisaa "kristillistä rakkautta" ja myötätuntoa. Kumulatiivinen "oikeudenkäynti" ja tosiasioiden joukko rakentuu seuraavista osa-alueista:

1. sosiologinen: ulkopuolisen testi uskolle

2. tieteellinen: Galileo Galilein (k. 1642) tapauksen opetus, kristinusko ja luonnontiede

3. historiallinen: kristinusko ja historiallinen todistusaineisto

4. raamatullinen: Raamatun outo taikauskoinen maailma (Raamatun kertomuksien ja uskomuksien juuret oman aikakautensa taikauskossa)

5. filosofinen: tapahtuuko ihmeitä, pahan ongelma kun oletetaan kaikkihyvä ja kaikkivaltias jumala (teodikea), moraali ja jumalausko, elämä ilman jumalaa.

Loftus käyttää kiitettävän määrän monipuolista ja laajaa oppineisuutta sisältävää lähdemateriaalia jokaisen viiden osa-alueen perusteluina rakentaessaan kristinuskon totuusarvon ja Raamatun "jumalallisuuden" vastaista todistusaineistoa. Lukijan on helppo jatkaa itsenäistä tutkimustyötään lähteiden avulla, ellei englannin kieli aiheuta ongelmia.

Loftuksen teesi on, että järki ja moderni tiede eivät tue kristinuskon historiallista opillista totuutta (kuten kirjaimellisesti otettuja dogmeja Jumalan inkarnaatiosta, neitseellisestä syntymästä, Jeesuksen ylösnousemuksesta ja toisesta tulemisesta) ja että jos tämä on totta, silloin kristinusko ei ole totta. Loftus käyttää intellektuaalisia ja loogisia hyvin treenattuja "muskeleitaan" erittäin terävällä ja loppuun asti johdonmukaisella tavalla ja kaikki merkittävät literaaliin, konservatiiviseen kristinuskoon liittyvät uskomukset ja väitteet täsmäpommitetaan takaisin pronssikaudelle pois nykyajasta. Kristinusko ei voi olla todempi kuin niiden historiallisten tapahtumien todennäköisyys, joiden varaan kristinusko perustuu, sillä kristinusko esittää historiallisia väitteitä ja väittää perustuvansa tiettyihin historiallisiin tapahtumiin.

Vastauksien puuttuminen kristinuskon herättämiin ongelmiin johti kristinuskon jättämiseen ja ateismiin

Eräs pääsyy, miksi Loftus hylkäsi kristinuskon, jota hän oli aikaisemmin yrittänyt älyllisesti puolustaa toimiessaan apologina oli se, että hän ei löytänyt ponnisteluistaan huolimatta vastauksia niihin ongelmiin, jotka hän kohtasi koettaessaan torjua skeptikoiden argumentteja kristinuskoa vastaan. Täsmällisesti juuri vastaamattomat kysymykset tekivät Loftuksesta ateistin ja ex-kristityn. Kristinuskoon liittyviin ongelmiin ei ollut argumentteja piste, kuten Loftus kuvailee. Hän korostaa, että kristittyjä vastaan ihmisinä hänellä ei ole mitään, mutta kristityt ovat harhaanjohdettuja uskossaan. Loftuksen keskeinen väite on, että modernien koulutettujen ihmisten tulisi hylätä kristinusko, vaikka hän tietää monen olevan eri mieltä.

Kristinuskon Akilleen kantapää

Keskeisin kristinuskon heikkous Loftuksen mukaan on, että on olemassa valtava ero kristinuskon syntyajan taikauskoisen, patriarkaalisen, sovinistisen ja epädemokraattisen maailman sekä modernin demokraattisen, humanistisen, tasa-arvoisen - valistuksen, empiirisen tieteen voittokulun ja feminismin läpikäyneen - maailman välillä. Raamatun monet uskomukset ja vaatimukset ovat kerta kaikkiaan outoja, vieraita, käsittämättömiä, primitiivisiä sekä naisia ja seksuaalivähemmistöjä sortavia sekä vastoin meidän hermeneuttisia (tekstien ymmärtämiseen liittyviä) ja moraalisia standardeja. Alkukristillinen tapa käyttää Vanhaa testamenttia todistusteksteinä omien väitteidensä tueksi on täysin epäpätevää ja mahdotonta hyväksyä ja tuskin kukaan voisi ottaa vakavasti jos joku alkaisi nykyään perustella epätavallisia vaatimuksiaan samoilla hermeneuttisilla periaatteilla kuin apostolit. Kristittyjen tulee Loftuksen mukaan joko 1) kanonisoida nuo primitiiviset raamatulliset normit ja niiden takana oleva taikauskoinen ajattelu "nahkoineen karvoineen", 2) ehdä kompromissi tulemalla puoliväliin vastaan nykyaikaa, mikä loppujen lopuksi ei tyydytä sekulaareja moderneja ihmisiä eikä konservatiivisia "tosiuskovia". Tai viimeksi, Loftus suosittelee 3) noiden antiikin aikaisten uskomuksien totaalista hylkäämistä, mikä on Loftuksen oma valinta.

Intohimo kristillisen uskon puolustamiseen vei perimmältään pois kristinuskosta

Jo kouluvuosinaan Loftus oppi loogisen, rationaalisen ajattelun taidot ja kristittynä sananpalvelijana hänellä oli intohimo kristillisen uskon puolustamiseen epäilijöiden älyllisiä argumentteja vastaan, mutta perimmältään juuri se intohimo apologiaan Loftuksen rationaalisten "lihaksien" kanssa olivat tekijät, jotka johtivat hänet ulos kristinuskosta. Loftuksella oli palava halu uskomiseen ja niinpä hän halusi puolustaa kristillistä uskoa järjen avulla. Loftus kertoo "tienneensä uskon olevan totta" - hän vain "tiesi" sen, eikä hänellä aluksi ollut luultavasti mitään epäilyksiä kristinuskon osalta. Hän oli siten vakuuttunut, että ei voisi olla sellaista argumenttia kristinuskoa vastaan, jota hän ei voisi kumota, eikä Loftus pelännyt yhtään väitettä, koska hän katsoi kristinuskon selviävän niistä kaikista voittajana - mutta kuinka väärässä Loftus huomasikaan lopulta olevansa!

Kukaan ei voi tutkia kristinuskoa ilman jotain ennakko-oletusta sitä kohtaan (puolesta tai vastaan), eikä ole psykologisesti mahdollistakaan tutkia kristinuskoa ilman mitään edeltävää käsitystä tai oletusta. Täydellinen puolueettomuus on inhimillisesti mahdotonta. Tyypillistä on, että oletus jolla aletaan tutkia kristinuskoa on myös tutkimisen lopputulos - yleensä, mutta ei aina. Oletukset ja havainnot vuorovaikuttavat keskenään (ellei ihminen ole dogmaattisesti lukittunut ja pode kognitiivista dissonanssia, jolloin hän ei pysty ottamaan vastaan mitään, mikä uhkaa hänen uskoaan ja maailmankuvaansa, millainen se sitten onkin).

Loftus liittyy siihen pitkään jonoon rehellisiä, epäilyjen ja koskettavien persoonallisten kokemuksiensa ja vilpittömien tutkimuksiensa kanssa kamppailleita kristittyjä, jotka ovat päätyneet juuri siihen johtopäätökseen tutkimuksiensa voimalla, mitä he alunperin eivät pitäneet mahdollisena: kristinusko ei ole rakennettu kalliolle, vaan se on hiekalle perustettu korttitalomainen, ristiriitainen, epälooginen keinotekoinen rakennelma, jonka taustalla on esitieteellisen aikakauden taikauskoa ja metafyysistä spekulointia.

Esimerkkeinä tunnetuista konservatiivisen kristinuskon jättäneistä teologeista ja uskonnonfilosofeista voidaan mainita John Hick (More Than One Way, 1995), John A.T. Robinson (Honest To God, 1963) ja Robert M. Price, joka on kirjoittanut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä Raamatusta, Jeesuksesta ja kristinuskon heikkouksista (kuten teoksen Jesus Is Dead, 2007).

Ylös