Vanhan testamentin "historia" on arkeologisesti suurelta osin epäluotettavaa

Raamatun tekstien tarkoitus ja voima yhteisöilleen

Teoksessaan The Bible Unearthed: Archaeology's New Vision of Ancient Israel and the Origin of Its Sacred Texts Palestiinan eli "raamatullisen arkeologian" kuten aikaisemmin oli tapana sanoa arkeologian asiantuntijat Israel Finkelstein (Tel Avivin yliopiston Megiddon kaivauksien johtaja) ja Neil Asher Silberman antavat kylmää kyytiä tietyille konservatiivisille raamattunäkemyksille, mutta ei Raamatun arvolle sinänsä: ei ole arkeologisia todisteita Aabrahamin ja muiden patriarkkojen olemassaolosta, ei Israelin kansan exoduksesta Egyptistä eikä Tuomarien kirjan kuvaamista tapahtumista. Samoin ei ole arkeologisia todisteita Daavidin ja Salomon loisteliaasta valtakunnasta. Finkelsteinin ja Silbermanin arkeologisesti asiantuntevan analyysin mukaan ennen seitsemättä vuosisataa ei Israelin historiasta tiedetä juuri mitään (kuningas Joosian kaudelta tarkemmin sanoen vasta). Juudan kuningas Joosian aikana Raamatun kertomaperinnettä sovitettiin edistämään Juudan uskonnollista reformia ja alueellisia pyrkimyksiä.

Sekä uskonnolliset fundamentalistit että monet ateistit ovat samassa rationalistisuuden ansassa suhteessaan Raamattuun

Se, että Vanhan testamentin historiallisissa kirjoissa ja patriarkkakertomuksissa ei itse asiassa ole juuri mitään historiaa eli todellisten, olemassa olleiden henkilöiden ja tapahtumien dokumentointia ei vaaranna Raamatun arvoa, mutta se vaarantaa kyllä sen 1700-luvulta alkaneen leikkelevän, analysoivan suhtautumistavan Raamattuun, mikä eristi Raamatun sen voimallisesta asemasta osana yhteisön elämää, jossa Raamatun kertomukset syntyivät. Yhteisöissä, joissa Raamattuun päätyneitä kertomuksia tuotettiin, levitettiin ja tradeerattiin ei ollut kyseessä objektiivisen, kriittisen historiankirjoituksen harjoittaminen, vaan kertomukset palvelivat yhteisöjen identiteetin rakentamista ja vahvistamista sekä yhteenkuuluvuuden lujittamista siten että yhteisön jäsenet saivat jakaa syvään juurtuneen vakaumuksen heidän yhteisestä alkuperästään, maineikkaista esi-isistään (heimojen patriarkoista, kantaisistä) ja yhteisölle annetuista jumalallisista lupauksista. Kertomuksien tarkoitus oli käytännön/elämänläheinen: antaa voimaa ja palvella yhteisöä koossa pitävänä henkisenä "liimana" - se, oliko joku muinaisuuden maineikas patriarkka todella ollut olemassa ja sanoiko hän oikeasti juuri ne repliikit, mitä hänen suuhunsa oli laitettu, oli epäolennaista.

Mutta 1700-luvulta lähtien hukattiin tämä raamatullisten traditioiden funktio ja tilalle tuli näkemys, että Raamattu on empiirisesti todennettavan kirjaimellisen, sanatarkan historian lähde - ja näistä rationalistisista juurista sikisi lopulta fundamentalistinen, literalistinen raamattunäkemys ja edelleen jatkuva sota siitä, onko Raamatussa historiallisia virheitä, vai ovatko Raamatun kertomukset yksi yhteen raportti siitä, mitä reaalisesti tapahtui.

Itse asiassa tähän samaan valistuksen aikaiseen rationalistiseen lähestymistapaan ovat langenneet eivät vain uskonnolliset fundamentalistit, vaan myös ne ateistiset uskonnonkriitikot (sanotaan vaikka "telaketjuateistit"), joiden kritiikin keskeinen tai lähes ainoa sisältö on laatia pitkiä listauksia (suurimmissa listauksissa on monia tuhansia) Raamatun "historiallisista virheistä" ja "ristiriidoista". Nämä ateistiset fundamentalistit ja heidän vastapuolensa kristilliset fundamentalistit ovat saman rationalistisen Raamattuun suhtautumisen janan ääripäissä: toinen osapuoli keskittyy niin mahdottomien kuin mahdollisten ristiriitojen etsimiseen (välillä jo hiusten halkomiseen asti ja eräissä tapauksissa väkinäisestikin) ja toinen yhtä innokkaasti pienienkin (ei-fundamentalististen kristittyjen mielestä todennäköisesti täysin harmittomien) ristiriitojen kiivaaseen torjumiseen. Raamatussa toki on "virheitä" ja "ristiriitoja" sekä epätarkkuuksia, mutta ne eivät ole pääasia eivätkä sinällään kovinkaan kiinnostavia raamatuntutkimuksessa tai arkeologiassa. Ilman 18-vuosisadalta alkanutta rationalistisen Raamatun kertomuksiin suhtautumisen perinnettä me tuskin kovinkaan paljoa edes kiinnittäisimme niihin huomiota, mutta nyt me kaikki olemme traditiomme lapsia. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että vanhatestamentillisina - ja uusitestamentillisina - aikoina Raamatun ihmisille heidän kertomusperinteensä eivät olleet sitä, mitä me niin helposti ajattelemme niiden olevan. Tätä anakronististakin näköharhaa (eli että Raamatun ihmisille heidän traditionsa olivat kuin "poliisiraportteja" siitä mitä sana sanalta todella sanottiin ja tehtiin ja että heitä olisi kiinnostanut väitellä epäilijöiden kanssa kertomuksien "virheistä") kannattaa kuitenkin välttää, jotta voisimme tehdä paremmin oikeutta Raamatun teksteille ja yhteisöille, joissa ne syntyivät ja muuntuivat uusissa tilanteissa.

Sitä paitsi on monia erilaisia raamattunäkemyksiä ja esim. pelastushistoriallisen tai eksistentialistisen raamattunäkemyksen puitteissa ei koko väittely Raamatun "virheistä" ja "ristiriidoista" ole edes kiinnostavaa eikä ristiriitaluetteloiden listaaminen edes osu noihin raamattunäkemyksiin, eivätkä haasta niiden kristittyjen uskon perusteita, jotka eivät ole (rationalistisia) fundamentalisteja.

Raamatun kertomuksien sanatarkka historiallisuus on epäoleellista Raamatun alkuperäisen käyttötarkoituksen kannalta

Jerusalem oli pikkukylä eikä Salomon mahtavaa loisteliasta valtakuntaa ollut

Israelin ja Juudan kuningaskunnat olivat arkeologian kannalta katsoen radikaalisti erilaisia alueita (jo ennen Daavidin aikaa). Pohjoiset alueet olivat tiheästi asutettuja ja niiden talous perustui maatalouteen. Eteläiset alueet Palestiinaa olivat harvaan asuttuja ja vähäinen väestö oli paimentolaisryhmiä. Mitä Jerusalemiin tulee niin Finkelstein & Silberman esittävät vakuuttavasti, että ei ole mitään kovia arkeologisia todisteita siitä, että Jerusalem olisi ollut enempää kuin vaatimaton ylänkökylä Daavidin, Salomon ja Rehabeamin kausina - mitään Salomon satumaista yltäkylläisyydessä kylpenyttä loisteliasta Jerusalemia ja mahtavaa Juudaa ei ole ollut (konkreettiset todisteet puuttuvat).

Finkelstein & Silberman tarjovat maallikoillekin hyvän päivityksen Vanhan testamentin maailman ja Raamatun kirjallisen merkityksen ja tarkoituksen tiedostamiseen.

Ylös