Epätavallisista väitteistä ja epätavallisista todisteista

Mikä sitten on "epätavallinen väite" ja mikä on "epätavallinen todiste"?

Katsotaanpa ensiksi lähemmin tätä David Humeen palautuvaa skeptikoiden erästä tavanomaista mantraa. Mikä oikeastaan määrittää sen, mikä väite on "epätavallinen", eli mitkä ovat kriteerit väitteen "epätavallisuudelle"? Mikä osapuoli keskustelussa on oikeutettu määrittämään jonkin väitteen "epätavallisuuden"? Entä millaisia sitten ovat ne "epätavalliset todisteet"? Sitä ei useinkaan saada väittelyissä kuulla, vaan pitäydytään vain toistamaan kyseistä epätavallisuusmantraa kuin jotain itsestäänselvyyttä, jota ei tarvitse tarkemmin perustella. Ateistien ja skeptikoiden mielestä sellainen metafyysinen väite kuten "Jeesus herätettiin ylös kuolleista" tai "ihmisellä on kuolematon sielu" ovat "epätavallisia" ja heidän mukaansa skeptikoilla ei ole taakkaa todistaa noita väitteitä vääräksi, ikään kuin heillä ei olisi minkäänlaista velvoitetta todistaa omia käsityksiään. Mutta miksi pitäisi pelata tätä todistustaakan pallottelupeliä nimenomaan skeptikoiden ja ateistien ehdoilla ja miksi juuri teistien pitäisi olla altavastaajina näillä todistustaakkakäräjillä? Ja miksi juuri sellainen väite, joka poikkeaa ateistisesta materialismista ja naturalismista olisi "epätavallinen"?

Uskomuksen / väitteen yleisyyteen perustuva kriteeri epätavallisuudelle

Ehdotan yhdeksi kriteeriksi epätavallisuudelle sitä, kuinka paljon kannatusta erilaisilla väitteillä on niiden "epätavallisuuden" arvioimiseksi. Ajatellaanpa, että jossain on yhteisö, jossa 99,9% ihmisistä uskoo kuolemattomaan sieluun sekä jumaluuden olemassaoloon. Lähes kaikille yhteisössä on siten selviö, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen ja että jumaluus on olemassa ja hän vaikuttaa arjen keskellä salatulla tavallaan. Nyt sitten tulee yksi epäilijä, joka kiistää nämä yhteisön perustavanlaatuiset uskomukset väittäen täysin päinvastaista: kuolematonta sielua ei ole, kuoleman jälkeen ei ole mitään eikä mitään jumaluutta ole olemassa. Juuri tämä epäilevä väite, jonka yksi skeptikko esittää kuolematonta sielua ja jumaluutta vastaan on nimenomaan epätavallinen, yhteisön normiuskomuksista poikkeava väite, jolle ne 99,9 % ihmisistä oikeutetusti edellyttävät perusteluja. Jos taas yhteisössä vallitseva uskomus on, ettei jumalia ole eikä kuoleman jälkeen ole elämää, olisi epätavallisia perusteluja vaativa epätavallinen väite sellainen, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen ja jumaluus on olemassa.

Olisi todellakin helpompaa jos skeptikot, jotka julistavat tarvetta "epätavallisiin" todisteisiin määrittäisivät selkeästi mitkä todisteet he hyväksyvät epätavallisiksi. Muussa tapauksessahan on aivan samantekevää millaisia todisteita esitetään, kun skeptikko voi vetäytyä mantransa taakse ja julistaa, että tarvitaan "epätavallisia todisteita epätavalliselle väitteelle".

Muinaisuuden epätavalliset tapahtumat - vain kirjallisia lähteitä todisteina

Ajatellaanpa sitten, että mitä jos 2000 vuotta sitten joku ihminen olisi noussut kuolleista. Kyseessä olisi eittämättä varsin epätavallinen tapahtuma, sillä yleisen elämänkokemuksen mukaan kukaan ei nouse kuolleista. Mutta spekuloidaan, että kerran niin olisi kuitenkin tapahtunut kauan aikaa sitten. Millaisia todisteita voisimme ylipäätään odottaa olevan saatavilla kahden tuhannen vuoden takaa? On vaikea ajatella mitä empiirisiä todisteita voisi syntyä siitä, että joku heräsi kuolleista kauan sitten? Kaikki ajateltavissa olevat todisteet muinaisesta ja ainutkertaisesta ylösnousemuksesta olisivat mahdollisia kirjallisia kertomuksia (silminnäkijöiden havaintoja, jos sellaisia oli).

"Epätavallisuus" riippuu tiedoista ja kokemuksista

Vaikka onkin sinänsä järkevää ja perusteltua odottaa vaativampia standardeja todisteille, jotka liittyvät epätavallisiin ja outoihin väitteisiin, on kuitenkin useita erilaisia ongelmia, jotka on syytä huomioida. Ensiksi, tämä skeptikoiden argumentti epätavallisista väitteistä ja todisteista antaa heille epämääräisen ja liikkuvan tavan siirrellä keskustelussa maalitolppia kauemmaksi oman mielensä mukaan, aivan niin kuin skeptikot haluavat: mitä tahansa argumentteja tai todisteita esim. teisti esittää, ne voidaan ohittaa väittämällä, että ne eivät ole "epätavallisia todisteita" ja näin siirtää todistamisen maalitolppaa aina vaan kauemmaksi.

Määritelmät sille, mikä väite on "epätavallinen" perustuvat edeltäviin uskomuksiin ja kokemuksiin. Kaikki eivät ole samaa mieltäkään siitä, mikä väite on epätavallinen tai tavallinen. Oletetaan, että me olisimme kaloja, jotka elävät koko ikänsä vedenpinnan alla ja vailla mahdollisuuksia nähdä vedenpinnan yläpuolella olevaa maailmaa. Kaloille väite, että on kuivaa maata vedenpinnan yläpuolella ja siellä maan päällä on aivan erilaisia, ilmaa keuhkoillaan hengittäviä eläimiä, olisi meille todellakin hyvin epätavallinen. Kuitenkin vaikka meille kaloina väite kuivasta maasta olisi epätavallinen, ei se ole mikään todiste sen puolesta, että kuivaa maata ei olisi olemassa. Kyseessä on vain kalojen rajoittuneeseen kokemukseen liittyvä ennakkokäsitys. Idea tässä vertauksessa on se, että epätavalliset väitteet eivät ole kaikille epätavallisia. Mikä on epätavallista yhdelle, on tavallista ja luonnollista toiselle riippuen ihmisten kokemuksista ja tiedoista. Esimerkiksi meille tavalliset autot, radiot, metkapuhelimet ja tietokoneet ovat länsimaalaisille ihmisille tavallisia, mutta joillekin Uuden-Guinean alkuasukasheimoille epätavallisia.

Parhaaksi ratkaisu sopisi, että jokainen osapuoli asettaa korttinsa avoimesti pöydälle esittäen selkeästi omat a priori uskomuksena ja ennakko-oletuksensa. Näin voitaisiin saavuttaa parempi yhteisymmärrys.

Toiseksi, vaikka sääntö "epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita" on hyvä yleisperiaate, on kuitenkin kolme mahdollista näkökohtaa, jotka tekevät siitä haavoittuvan.

1. On mahdollista, että jokin on olemassa siten että se ei jätä mitään kerättävissä olevaa todistusaineistoa jälkinä itsestään. Esim. radioaalloista tai sähkömagnetismista ei jää mitään "kovaa" todistusaineistoa ankarassa mielessä. Toisaalta fysiikassa oletetaan tiettyjen alkeishiukkasten olemassaolo (esim. Higgsin hiukkanen), vaikka niistä ei ole saatu "kovaa" näyttöä.
2. Jokin voi olla olemassa, mutta todistusaineistoa ei ole vielä löydetty tai todisteita ei ole ymmärretty toistaiseksi, mikä itse asiassa pitää paikkansa lähes kaikkiin tieteellisiin löytöihin kuten tuleen, ruutiin tai painovoimaan.
3. On mahdollista, että todistusaineistoa on jo saatavilla, mutta tulkintaeroista johtuen todisteita pidetään kiistanalaisina ja niitä voidaan tulkita eri tavoilla.

Tietysti jotkut skeptikot ovat väittäneet, että vaikka paranormaalit ilmiöt tai avaruuden alienit voivat olla mahdollisia, mutta eivät todennäköisiä, koska he edellyttävät niitä "epätavallisia" todisteita. Kuitenkin jotta voitaisiin varmuudella tietää, mikä oikeastaan on "todennäköistä" ja mikä ei maailmankaikkeudessa, pitäisi tuntea olevaisuus ja sen ulottuvuudet perinpohjaisesti. Mutta sen enempää skeptikolla kuin uskovaisellakaan ei ole sellaista kaikenkattavaa tietoa. Sen tähden skeptinen periaate voitaisiin määritellä paremmin tällä tavalla:

"Epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita skeptikoiden vakuuttamiseksi, mutta ei välttämättä sen osoittamiseksi, että väitetty asia olisi olemassa".

Kolmanneksi, skeptinen argumentti perustuu todistamattomaan premissiin, nimittäin premissiin, jonka mukaan paranormaalit ilmiöt ovat joko mahdottomia tai äärimmäisen epätodennäköisiä. Tämän premissin seuraus on ilmeinen: se, joka pitää paranormaaleita ilmiöitä mahdottomina (tai "epätieteellisinä"), tarvitsee hyvin painavia todisteita vakuuttuakseen, toisin kuin se, joka pitää paranormaaleita ilmiöitä mahdollisina. Koska skeptikko ei ole kokenut mitään paranormaalia, ei se todista, että kukaan muukaan ei voisi koskaan sellaista kokea. Toki sekin vaihtoehto on mahdollinen, että mitään paranormaaleita ilmiöitä ei olekaan, mutta sitäkään tuomiota tuskin pystytään vieläkään tekemään.

Skeptinen argumentti "epätavallisista todisteista" suosii konservatismia

Neljänneksi, skeptinen argumentti epätavallisten väitteiden vaativista epätavallisista todisteista suosii konservatiivisuutta ja vakiintuneisiin teorioihin pitäytymistä. Toisaalta se on myös järkeenkäypää, sillä jos on perusteltua pitäytyä siihen, mikä toimii kunnes löydetään jotain parempaa. Mutta silloin kun olisi aihetta päivittää paradigmojamme tai teorioitamme olemme helposti muutosvastarintaisia, vaikka uudet tiedot edellyttäisivät paradigman muutosta - tämä on täysin inhimillistä käytöstä. Väitettä epätavallisten väitteiden vaatimista epätavallisista todisteista saattaa ajaa halu keksiä tekosyitä muutoksen torjumiseksi. Tiede ei voisi koskaan edistyä, jos aina pitäydytään vain olemassa olevaan paradigmaan ja vastustetaan uutta. Tämä skeptinen argumentti "epätavallisista väitteistä" ei tarkenna tarpeeksi eikä selkeästi riittäviä ehtoja riittävälle todistusaineistolle. Siksi tarvitaan sääntöjä selventämään sitä, koska kilpaileva teoria on tarpeeksi lupaava ansaitakseen jatkotutkimuksia niin että kun niitä sääntöjä noudatetaan ei ole enää tilaa verukkeille eikä tekosyille todisteiden torjumiseksi (koska ne eivät ole tarpeeksi "epätavallisia").

Tieteessä ei ole historiallisesti seurattu Humen vaatimusta "epätavallisista todisteista"

Viidenneksi, tieteessä ei edes olla sovellettu yleensä skeptikkojen vaatimusta "epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita". Tieteessä ei edes ole historiallisesti seurattu Humen vaatimusta "epätavallisista todisteista", mutta tiukoissa väittelyissä pseudoskeptikot helposti voivat syyllistyä ad honimem-argumenttivirheeseen tai paremman puutteessa he sinkauttavat ilmoille "epätavallisten" todisteiden vaatimuksen tai vetoavat Occamin partaveitseen - näin varsinkin pseudoskeptikoille kiusallisissa tilanteissa. Tiede ei kuitenkaan edellytä "epätavallisia" todisteita omille "epätavallisille" väitteilleen. Esimerkiksi kosmologiaan ja kvanttifysiikkaan liittyy monenlaisia outoja ja arkijärjen vastaisia - sekä tieteen sisällä vahvasti kiistanalaisia -  asioita, eikä niiden perusteiksi ole vaadittu "epätavallisia" todisteita. Näin ollen pseudoskeptikoilla näyttää olevan kaksoisstandardit käytössään.

Ylös