Älykäs suunnittelija/Jumala rationaalisena vastauksena maailmankaikkeuden hienoviritykseen

Vastausta vaativa asiantila: luonnonvakioiden hienoviritys elämän mahdollistaviksi ja vaikutelma suunnitelmallisuudesta

Kosmologisessa mittakaavassa antrooppista periaatetta on käytetty yleisemmin. Suuri filosofinen ja luonnontieteellinen ongelma, joka vaatii selitystä, on että maailmankaikkeus näyttää suunnitellulta ja että se on "hienoviritetty" elämän mahdollistavaksi. Aivan kuin maailmankaikkeus olisi jo alkuräjähdyksessä

"täytynyt jossakin mielessä tietää, että me olimme tulossa" (kuten fyysikko Freeman Dyson on ajatellut Daviesin mukaan s.234)

Mistä tämä johtuu? Darwinilainen luonnonvalinta toimii menestyksellisesti biologiassa, mutta se ei sovellu kosmologiaan. Suunnittelu-argumentti on kosmologian puolella

"suurelta osin immuuni darwinilaiselle hyökkäykselle" (Davies s.209).

Fysiikassa arvellaan, että on kuusi avainlukua, jotka ovat voimassa kaikkialla maailmankaikkeudessa (Martin Rees: Avaruuden avainluvut). Jokainen noista kuudesta avainluvusta on hienoviritetty eli jos ne olisivat vain prosentin verran erilaiset, ei maailmankaikkeus olisi tällainen - universumia ei kenties edes olisi - eikä myöskään suotuisa elämän syntymiselle. Reesin mukaan luonto ei ole antanut juuri pelivaraa elämälle, eikä Rees ole ollenkaan ainoa sillä kannalla oleva. Jos alkuräjähdyksen alkuehdot muuttuvat "edes hiukkasen", maailmankaikkeuden myöhempi kehitys voi muuttua dramaattisesti (Krauss s. 163). Tosin fyysikko Paul Davies toteaa, että luonnonvakioiden osalta kyseessä ei ole "kaikki tai ei mitään" -tilanne ja joidenkin avainlukujen kohdalla marginaalia on enemmän kuin toisilla. Jokaiselle parametrille "avainlukujen" joukossa on elämän esiintymisen kanssa yhteensopiva vaihteluväli (Davies s.185). Martin Rees ei jaa sitä käsitystä, että olemme jo loppumetreillä "kaikkien kysymyksien" selville saamisessa, vaan hänen mukaansa voimme olla vasta lähdössä liikkeelle.

Teleologisuus: pyrkimys tiettyyn päämäärään. Maailmankaikkeuden tarkoitus?

Aikaisemmin esittelin antrooppiseen valintaan ja multiversumiin perustuvaa vastausta ja tällä kertaa analysoin sitä ratkaisua, jonka torjumiseksi multiversumiteoria kehitettiin: se, että maailmankaikkeus näyttää suunnitellulta ja hienoviritetyltä, tarkoittaa että se todella on suunniteltu. Tai joku persoonallinen olento on luonut sen (millä viittaan erityisesti judeo-kristilliseen Jumalaan).  Kaukana ei ole sekään - varsin intuitiivinen - näkemys, että maailmankaikkeudella näyttää olevan jokin tarkoitus (tai vähintään voidaan kysyä filosofisesti, onko maailmankaikkeudella tarkoitus? Monet fyysikot torjuvat, osa hyvin jyrkästi, kaikki viittaukset siihen suuntaan, että maailmankaikkeudella olisi mitään tarkoitusta). Toisaalta jonkin tietyn tarkoituksen, päämäärän (kreikan telos -> teleologisuus) osoittaminen objektiivisesti maailmankaikkeudelle yleensä tai jollekin tietylle siihen kuuluvalle asialle (kuten ihmisen elämälle) erityisesti on erittäin ongelmallista. Varsinkin kokeellinen (empiirinen) tarkoituksen tutkiminen ja todentaminen on jokseenkin mahdotonta - samoin kuin sen osoittaminen empiirisesti, että maailmankaikkeudella ei ole mitään tarkoitusta, se vaan "on". Niinpä tarkoitukselle ei voida laatia falsifiointikriteeriä, jonka avulla se voitaisiin todeta virheelliseksi. Vaikka empiirisellä luonnontieteen keinoilla asiaan ei saada ratkaisua, tarkoitus, päämäärä, jää käytännössä filosofisen pohdinnan piiriin ja filosofiassa teleologisuus on yhtä oikeutettu kysymys kuin mikä muu tahansa.

Ihmetellä voi vielä sitäkin, miksi maailmankaikkeuden tai jonkun erityisen asian kuten elämän tarkoituksesta ja päämäärästä herää välillä voimakkaita intohimoja puolesta ja vastaan sekä teistien että ateistien keskuudessa? Teisteille on tärkeää, että on jokin syvällinen tarkoitus, jokin päämäärä (ihmisellä varsinkin), ja ateisteille (ovat he sitten fyysikoita tai "maallikoita") on yhtä tärkeää, että mitään "syvätarkoitusta" tai kosmista maailmansuunnitelmaa, jossa etenkin ihmisellä olisi jokin tehtävä, ei ole. Miksi näin? Joskus saatetaan fyysikkopiireissä paheksua sitä, että joku kollega edes käyttämänsä sanamuodon tähden vihjaisi maailmankaikkeudella saattavan olla jonkin tarkoituksen, vaikka kyseinen fyysikko oli kuitenkin nimenomaan kieltänyt tarkoituksen. Miksi se on paheksuttavaa?

Miksi usko tavoitteelliseen, älylliseen yliluonnolliseen toimijaan, Jumalaan, on niin yleistä ja ikivanhaa?

Ensinnäkin miksi usko ylimaalliseen jumalalliseen suunnittelijaan tai luojaan on niin tavallista ja ikivanhaa? Tähän kysymykseen on olemassa perusteltuja uskontotieteellisiä, evolutiivis-biologisia ja psykologisia vastauksia. Ihmisillä on luontainen, evolutiivisesti hyödyllinen taipumus personifioida elottomat asiat ajatteleviksi, tahtoviksi ja tietoisiksi toimijoiksi (olennoiksi). Tämä taipumus on palvellut ihmisen eloonjäämistä, eivätkä tämän piirteen aiheuttamat väärät hälytykset ole olleet suuri hinta paremmasta mahdollisuudesta jäädä henkiin: jos erehdyn personifioimaan jonkin puun varjon vaaralliseksi vaanijaksi tai jos näen pilvessä jonkin ihmismäisen hahmon kasvot, ei siitä koidu haittaa, mutta jos varjo onkin vihollisheimon soturi, saan ajoissa varoituksen uhkaavasta vaarasta (Lindeman & Aarnio sekä J. Anderson Thompson. Katso myös Dennett). Me ihmiset aikaansaimme ympäristömme suurimman haasteen, kuten evolutiivisen psykiatrian asiantuntija Thompson on todennut. Tuon lajimme villin muinaisuuden perintöä on pelko, joka liittyy toisten ihmisten aikomuksiin - usein virheellisenä oletuksena, jonka heijastamme luontoon "väärinä hälytyksinä". Hyvin helposti, lähes vaistomaisesti, ajattelumme kulkee mentaalisen kausaation (eli henkiset ominaisuudet aiheuttavat fysikaalisia vaikutuksia) mekanismiin, jonka olemme vuosituhansien ajan yleistäneet tämänpuoleisuudesta tuonpuoleisiksi jumalolennoiksi ja muiksi näkymättömiksi agenteiksi luonnossa sekä noiden toimijoiden tarkoituksiksi ja suunnitelmiksi. Jumalat ja luonnonhenget sekä epämääräisesti petoeläintä muistuttavaa varjoa kohtaan syntyvä pelon tunne ovat tältä kannalta katsoen oikeastaan eloonjäämiselle hyödyllisen hälytystoiminnon turhia laukeamisia, joiden "hinta" on kuitenkin mitätön. Mentaalinen kausaatio on filosofisesti kuitenkin kaikkea muuta kuin kiistaton käsitys.

"Ajatus mentaalisesta kausaatiosta – siitä että mentaaliset ominaisuudet, tila tai tapahtumat aiheuttavat fysikaalisia vaikutuksia, esimerkiksi ruumiinliikkeitä ja käyttäytymistä – on keskeinen osa niin arkiajattelua kuin tieteellistä psykologiaakin. Itsessään se tuntuu lähes latteudelta. Tarkemmassa filosofisessa tarkastelussa se kuitenkin synnyttää huomattavia filosofisia ongelmia" (P. Raatikainen: Mentaalinen kausaatio).

Suunnitteluoletuksen rationaalisuudesta. Kosmisen näytelmän koodi ja järjestäytyneisyys

Suunnittelu - ja luomisuskon evolutiiviset juuret eivät sinänsä tee oletuksia älykkäästä suunnittelijasta, "kosmisesta hienovirittäjästä" tai luojajumalasta irrationaalisiksi, "järjettömiksi" eikä "typeriksi", vaan ne kuuluvat filosofian (toisaalta myös teologian) kategoriaan. Suunnittelu - ja luomisuskon sisältämissä väitteissä on oma, vuosituhansien aikana moneen eri suuntaan filosofiassa ja teologiassa mietitty sisäinen logiikkansa ja rationaalisuutensa, joita voidaan arvioida kuten mitä tahansa maailmaa koskevien väitteiden joukkoa. Maailmankaikkeus hämmästyttävän tarkasti elämälle otolliseksi virittyneine peruslukuineen näyttää joka tapauksessa, on kyseessä aivojemme tietoisen toimijan tunnistusapparaatin yliaktiivisuudesta johtuva illuusio tai ei, suunnitellulta, jopa tarkoitukselliselta. Myös fyysikot sekä kosmologit ovat kiistatta laittaneet sen merkille. Lisäksi ainakin jotkut heistä ovat tehneet paljon työtä tämän suunnitelmallisuuden ja tarkoituksellisuuden vaikutelman selittämiseksi luonnollisilla syillä löytääkseen tieteellisen selityksen universumin hienosäädölle ja maailmanjärjestykselle Kosmisen Luonnonvakioiden Säätäjän oletuksesta vapautumiseksi. Ehkä voimakkain nykyaikainen osoitus (vaihtelevien) suunnittelu - ja luomishypoteesien rationaalisuudesta (mutta ei tieteellisyydestä) onkin juuri se, että fyysikot ja kosmologit ovat ottaneet kiistatta ne niin vakavasti. Miksi käyttää niin paljon aikaa ja miksi nähdä noin paljon vaivaa aivotyössä jonkin takia, mikä ei tarvitse mitään selitystä tai joka on täysin irrelevanttia?

"Kun kosminen draama avautuu eteemme, alkaa näyttää siltä, että sille on olemassa 'käsikirjoitus', maailmanjärjestys, jota sen kehitys noudattaa. Kysymme silloin pakostakin, kuka tai mikä laati käsikirjoituksen ...Maailmankaikkeus ei ole mielivaltainen tapahtumien sekamelska, vaan noudattaa järjestelmällistä suunnitelmaa. Tämä panee ihmettelemään, olipa Jumalaa tai ei, onko tuon kaiken takana jokin tarkoitus" (Davies s. 29).

Onko Jumala välttämätön olento? Kristillisen Jumalan välttämätön yksikäsitteisyys vs. lukuisia välttämättömiä olioita

Kristillisen ajattelun mukaan Jumalaa ei ole kukaan tai mikään luonut, vaan Jumala on välttämätön olento (substanssi filosofisesti sanottuna: eli Jumalan olemassaolo on kaikista muista olioista itsenäinen ja riippumaton, hän on itse itsensä syy ja itsensä välityksellä määrittyvä). Mitään ulkopuolista syytä ei tarvita selittämään välttämättömän olennon olemassaoloa. Tällä tavalla teologiassa on yleisesti ottaen pyritty vastaamaan kysymykseen "kuka loi Jumalan?". Se, onko Jumalan pitäminen tällä tavalla määriteltynä välttämättömänä olentona loogisesti pätevää ja filosofisesti aukotonta, puhumattakaan käsitteellisestä johdonmukaisuudesta, ei ole ollenkaan selvää eikä kiistatonta. Filosofien keskuudessa aiheesta väittely ei ole vieläkään päättynyt.

Mutta logiikassa ja myös matematiikan filosofiassa (kaikissa kolmessa koulukunnassa) on 1800-luvun lopulta ja viime vuosisadan puolella päädytty siihen, että logiikan päättelyketjuilla ei voida todistaa jonkin olennon olemassaoloa eikä etenkään sellaisen olennon, jolla on jotain konkreettisia vaikutuksia maailmaan. Esimerkiksi intuitionismin koulukunnan mukaan ei jonkin olion olemassaolon puuttumisesta (ei-olemassaolosta) seuraava ristiriita ole riittävä todiste, että kyseinen olio on olemassa. Ylipäätään filosofi Immanuel Kantista lähtien on filosofiassa ollut vallalla kanta (ei kuitenkaan yksimielisesti), jonka mukaan minkään maailmaan fysikaalisesti vaikuttavan olion olemassaoloa ei voida todistaa pelkän logiikan avulla (abstraktioiden olemassaolo ainoastaan). Fysikaaliseen todellisuuteen vaikuttavan olennon - jollainen henkilöitynyt Jumala on mitä suurimmassa määrin - olemassaolon tueksi tarvitaan edes osittain empiirisiä menetelmiä (Dennett s.236). Voidaan myös loogisesti pätevästi huomauttaa, että jos Jumala voi olla olemassa ilman syytä, mitään itsensä ulkopuolista aiheuttajaa, niin silloin myös maailmankaikkeus voi olla itsensä aiheuttanut asia eikä sekään tarvitse ulkopuolista syytä (Dennett s. 236). Kolmanneksi, maailmankaikkeuden syyn - jos oletetaan maailmankaikkeuden tarvitsevan syyn, mitä se ei välttämättä tarvitse - ei tarvitse olla millään tavalla persoonallinen olento. Syy-seuraus -suhteesta (kausaliteetista) ei voida johtaa syyn persoonallisuutta tai mitään erityisiä ominaisuuksia, kuten "rakkaus", "armo" tai "oikeudenmukaisuus". Nämä ovat täysin ulkopuolisia, erillisiä ja tarpeettomia lisäyksiä.

Siinäkin tapauksessa, että olettaisimme Jumalan olevan välttämättä olemassa oleva olento, jonka olemassaolon selittäminen ei ole tarpeellista, ei teismi ole selvillä vesillä. Judeo-kristillinen jumalausko on monoteististä uskoa yhteen Jumalaan ja tästä seuraa, että kristillisten teistien tulee näyttää toteen Jumalan välttämättömän olemassaolon lisäksi tämän juuri heidän uskonsa mukaisen Jumalan välttämätön yksikäsitteisyys. Jos kristityt teistit eivät osoita oman Jumalansa olevan välttämättä yksikäsitteinen, voi loogisesti olla olemassa vaikka miten paljon muita välttämättömiä olentoja, jotka luovat lukemattoman monia maailmankaikkeuksia (Davies s. 215). Miksi juuri judeo-kristillinen tai mikään muukaan jumaluus olisi ainoa substanssi?

Jos nuokin vakavat ongelmat voitaisiin selvittää yleisesti hyväksyttävästi, emme olisi vieläkään valmiit teistisen Jumalaa koskevan oletuksen kanssa. Nimittäin siitä huolimatta, että Jumalalla olisi välttämätön olemassaolo ja luonne, ei Jumalalla ollut välttämätöntä syytä luoda sellaista maailmankaikkeutta kuin tämä universumi on, vaan sen sijaan Jumala päätti tehdä tällaisen maailmankaikkeuden. Tässä on teismin (eräs) looginen heikkous: onko välttämättömän olennon mahdollista toimia tavalla, joka ei ole välttämätöntä? Voiko siis välttämättä olemassa oleva olento olla välttämättä hyvä ja kaikkivaltias (sekä kaikki muut Jumalaan liitetyt attribuutit, ovatko nekin välttämättömiä)? Miksi välttämättömän olennon tulisi olla välttämättä hyvä ja rakastava tai edes kaikkitietävä? Miksi pitäisi olla vain yksi välttämätön olento, entä jos substansseja ja luovia olentoja on useita ja niillä on toisilleen vastakkaisia päämääriä (mikä ei olisikaan kovin erikoista, kun katsellaan maailmankaikkeutta ja elämää Maan päällä)? Jos Jumala on välttämätön olento, voiko hän päättää, ettei luo mitään?

Jumalan valinnanvapaus katoaa, jos Jumala on välttämättä sellainen kuin on ja jos Jumalan päätökset ovat välttämättä sitä, mitä ovat. Historian varrella on tehty erilaisia uskonnonfilosofisia spekulatiivisia yrityksiä tämän ongelman ylittämiseksi, jotta välttämättä olemassa oleva Jumala voitaisiin yhteensovittaa satunnaisen universumin kanssa, mutta mitä kestävää on jäänyt loogisen ja kriittisen arvioinnin seulaan? Lisäksi tällaisista hiuksia halkovista ja loputtoman pitkistä teististen argumenttien hienosäädöistä tulee helposti skolastisen mutkaisen saivartelun suo, josta ei päästä ulos kiistattoman vastauksen kanssa. On kuin teistinen jumalallinen substanssi olisi filosofis-teologisen ajattelun luoma koukku, johon kaikki tiedon aukot ja selittämistä tarvitsevat asiat ripustetaan ja sitten niiden katsotaan tulleen selitetyiksi.

Aukkojen Jumalan toinen tuleminen biologisena älykkäänä suunnittelijana ja kosmisena Fyysikkona

Miksi teistinen vastaus, luominen tai suunnittelu, ei ole tyydyttävä filosofisesti? Mitä ongelmia Jumalan tai älykkään suunnittelijan oletukseen liittyy? Koska se ottaa yhden ongelman ja siirtää sen vain askeleen verran kauemmaksi, seuraavalle tasolle, eikä kykene selittämään tätä vielä hämmästyttävämpää oletettua olentoa, kaikkivaltiasta ja kaiken tietävää henkilöitynyttä Jumalaa: mistä, miten ja miksi se Jumala tuli? Näennäisfilosofiset ja perinteiset teistiset vastaukset "ajan ulkopuolella olemisesta" ja ikuisesta olemassaolosta eivät selitä kysymystä aukottomasti ja kiistattomasti, ne vain väistelevät sitä. Kysymyksien kiertely tai jopa niiden ajattelemisen estely jollain hurskaalta kuulostavilla vastauksilla ("ihminen ei voi ymmärtää", "Jumala on salattu") eivät poista loogisia ja rationaalisia ongelmia mihinkään. Vaikka ihminen ei edes voisi ymmärtää (kohtuullista on kyllä katsoa, että jossain ihmisen ymmärryksen rajat tulevat vastaan), ei se tarkoita, ettei kysymyksiä ja ongelmia olisi teistisissä vastauksissa tai että niistä ei saisi puhua. Pelkkä hurskas retoriikka ja käsien levittely eivät kelpaa filosofiassa eivätkä ne varsinkaan tyydytä tieteen vaatimuksia.

Jumalaan tai vastaavaan älykkääseen suunnittelijaan vetoaminen on näin ollen epäilyttävä ja epätyydyttävä selitys kosmiselle hienoviritykselle (tai mille muulle kysymykselle tahansa, mihin Jumalaa käytetään vastauksena) juuri itse sen yliluonnollisen kosmisen suunnittelijan ja tämän hämmästyttävien ominaisuuksien oman epätodennäköisyyden tähden. Kuten Richard Dawkins on huomauttanut,

"sellainen Jumala, joka pystyy laskemaan kuuden luvun kultakutri-arvot, on väistämättä vähintään yhtä epätodennäköinen kuin hienoviritetty lukujen yhdistelmä, joten hän on erittäin epätodennäköinen" (Dawkins s.157).

Jumalaoletus ja tieteelliset maailmankaikkeuden lopulliseen kokonaisselitykseen pyrkivät teoriat samassa loogisessa ansassa

Toisaalta suunnittelun vaihtoehdoksi tarjotut olemassaolon täydelliseen selittämiseen pyrkivät tieteelliset teoriat, kuten Dawkinsin suopeasti suhtautuma multiversumiteoria eivät ole sen yksinkertaisempia, joten Dawkinsin huomautus menettää purevuuttaan tässä "yksinkertaisimman" vastauksen etsimiskilpailussa. Mitään kiistattoman "yksinkertaista" selitystä ei ole tällä hetkellä tarjolla maailmankaikkeudelle. Tieteellistenkin nykyisten teorioiden ilmassa leijuvana perustana (joka joudutaan hyväksymään annettuna, ettei tarvitsisi perääntyä äärettömästi vielä syvällisempiin todellisuuksiin, jotka selitetään vielä niitäkin syvällisemmällä todellisuudella jne.) on jokin uskon asiana hyväksyttävä ad hoc-selitys, joka itse jää vaille perusteluja. Jos Jumala on monimutkainen pystyessään prosessoimaan äärettömästi informaatiota kaiken aikaa, on myös multiversumi ääretön ja sen määrittäminen edellyttää äärettömästi todentamatta jäävää informaatiota (Davies s. 230-231). Lisäksi voidaan huomauttaa Dawkinsin argumenttia vastaan, että monimutkaisuus (kompleksisuus) liittyy sellaisiin (materiaalisiin) rakenteisiin tai organismeihin, jotka koostuvat useista toisiinsa liittyvistä osista, joten aineettoman, toisenlaista ja meille täysin vieraan olemassaolon muotoa ja laatua "edustavan" jumalolennon kohdalla "monimutkaisuus" voi vaikuttaa epäselvältä ja huonosti sopivalta käsitteeltä. Tästäkään kysymyksestä - Jumalan väitetty yksinkertaisuus ja väitetty monimutkaisuus - tuskin saavutetaan kenelle tahansa rationaaliselle ihmiselle kiistatonta ja ilmeistä lopputulosta, vaan aihetta voisi teoretisoida loputtomiin. Ks. multiversumista, sattumasta ja antrooppisesta periaatteesta tarkemmin.

Siitä mitä tiedetään nyt ja mille ei vielä ole tieteellistä selitystä, älykkään suunnittelun kannattajat näkevät aukon, jonka täyttää suunnittelija

Toisinaan älykkään suunnittelun oletuksen puolustajat sanovat, että he eivät perusta hypoteesiaan siihen, mitä ei tiedetä, vaan nimenomaan siihen, mitä tiedetään: solut ovat monimutkaisia ja hämmästyttäviä biologisia systeemeitä. Ja tästä, mitä biologiassa tiedetään nykyään, mutta mille ei vielä ole luonnollista selitystä biologiassa, tehdään kuitenkin Jumalalle/suunnittelijalle toimenkuva - solut ja elintoiminnot ovat älykkään suunnittelijan tekemiä, koska niiden ei uskota voivan muodostua evoluution prosesseilla, joita ei "kukaan" ohjaa. Tässä on kuitenkin suuri looginen heikkous: millä loogisella tai tieteellisellä perusteella biologiassa pitäisi olla jokaiseen asiaan aukoton, täydellinen selitys tarjolla jo nyt? Jos jonkin biologisen ilmiön alkuperää ei vielä tiedetä, ei se todista sen olevan "ihme", jonka jokin ylimaallinen olento on tehnyt. Kyseessä on vanhan aukkojen Jumala-argumentin palaaminen "ohjatun evoluution" muodossa:

"Ne, jotka antavat periksi kiusaukselle varata jumalalliselle väliintulolle paikka siellä ja toinen täällä, ovat taipuvaisia unohtamaan, että tämä käytännössä sulkee Jumalan pois muusta prosessista. Jos Jumala ilmestyy jaksottain, Hän katoaa jaksottain. Jos Hän tulee paikalle erityisissä kriisitilanteissa, Hän on poissa niiden välillä. Onko koko-Jumala vai ajoittainen-Jumala jalompi teoria? Ehdottomasti ajatus läsnäolevasta Jumalasta, joka on Evoluution Jumala, on äärettömästi mahtavampi kuin ajoittainen Ihmeidentekijä, joka on vanhan teologian Jumala" (Henry Drummondin sanat vuodelta 1894 Daviesin lainaamana s.206).

Tällainen aukkopaikat täyttävä Jumala on alati vaarassa joutua työttömäksi. Järjestelmällisesti etenevä tiede todennäköisesti poistaa aukkoja yksi toisensa jälkeen ja Jumala/suunnittelija saa perääntyä alati pienempään nurkkaan "ohjaamaan evoluutiota" tai jotain vastaavaa piilotellen inhimillisen tietämättömyyden hämärässä. Se, että me ihmiset rajallisilla aivoillamme ja vajavaisella kielellämme sen käsitteineen emme tiedä jotain tai osaa selittää jotain asiaa maailmassa - tai olemassaolon salaisuutta itseään -, ei todista, että inhimillisen mielen kehittämä jumala-idea olisi oikea vastaus. Tieteen edessä pakeneva Jumala/suunnittelija on oikeastaan epäpätevä luonteeltaan ja hän teki epätäydellistä työtä, sillä olisihan Jumala tai muu suunnittelija voinut asettaa luonnon lainalaisuudet toimimaan täysin automaattisesti ja tuottamaan monimutkaisia rakenteita ilman ajoittaisia ohjaavia väliintuloja. Lisäksi yleensä Jumalaan tai suunnittelijaan vetoavat ihmiset siirtävät maalitolppia kauemmaksi eivätkä näytä sitoutuvan mihinkään kriteerin, jonka avulla voitaisiin hylätä luomis-/suunnitteluoletus turhana (eli kun tiedon aukko a on täytetty osoittamalla luonnolliset syyt kyseisen aukon selitykseksi, Jumalan/suunnittelijan kannattajat siirtyvät vain eteenpäin jäljellä olevaan aukkoon b, jota pidetään mahdottomana syntyä luonnollisilla prosesseilla). Toisaalta jos löytyisi jokin todella palautumattomasti monimutkainen rakenne, joka ei ole kerta kaikkiaan voinut syntyä luonnollisilla mekanismeilla, se luonnollisesti falsifioisi (kumoaisi virheellisenä) esimerkiksi evoluutioteorian (jos kyseessä oli biologinen ilmiö).

Kyvyttömyydestä selittää jotain tiettynä ajanhetkenä - kuten elämän syntyminen  - ei seuraa, että asia on välttämättä ihme

On epäloogista päätellä, että jos emme voi (nykyään tai vaikka pysyvästi) saada selville vastausta siihen, miten elämä syntyi tai emme pysty tekemään kaiken selittävää lopullista teoriaa maailmankaikkeudesta, olisi kyseessä ihme, joka vaatii välttämättä transsendentin (tuonpuoleisen, ylimaallisen) olennon työn. Selittämättömyydestä ei seuraa ihme. Sellaisessa tapauksessa, että mitään luonnollista selitystä ei edes olisi, on monia erilaisia filosofisesti mahdollisia vaihtoehtoja vastaukseksi eikä vain monoteistinen, juutalais-kristillis-islamilainen henkilöitynyt jumaluus.

Millaista älykästä suunnittelijaa voidaan pitää rationaalisempana kuin aukkojen Jumalaa?

Jos älykäs suunnittelija kuuluu aukkojen Jumalan kategoriaan eli silloin tällöin sekaantuu evoluution muuten luonnolliseen, "omavaraiseen" etenemiseen kokoamalla ihmetekona esim. bakteerimoottorin (mikä on kuitenkin tarpeetonta, sillä bakteerimoottori tuskin on palautumattomasti monimutkainen) ja muina aikoina pysyy taustalla toimettomana, ei tällaista suunnittelijaa voi pitää kovinkaan hienostuneena eikä tekojaan loppuun asti ajatelleena. Tuollainen suunnittelija on oikeastaan vain modernisoitu versio muinaisesta uskosta käsityöläisjumalaan, joka suurena savenvalajana muovailee ihmisen savesta kerralla valmiiksi. Mutta suunnittelija olentona, joka - Daviesin "karkean luonnostelun" mukaisesti - miettii "ostoslistaa" mahdollisista maailmankaikkeuksista ja sitten suunnittelee elämän ja älykkäitä havaitsijoita sisältävän maailmankaikkeuden hyläten muut vaihtoehdot on luonnonlakeihin sovellettuna "paljon parempi" kuin aukkojen Jumala (Davies s.210).

Jos on olemassa olento, joka suunnittelee johdonmukaisesti loppuun asti säätämiensä luonnonlakien välityksellä - ilman aihetta tehdä silloin tällöin "taivaallisia väliintuloja" luonnonlakien rikkomiseksi - niin että joukko lakeja aikaansaa sekä elottoman että elollisen luonnon (myös inhimillisen älyn ja tietoisuuden) kaikessa monimutkaisuudessaan alkuperäisestä yksinkertaisuudesta, on tällainen suunnittelija älykäs, jopa nerokas kuten Davies kuvailee (s.211). Sen sijaan älykkään suunnittelun liikkeen kristittyjen kreationistien toivoma ihmeiden avulla tehtävä suunnittelu antaa kuvan pikemminkin suunnittelunsa puoliväliin jättäneestä rationaalisuudeltaan puutteellisesta olennosta, jonka pitää itse paikkailla asettamiaan lakeja ja luonnon mekanismeja ajoittaisilla ihmeillä, kun ne eivät voi itsestään synnyttää kaikkea, mitä maailmassa on.

Ei ole ristiriidassa tieteen kanssa olettaa luonnonlait suunnitelluksi, koska tieteessähän hyväksytään, että maailmankaikkeus toimii fysiikan lakien mukaisesti omalla painollaan, itsekseen, ja lisäksi tieteen mukaan kaikilla asioilla on luonnollinen selitys (Davies s.211). Muita ihmeitä ei ole kuin itse luonto, sen ihmeellisyys. Edes maailmankaikkeuden syntyminen ei edellytä nykyfysiikan mukaan ihmettä eikä persoonallista "alkusyytä" tarvita.

"koska myös alkuräjähdys voidaan tuoda fysiikan lakien piiriin, joko käyttämällä kvanttikosmologiaa selittämään maailmankaikkeuden synty tyhjästä tai olettamalla jotakin ikuisen inflaation kaltaista" (Davies s.211).

Mutta aukkojen Jumalan kaltainen satunnaisia jumalallisia asioihin sekaantumisia ihmeenomaisesti tekevä suunnittelija sen sijaan ei ole tieteen kanssa yhteensopiva, sillä tuollainen "aukkosuunnittelija" rikkoo luonnonlakeja välillä, mikä on ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa (sellaisena kuin se maailmankuva nykyään on, tieteellinen maailmankuva päivittyy ja kehittyy uusien löytöjen myötä). Kristinuskon kansanomaisen, pyhäkoulujen ja rippikoulun tasoisen, version mukainen Jumala kuin kosmisena taikurina, joka ihmevoimillaan taikoo maailmankaikkeuden tyhjästä ja jatkaa sitten kaikkivoipana savenvalajana elävien olentojen tekemistä (ainakin ensimmäisen miehen ja naisen jahvistisessa arkaaisessa luomismyytissä) sekä suorittaa silloin tällöin ihmeitä maailmassa ilmaantuneiden ongelmien ja vastoinkäymisten poistamiseksi, on jokseenkin naiivi jumalakuva ja se on jyrkässä ristiriidassa luonnontieteen paljastaman maailmankuvan kanssa. Sellaiseen antiikkiseen melko lapselliseen, kirjaimellisesti ymmärrettyyn ihmisen kaltaiseen Käsityöläisjumalaan uskominen oli ollut hyvää vauhtia väistymässä unholaan jo Darwinin aikana itse asiassa (Dennett, s.237).

Jos on olemassa lakien suunnittelija, jonka asettamat lait loivat kaiken niihin sisältyvällä luomisvoimalla, on tällainen kosminen lainsäätäjä vastuullinen maailmankaikkeudesta, jonka toimintoihin lainsäätäjän ei tarvitse kajota. Tämäntyyppiseen jumaluuteen useat modernit teologit ja moni tiedemieskin uskoo (Davies s.211). Tämä etäällä pysyvä lakienlaatija ei tietenkään ole millään muotoa yhtä kuin Raamatun kuvailema monoteistinen jumalolento, eikä tuollaisen lakien suunnittelijan tarvitse olla edes kiinnostunut ihmisistä.

Miksi myös tällainen oletus maailmanmenoon puuttumattomasta lainlaatija - Jumalasta on ongelmallinen?

Vaikka "ei ihmeitä eikä maailman asioihin sekaantumista -jumala" on yhteensopiva tieteen kanssa, ei tämäkään jumalaoletus ole vapaa ongelmista. Merkittävimpiin kriittisiin huomautuksiin kuuluu

"selityksen täydellinen ad hoc-luonne. Ellei ole jotakin muuta syytä uskoa Suuren Suunnittelijan olemassaoloon, pelkkä julistus "Jumala teki sen!" ei sano meille yhtään mitään" (Davies s.211).

Oletus, jonka mukaan tuollainen maailmankaikkeuden tapahtumiin puuttumaton  (deistinen) lainsäätäjäjumala on vastuussa maailmankaikkeuden järjestyksestä ja lainalaisuuksista, on varsin tyylipuhdas hätävastaus vaikeaan ongelmaan. Kyseinen jumaluus on loogiselta kannalta mahdollinen, mutta ellei meillä ole empiiristä tukea tällaisesta (ei-raamatullisesta) jumalasta, ei tästä jumalasta voi sanoa kuin että se on tuntematon ja selittämätön. Se joudutaan hyväksymään - jos tuohon deistiseen jumalaan turvaudutaan - tyhjän päällä riippuvana ja perustelemattomana. Olemme samassa loogisessa umpikujassa kuin multiversumin tai kaiken teorioiden kanssa - jotakin pitää hyväksyä "annettuna", jotain mikä pitäisi omaksua selityksettä itsestäänselvyytenä, joka leijuu ilmassa itseään kannatellen. Yksi aukko - universumin hienoviritys bioystävälliseksi ja järjestäytyneisyys - täytetään peittämällä tämä alkuperäinen aukko uudella aukolla, joka on oikeastaan vieläkin käsittämättömämpi. Jäämme siten polkemaan paikoillemme.

Ajan ongelma ja oletus suunnittelijasta tai luojajumalasta

Tärkeydessä ei paljoa jää jälkeen aikaan liittyvä ongelma koskien älykästä suunnittelijaa tai teististä Jumalaa. Aikaa ei voida erottaa fysikaalisesta maailmankaikkeudesta, avaruudesta sekä aineesta (neliulotteinen aika-avaruusjatkumo). Jos on olemassa maailmankaikkeuden suunnittelija tai luoja, sen on oltava niin ajan, avaruuden sekä aineen tuolla puolen, siis ajan ulkopuolella. Muuten Jumala tai suunnittelija ei voi olla ajan luoja (Davies s.211). Kirkkoisä Augustinus pohdiskeli syvällisesti Jumalan, luomisen ja ajan ongelmakenttää, ja tuli tulokseen, että Jumala on kokonaan ajan ulkopuolella oleva ajaton olento. Augustinuksen mukaan ongelma piilee ajan luonteessa eikä Jumalassa, kun kohdataan (syvälliseen ja todelliseen kritiikkiin perustuva) kysymys "mitä Jumala teki ennen kuin hän loi maailman?" Augustinus vastasi kritiikkiin opettamalla, että maailmaa ei luotu ajan kuluessa, vaan samalla ajan kanssa väistäen siten kokonaan ongelman, miksi luominen tapahtui juuri silloin kun tapahtui, ei aikaisemmin eikä myöhemmin? Kysymys haihtuu pois, koska ei ollut mitään aikaisempia hetkiä. Itse asiassa tämän vastauksen - maailmankaikkeus syntyi yhdessä ajan kanssa - isä ei ole Augustinus, vaan noin tuhat vuotta aikaisemmin kreikkalainen filosofi Platon oli ajatellut ja esittänyt sen saman vastauksen. Ja tämä platoninen ratkaisu on itse asiassa modernin fysiikan ja alkuräjähdysteorian kanssa sopusoinnussa, mikä sinänsä ei ole sen mystisempää - filosofian rikkaasta ja hyvin monimuotoisesta ajattelun aarrearkusta löytyy pakostakin joskus jotain, mikä muistuttaa uuden ajan tieteellisiä teorioita (Davies s.84-85).

Ajaton augustinolainen suunnittelu - tai luominen - kyseenalaistaa ja tekee ongelmalliseksi itse suunnittelun käsitteen oletetun älykkään suunnittelijan tai luojan tapauksessa. Onko enää mielekästä puhua jonkin asian suunnittelemisesta jos ei ole aikaa? Suunnittelun käsite sen inhimillisessä käyttöyhteydessä tarkoittaa, että joku ajattelee etukäteen erilaisia valintoja ja vaihtoehtoja asettamansa päämäärän - päämäärä on asetettu ensin - saavuttamiseksi ja sen jälkeen hän päättää valita parhaaksi arvioimansa vaihtoehdon ja seuraavaksi hän toteuttaa suunnitelmansa kunnes päämäärä on saavutettu. Kyseessä on erittäin vahvasti aikaan ja sen etenemiseen liittyvä prosessi, jossa jokainen vaihe on omalla loogisella paikallaan aikajanalla toinen toistaan seuraten, kunnes kaikki on valmista. Jo "ajatteleminen" ja "toteuttaminen" ovat ajallisia, aikaan sidoksissa olevia kuvauksia (Davies s.212). Meidän pitäisi kehittää näistä ongelmista selvitäksemme jälleen joitain abstrakteja hienosyisiä ja spekulatiivisia "ajattoman suunnittelemisen tai luomisen" käsitteitä, joiden yhteensopivuudesta todellisen maailman kanssa ei ole mitään takeita tai todisteita. Kyseessä on uskonnollis-filosofinen kielipeli sanoilla ja käsitteillä keikaroimalla niiden omassa abstraktissa virtuaalimaailmassa: "voidaan olettaa...", "entäpä jos olisi...", "Jumala teki näin...". Mistä me sen tiedämme ja todistamme oliko niin tai näin? Entä jos emme ole kaiken spekuloinnin, metafysiikan ja teoretisoinnin jälkeen edes oikeilla jäljillä ja kyselemme turhia, vääriä asioita (me kaikki, niin teistit kuin ei-teistit?). Jos suunnittelu inhimillisenä ja aikasidonnaisena, aikaa edellyttävänä, käsitteenä on suorastaan yhteensopimaton "ajattoman" Jumalan tai muun älykkään suunnittelijan tekemän "työn" kanssa, niin mitä järkeä on edes puhua mistään älykkäästä tai vähemmän älykkäästä suunnittelijasta? Koko käsite on silloin väärä ja epämielekäs.

Valinnanvapauden vs. vaihtoehdottomuuden ongelma ja älykäs suunnittelija / luojajumala

Jos joku ratkaisisi pätevästi ja aukottomasti aikaan ja suunnitteluun liittyvät ongelmat, emme olisi teismin kanssa vieläkään valmiita nousemaan voittajan paikalle. Valinnasta ja sen yksityiskohdista avautuu uusi ongelmien runsaudensarvi. Onko luojalla / suunnittelijalla ollut valinnanvapaus tehdä täysin erilainen, vaikka elämää ilman oleva, maailmankaikkeus tai luoda sinne aivan erilaisia eläviä olioita kuin ne, mitä Maassa on? Entä oliko suunnittelijalla vapaus olla suunnittelematta mitään tai luojalla vapaus olla luomatta minkäänlaista maailmaa? Jos vastaus kysymyksiin on kielteinen eli luojan/suunnittelijan piti tehdä juuri tällainen maailmankaikkeus välttämättä, ei Jumalalla tai muulla olennolla ollut mitään vaihtoehtoja. Siinä tapauksessa Jumalalla / suunnittelijalla ei ollut osaa eikä arpaa selityksessä, eikä ole edes oikeutettua kutsua häntä suunnittelijaksi. Mitä suunnittelua vaati tehdä se, mille ei ollut mitään vaihtoehtoa, vaan se oli välttämätöntä? (Davies s. 212). Luonto ei ole siinä tapauksessa tuollaisen välttämättömyyden sitomana toimivan olennon luoma, vaan

"luonto palautuu jumalallisen olennon osajoukoksi... itse asiassa tulisimme yhtä hyvin toimeen täysin ilman suunnittelijan käsitettä" (Davies s.212).

Kristillisessä ajattelussa on kuitenkin yleensä katsottu Jumalan luoneen vapaasta tahdostaan. Varsinkin keskiajan via modernassa, uudessa filosofisessa ajattelussa 1200-luvulla ja 1300-luvun alussa (Duns Scotus, William Occamilainen), syntyi uudenlainen ajattelutapa Jumalan vapaudesta, jonka puitteissa Jumala olisi voinut luoda muitakin mahdollisia maailmoja kuin vain tämän.

Mutta Jumalan vapaudesta nousee lisää kysymyksiä ratkaistavaksi. Minkä tähden Jumala valitsi juuri tämän maailmankaikkeuden, miksi hän loi siitä tällaisen eikä toisenlaista? Miksi Jumala ei esimerkiksi luonut maailmankaikkeutta, jossa ei ole kärsimystä tai sitä olisi vähemmän - tai niin paljon kuin mahdollista? Tai miksi Jumala ei suunnitellut maailmankaikkeutta, jossa ei ole elämää - tarvitsiko Jumala jotain, mihin hän ei riittänyt itsessään? Jos kristitty teisti vastaa "nöyrästi", että emme voi ymmärtää tätä asiaa,

"selitysketju kuivuu kokoon. Jos vastaus on, että valinta oli sokea, suunnitelman elementti katoaa taas, koska jos valinta oli pelkkä oikku, maailmankaikkeus surkastuu jumalalliseksi leikkikaluksi" (Davies s.212).

Siinä tapauksessa, että teisti selittää Jumalan päätöksen luoda tällainen maailmankaikkeus perustuvan syvälliseen ja harkittuun tekoon, jonka lähtökohta on Jumalan omassa olemuksessa - jonka laadusta ja ominaisuuksista teistillä on yleensä yksityiskohtaista tietoa omasta mielestään, vaikka toisaalta teisti voi väittää Jumalan olevan "salattu" -, herää seuraava ongelma. Mihin sitten tämä Jumalan olemus perustuu, mikä on sen lähde. Niinpä päädymme tähän jumaluuden kokoiseen ongelmaan - kuka suunnitteli suunnittelijan, kysymyksen "kuka loi Jumalan" uutena versiona (Davies s.211).

Agnostisismi oikeutetuin rationaalinen suhtautuminen teismin ja tieteellisten selityksien välillä koskien olemassaolon täydellistä selitystä

Pyristelemme jatkuvasti loogisessa, filosofisessa ja eksistentiaalisessa loukussa, kuin tervatulla sillalla oleva harakka, jolla on vuoronperään nokka tai pyrstö tervassa. Tilanne on sama siitä riippumatta valitsemmeko teistisen, uskonnollis-filosofisen rationaalisen vastauksen (suunnittelija / luoja) vai tieteellisen luonnollisen selityksen olemassaolon kokonaisselitykseksi. Vaikka meillä olisi Jumalan turhaksi tekevä "yksikäsitteinen kaiken teoria", jonka mukaan maailmankaikkeuden "täytyy olla" juuri tällainen eikä mitään vaihtoehtoja, joten Kosminen Valitsija ja Suunnittelija leikkaantuu pois turhana, olisimme samalla tervatulla sillalla vieläkin. Sellainen teoria, jota mm. fyysikko, säieteoreetikko David Gross ajaa, merkitsee sitä, että maailmankaikkeuden suotuisuus elämälle jatkaisi riippumistaan ilmassa täydellisen sattumanvaraisena oikkuna. "Täydellisen yksikäsitteinen teoria" on vain suopeasti sallinut niin elämän kuin ihmisen mielen (Davies s.217).  Elämä on kuitenkin nähtävissä, ainakin Daviesin mukaan, maailmankaikkeuden perustavanlaatuiseksi ominaisuudeksi, joka vaatii elämän ottamisen aktiiviseen - ainakin keskeisempään kuin nykyään - rooliin maailmankaikkeuden syvällisessä ymmärtämisessä (Davies s. 234 - 235).

Niinpä tässä vaiheessa älyllisesti suositeltavin suhtautumistapa voisi olla agnostisismi väliaikaisesti, sitoutumatta mihinkään nykyään saatavilla olevaan vastaukseen. On täysin oikeutettua rationaalisesti olla ottamatta kantaa ja jättää sitoutumatta mihinkään tiettyyn uskonnolliseen, filosofiseen tai luonnontieteelliseen vastaukseen, jos kaikki olemassa olevat selitykset kärsivät samoista perustavanlaatuisista ongelmista, eikä niiden oikeellisuutta ole voitu todentaa. Maailmankuva saa olla avoin ja epätäydellinen. Tutkijat ja filosofit saakoot työrauhan etsiä ratkaisuja "kaiken" selitykseksi ja miettiä keinoja niiden testaamiseksi (edes epäsuorilla tavoilla).

Siihenkin mahdollisuuteen on hyvä varautua, että jossain vaiheessa tulee raja vastaan mahdollisuuksille tutkia ja tietää, kun etenemme syvemmälle olevaisuuden salaisuuksiin. Todellisuuden perimmäinen luonne voi jäädä pysyvästi meille arvoitukseksi. Olemme vieläkin matkalla kohti totuutta ja matka voi kestää kauan.

Perinteisten jumalatodistuksien kuten kosmologisen jumalatodistuksen takana olevan fysiikan vanhentuminen

Moni jumalauskovainen olettaa alkuräjähdyksen olevan todiste Luojasta ja luomisesta (kristityt teistit saattavat sanoa "Kristuksen sytyttäneen alkuräjähdyksen"). Näin uskovat teistit ovat ajattelussaan vieläkin sen vanhentuneen fysiikan ja antiikkis-keskiaikaisen filosofisen "alkusyy/ liikkumaton liikuttaja" - mallin lukitsemia, eikä moderni kvanttifysiikka ja kosmologia ole päässyt avartamaan heidän tietoisuuttaan fysikaalisen maailmankuvan suurista muutoksista (jota voidaan aiheellisesti nimittää kolmanneksi maailmankuvalliseksi vallankumoukseksi fysiikassa). Useat teistit (toki monet muutkin) olettavat, että kaikella pitää olla jokin syy ja että alkuräjähdyksen kosmiseen aamunsarastukseen päättyy fysikaalisen universumin elinkaari. Näin ei kuitenkaan ole: kvanttifysiikassa syy ja seuraus rikkoutuvat eikä kaikella ole syytä. "Tyhjästä voidaan nyhjäistä" todellakin, sillä kvanttifysikaalinen tyhjiö on kaikkea muuta kuin tyhjä olemattomuus. Tyhjiö (vakuumi) on kupliva pata tyhjiöenergiaa ja se kuplii todellisia, havaittuja hiukkasia. Elektroni-positroni -pari voi nousta esiin tyhjästä ja elää Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti kunnes se taas katoaa kvanttimekaanisten todennäköisyyksien syvyyteen (ks. Krauss ja Enqvist).

Maailmankaikkeus voi nykyfysiikan mukaan olla, kuten Stephen Hawking on esittänyt, rajaton ajassa. Monien kosmologien kannattaman teorian mukaan maailmankaikkeus on sananmukaisesti tyhjästä syntynyt kvanttifluktuaatio - virtuaalisten hiukkasten poriseva "puuro" -, joka muodostui sattumalta. Nykyisten inflaatioteorioiden mukaan maailmankaikkeus saattaa olla universumien loputtoman pitkän helminauhan eräs kupla (mutta kuten sanottua, nämä teoriat ovat ongelmallisia filosofisesti ja enemmän tai vähemmän myös kokeellisen fysiikan kannalta, todentamismahdollisuuksien hankaluuksien tähden).

Ratkaisevaa ei ole se, mikä nimenomainen yksittäinen fysiikan teoria (tai hypoteesi) on tosi tai epätosi, vaan se laajempi mullistus fysiikassa, nimenomaan hiukkasfysiikassa, mikä uudistaa tietoisuutemme syvällisesti ja tekee maailmankuvastamme arkisten intuitiivisten päätelmiemme vastaisen. Opimme olemaan skeptisiä ja varovaisia vaistomaisesti ensimmäisinä mieleemme tulevia (filosofisesti heikkoja ja aukollisia) päätelmiä kohtaan olevaisuuden alkuperästä. Ymmärrämme myös paremmin kausaliteettia (varsinkin sitä, että kaikella ei todellakaan ole eikä tarvitse olla mitään syytä) sekä tyhjiön (vakuumin), joka ei olekaan tyhjä, sattuman ja kaoottisuuden tieteellistä ja rationaalista luonnetta paremmin. Oivallamme, että arkitodellisuutemme mukainen makromaailma on paljon syvällisemmän, vaatimattomille aisteillemme piilossa olevan ja oudon mikrotason hiukkasmaailman "pintailmentymä".

Aivan samoin kuin biologiassa darwinistinen luonnonvalinta on vaikuttanut - toivottavasti - tajuntaamme ymmärrystämme lisäävästi siitä, miten monimutkaisuus syntyy tiettyjen varsin luonnollisten mekanismien avulla vähitellen kasautumalla. Darwinistinen evoluutio järjestymisen periaatteena on yhtä syvällinen ja merkittävä kuin painovoimalaki, vaikkei evoluutio olekaan fysiikan laki sellaisenaan (Davies s.235).

1. osa: luonnonvalinta, sattuma, evoluutio ja älykäs suunnittelu : 2. osa: Palautumaton monimutkaisuus luonnossa - uhka evoluutioteorialle? Onko bakteerimoottori falsifioinut evoluutioteorian ja todistanut suunnittelun? : 3. osa: Antrooppinen periaate ja elämän synty. Rationaalinen vaihtoehto suunnittelu-oletukselle : 4.osa Multiversumi, antrooppinen periaate ja hienovirityksen ongelma

Kirjallisuus:

Martin Rees: Avaruuden avainluvut, 2001
Kari Enqvist: Kosmoksen hahmo, 2003
Lawrence Krauss: Kvintessenssi - puuttuvan massan arvoitus - , 2003
Psykologian dosentti Marjaana Lindemanin tutkimus "Taikauskon vetovoima" (Lääkärilehti 28.12.2006),
Kia Aarnio, Marjaana Lindeman: Paranormal beliefs, education, and thinking styles. Department of Psychology, University of Helsinki, Received 4 November 2004; received in revised form 13 April 2005; accepted 19 April 2005 (Available online 5 July 2005)
Richard Dawkins: Jumalharha, 2007
Daniel C. Dennett: Lumous murtuu. Uskonto luonnonilmiönä, 2007
Paul Davies: Kultakutrin arvoitus. Miksi maailmankaikkeus on juuri sopiva elämälle, URSA 2007

Ylös