Vedenpaisumus, Nooan arkki, tulvageologia. Vedenpaisumuksen oletetut todisteetVedenpaisumus kuivuu ja Nooan arkki uppoaa tiedon tulvassa |
|
|||||||||
|
Kategorian sivut (24)
Kategoriat |
Johdanto: vedenpaisumus
Vedenpaisumus, Nooan arkki ja tulvageologia uppoavat tieteellisten tosiasioiden edessä. Poikkitieteellinen analyysi kreationistien olettamasta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta muutama tuhat vuotta sitten ja muutaman ihmisen sekä eläinkunnan edustajien pelastumisesta Nooan arkissa. Kreationistien mukaan koko nykyinen biosfääri, mukaan lukien ihmiskunta, palautuu niihin kahdeksaan ihmiseen Nooan arkissa ja eläinpareihin. Niinpä itse asiassa kreationistit tarvitsevat todella nopeaa superevoluutiota, joka pystyy alle neljässä tuhannessa vuodessa tekemään suorastaan juoksevan lajiutumisen miljooniksi eliölajeiksi. Eikä siinä kyllin, vaan vedenpaisumusoletus eli tulvageologia merkitsisi mannerlaattojen formulakilpailuja, jos mannerlaattojen nykyinen sijainti olisi pitänyt tapahtua vedenpaisumuksen jälkeen ja sen seurauksena. Mutta mitä historialliset, luonnontieteelliset ja raamatunselitysopilliset tosiasiat kertovat vedenpaisumuksen uskottavuudesta? Huomaamme, että fundamentalistiuskovien puolustama vedenpaisumus ja Nooan arkki sekä niiden pönkitykseksi kehitetty "tulvageologia" huuhtoutuvat pois luonnontieteellisten ja historiallisten tosiasioiden tiedonpaisumuksessa. Lisäksi Raamatun traditioaines vedenpaisumuksesta on hyvin ristiriitaista ja itse asiassa punottu yhteen kahdesta erilaisesta ja eri-ikäisestä lähdekirjasta (niinpä nämäkin eksegeettiset havainnot kiistävät sen, että Mooses olisi ollut 1. Mooseksen kirjan kirjoittaja tai että ylipäätään vain yksi ihminen olisi kirjoittanut "Mooseksen kirjat"). Vedenpaisumus - historiaa vai muinaista myyttiperinnettä? Tulvageologiako vakava vaihtoehto?
Kristilliset kreationistit (varsinkin YEC-väki, mutta ID-kreationistit eivät niinkään) yleisesti ottaen uskovat, että luomisen jälkeen (noin 4000 - 5000 vuotta sitten) tapahtui 1 Moos.6-9 luvuissa kuvattu Nooan ajan globaali vedenpaisumus, joka tuhosi kaiken
elämän maan päältä lukuun ottamatta Nooa, hänen perhettään ja
eläimiä, jotka pelastuivat arkissa tuhotulvasta. Huomautan jo tässä kohtaa siitä merkittävästä tosiasiasta, että kasvien siemenien pelastamiseksi ei Genesiksessä kerrota Nooan tehneen mitään, eikä kasvien säilyttämiseksi vedenpaisumuksen ylitse annettu Nooalle mitään käskyä, jotta kasvillisuus olisi voitu palauttaa vedenpaisumuksen jälkeen (jolloin lisäksi suolainen ja makea vesi olisivat sekoittuneet toisiinsa vesieliöille tuhoisalla tavalla).
Kasvit kuten puut kuolevat jos ne ovat vuoden verran suolaisen meren alla.
Lisäksi siemenet, jotka ovat olleet vuoden verran vedessä (joka on siis ollut enemmän tai vähemmän suolaistakin) eivät idä, vaan ne ovat pilalla, kuolleita. Miten muuten kasvien pölyttäminen olisi onnistunut hetikohta vedenpaisumuksen loputtua, kun hyönteisten ottamisesta Nooan arkkiin ei ole mitään selvää viittausta ja jos hyönteisiä kuten mehiläisiä olikin Nooan arkissa, niin miten kaksi paria mehiläisiä olisi ehtinyt kaikkialle? Osa kasveista tarvitsee lintuja pölyttämiseen ja lintujakin oli vain ne kaksi paria (vedenpaisumus-tradiot ovat epäyhtenäisiä eläinten lukumäärienkin suhteen, kuten edempänä näytän). Silti Genesiksen mukaan kasvit alkoivat "tuosta vaan" kasvamaan vedenpaisumuksen laskeuduttua (kyyhkynen toi oliivipuun lehden Nooalle, 1 Moos.8:11). Vedenpaisumuksen ja Nooan arkin historialliset, luonnontieteelliset ja eksegeettiset perustuksetTarkastellaanpa tarkemmin, miten "vedenpaisumusteoria" kestää luonnontieteellisten, historiallisten ja eksegeettisten tosiasioiden tarkastelua. Fundamentalistisen raamattunäkemyksenkin kannalta on välttämätöntä uskoa kirjaimellisesti globaaliin vedenpaisumukseen - muutenhan Raamattu osoittautuisi erehtyväiseksi ja virheelliseksi, ja tuskin kelpaisi luonnontieteellisissä kysymyksissä auktoriteetiksi. Vedenpaisumuksen historiallisuus on siis erittäin tärkeä maailmankatsomuksellinen ja teologinen kysymys. Jotkut konservatiivisetkin Raamatun selittäjät myöntävät, että vedenpaisumus oli globaalin asemasta vain paikallinen tulva. Paikallisia tulvia Mesopotamiassa on tietysti ollutkin. Kuitenkin Genesis edellyttää selvästi nimen omaan maailmanlaajuista vedenpaisumuskatastrofia, joka tuhosi kaiken elämän arkin ulkopuolelta peittäen korkeimmatkin vuoret veteen. Ja miksi Nooan olisi pitänyt rakentaa arkki paikallisen tulvan takia, olisihan hänelle riittänyt vain lähteminen jonnekin vuorille karkuun? Ilman vedenpaisumuksen globaalisuutta koko Nooan arkki-kertomuksella ei olisi mielekkyyttä eikä perusteita. Mustanmeren tulvimisesta ei enää tukea Nooan vedenpaisumuskertomukselleUudehkon tutkimuksen (2002) mukaan ei löydy perusteita enää edes sille tähänastiselle kahden merigeologin tekemälle teorialle (Ryan, Pitman), jonka mukaan VT:n vedenpaisumuskertomuksen taustalla olisi ollut paikallinen tuhotulva n. 7500 vuotta sitten, jonka aiheutti Mustanmeren vesimassojen vyöryminen Lähi-itään Bosporin maakannaksen murtuessa (Jun Abrajano, professor of earth and environmental sciences at Rensselaer). Abrajanon tutkimukset Marmarameren sedimenteistä osoittivat, että tällaista vesimassojen vyöryä ei ole tapahtunut."In 1996, marine geologists William Ryan and Walter Pitman published a scientifically popular hypothesis, titled Noah's Flood Hypothesis. The researchers presented evidence of a bursting flood about 7,500 years ago in what is now the Black Sea. This, some say, supports the biblical story of Noah and the flood.Toki Mesopotamiassa on voinut tapahtua historian aikana moniakin Eufratin ja Tigrisin tulvimisia, mutta globaalia vedenpaisumusta paikalliset tulvat eivät pysty todistamaan. Babylonialaisten (Genesistä vanhemmille) tulvamyytille ne ovat voineet antaa hyvin todennäköisen lähtökohdan. Mesopotamiassa on asutuskerrostumien välissä veden tuomaa savea ja hiekkaa (vanhin kerrostumista on Uurista n. 4000 eKr.). Mutta nämä kerrostumat ovat siis eri-ikäisiä ja kertovat useammista paikallisista tulvista, eikä siis yhdestä globaalista tulvasta (tämän myöntää myös konservatiivinen kristitty raamatunselitystieteen tutkija R. K. Harrison johdanto-opissaan "Introduction to the Old Testament". Harrisonkin toteaa, että mitään todisteita ei ole globaalista tuhotulvasta). Ovatko Nooan arkin jäännökset löytyneet Araratilla? Nooan arkista valokuvia?Eräät fundamentalistiset tahot ovat väittäneet, että Nooan arkin jäännökset on löydetty Ararat-vuorelta Turkista. Todisteena he ovat käyttäneet amerikkalaisten vakoilukoneiden ottamia valokuvia Araratin alueelta, joissa näkyi oudon näköinen muodostelma (se muistutti kuvissa laivan muotoa). Kuvien analysoinnin tulos on kuitenkin, että kuvissa ei ole minkäänlaista laivaa, vaan kyseessä on lumesta ja jäästä koostuva luonnonmuodostelma varjoineen.Sitä paitsi Araratilla oleva erikoisen näköinen muodostelma ei vastaa mitoiltaan Raamatussa kerrottuja arkin pituutta, leveyttä ja korkeutta (1 Moos.6:15). Myös tämä tosiasia kumoaa olettamukset Nooan arkin löytymisestä kyseiseltä paikalta (jos oletamme, että se olisi kuitenkin Nooan arkki niin siinäkin tapauksessa Raamatussa olisi annettu väärät tiedot arkin koosta, mikä olisi fundamentalistien raamattunäkemykselle mahdotonta hyväksyä). Toisin sanoen, mitään konkreettisia todisteita Nooan arkista Araratin vuoristosta (jonne se VT:n mukaan rantautui) ei ole löydetty. "Conclusion:Jos Nooan arkki olisi ajautunut Araratin vuorille niin lienee kohtuullista olettaa, että edes jotain jäännöksiä puisesta arkista olisi säilynyt 4000 vuotta ja löydetty jossain vaiheessa historiaa. Sitä paitsi tulkinta, jonka mukaan arkki olisi päätynyt Turkin kaksihuippuiselle Araratin vuorelle on nuori palautuen 200-300-luvuille, jolloin Araratin alueen asukkaat kääntyivät kristinuskoon. VT:ssä esiintyvä Urartu tarkoittaa todellisuudessa Armeniaa. Yleisesti ottaen kristilliset tahot eivät edes väitä "Nooan arkin löytyneen". Arkin "ankkurikiviä" Araratilla: arvoton väite arkeologisestiJotta kreationistit/fundamentalistit eivät pääsisi väittämään lähteenä käytetyn tiedon olevan "jotain liberaaliteologiaa" käytän lähteenä suomalaisen tunnetun konservatiivi-kristillisen teol.tri. Eero Junkkaalan uutta raamatullista arkeologiaa esittelevää teosta Faktaa vai fiktiota, jonka julkaisija on niin ikään konservatiivisen ev-lut. Kansanlähetyksen kustantamo Uusi Tie. Vedenpaisumus-uskovaiset ovat siis väittäneet, että Araratin juurella olevat reiälliset kivet olisivat "Nooan arkin ankkurikiviä" ja on koetettu magnetometrisillä mittauksilla osoittaa arkin olevan Araratin vuorella (siinä jo mainitussa "laivan näköisessä" luonnonmuodostelmassa). Tri. Junkkaala toteaa Faktaa vai fiktiota - kirjansa sivulla 37, että "arkeologista arvoa näillä löydöillä ei valitettavasti ole" ja myöntää, että
Näin voimme siten perustellusti jättää omaan arvottomuuteensa väitteet "arkin ankkurikivistä Araratin juurella". Konservatiivikristitty raamatuntutkija myöntää: VT:n alkukertomukset eivät sovi arkeologiaan mitenkäänSamasta tri. Junkkaalan teoksesta sivulta 36 voimme lukea myös, että Raamatun Genesiksen alkukertomukset ihmiskunnan varhaisvaiheista eivät sovi
yhteen tieteen, arkeologisen tutkimuksen löytöjen kanssa. Arkeologiasta ei siten ole saatu mitään evidenssiä sen tueksi, että Genesiksen alkukertomukset olisivat todellista historiaa. Ei ole myöskään arkeologisia tietoja, joiden avulla voisi ajoittaa VT:n alkukertomuksia. Raamatullinen "historia" ja todellinen ihmiskunnan historia eivät kohtaa toisiaan, vaan ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Lähi-idän muinaisuus ei ole hämärän peitossa, vaan se tiedetään tutkimuksien perusteella varsin hyvin. Varhaisimmat kivikautiset asutukset Israelissa ovat Ein Gevissä, Wadi Amudissa ja Ubeidijessa Gennesaretin järven ympärillä. Karmel-vuorella oli paleoliittisella kivikaudella asutusta (vanhalla kivikaudella). Neoliittiselta kivikaudelta on löytynyt asutuksia mm. Golanilta ja Jerikosta n. 10 000 vuotta sitten. Junkkaalan mainitussa teoksessa todetaan, että "meillä ei ole arkeologisia tietoja, jotka auttaisivat ajoittamaan Raamatun alkukertomuksia. Toisaalta kivikauden, kalkoliittisen kauden tai varhaispronssikauden kaivaukset eivät näytä liittyvän mihinkään Raamatussa kuvattuun aikakauteen" - Faktaa vai fiktiota s.36. Tri. Junkkaala koettaa pitää kiinni Genesiksen alkukertomuksien historiallisuudesta - uskon avulla, kuten hän myöntää, sillä empiiristä tietoa ei ole kertomuksien tueksi - ja väistelee liian kiusallisia kysymyksiä ja hankalia teologisia ja filosofisia johtopäätöksiä (ko. teos ei ole tiedeteos, vaan hieman kärjistäen sanottuna perinteisen uskon vahvistukseksi tehtyä arkeologiaa siloitellen käyttävää hartautta, vaikka Junkkaala myöntääkin monia ongelmia Raamatun ja arkeologisten löytöjen yhteensovittamisessa ja jättää erinäisiä hankalia asioita "avoimiksi" paremman puutteessa. Junkkaala "uskoo", että VT:ssä on kyse "todellisesta historiasta"). Nuoren maan kreationisminkin Junkkaala torjuu myöntäen maailman iän olevan "huikaisevan pitkä" (emt. s.36). On perustelluinta saatavilla olevan historiallisen ja arkeologisen tiedon perusteella tehdä ilmeisin johtopäätös: ei edes Junkkaalan korostama "uskon näkökulma" voi pelastaa Genesiksen alkukertomuksien ja Nooan vedenpaisumuksen historiallisuutta sen "tieteen näkökulman" murskaavilta empiiriseltä havainnoilta ja tuloksilta, vaan ne kertomukset ovat myyttejä, joilla ei ole mitään kosketuskohtaa todelliseen historiankulkuun eikä maapallon geologiseen historiaan. Todisteita Genesiksen alkukertomuksista ei ole arkeologisissa tutkimuksissa löytynyt - näin pitkään jatkuneista etsinnöistä huolimatta - siitä yksinkertaisesta syystä, että sellaista evidenssiä ei vaan ole. Ei voida löytää mitä ei ole, erittäin todennäköisesti, koskaan ollutkaan (vaikka todisteiden puuttuminen ei sinänsä todista jonkin olemattomuutta, ei todisteiden olemattomuus todista varsinkaan väitetyn asian olemassaoloa). Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut niin mitä me löytäisimme...1. Kreationistien olettamuksien mukaan Nooan aikaisessa vedenpaisumusta edeltävässä muinaisessa maailmassa eli kymmenien tai jopa satojen miljoonien ihmisten väestö, joilla oli edistyksellinen kulttuuri ja myös kaupunkeja. Kreationistien mukaan Aadamista alkunsa saanut "ensimmäinen ihmiskunta" oli nykyihmistä parempaa, koska se ei ollut "rappeutunut" vielä paljoakaan "parin tuhannen vuoden aikana" luomisesta: ihmiset elivät satoja vuosia, sairauksia ei ollut, ihmiset olivat pitempiä ja maassa eli jopa "jättiläisiä" (kaiketi siis jotain 3-6 metriä pitkiä, mutta Raamattu ei mainitse pituudesta, 1 Moos.6:4). Jos nämä kreationistiset olettamukset pitäisivät paikkansa, maaperästä pitäisi löytyä valtavasti näitä pitkien, elinvoimaisten, älykkäiden, satojen vuosien ikäisten ihmisten jäännöksiä sekä heidän kulttuurinsa jäänteitä: kaupunkien raunioita, asumuksia, koruja, taidetta, aseita jne. Mutta mistään tällaisesta ei ole todisteita löydetty yli 150 vuoden tutkimisen aikana. Tutkijoiden löytämät ihmisten jäännökset kuvaavat selkeästi vähittäistä kehittymistä alkukantaisista muodoista kohti nykyihmistä, Homo Sapiensia.Eräs kreationistien vastaväite tähän on, että "kaivauksia ei ole tehty tarpeeksi laajoilla alueilla ja merien pohjat ovat tutkimatta". Mutta tämä puolustelu on kestämätön. Jos vain 4000-5000 vuotta sitten tuhoutui jopa satojen miljoonien nykyihmistä parempien ihmisten sivilisaatio ja sen aineellinen kulttuuri sekä valtava eläimistö, niin olisi käsittämätöntä jos ei mitään olisi kaivauksissa löydetty tähän asti tutkituilta alueilta. Suomesta on mammuttien fossiileita löydetty perunapellosta ja rakennustyömailtakin. Olisi todennäköistä, että Nooan päivien ihmiskunnan kulttuurin jäännöksiäkin löytyisi mistä perunapellosta ja tietyömaalta tahansa tai ylipäätään edes jostain. 2 Maakerrostumissa ei pitäisi löytyä merkkejä eroosiosta jos vedenpaisumus olisi tapahtunut. Lukuisten paksujen kerrostumien välissä kuitenkin olevien eroosiopiirteiden selittäminen vedenpaisumuksen aikana syntyneiksi on erittäin ongelmallista. 3 Jos "vedenpaisumusteoria" pitäisi paikkansa, niin silloin meidän pitäisi löytää fossiileita nykyistä huomattavasti enemmän (Nooan aikaisen maailman kulttuurisia jäännöksiä unohtamatta). Vedenpaisumus ja kaikki muu maaperän "vääntäminen", mitä tuhotulvaan oletetaan liittyneen merkitsisi sitä, että kaikki eläimet ja miljoonat ihmiset hautautuivat hyvin nopeasti. Olosuhteet olisivat olleet paratiisimaiset fossiloitumiselle. 4 Kaikkien eläinlajien ja ihmisenkin alkuperä pitäisi todistettavasti olla Lähi-idästä peräisin, kun eläimet tulivat Nooan arkista ulos alkaen taas lisääntymään. Samoin koko ihmiskunnan alkuperä pitäisi olla johdettavissa Lähi-itään, Araratin ja Mesopotamian seudulle, sillä VT:n mukaan Nooan kolmesta pojasta polveutuvat kaikki kansat ja heimot. Mutta tutkimustulokset osoittavat, että eläinlajeille on useita eri alkuperäpaikkoja ja ihmislajin juuret ovat johdettavissa Afrikkaan Mesopotamian asemasta (ja ylipäätään ihmislajin alkuperä ulottuu satojen tuhansien vuosien taakse hyvin vankan todistusaineiston perusteella). Myös kaikkien maailmassa puhuttavien kielien alkukoti pitäisi olla johdettavissa Mesopotamiaan, yhteen alkukieleen "Baabelin tornilla", missä kielet sekoitettiin. Siihen asti ihmiskunta puhui yhtä kieltä VT:n mukaan (1 Moos.11). Kielien jakautumisen on täytynyt jakautua jo ennen kuin Australian, Euroopan ja Amerikan varhaisimmat asukkaat vaelsivat näille mantereille viimeistään 40 000, 35 000 ja 12 000 vuotta sitten, siis jo kauan ennen Babylonin zikkuratin rakentamista. Sitä paitsi kantakieli on johdettavissa ihmislajin oikeaan alkukotiin Afrikkaan ainakin jo 100 000 vuoden päähän. Jäänteitä tästä afrikkalaisesta kantakielestä on vieläkin eräiden Afrikan heimojen kieliin kuuluvissa naksutteluäänteissä.
5 Meidän pitäisi löytää biosfääristä isotooppeja, joiden puoliintumisaika on vähemmän kuin 80 miljoonaa vuotta. Mutta koska sellaisia ei ole, todistaa se vahvasti, että maa on paljon vanhempi kuin 6000-10 000 vuotta. Tämä todiste ei suoraan liity vedenpaisumukseen, mutta maan iän kannalta se on merkittävä. Sitä paitsi myös sellaiset radioaktiiviset isotoopit, joiden puoliintumisaika on alle 60 miljoonaa vuotta näyttävät pääosin kadonneen maaperästä. Jos maa olisi vain noin 10 000 vuoden ikäinen näitä molempia isotooppeja pitäisi olla paljonkin maaperässä. "There should be isotopes with half lives of less than 80 million years in the biosphere. The fact that there are none argues very strongly for an earth with an age far older than 10,000 years. (This point is not so much about the flood in particular, but presents an irrefutable argument in favor of an ancient earth. This evidence has never been refuted by any creationist)". 6 Jos vuorijonoja muodostui - kuten kreationistit ovat olettaneet - sekä vedenpaisumuksen aikana että välittömästi sen jälkeen (eli hyvin lyhyessä ajassa) niin vuorijonojen tulisi olla n. 4000 vuoden ikäisiä. Koska kaikki vuorijonot olisivat samanikäisiä, niiden pitäisi olla eroosion etenemisen suhteen samankaltaisia. Ja jos otamme huomioon ennen vedenpaisumusta olemassa olleet vuoristot niin nekin olisivat iältään vain 6000 vuotta tai vähän enemmän. Eli käytännössä kaikissa vuoristoissa pitäisi olla samankaltaista eroosiota. Mutta eroosio ei ole vaikuttanut vuorijonoihin samalla tavalla. 7 Napajäätiköissä ei pitäisi olla vuosikerrostumia enempää kuin noin 5000 jos vedenpaisumus tapahtui n. 10 000 vuotta sitten. Jos vedenpaisumus ajoitetaan 4000 vuoden päähän (kuten monet fundamentalistit tekevät), ei napajäätiköillä pitäisi olla kerrostumia (annual layers) edes senkään vertaa. Lisäksi napajäätiköistä pitäisi löytyä todisteita valtavasta sulamisesta ja suolaisen meriveden tunkeutumisesta jääkerrostumiin vedenpaisumuksen tapahtumisaikaan. Mutta ei ole mitään todisteita napajäiden massiivisesta sulamisesta. Uusi tutkimustieto Antarktiksen icecore-tutkimuksista vahvistaa edellä todettuja faktoja: napajäätiköt eivät tunne globaalia vedenpaisumusta. Lähdesivu BBC News "Global climate patterns stretching back 740,000 years have been confirmed by a three-kilometre-long ice core drilled from the Antarctic, Nature reports. Analysis of the ice proves our planet has had eight ice ages during that period, punctuated by rather brief warm spells - one of which we enjoy today."Entä mikä onkaan jääkerros-löytöjen konkreettinen merkitys vedenpaisumuksen kannalta. Juuri se, että niiden avulla havaitaan luotettavasti ja vastaansanomattomasti, että tutkitulla jäätiköllä on ollut satoja tuhansia (lähes miljoona!) kesä- ja talvisykliä. Normaaleita vuodenkiertoja, mutta ei mitään globaalia tulvakatastrofia siihen liittyvine mullistuksineen (ei 4000 v., ei 5000 v., eikä edes 10 000 vuotta sitten). Toisin sanoen lähes miljoonan vuoden tallentunut ilmastohistoria ei tiedä vedenpaisumuksesta mitään, ja senhän piti tapahtua historiallisena aikana, jolloin ihmiskunta oli jo maan päällä. Sellainen globaali tulvamullistus ei olisi voinut tapahtua jälkiä jättämättä. 740 000 vuoden aikana on tapahtunut 8 jääkautta, mutta ei yhtään globaalia tulvaa, eikä tämäkään fakta sovellu kreationistisiin aikaskaaloihin ja olettamuksiin historian kulusta. Samalla nämä ice core-tutkimustulokset ovat uusi fakta vanhan maapallon puolesta YEC-olettamuksia vastaan. Yksi kerros napajäätiköissä vastaa suurin piirtein yhtä vuotta. Jos napajäätiköt ovat syntyneet vedenpaisumuksen jälkeen kuten jotkut kreationistit olettavat, voidaan laskea että Grönlannin 235 000 jääkerrosta ja Antarktiksen 250 000 jääkerrosta syntyminen vedenpaisumuksen jälkeen merkitsee sitä, että vedenpaisumus olisi pitänyt olla 250 000 vuotta sitten. Se taas ei millään tavalla sovellu nuori maa-konseptiin eikä millään tavalla raamatulliseen kronologiaan, joka on sukuluetteloiden avulla laskettavissa. Mikä olisi se mekanismi, joka loi 235 000- 250 000 kerrosta jäätiköitä varsin nopeassa ajassa vedenpaisumuksen aikaan ja heti sen jälkeen sekä laittamaan eri kerroksiin tietyt vaihtelevat kaasupitoisuudet? Napajäätiköt ovat myös laajentuneet eikä pidä unohtaa, että pohjoisessa napajäätiköt kelluvat jäämeren päällä. Jos oletetaan napajäätiköiden olleen olemassa jo ennen vedenpaisumusta niin miten ne pystyivät selviämään siitä mullistuksesta niin että tähän yli 235 000 kerrostumahistoriaan ei tullut aukkoja? Eikä mitään jäätiköitä edes olisi pitänyt olla Nooan päivien maailmassa, etenkin jos sitä maailmaa ympäröi höyrykatos, joka teki koko maailmaan trooppiseen ilmaston. Se taas on ristiriidassa jäätiköiden 250 000 vuotisen olemassaolon kanssa. Muinaisen jäätikön ja veden muovaama kanava on jättänyt jälkensä maan magneettikenttään. Tämä kanava on nykyisin maalla mutta näitä kanavia on myös löydetty eri syvyyksistä. Maan sisältä on löytynyt myös kanjoneita ja muinaisia jokikanavia. Kuinka siis nämä kanavat ja kanjonit olisivat voineet syntyä yhdellä kertaa vedenpaisumuksessa? Vastaus: ei mitenkään. Jos koko geologinen kerrossarja on globaalin tulvan aikaansaama, kuten "tulvageologit" väittävät, niin miten nämä tosiseikat voidaan selittää tulvageologialla - ei mitenkään. 8 Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut emme löytäisi merieläinten fossiileja useiden vuorien huipuilta ympäri maailmaa emmekä löytäisi kilometrikaupalla sedimenttiä korkeillekin seuduilla peittämässä näitä eläimiä. Vedenpaisumus-teoria ei pysty selittämään miksi tuo sedimentti laskeutui tuhansiin hyvin tarkkoihin kerroksiin, joissa joitain tiettyjä lajeja esiintyy vain tietyissä kerroksissa, mutta ei muissa. Nämä vuorten huipuilta löytyneet merieläinten fossiilit nimenomaan olivat eräs syy sille miksi alunperin luovuttiin ajatuksesta 10 000 vuoden ikäisestä maasta, ja pääteltiin että mantereet kohoavat. Tämä oivallus geologiassa syntyi jo ennen Darwinin teoriaa evoluutiosta. Tämä kaikki todistaa, että vuorijonot eivät syntyneet vedenpaisumuksessa, vaan kysymys on laattatektoniikasta eli mannerliikunnoista, mannerlaattojen törmäyksistä toisiinsa. 9 Jos vedenpaisumus olisi peittänyt maan niin kaikenlaisien kasvien (alkeellisten ja kehittyneiden) fossiileja pitäisi löytyä kautta kaikkien geologisten kerrostumien ilman mitään lajittelua "alkukantaisista" kasveista "kehittyneempiin" kasveihin. Mutta näin ei ole. Todellisuudessa maakerrostumista löytyy kasvien fossiileita selvästi eroteltuina alkukantaisista kasveista pitkälle kehittyneisiin kasveihin vastaten geologisten kerrostumien järjestystä - samalla tavalla kuin eläintenkin fossiilien osalta. Liitukauden kerrostumaa varhemmista kerrostumista ei ole löytynyt kukkakasvien siitepölyä. Liitukaudelta on löydetty ainoastaan itiökasvien sekä paljassiemenisten kasvien siitepölyä, ja varhaisimmilla kausilla (prekambri -kausi ja varhais-paleotsooinen kausi) ei esiinny siitepölyä eikä itiöitä eikä kasvien jäännöksiä. Kasveilla ei ole mitään keinoa "juosta nousevaa vettä karkuun ylängöille", kuten kreationistit ovat lapsellisesti koettaneet selittää eläinfossiilien ilmeistä järjestäytyneisyyttä maakerrostumissa. Lisää tieteellisiä argumentteja (englanniksi) Lisää ongelmallisia tosiasioita vedenpaisumukselleVedenpaisumuksen luonnontieteellinen uskottavuus: geologia, makean ja suolaisen veden sekoittuminen, Maan lisääntyneen massan ongelma valtavien vesimäärien tähden jaParhaita analyysejä vedenpaisumuksen ja "tulvageologian" ongelmista on Bernard Rammin kriittinen tutkimus The Christian View of Science and Scripture (1954). Kuten Ramm toteaa johtopäätöksissään,
Donald Gowan vedenpaisumusta koskevassa analyysissään From Eden to Babel: Genesis 1-11 tiivistää yhteenvedoksi, että
Vedenpaisumuksen vaativat valtaisat vesimäärät olisivat kasvattaneet Maan massaa, mikä olisi merkittävästi aiheuttanut astronomisia häiriöitä Maalle (John W. Loftus: Why I Rejected Christianity: A Former Apologist Explains (2007), s.110. Makean veden ja suolaisen meriveden sekoittuminen olisi ollut väistämätön, biologisesti tuhoisa seuraus globaalista vedenpaisumuksesta. Vesien sekoittuminen olisi tappanut makean veden kalat ja muut eliöt, kun ne olisivat joutuneet suolaveteen ja suolaisen veden kalat olisivat kuolleet suopitoisuuden romahduksessa ja joutuessaan makeaan veteen. Kuivumishalkeamat maakerrostumissa Jos maapallo olisi ollut veden peitossa kokonaan emme löytäisi kerrostumista merkkejä kuivumishalkeamista ("mud cracks" tai "dessication cracks") ollenkaan. Esimerkkikuva Tällaisia kuivumishalkeamia on varmaan jokainen joskus nähnyt. Ne syntyvät kun savi (tms. maalaji) kuivuu. Toisin sanoen saven (tms.) täytyy olla kosketuksissa ilman kanssa. Ne eivät kertakaikkisesti pysty muodostumaan veden alla. Kuitenkin muinaisia kivettyneitä kuivumishalkeamia löytyy kaiken ikäisistä kerrostumista kautta kerrossarjojen. Alla linkkejä kuivumishalkeamakuviin eri geologisista kerrostumista: Triaskausi, Liitukausi, Siluurikausi, Hiilikausi, Devonikausi, Liitukausi. Eräiden kivettyneiden kuivumishalkeamien yhteydestä löytyy myös kivettyneitä dinosauruksien jalanjälkiä. Emme voi missään nimessä olettaa dinosauruksien kävelleen pohjalla keskellä vedenpaisumusta samalla kun savi tai muu maalaji kuivui veden alla - se olisi ilmiselvästi mahdotonta (ihmisten jäännöksiä ei puolestaan esiinny niissä kerrostumissa). Mantereiden yhteensopivuus, eroosio ja meteoripöly, orgaanisen aineksen vuosilustot Kreationismi ei kykene myöskään selittämään mantereiden yhteensopivuutta toisiinsa. Yhteensopivuudessa ei ole kyse vain mantereiden muodosta, vaan myös eläin- ja kasvilajien fossiilivyöhykkeistä, jotka kulkevat läpi Etelä-Amerikan, Afrikan, Etelänapamantereen, Intian ja Australian. Kreationistinen vastaväite keskustelussa: "Toisaalta on outoa, ettei eroosio ole jo ajat sitten huuhtonut kaikkia mantereita mereen. " Tämä on vanha ja virheelliseksi osoitettu "eroosio olisi kuluttanut mantereet niin ja niin monessa vuodessa jos maa olisi miljardien vuosien ikäinen" -argumentti (väitteellä on haluttu puolustella käsitystä nuoresta maasta). Se ehkä voisi pitää paikkansa jos mantereet olisivat vain pelkkää kiveä, johon ei vaikuta muut voimat kuin eroosio. Mutta tilanne ei ole sellainen. Kyseinen argumentti kun ei ota ollenkaan huomioon sellaisia asioita kuten tulivuorien toimintaa ja maankohoamista sekä vuoristojen nousemista (laattatektoniikkaa kaiken kaikkiaan), jotka kasaavat tai nostavat ainetta mantereille jatkuvasti. Näin ollen mikään eroosio ei pääse huuhtomaan mantereita mereen koska uutta materiaa tulee vastaavasti lisää. Täten mikään eroosio ei syövytä mantereita meriin miljoonienkaan vuosien aikana. Sedimenteistä löytyy jotakuinkin sen verran meteoriittipölyä kuin on laskettukin, n. 60 cm kerros. Kreationismi ei kykene selittämään tätä määrää, jonka olisi ollut mahdotonta kerääntyä vain noin 6000 - 10 000 vuoden aikana. Tämäkin tosiasia kumoaa käsityksen nuoresta maasta ja edellyttää maan olevan paljon vanhempi. Orgaanisen aineksen vuosilustokerrostumat Länsi-USA:n Green River - muodostumassa ovat 20 000 000 vuoden aikajaksolta: tässä on radiometrisistä ajoitusmetodeista riippumaton, itsenäinen empiirinen todiste, että mikään vedenpaisumus ei hävittänyt elämää (mukaan lukien kasvillisuutta) muutama tuhat vuotta sitten eikä sitä ennenkään. Toiseksi se on todiste, siitä että maapallo ei ole muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Fossiilien samankaltaisuuden ketju Evoluutioteoria ennustaa korrelaation kerrostumista löydettyjen fossiilien monimutkaisuudesta ja morfologisen samankaltaisuuden ketjusta. Kreationismissa tällaista korrelaatiota ei ole, koska kaikki luotiin yhdellä kerralla. Kuitenkin kun teemme havaintoja luonnosta, havaitsemme selvän korrelaation. Lue lisää. Evoluutioteoria sivumennen sanoen falsifioituisi (osoittautuisi virheelliseksi) jos prekambrikaudelta löytyisi fossiloituneita jäniksiä tai vaikka gorilloja. Mikään yksittäinen tulva ei pysty selittämään fossiilikerroksia, jotka ovat kasautuneet päällekkäin evoluutioteorian ennustamalla tavalla: lyhyesti sanoen yksinkertaisista elämänmuodoista monimutkaisempiin. Ei esimerkiksi löydy ihmisen luita ordovikikauden kerrostumista tai dinosauruksien luita kambrikauden kerrostumista, eikä trilobiitteja tertiäärikaudelta, vaan jokaisessa kausikerrostumassa on vain sille kaudelle tyypillisten eläinten fossiileja. Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut kaikkien fossiilien pitäisi olla sekaisin ja epäjärjestyksessä, eikä läheskään näin loogisessa järjestyksessä kerrostuneina kun fossiilit todellisuudessa ovat. Kaksi yksilöä olisi johtanut tuhoisaan sisäsiittoisuuteen genomin niukkuuden tähden Jos jokaista eläintä oli vain kaksi kappaletta, miten on mahdollista, ettei reilun 4000 vuoden aikana ole tapahtunut sisäsiittoisuudesta johtuvaa lajien massasukupuuttoa? Rotatkin tarvitsevat n. 200 yksilöä pitääkseen sisäsiittoisuuden poissa. Ihmisiä vaaditaan n. 10000 ja sekin olettaen, että geenipooli on riittävän laaja. Nooan arkkiin otettu geenivalikoima on siten täysin riittämätön tuottaakseen olemassa olevan eläinkunnan. Eikä n. 4500 vuotta edes riittäisi siihen, että nykyinen eläinlajisto olisi kehittynyt arkkiin otetuista yksilöistä: se vaatisi niin nopeaa evoluutiota ja valtavaa määrää hyödyllisiä mutaatioita, ettei evoluutioteoriankaan mukaan lajiutuminen tapahdu niin nopeasti. Mutaatioita olisi pitänyt tapahtua valtavasti nopeammin kuin evoluutioteoria edellyttää - sinänsä ristiriitaista onkin, että kreationistit kieltävät yleensä mutaatioiden hyödyllisyyden ja merkityksen evoluutiota eteenpäin vievänä tekijänä.Vedenpaisumuskertomuksessa olevat ristiriidat RaamatussaVT:n vedenpaisumuskertomuksella on yleisitämainen pohja babylonialaisten ja sumerien tulvamyyteissä. Juutalaiset Pentateukin toimittajat kokosivat kahdesta erilaisesta lähteestä (Jahvistin ja Pappiskirjan traditioista) peräisin olevat tulvatarina-traditiot konservatiivisesti eli säilyttäen molemmat erilaiset perimätiedot siitä huolimatta, että yhteen liitetyssä vedenpaisumus-tarinassa on paljon toistoa ja ristiriitoja (Donald Gowan vedenpaisumusta koskevassa analyysissään From Eden to Babel: Genesis 1-11, s.89. 1988). Raamatun tulvatarinoita muistuttavia ja Raamatun kertomuksia paljon vanhempia tulvamyyttejä ovat mesopotamialainen Gilgamesh-eepos noin 1600-luvulta eaa. (lisäksi mesopotamialainen Athrasis-tulvamyytti on toinen sukulaistarina Raamatun tulvamyyteille ja niiden välillä on ilmiselviä yhtäläisyyksiä). Eikä siinä kyllin, vaan tämä selkeä havainto Raamatun tulvakertomuksien ristiriitaisuuksista toimii yhtenä todisteena (monien muiden todisteiden lisäksi) sen puolesta, että Mooses ei ole ollut "Mooseksen kirjojen" tekijä. Juutalainen oppinut Ibn Esra oli jo 1100-luvulla päätynyt tähän käsitykseen peitetysti. 1 Moos.6:17-22 kertomuksessa Jumala käski Nooaa ottamaan arkkiin kaksi kappaletta kaikkia eläimiä (koiraan ja naaraan), ilman mitään erotusta. Kertomus päättyy sanoihin: "Nooa teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt". Nooa oli siis jo tehnyt kertaalleen kaiken, eläimet olivat kokoontuneet arkkiin ja ja kaikki oli valmista vedenpaisumukselle. Mutta silti luvussa seitsemän alkaa vedenpaisumuskertomus uudestaan, eli samasta asiasta esitetään kokonaan toinen versio, joka on ristiriidassa ensimmäisen kertomuksen kanssa. Nooa saa sisällöltään erilaiset toimintaohjeet ja eläinten kokoontuminen arkkiin kuvataan toistamiseen, selvästi ristiriitaisella tavalla.
Kertomuksen mukaan eläimet "tulivat itse Nooan luo arkkiin" (miten ne osasivat tulla ja mistä ne tiesivät tulla - hyönteiset, sienieläimet, madot, lihansyöjät ja niiden saaliseläimet? Miten ne eläimet valitsivat keskuudestaan ne parit, joiden tuli tulla, miksi ei tullut useampia pareja? Tämä kuulostaa sadulta ja satua se onkin sen mukaisesti, mitä eläimistä tiedetään). Myös Jumalan lupaus, että vedenpaisumus ei hävitä enää kaikkea elämää maan päältä toistetaan näissä eri kertomuslähteissä (1 Moos.8:20-22 ja 9:8-17). Vedenpaisumuksen kestoaika kuvattu ristiriitaisesti Raamatussa Raamatun erilaisista, keskenään epäyhteensopivista ja samoja asioita toistavista kertomuksista ei muodostu johdonmukaista yhtenäistä kertomusta. Vedenpaisumuksen kestoaikakin on kerrottu ristiriitaisesti: 1 Moos.7:17 mukaan tulva kesti 40 päivää, kun taas 7:17 väittää tulvan kestäneen 150 päivää ja vielä kolmaskin vaihtoehto tarjotaan: 7:11 vrt. 8:13 vedenpaisumus kesti vuoden. Toisensa poissulkevat historialliset väitteet eivät voi olla samanaikaisesti tosia. Vedenpaisumuskertomuksen taustalla olevasta myyttisestä, virheellisestä raamatullisesta maailmankuvasta Vedenpaisumuskertomuksen taustalla on aikansa muinaisitämainen kolmikerroksinen (muistutti myös muinaisten egyptiläisten maailmankuvaa, jossa taivaankupoli on maa-levyn päälle kaartuneena) maailmankuva, jonka siis Raamattukin sisältää historiallisen raamatuntutkimuksen tuloksien mukaisesti. Genesiksen mukaan vesien alkuperä on kahtalainen: "syvyyden lähteet" sekä taivaankupolissa olevien "taivaan ikkunoiden" aukeaminen (1 Moos.7:11..."puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukesivat"). Ks. myös 2 Kun.7:2,19 "...Herran kai avaa taivaan luukut". Itse asiassa vedenpaisumus "toimii" niin sanotusti vain tämän muinaisitämaisen maailmankuvan puitteissa. Syvyyden lähteet viittaavat (litteän) maan alla oleviin vesien lähteisiin, joiden alla on kuolleiden valtakunta sekä maan peruspylväät ja peruskivi (Job 26:5-7 "Vainajien henget vapisevat syvyyden vesien alla, syvyyden joukkojen alla, sillä Jumalan edessä tuonela on alasti, syvyyden kuilua ei häneltä mikään peitä. ) Ks. myös Ps. 148:4,6 "Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat ja taivaankantta kattavat vedet!...Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi". Tuulet ja vedet ovat VT:ssa kaaosvoimia, jotka Jumala päästi joksikin aikaa valloilleen vedenpaisumuksessa.
Muita kriittisiä kysymyksiä ja ongelmia vedenpaisumukselle ja Nooan arkille Kuinka Nooa olisi osannut kerätä arkkiinsa kaikki miljoonat alkueliöiden lajit, kun hän ei edes voisi nähdä niitä. Toisaalta miten dinosaurukset kuten valtava titanosaurus, brontosaurus tai tyrannosaurus mahtuisivat arkkiin? VT:ssä kuitenkin lukee, että Nooa otti kaikkia eläinlajeja arkkiin mitään lajia pois sulkematta. Kreationistit väittävät vastauksessaan, että "Nooa otti arkkiin dinosauruksien munia, eikä täysikokoisia dinosauruksia". Mutta ei muniin turvautuminen tee asiaa yhtään helpommaksi. Dinosauruksien kuten muidenkin matelijoiden munien käsittely ja haudottaminen ei näet ole mikään pikkujuttu. Ei riitä, että joku vaan puolihuolimattomasti keräilee dinosauruksien/matelijoiden munia ja laittaa ne johonkin laatikkoon. Matelijoiden munia ei saa nostettaessa kääntää, koska poikanen saattaa kuolla sen takia (matelijoiden alkiot kiinnittyvät munan seinämään ja munia käännellessä alkiot voivat hukkua). Matelijoiden munien käsittely vaatii suurta varovaisuutta ja tietotaitoa ja eri lajeilla on vielä omia erityisvaatimuksiaan. Myös lämpötila, jossa munia haudotaan on erittäin tärkeä. Eräillä lajeilla haudonnan aikainen lämpötila vaikuttaa alkioiden sukupuoleen? Mitä tietoa ja haudontamahdollisuuksia Nooalla muka oli aallokossa heiluvassa kiikkerässä arkissaan pitää dinosauruksien munat tasaisen lämpiminä, millä Nooa mittasi lämpötilan, miten hän varjeli munat niin etteivät ne heilahtele ja alkiot kuole, mitä jos lämpötilan takia joistain lajeista jäi jäljelle vain naaraita tai uroksia? Mistä Nooa tiesi kaikkien eri dinosauruslajien erityiset vaatimukset munien haudonnassa? Näemme, että "muna-teoria" on yhtä epäuskottava kuin muutkin kreationistien "teoriat". Entä miten Nooa olisi käsitellyt kaksineuvoisia eliöitä, yhdyskunnissa eläviä eläimiä ja partenogeneettisesti lisääntyviä lajeja, joissa on vain naaraita eikä koiraita. Ollakseen biologian lähdeteos, eikö VT:ssä olisi pitänyt olla ohjeet myös näitä eläimiä varten? Entä miten kasvi- ja sienilajit säilytettiin vedenpaisumuksen ylitse? Eikö kaikkien kasvien siemeniä olisi pitänyt kerätä talteen, entä sienet? Entä eläinten ruokinnan ja juottamisen hoitaminen ja niiden tuottaman lannan poistaminen käytännössä? Annettiinko tyrannosaurukselle välillä brontosaurus välipalaksi? Muiden lihansyöjäeläinten ruokkimisesta puhumattakaan? Oletukset eläinten jonkinlaisesta "horrostamisesta" kiltisti ja helposti hoidettavina arkissa vedenpaisumuksen aikana ovat yksinkertaisesti lapsellisia ja perusteettomia. Grand Canyon on vedenpaisumusta vastaan Kreationistit ovat väittäneet Grand Canyonia hyväksi todisteeksi vedenpaisumuksen aikaansaannoksista. Todellisuudessa väite on kestämätön. Eräänä tosiasiana, joka falsifioi kreationistisen tulvageologian ovat Grand Canyonin kiemurtelevat meanderisilmukat, sillä sellaisia ei kerta kaikkiaan synny missään äkkinäisessä vedenpaisumuksessa, vaan ne muodostuvat pitkän ajan kuluessa. Egyptin varhaishistoria ei tiedä vedenpaisumuksesta mitään Egyptin korkeakulttuurin (josta israelilaiset saivat vaikutteita uskontoonsa) historiassa ei ole mitään evidenssiä siitä, että globaali tulva olisi huuhtonut silloisen maailman olemattomiin, vaan egyptiläiset kehittivät kulttuuriaan ja rakensivat vanhaa valtakuntaa oletetun vedenpaisumuksen aikaan (4000 - 4500 vuotta sitten) ja jo sitä ennen. Egyptissä rakennettiin korkeakulttuuria eikä mikään maailmanlaaja vedenpaisumus katkaissut Egyptin kulttuurin kehitystä. Jos olettaisimme ensimmäiset pyramidit rakennetuiksi oletetun vedenpaisumuksen jälkeen niin mistä Egyptiin olisi saatu tuhannet ja taas tuhannet työläiset ne rakentamaan, ja kuka olisi perustanut koko Egyptin valtakunnan vedenpaisumuksen hävitystyön jälkeen? Miten maanviljelys olisi voitu aloittaa Egyptissä niiden tuhansien työläisten ruokkimiseksi tai missään muuallakaan, kun suolansekainen tulvavesi olisi huuhtonut maaperää, eikä mitään viljan siemeniä oltu otettu arkkiin eikä mitään itämiskelpoisia jyviä olisi säilynyt tulvavuoden jälkeen? Glaukoniitti ja kalkkikivi - kivetkin puhuvat vedenpaisumusta ja YEC-uskoa vastaan Glaukoniitti on evidenssi hitaan sedimentoitumisprosessin puolesta, ja siten evidenssi sekä nuorta maapalloa että vedenpaisumusta vastaan. "Prekambrikauden lopulla tapahtui Bornholmin alueella lähinnä eroosiota ja Kambrikauden alussa kerrostuivat ensimmäiset nykyäänkin deformoitumattomat ja metamorfoitumattomat sedimentit. Niistä vanhimmat, Neksøn hiekkakivet kerrostuivat osittain ilmanalaisesti, mutta Balka-hiekkakivien kerrostumissa on jo nähtävissä muutos merellisempään ympäristöön. Glaukoniittipitoinen (glaukoniitti = merellisille kerrostumille tyypillinen kiilleryhmän mineraali, joka indikoi hidasta sedimentaatiota) Læså-muodostuma on jo selvästi merellinen kerrostuma, jota Bornholmin geologisessa kartassa edustavat Grønne skifre-symbolilla merkityt alueet.Lähde Glaukoniitin lisäksi on huomioitava myös kalkkikivi: se on kerrostunut maalaji, jonka muodostuminen on hidasta kalsiumkarbonaatin saostuessa vedestä. Kalkkikivi on vanhimpia kivilajeja ja Suomessa esiintyvä kalkkikivi on 2 miljardia vuotta vanhaa. Ahvenanmaalla on fossiilipitoista kalkkikiveä, joka alkoi kerrostua 470 miljoonaa vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että glaukoniitti ja kalkkikivi eivät ole syntyneet lyhyessä ajassa oletetun "vedenpaisumusvuoden aikana". Höyrykatos vedenpaisumuksen vesilähteenä olisi tuhonnut itsessään elämänLisäksi on hyvä muistaa erästä keskeistä ongelmaa. Mistä vedenpaisumuksen vaatima vesi olisi voinut tulla? Jos oletetaan, että globaali tulva peitti Raamatun oman tekstin mukaisesti korkeimpia vuoria myöten koko maailman ja oletamme, että nykyiset vuoret mukaan lukien 8848 m korkea Mount Everest olivat jo olemassa Nooan päivinä, niin silloin vettä olisi tarvittu 4.4 miljardia kuutiokilometriä. Kreationistit eivät itse tulkitse asiaa sillä tavalla, vaan heidän tahollaan on jo vuosien ajan esitetty, että vuoret olisivat olleet matalia, muutamien satojen metrien korkuisia - kuin jotain kukkuloita - ja meret myös nykyistä matalampia. Tämä on silti vain vailla todisteita olevaa spekulaatiota, jonka avulla koetetaan kiertää vaikeuksia, eikä VT:n teksteissä ole perusteltua ja yksiselitteistä tukea tällaiselle "matala maa"-olettamukselle. Kristillisperäisen kreationismin lähdeteos on joka tapauksessa Raamattu, eivätkä siitä tehdyt vaihtuvat tulkinnat. Kuinka matalia vuoret sitten olivat - mitä geologisia todisteita meille on väitteen tueksi? VT:n mukaan arkki ajautui joka tapauksessa Ararat-vuorille, joten Raamatun itsensä mukaan korkeita vuoria oli olemassa. Isompi Ararat-vuori on korkeudeltaanKreationistien joukossa aikaisemmin suosittu (mutta vieläkin tähän malliin kyllä törmää, joten ei se kuollut ole vieläkään) "vapor canopy" (höyrykatos)-malli esittää, että tämä vesi olisi ollut vesihöyrynä taivaalla "höyryvaipassa". Kuitenkin tässä olettamuksessa on ylikäymättömiä ongelmia. Vesihöyry on painavaa, etenkin noin suurissa määrissä. Jos oletetaan että tämä valtava määrä höyryä olisi ollut yläilmakehässä, niin se olisi nostanut maan pinnalla ilmanpainetta. Samalla tavalla kuten merenpohjan hautavajoamissa on syvemmällä suuri paine koska yläpuolella on paljon vettä. Itse asiassa tämä 4.4 miljardin kuutiokilometriä vettä sisältävä höyrypilvi olisi nostanut ilmanpaineen maan pinnalla peräti 900 -kertaiseksi = 930 kg/cm2. Miten arkki, tai ylipäätänsäkään mikään elämä maan pinnalla olisi kestänyt tällaista painetta? Vesihöyryn tiivistymisessä takaisin vedeksi vapautuu lämpöenergiaa. Jos kaikki tämä 4.4 miljardia kuutiokilometriä vettä sisältävä höyrypilvi sitten olisi tiivistynyt sateeksi niin siitä vapautuva energia olisi nostanut ilmakehän lämpötilan 3500 asteeseen. Tuskin auringon valokaan olisi läpäissyt sellaista paksua höyrykatosta. Arkki sekä Nooa, ja kaikki muukin maan päällä olisi höyrystynyt kuoliaaksi - meretkin olisivat höyrystyneet olemattomiin. Miten siis puusta tehty arkki olisi voinut kestää 3500 asteen lämpötilan, yhdistettynä 900 -kertaiseen ilmanpaineeseen? Nooa olisi porukkansa kanssa tarvinnut asbestipuvut ja melkoiset ilmastointilaitteet! Tämä oletettu "höyrykatos" olisi siis tuhonnut kaiken elämän ja tehnyt planeetasta elinkelvottoman jo ennen mitään vedenpaisumusta. "Syvyyden lähteet" vedenpaisumuksen vesivarastona?Kreationisteilla on nykyään muitakin "teorioita" vedenpaisumuksen toteutumisesta, mutta ne ovat yhtälailla todistamattomia spekulaatioita kuten ylipäätään koko ns. tulvageologia. Kreationistit vetoavat VT:iin perustuen siis myös "syvyyden lähteisiin" veden alkuperänä (taivaalta sataneen veden lisäksi). Mutta vesi ei ole varastoitunut maan alle sillä tavalla, että globaalin tulvan vaatimat vesimäärät pääsisivät ensin vapautumaan maan pinnalle ja tulvan loputtua virtaamaan takaisin maan alle.Maan alta kyllä löytyy valtamerikaupalla vettä, mutta mitään "syvyyden lähteitä" siellä ei silti ole, vaan 600-2500 kilometrin syvyydessä oleva vesi on sitoutuneena mineraaleihin. Tämä vesi on lämpötilaltaan sitä paitsi 1000 -1600 asteista ja paine vastaa 250 000 ilmakehää. Jos tämä 1000 -1600 asteinen tappavan kuuma vesi (vesihöyry itse asiassa) purkautuisi maan pinnalle niin olemme taas samassa ongelmassa kuin "klassisessa" höyrykatos-mallissa: miten Nooa perheineen ja eläimineen pysyisi elossa tappavan kuumassa höyrypurkauksessa? Tietoa näistä maankuoren mineraaleihin sitoutuneista vesistä: Minne vesi meni vedenpaisumuksen loputtua? - hyvin vakava luonnontieteellinen ongelmaTärkeä ja huomiota vaativa lisäkysymys on, että minne se suunnaton vesimäärä katosi tulvan "väistyessä" - tuliko vedestä taas höyrykatos vai minne se haihtui? Jos aurinko kuivattaisi nuo joko satojen metrien tai kilometrien paksuiset vesimassat olisi sen seurauksena syntynyt valtavasti pilviä, mikä viilentäisi ilmakehää. Kun ilma jäähtyy olisi se pilviin tiivistynyt vesimassa satanut uudestaan maan päälle, jolloin meillä olisi kohta uusi vedenpaisumus. Kreationistit unohtavat tämän ongelman kohdalla aineen ja energian häviämättömyyden lait. Heidän maailmassaan vettä tulee ja menee luonnon laeista piittaamatta.Jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi alas niin vesikerros Maan päällä olisi vain 2,5 cmIlmakehässä on todellisuudessa niin vähän vettä, että jos kaikki vesi ilmakehästä sataisi Maan päälle, Maa peittyisi vaivaisen 2,5 sentin "paksuisen" vesikerroksen alle. Joten se siitä "vedenpaisumuksesta" ja "kaiken lihan hävittämisestä" vedellä. Ilmakehässä on vettä 12 900 kuutiokilometriä, mikä on vain 0,001 % maapallon vesivarannosta. Merissä on 96,5 % kaikesta vedestä. Pohjavettä on kaikesta vedestä vain 1,7% (23 400 000 kuutiokilometriä). Mikäli maapallon kaikki vesi koottaisiin palloksi, olisi sen läpimitta 1400 km. Nämä ovat todennäköiset arvot Maan vesivaroista ja niiden jakautumisesta. Yksi ja sama vesi kiertää maapallolla muotoaan vain muuttaen jatkuvasti (tästä Maan vesien kierrosta Raamattu ei luonnollisesti tiedä mitään). Lähde: Tieteen Kuvalehti 16/2006 s. 10.Tulvamyytit kreationistien "todisteina" vedenpaisumuksesta. Kaikilla kansoilla ei ole vedenpaisumustarinoitaKovin kiintoisa ilmiö, että Raamatun erehtymättömyyden nimeen vannovat kreationistit käyttävät eräänä tärkeimmistä - jotkut jopa tärkeimpänä - todisteenaan vedenpaisumuksesta "pakanakansojen" tulvamyyttejä. Toisaalta fundamentalistiset kristityt eivät anna arvoa "pakanankansojen" mytologioille, ne tuomitaan pelkäksi epäjumalanpalvonnaksi ja taikauskoksi, eivätkä he myönnä missään tapauksessa, että Lähi-idän kansojen myyteillä olisi ollut vaikutusta Raamatun kirjoituksiin. Mutta egyptiläisillä esimerkiksi on jumaltarustossaan neitseestä syntyviä, kuolevia ja kuolleista nousevia jumalia. Zarathustralaisuus tuntee opit kuolleiden ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta ja taivasten valtakunnasta. UT:n etiikassa on paljon samaa kreikkalaisen, etenkin stoalaisen filosofian kanssa. Esimerkkejä voisi antaa enemmänkin samankaltaisista myyteistä tai yhtäläisyyksistä uskontojen välillä ylipäätään.Mitäpä johtopäätöksiä niistä tekisimme? Jos vedenpaisumus tulee todistetuksi sillä, että yli 150 kansalla eri puolilla maailmaa on myyttejä tuhotulvista niin onko meidän hyväksyttävä myös esim. egyptiläisten ja zarathustralaisten uskomukset - niissä kun on myös hyvin tuttuja aineksia Raamatun oppien kanssa? Vai vahvistavatko Lähi-idän jumalaistarut näiltäkin osin Raamatun sisällön? Sattumiako nämäkin yhtäläisyydet vai jotain muuta. Näiden kysymyksien pitemmälle menevä pohtiminen ei silti kuulu tämän artikkelin aiheeseen. Mutta on aavikkokansoja Afrikassa (tuagerit, beduiinit) ja vuoristokansoja Aasiassa (sherpat), joiden tarustoissa ei tunneta vedenpaisumusta - varsin luonnollista karujen aavikoiden ja vuoristojen asukkaille. Faraonisen ajan egyptiläisilläkään ei ole mitään tietoa mistään tuhotulvasta. Ylipäätään suuressa osassa Afrikkaa ja Keski- sekä Itä-Aasiassa ei tunneta mitään vedenpaisumusta tai "Nooan arkkia" (Sir James G. Frazer: Folklore in Old Testament, 1918). Vedenpaisumusmyyttien alkuperästä ja samankaltaisuudesta sanoisin seuraavia kommentteja. Nykyihminen kehittyi ilmeisen kiistattomasti Afrikassa. Äskettäin löydettyjen ihmiskallojen ikä ja muut ominaisuudet tukevat hyvin teoriaa, jonka mukaan nykyihmisen juuret ovat Afrikassa ja että Homo Sapiens levisi Afrikasta muualle maapallolle alle 200 000 vuotta sitten, syrjäyttäen muut Homo -lajit. Afrikkalaisten heimojen geeniperimä on myös vaihtelevampi kuin muun maailman ihmisten. Nykyihminen vaelsi useissa erissä Lähi-idän läpi muualle maailmaan n. 60 000-10 000 vuotta sitten. Ja Lähi-idän kansoilla on vanhoja tulvamyyttejä, joita saatettiin omaksua matkan varrella kohti uusia asuinseutuja ja mantereita. Viimeisin jäätiköitymisvaihe oli n. 75 000-10 000 vuotta sitten ja huippu osui aikaan n. 18 000 vuotta sitten. Mannerjäätiköissä oli sitoutuneena n. 100-125 metrin paksuus valtamerien vesistä. Jäätiköiden sulaessa kaikkien valtamerien pinta nousi tuon määrän. Näistä jääkauden sulamisvesien tulvimisista riitti tulvia maailmanlaajuisesti kaikille rannikoille. Paikallisempia tulvia tapahtui jäätikköjärvien purkautumisissa eri puolilla maailmaa ja tulvavirtaamat ovat olleet satoja tuhansia -miljoonia, suurimmissa jopa yli kymmenen miljoonaa kuutiometriä sekunnissa (Amazonin huippuvirtaama on 200 000 kuutiometriä/sek.). Lisätään muutamia kymmeniä amatzonallisia vettä kerralla mihin tahansa jokeen, niin kyllä kansat saavat moisesta mullistuksesta aihetta myytin ja legendan muodostamiseen jälkipolvillekin kerrottavaksi - niin Amerikassa kuin muuallakin. Meksikostakin on löytynytkin todisteita paikallisesta suurtulvasta, joskaan sen tuho ei ole ollut niin laaja kuin sikäläiset myytit antavat ymmärtää - täysin luonnollista tarinoiden ja myyttien muodostumisessa. Taruissa tapahtumisen suuruusluokka kasvaa ja muuttaa muotoaan aikojen kuluessa kun tarina siirtyy suullisesti uusille sukupolville. "Kalevala vedenpaisumuksen todisteena" Innokkaimmat "myytti-kreationistit" ovat alkaneet jopa meidän Kalevalaamme selittää sillä tavalla, että Kalevalastakin löytyy "todiste" vedenpaisumuksesta (Väinämöisen veneen veistelyrunoa kuvataan kuulemma niin "laajasti", että sen "täytyy viitata vedenpaisumukseen" ja se "tukee kansojen yhteistä alkuperää Eedenin paratiisin luona"). Tuskinpa nämä tulkinnat vastaavat suomalaisen kansanrunouden tutkijoiden yleistä näkemystä. Ei ole hämmästyttävää, että vedenpaisumuskertomuksia on niin monella kansalla eri mantereilla (myös skandinaaveilla). Ihmisyhteisöillä on tapana hakeutua vesien äärille ja tulvat ovat tavallinen ilmiö vesistöissä. Usean kansan tulvakertomuksissa on samoja elementtejä sumerilaisen vedenpaisumusmyytin kanssa, mikä on selitettävissä luontevasti: Lähi-idän kirjauskontojen vaikutuspiiri ulottuu kaikkialle maailmaan. Kertomukset leviävät ja myös muuntuvat matkan varrella kun samaa kertomusta levitetään monen uskonnon lähetyssaarnaajien ym. edustajien voimin. Meidän Kalevalassammekin on kristillisen tradition vaikutusta nähtävissä. Kreationistien tehtävänä on ensin todistaa, että muiden kansojen vedenpaisumusmyytit eivät ole millään tavalla voineet saada vaikutteita babylonialaisesta tulvamyytistä ennen kuin minkäänlaisia johtopäätöksiä aletaan tekemään tulvamyyttien historiallisesta todistusarvosta. Mutta siltikään, myytit eivät poista luonnontieteellisiä tosiasioita ja argumentteja vedenpaisumusta vastaan. Myös atsteekkien ja mayojen mytologioissa on keskenään suurin piirtein samankaltaiset kertomukset vedenpaisumuksesta, mutta ajanlaskun kannalta näiden intiaanikansojen tulvamyytti on ongelmallinen Raamatun vedenpaisumuskertomukselle. Raamatun vedenpaisumus ajoittuu noin tuhat vuotta aikaisemmaksi kuin mayojen ja atsteekkien tulvamyyttien tapahtuma-aika. Myös Keski-Amerikan arkeologiset tutkimukset ovat todistaneet, että tuhoisa tulva sijoittui todellakin eri aikaan kuin Raamatun kertomuksessa. Pikemminkin atsteekkien ja mayojen tulvakertomukset ovat peräisin yhteisestä alkulähteestä. Etelä-Amerikan inka-kulttuurissa on ollut selvästi Raamatun kertomuksia muistuttavia myyttejä. Mutta tässäkin kysymys on siitä, että eurooppalaisten valloittajien kristillinen julistus omaksuttiin inkojen keskuudessa ja ne vaikuttivat inkojen mytologiaan. Monia tällaisia hybridi-myyttejä esiintyy myös Afrikan viidakkokansojen keskuudessa, koska lähetyssaarnaajien opetukset ovat antaneet vaikutteita niihin. On siten kovin kyseenalaista tehdä johtopäätöstä, että eri puolilta maailmaa löytyvät tulvatarut todistavat yhdestä ja samasta globaalista tulvasta. Etenkin koska geologinen ja paleontologinen todistusaineisto ei tue oletusta vedenpaisumuksesta. Erilaisen tulvafolkloren analyysi ei tue oletusta, että sekalaiset kansantarinat tulvista puhuisivat yhdestä ja samasta globaalista tapauksesta, joka sattui tiettyyn aikaan muutama tuhat vuotta sitten (Loftus, s.110). Sekalaisia vedenpaisumuksen tueksi keksittyjä kreationistien kestämättömiä argumenttejaKerrostumista ja sedimentoitumisestaSuurikaan määrä vettä ei saa aikaan suurimittaisia sedimenttiliikuntoja, vaikka kreationistien parissa niin luullaan. On hyvä muistaa, että merenpohjat ovat yleisesti ottaen hyvin rauhallisia alueita sedimentoitumisen kannalta. Ilman tulviakin syntyy maanvyörymiä, joita havaitaan mannerrinteillä. On myös täysin mahdotonta väittää, että kaikki hiekkakivikerrostumat olisivat peräisin vedenpaisumuksesta. On geologinen tosiasia, että tietyt kerrostumisolosuhteet aikaansaavat tietynlaisia sedimenttikerrostumia. On myös täysin mahdotonta väittää, että kaikki hiekkakivikerrostumat olisivat peräisin vedenpaisumuksesta.
Myöskään eläinten "joukkohautojen" olemassaolo (esim. alue, jolla on 800 miljardin selkärankaisen eläimen fossiileja) ei ole voinut syntyä yhdellä kertaa tulvan tuloksena, vaan vähitellen pitkän ajan kuluessa. Sellainen joukkohauta syntyy vain, jos eläinpopulaatio alueella on hyvin suuri ja olosuhteet fossiloitumiselle ovat hyvin suotuisat. Esimerkiksi tällaisella
hautuumaalla Karroon systeemissä nähdään ilmastovaihteluiden aikaansaamia eroavuuksia kerrostumissa sekä jokisedimenttejä (fluviaalisia sedimenttejä), mutta minkään tuhotulvan merkkejä ei ole.
Siperiassa ei ollut trooppista ilmastoa
Kreationistien argumentti "seisovassa asennossa kuolleet eläimet"
Katso myös sivulta Onko maailma nuori vai vanha lisää evidenssiä vedenpaisumuksen falsifioimiseksi: moni empiirinen tosiasia luonnossa (jääkerrostumat, puiden vuosilustot) ja historiassa (maailman vanhimmat kaupungit) merkitsee, että sekä käsitys "nuoresta maasta" että vedenpaisumus-olettamus voidaan perustellusti kumota. Todistavatko kiinalaiset kirjoitusmerkit vedenpaisumuksesta ja Nooan arkista?Kreationistien nykyäänkin hellimä väite on, että kiinan kirjoitusmerkeistä löytyy todiste vedenpaisumuksesta. Heidän väitteensä kulkee tähän malliin: "sana tulvalle muodostuu merkeistä kahdeksan + yhdessä/liitto + maa/maapallo, kaikki + vesi. Sana laiva/arkki koostuu merkeistä alus/vene + kahdeksan + suu/vuori". Lyhyemmässä muodossa väite kuuluu siten, että kiinan kielen laivaa merkitsevä sana olisi rakentunut venettä, kahdeksaa ja suuta merkitsevistä radikaaleista.Kyseinen kreationistinen väite on kiinan kielen tosiasioiden valossa epätosi, silkka legenda. Kiinan kielessä ei ole väitettyä hanzia ollenkaan. Vene eli chuan2 on tehty radikaalista zhou (tasatooni) ja sen merkitys on vene sekä radikaalista yan (ylös-alas-tooni). chuan2 koostuu siis venettä tarkoittavasta radikaalista vasemmalla ja foneettisesta elementistä oikealla. Foneettisessa elementissä on kaksi osaa, joilla ei ole mitään merkkiä tarkoittavaa merkitystä. Ylempi osa elementistä tarkoittaa "jakaa". Merkki, joka tarkoittaa kahdeksaa on toiminut pohjana erottamista/jakamista tarkoittavalle merkille. Hanzi kou ei tarkoita koskaan ihmistä kiinan kielessä, vaikka kreationistit väittävät sen hanzin tarkoittavan ihmistä, eikä hanzi kou ole myöskään laskurimerkki ihmisten määrälle.
Myöskään yan2 on foneettinen elementti, eikä tarkoita "peittämistä" (eli että vedet olisivat peittäneet maan tms.) ja sen juurena on sana, joka tarkoittaa hukkumista.
Sanottakoon vielä, että kiinalaisten tulvamytologia ei edes sisällä mitään arkkia, jossa olisi ollut kahdeksan ihmistä. Kiinalaisessa tulvamyytissä on iso laiva, jossa vain kaksi ihmistä pelastuu, A-Zie ja hänen sisarensa. Tulvan mentyä A-Zie tappaa raivon vallassa heidän yhteisen lapsen, ja muovailee lapsen ruumiin palasista miehen ja naisen uutta ihmiskuntaa varten (E. T. C. Werner: Myths and Legends of China, George G. Harrap and Company, 1922. s. 406-408) . Kreationistit eivät saa kiinan kielestä tukea näkemyksilleen on riidaton, kiinan kieleen perustuva johtopäätös. Kreationistioppinut myöntää: ei todisteita vedenpaisumukselleVielä on kiintoisaa mainita, että kreationistista "tulvageologiaa" eivät edes kaikki kreationistit pidä pätevänä, vaan kumoavat vedenpaisumusgeologian sanoen, että sille ei ole todisteita. Tästä esimerkkinä biologiaa useissa fundamentalistisissa yliopistoissa USA:ssa opettanut Theodore Graebner (lihavoinnit minulta). Myös muut vanhan maan kreationistit (OEC) ovat kiistäneet vedenpaisumukselle esitetyt geologiset "todisteet" ja sanoneet, että mitään geologisia todisteita ei ole globaalista tulvasta. Ainoa "todiste" on usko Raamatun literaaliin tulkintaan tietynlaisen vailla todellisuuspohjaa olevan fundamentalistisen raamattunäkemyksen puitteissa kaikista empiirisistä tosiasioista välittämättä.Shortly after it was formed, however, the RSA was torn by an internal feud between those who accepted Price's Flood geology and those who rejected it. One of RSA's founding members, the Lutheran theologian Theodore Graebner (an old-earth creationist who taught biology in several fundamentalist universities) flatly declared that Flood geology had no supporting evidence: "In spite of all that I have read about the Flood theory to account for stratification, erosion and fossils, I cannot view the mountains without losing all faith in that solution of the problem." (cited in Numbers, 1992, p. 112) By 1937, the Religion and Science Association had collapsed under the weight of this feuding..... Muiden planeettojen geologisten muodostelmien aiheuttama kiusallinen kysymys vedenpaisumusta puolustaville "tulvageologeille"Kreationistien mukaan vedenpaisumus jälkiseurauksineen sai aikaan lyhyessä ajassa nykyiset maapallon pinnanmuodot, kuten USA:n Grand Canyonin kaltaiset valtavat muodostelmat. Mutta aurinkokuntamme toisilla planeetoilla, kuten Marsissa ja Venuksessa on monimuotoisia - myös samantyyppisiä - muodostelmia niiden pinnalla: kanjoneita, rotkoja, vuorijonoja yms. Miten siis Marsissa, Venuksessa ja muilla taivaankappaleilla olevat samantyyppiset - ja isommatkin kuin maapallon samantyyppiset pinnanmuodot - ovat voineet syntyä lyhyessä ajassa vajaassa kuudessa tuhannessa vuodessa, sillä noilla planeetoilla ei ole ollut globaalia vedenpaisumusta (ei Raamatun mukaan ainakaan)? Miten voisi olla millään järkevällä tavalla ajateltavissa, että muiden planeettojen pinnanmuodot olisivat syntyneet lyhyessä ajassa ja että ne planeetat olisivat 6000 - 10 000 vuotta vanhoja? Miten tulvageologia selviää muiden planeettojen pinnanmuodoista - ei mitenkään. Miten tulvageologia sitten selittäisi maapallon pinnanmuodot muka yhdellä jättitulvalla joitain tuhansia vuosia sitten? Mikä nopea mekanismi sai aikaan vaikka vain Marsin pinnanmuodot kuten Vallis Marineris? Sen alkuperänä ovat itse asiassa Tharsiksen syntymisestä seuranneet venymiset ja rakoilut, eikä virtaava vesi. Marsin Olympus Mons on aurinkokuntamme korkein tulivuori (24 km) ja vuoren juuren ympärillä on jopa kuusi kilometriä korkea kallioinen rinne - miten nopeasti tuollaiset muodostelmat syntyvät?Johtopäätöksiä ja loppusanat: vedenpaisumus kuivui ja Nooan arkki upposi myyttien yöhönKaiken lisäksi on vielä monenlaisia teknisiä ongelmia Nooan arkin kannalta, kuten juomavesi ja riittävä tila sellaisillekin eläimille kuin kirahvi. Myös tuosta eläinpaljoudesta aiheutuva jätehuolto ja kunnollinen ilmastointi - ja tätä kaikkea pyörittämässä 8 ihmistä. Käsittämätön ja Raamattuunkin perustumaton on se joidenkin kreationistien väite, että eläimet olivat vaan hissukseen jonkinlaisessa raukeassa horroksessa tai missä lie puoliunessa koko tulvan ajan arkissa. Kun kerran Nooan piti kerätä syötävää ruuaksi eläimille (1 Moos.6:21) niin selvä asia, että eläimet eivät raukeina horrostaneet kuukausikaupalla, vaan ne olivat aktiivisia eli söivät ja ulostivat.Missä lapamatokin tai täit elivät arkissa ja muut loiset, ottiko joku vapaaehtoisesti kaikki ihmisloiset kehoonsa? Ja entä eliöt, jotka ovat sekä kasveja että eläimiä, mitä niille tehtiin? Biologisia ja teknisiä ongelmia ja mahdottomuuksia on vaikka kuinka paljon, kun aihetta tutkitaan perusteellisesti tieteelliseltä kannalta (logiikkaa ja laivanrakentumisteknisiä kysymyksiä unohtamatta). Niinpä kreationistit kuten Whitcomb ja Morris myöntävät, että vedenpaisumusta ei voida selittää pelkillä luonnollisilla tapahtumasarjoilla, vaan se vaatii yliluonnollisia voimia ollakseen mahdollinen. Tässä artikkelissani ei ollut vielä läheskään kaikkia argumentteja, jotka ovat vedenpaisumukselle, "tulvageologialle" ja Nooan arkille ongelmallisia ja osoittavat globaalin tulvan mahdottomaksi. Johtopäätökseni on, että kreationistien tietynlaiseen kirjaimelliseen raamatuntulkintaan perustuva olettamus globaalista vedenpaisumuksesta muutama tuhat vuotta sitten on vuotanut kuiviin ja Nooan arkki on uponnut, sillä vankka todistusaineisto osoittaa, että maapallo ei ole koskaan ollut veden peittämä ihmiskunnan historian aikana (eikä vedenpaisumusta ole ollut aikaisemminkaan). Kristityille kreationismille Nooan vedenpaisumus on ku itenkin elintärkeä - paitsi äärivanhoillisen raamattunäkemyksen takia myös siksi, että muuten he eivät pysty selittämään fossiileita, jotka tukevat asteittain tapahtunutta elämän kehitystä. Vedenpaisumuksen epähistoriallisuus kumoaa oletukset Raamatun erehtymättömyydestä ja ristiriidattomuudesta: fundamentalismin pohja putoaa Koska vedenpaisumusteoriaa ei voida todistaa oikeaksi, mutta sen sijaan se voidaan pätevästi osoittaa vääräksi tieteellisin ja loogisin argumentein, pohja putoaa pois koko kreationismilta ja yleensäkin kristilliseltä fundamentalismilta samoin kuin Raamatun luotettavuudelta historiallisena lähteenä: kun kerran ei ole ollut mitään maailmanlaajuista vedenpaisumusta niin ei myöskään Vanhan testamentin muitakaan alkukertomuksia voida tulkita kirjaimellisina maailmanhistorian kuvauksina eikä niitä myöskään ole perusteltua asettaa auktoriteeteiksi luonnontieteelle, kuten kristityt kreationistit tekevät. Koska Raamattuun ei voi luottaa sen "vedenpaisumus-historiassa" niin miten voitaisiin luottaa sitä edeltävien tai sitä seuraavien kertomuksien historiallisuuteen ja niihin liittyviin teologisiin näkemyksiin, ne kaikki ovat yhtä kyseenalaisia? Koska vedenpaisumus-kertomukset ovat epäluotettavia ja täysin vailla todellisuuspohjaa, mitä globaaliin tulvaan tulee, niin miten luomiskertomukset, satojen vuosien ikäiset ihmiset ja "kielten sekoitus Baabelin tornilla" olisivat sen luotettavampia "historian kuvauksia?".
Sellaisille kristinuskon tulkinnoille, jotka pitävät Raamatun alkukertomuksia vain allegorisina kuvauksina joistain yleisistä hengellisistä tai moraalisista periaatteista, ei vedenpaisumuksen mahdottomuus eivätkä Raamatun historialliset ja luonnontieteelliset virheet ole teologinen ongelma. Kreationismi tekee tuhoisan palveluksen kristinuskolle, jota se väittää puolustavansa Kreationismi on naurettavuudessaan huonon teologiansa ja vielä huonomman "tieteellisyytensä" tähden eräs pahimpia uhkia sille kristilliselle uskolle, jota se uskoo puolustavansa, mitä he itse eivät tunnu käsittävän. Teologiselta kannalta katsoen on ymmärrettävää, että VT:ssä on kertomus (kaksi keskenään jännitteistä kertomusta itse asiassa) vedenpaisumuksesta. Koska juutalaisten naapurikansoilla oli myyttisiä kertomuksia vedenpaisumuksista on ajateltavissa, että ilman omaa tulvakertomusta juutalaisten keskuudessa olisi herännyt kysymyksiä Jahven suuruudesta ja vallasta hallita maailmanhistoriaa. Eikö Jahve hallitse historiaa, päättävätkö muiden kansojen jumalat maailman tuhosta, saatettiin kysyä. Nooan vedenpaisumus-kertomus on puhtaasti uskonnollinen ja fiktiivinen vastaus näihin kysymyksiin ja teologinen vastine babylonialaisten ja sumerien paljon vanhemmille tulvamyyteille: Israelin Jahve hallitsee historian kulkua ja koko luomakuntaa. Jumala toimii suunnitellusti eikä oikkujen mukaan ja kieroillen kuten jumalat Kaksoisvirtainmaan tulvamyyteissä. Synnistä seuraa tuomio, mutta hurskaat pelastetaan on moraalinen opetus tulvakertomuksessa. Tätä kaavamaista ja elämässä kestämättömäksi osoittautunutta käsitystä arvostellaan nuoremmissa VT:n kirjoissa (Job, eräät Psalmit, Saarnaaja). Nooa ei ole VT:n sisällä merkittävässä asemassa ja häneen liittyvät traditiot ovat liittäneet hänen viininviljelyn keksimiseen ja ensimmäiseen juopumukseen (9:20-23). Orientalisti Heikki Palva toteaa vedenpaisumuksesta: "Alkukertomukset ovat ihmiskunnan varhaishistorian tulkintaa Jahve-uskon näkökulmasta... Mutta yhtä selvää on, ettei sellaista koko maailmanlaajuista tulvaa ole koskaan ollut, josta vain Nooa perheineen pelastui. Sitähän eivät VT:n omatkaan traditiot edellytä; vrt. esim.[1 Moos.]4:20-22". - Raamatun tietosanasto s. 276-277. Kirjallisuutta ja lisätietoa vedenpaisumus-kysymyksestä: John W. Loftus: Why I Rejected Christianity: A Former Apologist Explains
(2007) Oheislukemistoa älykäs suunnittelu, evoluutio, luonnonvalinta ja elämän
synty-kysymyksistä
Kirjoittanut: Timo Tiainen |
Hakupalvelu
TilastotLisätty:27.10.2007 18:30Viimeksi päivitetty: 4.12.2007 Arvosana: 3.82 Arvostelukertoja: 11
Artikkeli luettu 6633 kertaa. Artikkeleita luettu yht. 39065 kertaa. Luetuin artikkeli: Vedenpaisumus ja Nooan arkki Vähiten luettu artikkeli: Spetner ja geneettinen informaatio Artikkelityökalut
Julkaisukeskus: uskontokritiikki, kulttuurihistoria, tieteen kehitysJulkaisujen latausalue: Vapaasti ladattavia tutkielmia PDF-tiedostoina.
Kristinuskon ja Raamatun kritiikki: laaja
perustietopaketti etenkin kristinuskon ja Raamatun ja yleisemminkin judeo-kristillis-islamilaisen jumalauskon rationaalista, loogista ja monitieteellistä analyysiä.
Erityisen hyödyllinen kaikille, joita askarruttavat kristittyjen tyypilliset väitteet ja heidän uskoaan ja Raamatun arvovaltaa puolustavien todisteiden pätevyys sekä Raamatun luotettavuus ja
väitetty "erehtymättömyys" (988 kb, päivitetty 9.3.2009).
Raamattu, juutalaisuus ja kristinusko osana Välimeren alueen kulttuurivirtauksia omina versioinaan ja niiden liittyminen faraonisen Egyptin, Mesopotamian, Persian ja hellenistisyyden
kulttuuriseen jatkumoon muinaisten perinneketjujen osina. Myös länsimaisen kulttuurin monien elementtien juuret Lähi-idän vanhoissa korkeakulttuureissa esitellään. Uskontomme ja kulttuurimme ovat
osa yhtä ja samaa muinaista itämaista Välimeren alueen henkisten virtauksien vuorovaikutusta. Raamatun ja monoteististen kirjauskontojen saamia vaikutteita ympäristönsä korkeakulttuureilta perustuen moderneihin assyriologian, egyptologian ja kulttuurihistorian tutkimustuloksiin (621 kb, päivitetty 17.12.2007).
Jeesuksen ylösnousemus & evankeliumien luotettavuus. Lisäksi ihmeet ja uskonnollinen maailmankuva. Jeesuksen ylösnousemuksen väitettyjen historiallisten todisteiden ja evankeliumien luotettavuuden käsittely.
Jumalaa koskevat väitteet, erilaiset teoriat Jeesuksesta sekä evankeliumien historiallinen luotettavuus
monitieteellisessä analyysissä. Keinoja testata vastakkaisia Jeesusta koskevia teorioita noista teorioista johdonmukaisesti seuraavien ennusteiden
ja havaintojen avulla. Kristillisen ylösnousemusta ja evankeliumien totuudellisuutta puolustavan apologian epäuskottavuuden ja loogisten virheiden osoittaminen. Keinoja osoittaa vääräksi sekä kristinusko että ei-teistiset kuten ateistiset teoriat Jeesuksesta ja hänen
kohtalostaan (758 kb, päivitetty 10.4.2009).
Sumerien kulttuuri ja mytologinen maailmankuva: sumerien henkinen perintö, kosmologia ja kertomusmotiivit
Raamatussa. Vedenpaisumuksen ja Noon arkin mahdottomuus (191 kb, julkaistu 12.11.2006).
Tieteen ja filosofian suhteista uskontoihin. Uskontojen vaikutus tieteeseen: Tieteen ja filosofian kehitys erilaisten uskontojen hallitsemissa kulttuureissa.
Onko tiede todella syntynyt antiikin Kreikassa? Onko kristinusko ollut välttämätön edellytys
tieteen syntymiselle ja kehitykselle? Tieteen, filosofian ja uskontojen monimuotoiset suhteet. Millaisia esikristillisiä edeltäjiä ja tienraivaajia oli kristinuskon teologian ja uskonnonfilosofian synnylle ja kristinuskon Rooman valloitukselle? Laaja tieteen ja filosofian historiaa sekä uskontojen roolia tieteen syntymisessä, edistymisessä ja taantumisessa
eri kulttuureissa käsittelevä tutkielma ajoittuen muinaisesta Lähi-idästä keskiajan läpi uuden ajan alkuun. Oliko kristinuskolla mitään myönteistä annettavaa tieteen kehitykselle ja jos oli niin mitä? (347 kb, päivitetty 12.1.2008).
Uuden testamentin alkuteksti. Tekstikritiikki kumoaa opin Raamatun erehtymättömyydestä Miten kirjurien tekemät virheet
ja muutokset muovailivat Raamatun kirjoituksia? Ketkä muuntelivat Raamatun tekstejä ja miksi? Tekstikriittinen tutkielma Uuden testamentin
alkutekstistä ja tekstikritiikin menetelmistä. Fundamentalistisen raamattunäkemyksen perusteellinen haaksirikko esitetään monien konkreettisten tekstiesimerkkien avulla
(284 kb, julkaistu 23.1.2009).
Ateismin määrittelyn kritiikki: ateismin määrittelemisestä ennen ja nyt sekä ateismin historiallisesta käytöstä
Tutkimuskohde on useimpien modernien ateistien käytäntö määritellä ateismi "pelkäksi uskon puutteeksi/poissaoloksi", sekä
korostaa ateismin "tyhjyyttä" (jopa väittää, ettei ateismi väitä mitään). Mitä ongelmallisuuksia niin kielitieteen kuin filosofian kannalta sekä
useiden ateistien tosiasiallisen toiminnan kannalta on ateismin vallitsevassa määritelmässä? Käsittelen ateismi- ja ateisti-sanojen etymologiaa
sekä kielitieteellistä merkitystä samoin kuin sanojen historiallista käyttöä filosofiassa antiikin ajasta nykyaikaan useiden esimerkkien kautta. Milloin ja miksi ateismin sisältö vaihdettiin
epäuskosta Jumalaa kohtaan ja jumalien olemassaolon kieltämisestä "pelkäksi uskon poissaoloksi"? Onko ateismi
irrallinen saareke, joka ei vaikuta mihinkään eikä selitä mitään tekoja - vai vaikuttaako sittenkin? (477 kb, julkaistu 17.12.2008).
Uutiskirjeemme tilaus |
||||||||